Olemme seurustelleet vuoden, emme asu vielä yhdessä. Vietetään kyllä joka yö jommankumman luona.
Ekan kerran mies puhui kihloihin menemisestä jo puolen vuoden jälkeen. Luulin sen olevan lähinnä vaan jotain plaaplaa-puhetta. Mutta nyt hän on alkanut jatkuvasti vihjaamaan, esim kun kävellään korukaupan ohi, että tossapa ois neidille useita rinkulavaihtoehtoja jne...Selvästikin hän haluaisi kihloihin, mutta odottaa minun suostumistani asiaan. Tai siis myönteistä suhtautumista, että hän uskaltaisia konkreettisesti kysyä asiaa ilman pelkoa siitä etten halua.
Tässä on nyt se taustalla, että olen ollut aiemmin kihloissa. Luulin hänen olevan se lopullinen mieheni, en kai muuten olisi kihloihin mennytkään. Mutta tämä suhde päättyi varsin ikävästi, ja jotenkin pelkään nyt tätä kihlausjuttua. Olen miettinyt tätä ja muitakin asioita aivan liikaa. Vaikka edellisestä suhteesta on jo paljon aikaa, se on tehnyt minusta jotenkin epävarmemman kaiken suhteen. En uskalla enää olla yhtä "sinisilmäinen" tulevaisuuden suhteen.
Mies on oikeasti tosissaan, hän ei ole aikaisemmissa vakavissa suhteissaan halunnut mennä kihloihin, vaikka toinen olisi halunnut. Nyt taas, kun hän näkee oman neutraalin/kielteisen suhtautumiseni, hän ottaa itseensä koska on ajatellut että naiset ovat yleensä sellaisia että pitäisivät ihanana sitä että mies haluaa kihloihin. No tottakai se on ihanaa, mutten uskalla ottaa asiaa puheeksi siinä mielessä että joo...
Kyllä minäkin haluan edetä vähintäänkin "normaalia" vauhtia, mutta sekin kun emme asu vielä yhdessä...Olen kyllä sanonut miehelle, että en ole valmis etenemään ennen kuin tietyt asiat ovat tasapainossa ja saa hiukan näyttöä siitä arkisemmasta elämästä. Kuitenkin hän jatkuvasti puhuu kihlauksesta. Olen kans sanonut, että mä haluan kihloihin mennessä mennä kans naimisiin pian. Miehelle tämä on ok, vaikka hän onkin ajatellut aiemmin että kihloissa voi olla vaikka monta vuotta ennen naimisiinmenoa.
Se häiritsee, että mies ajattelee etten kuitenkaan ole häneen tarpeeksi rakastunut, kun en suhtaudu myönteisesti kihlausajatukseen. Tämä asian jauhaminen on saanut minut pohtimaan, että onko asia muka sitten niin. Vaikken usko sen olevan niin. Musta on tullut vain varautuneempi ja harkitsevampi kuin ennen. Onko teillä jotain hyviä vinkkejä tilanteeseen?
Ekan kerran mies puhui kihloihin menemisestä jo puolen vuoden jälkeen. Luulin sen olevan lähinnä vaan jotain plaaplaa-puhetta. Mutta nyt hän on alkanut jatkuvasti vihjaamaan, esim kun kävellään korukaupan ohi, että tossapa ois neidille useita rinkulavaihtoehtoja jne...Selvästikin hän haluaisi kihloihin, mutta odottaa minun suostumistani asiaan. Tai siis myönteistä suhtautumista, että hän uskaltaisia konkreettisesti kysyä asiaa ilman pelkoa siitä etten halua.
Tässä on nyt se taustalla, että olen ollut aiemmin kihloissa. Luulin hänen olevan se lopullinen mieheni, en kai muuten olisi kihloihin mennytkään. Mutta tämä suhde päättyi varsin ikävästi, ja jotenkin pelkään nyt tätä kihlausjuttua. Olen miettinyt tätä ja muitakin asioita aivan liikaa. Vaikka edellisestä suhteesta on jo paljon aikaa, se on tehnyt minusta jotenkin epävarmemman kaiken suhteen. En uskalla enää olla yhtä "sinisilmäinen" tulevaisuuden suhteen.
Mies on oikeasti tosissaan, hän ei ole aikaisemmissa vakavissa suhteissaan halunnut mennä kihloihin, vaikka toinen olisi halunnut. Nyt taas, kun hän näkee oman neutraalin/kielteisen suhtautumiseni, hän ottaa itseensä koska on ajatellut että naiset ovat yleensä sellaisia että pitäisivät ihanana sitä että mies haluaa kihloihin. No tottakai se on ihanaa, mutten uskalla ottaa asiaa puheeksi siinä mielessä että joo...
Kyllä minäkin haluan edetä vähintäänkin "normaalia" vauhtia, mutta sekin kun emme asu vielä yhdessä...Olen kyllä sanonut miehelle, että en ole valmis etenemään ennen kuin tietyt asiat ovat tasapainossa ja saa hiukan näyttöä siitä arkisemmasta elämästä. Kuitenkin hän jatkuvasti puhuu kihlauksesta. Olen kans sanonut, että mä haluan kihloihin mennessä mennä kans naimisiin pian. Miehelle tämä on ok, vaikka hän onkin ajatellut aiemmin että kihloissa voi olla vaikka monta vuotta ennen naimisiinmenoa.
Se häiritsee, että mies ajattelee etten kuitenkaan ole häneen tarpeeksi rakastunut, kun en suhtaudu myönteisesti kihlausajatukseen. Tämä asian jauhaminen on saanut minut pohtimaan, että onko asia muka sitten niin. Vaikken usko sen olevan niin. Musta on tullut vain varautuneempi ja harkitsevampi kuin ennen. Onko teillä jotain hyviä vinkkejä tilanteeseen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hmm.. nuo sun sanat kuulostaa ihan semmoiselta mitä itse mietin pari vuotta sitten. Mies vihjaili kovasti sormuksista ym. ja katseli mun reaktiota. Itsellänikin oli mennyt pitkä kihlaus muutama vuosi ennen tätä nykyistäni katki ja itseäni ahdisti kihlaus kovasti. Tosin mua ahdisti kihlaus siksi, että kihlaus oli edellisessä vain sormus sormessa, mutta kertaakaan ei häistä puhuttu, vaikka 3.5v oltiin kihloissa.
Otin asian puheeksi nykyiseni kanssa sillain yleisellä tasolla. Sanoin, etten halua kihloihin, jos se ei vie häihin vuoden parin sisään. Taisin vähän hermostuksissani sanoakin, että en halua ylipäätään kihloihin kuin vasta sit ku on hääpäivä päätetty ja kirkko varattu. (Eli kerroin, että se kihlaus oli se paha, ei avioliitto.) Huomasin, että mies oli suurinpiirtein samaa mieltä (kihlaus vie avioliittoon) eli ainakin tuo pelko oli ohitettu. Mies kosi heti kun huomas etten enää epäröinyt kihlausta vaan olin jopa ihan positiivsella kannalla. Taidettiin jo hieman häitäkin suunnitella ennen kihlausta :D. Ja oikein vanhanaikaisesti kosikin (oli ostanut sormuksen, polvistuminen ym.) Mentiin noin vuosi sitten kihloihin ja nyt parin viikon päästä on häät.
Kannattaa miettiä mitä kihlauksessa oikein pelkää? Pelkäätkö sitoutumista, onko pelkosi samanlaista kuin omani aikoinaan? Jos ei ole valmis avioon, kannattaako edes mennä kihloihin, varsinkin jos sitä kovasti pelkää? Monet haluavat vain kihloihin, mut ei sit olekaan valmis puhumaan aviosta. Hassua, mutta totta. Sitten kihlattu nainen miettii, että miten ihmeessä saisi tuon miehen suostuun häihinkin, mutta koska kihlat oli vain sormus sormessa, se todellista kosintaa ei ole edes tapahtunut. Ainakaan miehen mielestä. Tämä on todella raskasta aikaa naiselle varsinkin kun tutut kyselevät hääpäivää (kyl tutut siinä 3v päästä kihlauksesta kuvittelee, et hääpäivä tai edes vuosi olis päätetty..)
Siis mene kihloihin vasta kun mies on valmis menemään avioon kihlauksesta esim. parin vuoden sisällä.(Itse sovittiin kihlapäivänä suurinpiirtein hääpäivä, joka sit kyl muuttui myöhemmin. Vuosi pysyi silti samana) Muuten mies voi vaan haluta kihloihin, ajattelematta edes aviota.
En haluaisi nipottaa, mutta en mä ainakaan varaisi kirkkoa ja sopisi päivää, jos ei ole sovittu (ja molemmat siis luvanneet) että mennään naimisiin! Joka on siis jo kihlaus.
Jos kihlaus ahdistaa niin voittehan jättää sormukset ostamatta. Tai ainakin puhua vain naimisiin menosta eikä, että koska mennään kihloihin. Mä olen ainakin miehelle puhunut vain, että haluan naimisiin, ei että haluaisin kihloihin. Ja jos mies ehdottaisi kihlausta eikä kysyisi haluanko naimisiin ja hänen vaimokseen niin kyllä mä ottaisin selvää enne nkun suostun, että mitä hän kihlauksella tarkoittaa. En voisi kuvitella meneväni kihloihin ja olevani vuosikaudet kihloissa niin ettei naimisiin menosta ole kertaakaan puhuttu.
Alkuperäiselle kirjoittajalle, että olette olleet yhdessä aika vähän aikaa. Onko miehesi todella valmis vaikka tältä istumalta menemään naimisiin? Vaikka olisikin niin kyllä hänen pitäisi jaksaa odottaa vielä ja ymmärtää, että et ole vielä valmis. Meillä mies ei ollut valmis kihloihin ja naimisiin vielä lähimaillakaan vaikka olimme olleet 3 vuotta yhdessä.
Ennen mies ei todellakaan ole ollut näin pian valmis tällaiseen, eikä myöhemminkään suhteen aikana. Nyt hän kuitenkin kokee löytäneensä sen ihmisen, jonka kanssa haluaa lopun elämäänsä viettää.
Kyllä oon kuitenki yrittänyt tipauttaa häntä maan tasalle, että ei voi olla varma varsinkaan tässä vaiheessa, kun emme vielä asu yhdessä. Hän nyt kuitenki vertaa liikaa aiempiin kokemuksiin naisista. Hän ottaa itseensä, kun minä olenkin yhtäkkiä se, joka ei ole valmis. Jos hän vertaa siihen olotilaan, mikä hänellä oli exiensä suhteen...kun ei itse halunnut kihloihin. Mutta niissä oli kyse rakkauden puutteesta tai hyvin hankalasta käytännön elämästä. Hänen pitäisi tajuta, että mäm tartten vain aikaa ja sellaista arkea, johon ei kuulu tällä asialla prässäämistä jatkuvasti...ei tässä ole kyse siitä, etten haluaisi koskaan vakiintua hänen kanssaan.
Ja siis kyllä hän on kans sitä mieltä, yhä enemmän nykyään, että naimisiin kans mennään sitten pian. Aiemmin hän on aatellut, et voi sitä olla vaikka vuosia kihloissa ennen, mutta mun kanssa hän kuitenki haluaa ja on valmis etenemään nopeastikin.
Huoh...ymmärtäisi vain olla edes viikon puhumatta asiasta, että saisin hieman sitä omaa tilaa ajatuksilleni ja tunteilleni. Luulen että tilanne ois ihan eri jollen aiemmin olisi ollut niin vakavassa suhteessa. Ehkä olisin jo riemusta kiljuen mennyt miehen kanssa korukauppaan. Mut ei...kyllä sitä täytyy odottaa niin kauan, että 100-prosenttisesti tuntee niin, että haluaa ja on valmis menemään kihloihin/naimisiin.
Mies toimii jos tulee kilpakosija tai saat hänet muuten mustasukkaiseksi. Jos olet liian kiltti niin kiinnostus herpaantuu. Jos mies saa sinulta viestiä ettet rakasta tarpeeksi, hän alkaa katsella muita. Neuvoisin että tee hänet vähän mustasukkaiseksi ja siten kuumaksi ja anna sitten tilaisuus kosimiseen niin pääsette eteenpäin.
Mahdoitko lukea alkuperäistä viestiä ollenkaan? Kirjoituksesi kun ei sovi siihen mitenkään päin.
Tarkoitin että tuollaiseen kiusalliseen tilanteeseen jämähtänyt suhde tarvii jonkinlaisen kriisiyttämisen ennen kuin se menee eteenpäin.
Niin tekeekö naiseni nyt sitä, kun ollaan oltu tässä neljä vuotta yhdessä. Naiseni puhui jo kihloihin menosta kahden vuoden päästä, kun alettiin seurustelee, mutta vastasin sille aika tylysti silloin. Olisi vain pitänyt olla rehellinen. Mutta nyt naiseni otti pikkaisen kamoja mukaansa ja sano, että haluaa olla vain erillään (Tuntuu että erottaisi, onko totta?) Ollaan oltu jo erillään vähän yli viikon ja en ole nähnyt sitä ollenkaa ja puhelimessa puhuttii kaikkee niin kerroin aikaistaan. (Puhuttii kolme tuntii *Itkin vain koko ajan*) Mitäs minun sinun mielestä pitäisi tehdä?? Mutta haluan naisen kanssa kihloihin ja haluan kyllä naimisiinkin kyseisen naisen kanssa. Mutta olen kyllä nyt aika pihalla koko hommasta, ei jaksa keskittyy mihinkää ja en saa naistani kotii.
Pitäiskö minun mennä sen duuni paikalle, missä on paljon ihmisii, niin kosimaan?? Olisiko se väärin??
Jos tilanne olisi toisinpäin, että nainen haluaisi tuossa vaiheessa kovasti kihloihin ja mies ei niin ei olisi ongelmaa. Ainakaan miehellä. Nainen sen sijaan tuntisi painostavan ja olevan tyypillinen nainen joka haluaa rinkulan sormeensa jne. Ja kuulisi siitä varmaan muiltakin.
Kuten itsekin kirjoitit: "naiset ovat yleensä sellaisia että pitäisivät ihanana sitä että mies haluaa kihloihin."
Yritä nyt vaan jotenkin selittää, että joillekin naisille se ehkä on vaan epävarmuutta ja haluavat esitellä sormusta muille. Sä uskot teidän suhteeseenne ilman sormustakin. Ja sehän on vain positiivista, että suhtaudut kihlautumiseen vakavasti ja harkitset asiaa.