Suorastaan taivaallista
Ovi narahti laiskasti Villen astuessa sisään huoneeseen selkä painavan koulurepun vääntämänä. Hän heitti huojentuneena repun pölyiseen nurkkaan ja avasi huokaisten vanhan tietokoneensa. Koneen hurahtaessa hiljaisena käyntiin Ville poikkesi jääkaapille tuoden sieltä mukanaan pullon CocaColaa ja eilisen päivän pitsan jämät. ”Kliseistä”, hän ajatteli tunkiessaan tuplajuustopaprikakinkkutonnikalaviipaletta suuhunsa ja napsauttaessaan ruudulle avautunutta internetkuvaketta. Hän tiesi minne taas menisi ja missä taas kuluttaisi läksyjentekoaikansa. Chatcity ja sieltä kohta ”ajantappochat”, jota oli nähty mainostettavan sanoilla ”Tapa aikaa, älä ihmisiä, etteivät asiakkaamme lopu kesken”. Ville sulki silmänsä hetkeksi ja tunsi syyllisyyden puristavan rintaansa. Polynomifunktiolaskut ja englannin sijamuodot saisivat taas odottaa vuoroaan.
”Seuraa 17-vuotiaalle äijälle……………………….????!!!!J ;) ”, Ville kirjoitti ruudulle ja jäi odottamaan vastausta.
”Mun koira oksens just, se söi kaks rottaa ja kuus hevosta”, ”Onks kukaan nähny Masaa??? Sil on hyvä tatska otassa”, ”Lätkä rules !!!”, ”Ketää kinnosta sunn seurahaakuz”, ”Eiku jalkapallo on paras” kuuluivat vastaukset.
Ville joi vielä kulauksen limsaa ja katseli lasittunein silmin ruutua röyhtäisten samalla kuuluvasti. ”Olisikohan Kaksonen-88 tänään chattailemassa”, hän mietti ja toisti kysymyksensä ponnekkaammin: ”Vastatkaa nyt joku !!!! Siis SEURAA 17-VUOTIAALLE ÄIJÄLLE !! Varsinkin Kaksonen-88:n vastaukset huomioidaan !” Ruutu täyttyi taas tavanomaisista mitäänsanomattomista viesteistä ja Ville oli jo kyllästyneenä sulkemassa yhteyttä kun huomasi vastaanottaneensa yksityisviestin. Hän klikkautti ruudun auki toivoen saaneensa taas yhteyden Kaksonen-88:aan.
Viestissä luki vain: ”Minä en ole Kaksonen-88.”
Ville tunsi esiin nousevan pettymyksen ja huitaisi viestinlähettäjälle välinpitämättömän vastauksen: ”No kuka sä sit niinkö oot ?”
”Jumala”, oli teksti joka ilmestyi ruutuun.
Ville pyyhki väsyneitä silmiään ja katsoi kerran mietteliäästi kaukaisuuteen ennen kuin kirjoitti hitaasti vastauksensa:
”Jumala ei puhu missään chateissä. Mä oon kyllästyny teihin hemmetin huijareihin. Mä haluun puhuu Kaksonen-88:n kanssa. Juu nou, sen kans jolla on ne pitkät, ruskeet hiukset ja laiska tanskandoggi. En siis sun tai naapurin Hilman kans, tai joulupukin kans, vaan KAKSONEN-88:N kans !!!”
”Uskon sen. Kaksonen-88, siis toisin sanottuna Maaria Peltola Hiskitie 2B6:sta on todellakin ihan mukava tyttö ja hänen kanssaan on varsin riemastuttavaa jutella, mutta ehkä haluaisit kuulla myös jotain minusta.”
”Ja niin minkä takia ?! Ootsä ihan torvi kun luulet, että mä uskoisin sun olevan joku Jumala vai ? Mä oon törmänny netissä jo kuule aika moneen huijariin, mut kukaan ei oo kuitenkaan vielä sua ennen keksiny väittää olevansa sentään itse Jumala ! Lottomiljonääriä, taksikuskia ja jopa Oulun yliopiston rehtoria olen kuullut esitettävän, mutta että Jumala… hohhoijakkaa. Ja kattia kanssa !”
”Niin olen todellakin kanssasi samaa mieltä Ville, että internetiä käytetään monessa suhteessa väärin, mutta sinun on uskottava, että minä en huijaa sinua vaan olen todellakin tämän maailman luoja ja itse Rakkaus.”
”Mistä sä friikki tiesit mun nimen ??!!”
”Voi voi lapsoseni. Sehän nyt on helppoa, kuin blondibimbolla Popstarsiin pääsy. Minähän tiedän luonnollisesti kaiken. Olenhan Jumala, kuten muistaakseni jo ilmoitin.”
”Tuota… öhöm… jos kerran oot joku saakutin Jahve, tai mikä se nyt olikaan, niin osaat sit varmaan sanoo mun äitin tyttönimen ja siskon hiusvärin ?”
”Luonnollisesti. Äitisihän tunnettiin ennen nimellä Karvinen ennen kuin meni naimisiin isäsi, juristi Tossavaisen kanssa, joka muuten on häpeissään siitä, että on todellisuudessa Breznevin veljenlapsenkaimantutunkumminvaimonpoika, ja jonka
selville saatuaan sisaresi värjäsi hiuksensa tummanharmaiksi, ettei häntä tunnistettaisi kauppajonossa. (Tämä on omituista sillä mielestäni toveri Breznevillä oli oikein viehättävä nenä.) Kantakauppanne on muuten K-market, sillä luulette siellä olevan jauhelihan maksavan vähiten koko läänin alueella, mikä ei pidä paikkaansa Jantusen sekatavaramarketin myydessä kyseistä rasvakasaa nimittäin paria senttiä halvemmalla. Kissasi häntä on mennyt poikki ja sukassasi on tällä hetkellä reikä. Onko vielä jotain mitä haluat tietää ?”
Ville nielaisi kuuluvasti tunnustellen samalla sukan läpi paistavalla varpaallaan kylmää lattiaa. Pitsa alkoi jo jäähtyä lautasella.
”Täh…..? Siis mitäh….? Siis… mä puhun siis Jumalan kans ? Siis sen kans mistä mummi aina mesoaa kuin jostain uudest bändist ? Mut mähän luulin koko ajan et sä oot joku urbaanilegenda. Siis tajuut sä, tyyppi eka heittää jotain vuoristoläppää ja kantelee ristiä ku mikäkin Jeesus ja sit vierittelee hautakiviä kuolemansa jälkeenki. Mut et sä oot siis totta vai ? Mut miten sä partasuti sit selität sen et sä kävelit sillon aikoinaan jonku veen päällä, ihan tosta noin, vai mites se nyt meni…?”
”No itse asiassa vesilläkävelijä oli poikani Jeesus, joka oli tuolloin pyynnöstäni vierailulla maan päällä ihmisten keskellä. Hän halusi sovittaa syntinne.”
”Ai niinhän se olikin. Hei mut siis… jos mä oon nyt ymmärtäny tän skeidan oikein, niin sähän oot siis joku kaikkivaltias ja mä puhun sun kans chatissa ja mä voin kysyy sulta ihan mitä vain, vai…?”
”Aivan oikein, poikaseni. Kysy ihan mitä vain. Minusta on aina hauska pitää yhteyttä äänestäjäkuntaani.”
”Okei, siis mä tajuun. Hei, millon mä kuolen ? Voittaako Jokerit mestaruuden ? Onko kuu juustoa ? Kuka tappoi Kennedyn ?”
”Äh, odottaisitko hetken. En ole mikään vastauskone. Yksi kysymys kerrallaan kiitos.”
”Ok. Sori. No kerro eka vaik et millon mä kuolen.”
”Tuota en mielelläni paljasta. Sanotaan vain, että silloin kun sydämesi lakkaa lyömästä.”
”Äh, älä oo tommonen näsäviisas ! Kerro mulle hei ihan oikeesti et miten jutut on ! Tuli täs vaan mieleen, et jos sä kerran niin kuin otit muhun yhteyttä ja sit niin kuin heität mun kans läppää, ni kait täs joku tarkotus on. Oonks mä niinkö uudest syntyny Jesse vai ? Siis skidis Jeesus, meinaan.”
”Huoh, yritä nyt ymmärtää, että tämä ei ole minkään epätoivoisen kirjoituskilpailuun osallistujan väkerrys, jota hän yrittää tuskissaan väsätä viimeisenä heinäkuisena viikkona ennen kirjoituksen viimeistä palautuspäivää ! Siinä ehkä voisi tapahtua noin surkea ja kliseinen juonenkäänne, mutta ei tässä. Sinä ET ole uudestisyntynyt poikani, minä vain satuin valitsemaan sinut satunnaiseksi juttukaverikseni.”
”Aha, selvä. Mä jo pelkäsinkin, että olin joutunut sisään johonki mun siskon novelliin, jota se aiko tänään alkaa väsään. Se nimittäin aiko kirjottaa jotain uskontoon ja tietokoneisiin liittyvää ja toivoi et se sais aikaan ees jotain ja et novellin arvostelija ei kauheena ottais nokkiinsa sen puhekielisestä kirjotustavasta ja muutenki kirjotusvirheistä. Mut samapa sille, mä haluisin kysyy sulta viel paljon.”
”Kysy ihmeessä.”
”Kun mä visiteeraan jotain tommosta pleissii, niinkö kirkkoo tai jotain, kun on joku joulujuhla tai vastaava, nii aina kun Gameboyn pelaamiselta kerkeen ni kuulen kun se etuosan paasaaja jauhaa jostain herrasta ja taivaan isästä ja muusta skeidasta. Niin sori nyt tää tyhmä kysymys, mut eikö sun pitäis periaatteessa olla sukupuoleton, eikä mikään `herra´, kun oothan sä henkiolento ja silleen. Meinaan vaan, et oon aina ihmetelly, et eiks se ois vähän kummallista jos vaik sulle tulis jotain eturauhasvaivoja tai jotain…”
”Terävästi ajateltu. Olen todellakin sukupuolineutraali. Tosin pystyn tietysti muuntumaan halutessani jotain sukupuolta edustavaksi, siis joko sosiaalisessa tai
biologisessa mielessä. Minähän pystyn olemaan kuka tahansa. Minusta tuntuu siis hassulta, että ihmiset ovat alun perin kuvitelleet minut nimenomaan mieheksi. Olen miettinytkin pääni puhki syytä siihen, miksi tuohon käsitykseen on päädytty. Ehkä syynä on se, että olen mieltynyt pitkään partaani.”
”No joo, sähän näyt aina kuvis jonku ihmeen risuparran kans. Ei ihme, et porukka on alkanu yhdistään sua sit vähän muuhunki toimintaan. Mun mielest sun pitäs vähän niinkö alkaa ottaan onkees noita juttui, siis tarkotan, alkaa miettiin sun maailmalle antamaa imagoo, tai jotain.”
”Imagoa ?! Hmm… no joo. Ihmiset vaihtuvat ja jokaisella on minusta oma mielipiteensä. Ehkä on voimia säästävämpää antaa heidän vain pitää luostarinsa ja lestadiolaisuutensa. Turha ihmissyöjää valistaa kasvissyönnin eduista, kuten sanotaan.”
”Okei. No joo. Antaa olla jo tuo aihe, eiks joo ? Eksä vois kertoo jotain vaik taivaasta ? Tai siis siitä et mitä mulle tapahtuu sit ko heitän veivit ?”
”Kuolema on todellakin minulle jokapäiväinen miettimisen aihe. Siis kuten tiedät, kuka saa elää, kuka taas kuolla, kuka taas jää häilymään manan rajoille saamatta otetta kiinni oikein kummastakaan maailmasta. ( Niin kuin näet en ole siis mikään deterministi, kuten olen joidenkin kuullut väittävän. Pyh, pois sellainen laskelmointi minusta, elämässähän pitää kuitenkin olla jännitystä, varsinkin kuolevaisten elämässä. )”
”Niiiiiiin….? Mitä sit niinkö tapahtuu ko kuolee ?”
”No ensinhän luonnollisesti hoidetaan nämä tavalliset muodollisuudet eli kelataan elämä silmien editse, juoksennellaan tunneleissa, tervehditään jälleen kuolleita sukulaisia joista on jo luullut päässeensä vihdoinkin eroon, hypellään pilven reunalta toiselle ja rapsutellaan vanhoja harppuja. Sitten seuraa taivaallinen noviisiaika, jonka aikana suoritetaan asiaan kuuluva tutkinto joko ekstralogoritmifonigallian, hemanotaidagerahvin tai kalleidosfiiliatranssendenssin tiedekunnassa.”
Ville lysähti tuolilleen käsittämättä enää mitään. Hän maiskautti kuivia huuliaan ennen kuin pystyi jatkamaan kirjoittamista. Hän ei tiennyt mitä ajatella.
”Okei… siis mä en oo ikinä noista sivistyssanoista perustanu… Siks en oo ikinä niinkö hakenukkaan Länsi-Lapin Ammatti-Instituutin kalatalouden koulutuslinjalle iktyonomien oppiin, vaan päätin lähtee yrittään ylioppilastutkintoo. Siis täh…?! Mä luulin, et kuoleminen on suht yksinkertaista, juu nou, vähän niinkö lopettas vaan hengittämisen ja sitä rataa. Mut et jotain hemmetin koulusontaa viel sittenki, niin EI KIITOS ! Siis miten sä tyyppi oikeen oot kässänny sen et vaik joku meän rinnakkaisluokan Skode vaik niinkö delais, nii miten sä oot sit sen järkänny et se muka ikinä sais jonku ekstralormin tutkinnon läpi, häh ?! Skode, jolle nauhakengät on liian monimutkaiset ?! JARRUSUKKA-SKODE ????!!!! Ja ainakaan mun kalloon ei mahdu, et mitä mä sit enää tuonelas mitään opintoputkia rassailen, ko luulin kuitenki et tuo niinköparempienihmisten joikuama elinikäinen oppiminen tarkottaa tosiaan vaan elinkautista ja piste.”
”No tämä on ollut tällainen muutaman vuoden ajan pyörinyt kokeilu, jolla halutaan estää henkilöiden masennus heitä kohtaavan iäisyyden edessä ja luoda heidän elämälleen…öh…kuolemalleen tarkoitus. Ikuisuus on kuitenkin pitkä aika vain pyöritellä peukaloitaan ja sukia siipiään.”
”Noh… niinkait sit.”
”Tuota, Ville… Saisinko kysyä yhden mieltäni vaivanneen kysymyksen, kun minä kerran olen ihan oman kuvani kanssa päässyt juttusille…?”
”Sitähän varten mä kait tääl oon et jumalat multa kaikkee kyselee, hehe.”
”Niin… kröhöm ! Mietin vain aina tässä iltasella takkatulen ääressä, että mitähän minä tein niin väärin tässä maailmassa, että ihmisten täytyy päästä sieltä pois, jos ei nyt kokonaan, niin ainakin saada pää sekaisin, esimerkiksi huumeilla. Katso nyt: loin kirkkaita järviä, kasteentuoksuista ruohikkoa, korkeita vuoristoja, auringonsäteitä, jotka saavat niiden lumihuiput loistamaan. Loin kaikille kauniit hymyt kasvoille,
kyvyn unelmoida, ystävyyden tunteen !! Ja mitä te toitte. Te toitte sotaa, tuskaa ja valitusta. Te tapoitte eläimiäni, kaadoitte metsiäni, meriäni te saastutitte. Minun on pakko sanoa, että joskus tämä saa minut epätoivon ja neuvottomuuden valtaan.”
Ville katsoi myötätuntoisesti kohti tietokoneen ruutua ja huomasi tuntevansa häpeää siitä, että oli joskus kuullut ihmisten syyttävän Jumalaa maailman pahuudesta. Mitä ihmiset saivatkaan, ja miten he siitä kiittivät…?! ”No sori, dude… Kai se on nii et me ollaan ihmiset tämmösii. Mut hei… voisitsä nyt vihdoinki vähän niinkö kertoo mulle stoorii siit et mikä se oli sillon yhest ku…”
Ville unohtaa melkein ajankulun jutellessaan kaikesta maan ja taivaan välillä Jumalan kanssa. Jumala on kuitenkin ottanut kaiken huomioon ja koska ei voi lopettaa liian tungettelevaksi käynyttä keskustelua tokaisemalla saunan jo lämpiävän, hänen täytyy keksiä jotain muuta lopettaakseen juttutuokion varmasti mutta kohteliaasti. Siispä täytyi hänen vaikuttaa niin, että Villen tietämättä ja historiankirjoihin merkintöjä jättämättä 1400-luvun puolivälissä nuori saksalainen kauppias Hans Alpenmach keskusteli samoista elämän suurista kysymyksistä ystävänsä espanjalaisvirkamiehen Julio Magnolian kanssa. Villen edelleen tietämättä Julio myöhemmin pestautui Columbuksen Santa Marialle tykinruoantarjoilijan apulaiseksi ja matkasi näin Uudelle mantereelle. Sieltä Julion kerrotaan lähettäneen vaimolleen Monicalle uuden, Caracchia-nimisen kasvilajin siemeniä ja Monican uskotaan lähettäneen näitä siemeniä myös Hansin vaimolle Gertrudille Lyypekkiin, sillä tämä kyseinen kasvi levitti tiettävästi tautia, joka oli syynä toisaalta Castiliaa ja hieman myöhemmin Pohjois-Saksaa vaivanneeseen katoon ja nälänhätään. Kuten kaikki Hansin ja Gertrudin sukulaiset varmaan hyvin muistavat, Hans kirosi ennen kuolemaansa koko Uuden mantereen ja Pohjois-Saksan. Heikkohermoiset uskovat kirouksen todella toimineen vuosisatoja, sillä syntyihän 1800-luvun alussa Houstoniin, Texasiin Mick ”Pahahaju” Copp ja 30-vuotinen sota koetteli pahasti 1600-luvulla juuri Pohjois-Saksaa. Vuonna 1864 sitten eräs paronitar
von Hohhenbach käytyään meedion vastaanotolla ryhtyi toimiin purkaakseen kirouksen ja lähetti avunpyyntökirjeen eräälle gurulle Hongkongiin. Tämä guru, jonka kaikki tunnistamme tietenkin Chie-Chung-Wongiksi saapui paronittaren kotikonnuille torjumaan kirousta ja toi mukanaan rakkaan lemmikkikoiransa Wong-Chung-Chien. Tämä koira oli kuitenkin pahaksi onneksi perso tulisille pihveille ja eräänä päivänä se sitten päätyikin lihajalostamon pakkaamoon. Siellä se pelotteli urhealla ulkomuodollaan hengiltä erään työntekijän, josta olisi tullut myöhemmin Ranskan ja Uuden-Guinean sotamarsalkka Cuviéres. Nyt hän siis kuoli pelkästään lihapakkaamovastaavanapulaisenkengänsuojamuovivastaava Cuviéresina ja suremaan ei jäänyt kuin Wong-Chung-Chien, joka ei saanutkaan tulisia pihvejään. Tämän seurauksena lihapakkaamovastaavanapulaisenkengänsuojamuovivastaavasta ja potentiaalisesta Ranskan ja Uuden-Guinean sotamarsalkka Cuviéresista ei siis ollut enää näkemään harrastajakaukoputkellaan lähestyvää kohdetta XP33Z:aa, joka oli siis tuleva asteroidina rysähtämään maan päälle yli sadan vuoden päästä. 1960-luvulla lusikkahaarukka-yhdistelmän kanssa sattuneen onnettomuuden seurauksena Gubbenveierilla asunut norjalaissyntyinen Håkan Martesson ei voinut myöskään havaita tulevaa uhkaa. Näiden kaikkien onnettomien sattumusten seurauksena asteroidi XP33Z rysähtikin sitten maahan vuosituhannen vaihduttua osuen länsi-helsinkiläisen linja-autopysäkkikatoksen viereen. Asteroidi oli kuitenkin liian pieni aiheuttaakseen suurempaa tuhoa, mutta tarpeeksi suuri lennättääkseen palasiaan ja aiheuttaen tulipaloja ympäri kaupunkia. Tämän seurauksena myös nettiyhteyksien säilyttäminen hankaloitui alueella ja moni chatistunto, myös Villen ja Jumalan, jouduttiin lopettamaan. Varmasti, mutta ehdottoman kohteliaasti.
Ovi narahti laiskasti Villen astuessa sisään huoneeseen selkä painavan koulurepun vääntämänä. Hän heitti huojentuneena repun pölyiseen nurkkaan ja avasi huokaisten vanhan tietokoneensa. Koneen hurahtaessa hiljaisena käyntiin Ville poikkesi jääkaapille tuoden sieltä mukanaan pullon CocaColaa ja eilisen päivän pitsan jämät. ”Kliseistä”, hän ajatteli tunkiessaan tuplajuustopaprikakinkkutonnikalaviipaletta suuhunsa ja napsauttaessaan ruudulle avautunutta internetkuvaketta. Hän tiesi minne taas menisi ja missä taas kuluttaisi läksyjentekoaikansa. Chatcity ja sieltä kohta ”ajantappochat”, jota oli nähty mainostettavan sanoilla ”Tapa aikaa, älä ihmisiä, etteivät asiakkaamme lopu kesken”. Ville sulki silmänsä hetkeksi ja tunsi syyllisyyden puristavan rintaansa. Polynomifunktiolaskut ja englannin sijamuodot saisivat taas odottaa vuoroaan.
”Seuraa 17-vuotiaalle äijälle……………………….????!!!!J ;) ”, Ville kirjoitti ruudulle ja jäi odottamaan vastausta.
”Mun koira oksens just, se söi kaks rottaa ja kuus hevosta”, ”Onks kukaan nähny Masaa??? Sil on hyvä tatska otassa”, ”Lätkä rules !!!”, ”Ketää kinnosta sunn seurahaakuz”, ”Eiku jalkapallo on paras” kuuluivat vastaukset.
Ville joi vielä kulauksen limsaa ja katseli lasittunein silmin ruutua röyhtäisten samalla kuuluvasti. ”Olisikohan Kaksonen-88 tänään chattailemassa”, hän mietti ja toisti kysymyksensä ponnekkaammin: ”Vastatkaa nyt joku !!!! Siis SEURAA 17-VUOTIAALLE ÄIJÄLLE !! Varsinkin Kaksonen-88:n vastaukset huomioidaan !” Ruutu täyttyi taas tavanomaisista mitäänsanomattomista viesteistä ja Ville oli jo kyllästyneenä sulkemassa yhteyttä kun huomasi vastaanottaneensa yksityisviestin. Hän klikkautti ruudun auki toivoen saaneensa taas yhteyden Kaksonen-88:aan.
Viestissä luki vain: ”Minä en ole Kaksonen-88.”
Ville tunsi esiin nousevan pettymyksen ja huitaisi viestinlähettäjälle välinpitämättömän vastauksen: ”No kuka sä sit niinkö oot ?”
”Jumala”, oli teksti joka ilmestyi ruutuun.
Ville pyyhki väsyneitä silmiään ja katsoi kerran mietteliäästi kaukaisuuteen ennen kuin kirjoitti hitaasti vastauksensa:
”Jumala ei puhu missään chateissä. Mä oon kyllästyny teihin hemmetin huijareihin. Mä haluun puhuu Kaksonen-88:n kanssa. Juu nou, sen kans jolla on ne pitkät, ruskeet hiukset ja laiska tanskandoggi. En siis sun tai naapurin Hilman kans, tai joulupukin kans, vaan KAKSONEN-88:N kans !!!”
”Uskon sen. Kaksonen-88, siis toisin sanottuna Maaria Peltola Hiskitie 2B6:sta on todellakin ihan mukava tyttö ja hänen kanssaan on varsin riemastuttavaa jutella, mutta ehkä haluaisit kuulla myös jotain minusta.”
”Ja niin minkä takia ?! Ootsä ihan torvi kun luulet, että mä uskoisin sun olevan joku Jumala vai ? Mä oon törmänny netissä jo kuule aika moneen huijariin, mut kukaan ei oo kuitenkaan vielä sua ennen keksiny väittää olevansa sentään itse Jumala ! Lottomiljonääriä, taksikuskia ja jopa Oulun yliopiston rehtoria olen kuullut esitettävän, mutta että Jumala… hohhoijakkaa. Ja kattia kanssa !”
”Niin olen todellakin kanssasi samaa mieltä Ville, että internetiä käytetään monessa suhteessa väärin, mutta sinun on uskottava, että minä en huijaa sinua vaan olen todellakin tämän maailman luoja ja itse Rakkaus.”
”Mistä sä friikki tiesit mun nimen ??!!”
”Voi voi lapsoseni. Sehän nyt on helppoa, kuin blondibimbolla Popstarsiin pääsy. Minähän tiedän luonnollisesti kaiken. Olenhan Jumala, kuten muistaakseni jo ilmoitin.”
”Tuota… öhöm… jos kerran oot joku saakutin Jahve, tai mikä se nyt olikaan, niin osaat sit varmaan sanoo mun äitin tyttönimen ja siskon hiusvärin ?”
”Luonnollisesti. Äitisihän tunnettiin ennen nimellä Karvinen ennen kuin meni naimisiin isäsi, juristi Tossavaisen kanssa, joka muuten on häpeissään siitä, että on todellisuudessa Breznevin veljenlapsenkaimantutunkumminvaimonpoika, ja jonka
selville saatuaan sisaresi värjäsi hiuksensa tummanharmaiksi, ettei häntä tunnistettaisi kauppajonossa. (Tämä on omituista sillä mielestäni toveri Breznevillä oli oikein viehättävä nenä.) Kantakauppanne on muuten K-market, sillä luulette siellä olevan jauhelihan maksavan vähiten koko läänin alueella, mikä ei pidä paikkaansa Jantusen sekatavaramarketin myydessä kyseistä rasvakasaa nimittäin paria senttiä halvemmalla. Kissasi häntä on mennyt poikki ja sukassasi on tällä hetkellä reikä. Onko vielä jotain mitä haluat tietää ?”
Ville nielaisi kuuluvasti tunnustellen samalla sukan läpi paistavalla varpaallaan kylmää lattiaa. Pitsa alkoi jo jäähtyä lautasella.
”Täh…..? Siis mitäh….? Siis… mä puhun siis Jumalan kans ? Siis sen kans mistä mummi aina mesoaa kuin jostain uudest bändist ? Mut mähän luulin koko ajan et sä oot joku urbaanilegenda. Siis tajuut sä, tyyppi eka heittää jotain vuoristoläppää ja kantelee ristiä ku mikäkin Jeesus ja sit vierittelee hautakiviä kuolemansa jälkeenki. Mut et sä oot siis totta vai ? Mut miten sä partasuti sit selität sen et sä kävelit sillon aikoinaan jonku veen päällä, ihan tosta noin, vai mites se nyt meni…?”
”No itse asiassa vesilläkävelijä oli poikani Jeesus, joka oli tuolloin pyynnöstäni vierailulla maan päällä ihmisten keskellä. Hän halusi sovittaa syntinne.”
”Ai niinhän se olikin. Hei mut siis… jos mä oon nyt ymmärtäny tän skeidan oikein, niin sähän oot siis joku kaikkivaltias ja mä puhun sun kans chatissa ja mä voin kysyy sulta ihan mitä vain, vai…?”
”Aivan oikein, poikaseni. Kysy ihan mitä vain. Minusta on aina hauska pitää yhteyttä äänestäjäkuntaani.”
”Okei, siis mä tajuun. Hei, millon mä kuolen ? Voittaako Jokerit mestaruuden ? Onko kuu juustoa ? Kuka tappoi Kennedyn ?”
”Äh, odottaisitko hetken. En ole mikään vastauskone. Yksi kysymys kerrallaan kiitos.”
”Ok. Sori. No kerro eka vaik et millon mä kuolen.”
”Tuota en mielelläni paljasta. Sanotaan vain, että silloin kun sydämesi lakkaa lyömästä.”
”Äh, älä oo tommonen näsäviisas ! Kerro mulle hei ihan oikeesti et miten jutut on ! Tuli täs vaan mieleen, et jos sä kerran niin kuin otit muhun yhteyttä ja sit niin kuin heität mun kans läppää, ni kait täs joku tarkotus on. Oonks mä niinkö uudest syntyny Jesse vai ? Siis skidis Jeesus, meinaan.”
”Huoh, yritä nyt ymmärtää, että tämä ei ole minkään epätoivoisen kirjoituskilpailuun osallistujan väkerrys, jota hän yrittää tuskissaan väsätä viimeisenä heinäkuisena viikkona ennen kirjoituksen viimeistä palautuspäivää ! Siinä ehkä voisi tapahtua noin surkea ja kliseinen juonenkäänne, mutta ei tässä. Sinä ET ole uudestisyntynyt poikani, minä vain satuin valitsemaan sinut satunnaiseksi juttukaverikseni.”
”Aha, selvä. Mä jo pelkäsinkin, että olin joutunut sisään johonki mun siskon novelliin, jota se aiko tänään alkaa väsään. Se nimittäin aiko kirjottaa jotain uskontoon ja tietokoneisiin liittyvää ja toivoi et se sais aikaan ees jotain ja et novellin arvostelija ei kauheena ottais nokkiinsa sen puhekielisestä kirjotustavasta ja muutenki kirjotusvirheistä. Mut samapa sille, mä haluisin kysyy sulta viel paljon.”
”Kysy ihmeessä.”
”Kun mä visiteeraan jotain tommosta pleissii, niinkö kirkkoo tai jotain, kun on joku joulujuhla tai vastaava, nii aina kun Gameboyn pelaamiselta kerkeen ni kuulen kun se etuosan paasaaja jauhaa jostain herrasta ja taivaan isästä ja muusta skeidasta. Niin sori nyt tää tyhmä kysymys, mut eikö sun pitäis periaatteessa olla sukupuoleton, eikä mikään `herra´, kun oothan sä henkiolento ja silleen. Meinaan vaan, et oon aina ihmetelly, et eiks se ois vähän kummallista jos vaik sulle tulis jotain eturauhasvaivoja tai jotain…”
”Terävästi ajateltu. Olen todellakin sukupuolineutraali. Tosin pystyn tietysti muuntumaan halutessani jotain sukupuolta edustavaksi, siis joko sosiaalisessa tai
biologisessa mielessä. Minähän pystyn olemaan kuka tahansa. Minusta tuntuu siis hassulta, että ihmiset ovat alun perin kuvitelleet minut nimenomaan mieheksi. Olen miettinytkin pääni puhki syytä siihen, miksi tuohon käsitykseen on päädytty. Ehkä syynä on se, että olen mieltynyt pitkään partaani.”
”No joo, sähän näyt aina kuvis jonku ihmeen risuparran kans. Ei ihme, et porukka on alkanu yhdistään sua sit vähän muuhunki toimintaan. Mun mielest sun pitäs vähän niinkö alkaa ottaan onkees noita juttui, siis tarkotan, alkaa miettiin sun maailmalle antamaa imagoo, tai jotain.”
”Imagoa ?! Hmm… no joo. Ihmiset vaihtuvat ja jokaisella on minusta oma mielipiteensä. Ehkä on voimia säästävämpää antaa heidän vain pitää luostarinsa ja lestadiolaisuutensa. Turha ihmissyöjää valistaa kasvissyönnin eduista, kuten sanotaan.”
”Okei. No joo. Antaa olla jo tuo aihe, eiks joo ? Eksä vois kertoo jotain vaik taivaasta ? Tai siis siitä et mitä mulle tapahtuu sit ko heitän veivit ?”
”Kuolema on todellakin minulle jokapäiväinen miettimisen aihe. Siis kuten tiedät, kuka saa elää, kuka taas kuolla, kuka taas jää häilymään manan rajoille saamatta otetta kiinni oikein kummastakaan maailmasta. ( Niin kuin näet en ole siis mikään deterministi, kuten olen joidenkin kuullut väittävän. Pyh, pois sellainen laskelmointi minusta, elämässähän pitää kuitenkin olla jännitystä, varsinkin kuolevaisten elämässä. )”
”Niiiiiiin….? Mitä sit niinkö tapahtuu ko kuolee ?”
”No ensinhän luonnollisesti hoidetaan nämä tavalliset muodollisuudet eli kelataan elämä silmien editse, juoksennellaan tunneleissa, tervehditään jälleen kuolleita sukulaisia joista on jo luullut päässeensä vihdoinkin eroon, hypellään pilven reunalta toiselle ja rapsutellaan vanhoja harppuja. Sitten seuraa taivaallinen noviisiaika, jonka aikana suoritetaan asiaan kuuluva tutkinto joko ekstralogoritmifonigallian, hemanotaidagerahvin tai kalleidosfiiliatranssendenssin tiedekunnassa.”
Ville lysähti tuolilleen käsittämättä enää mitään. Hän maiskautti kuivia huuliaan ennen kuin pystyi jatkamaan kirjoittamista. Hän ei tiennyt mitä ajatella.
”Okei… siis mä en oo ikinä noista sivistyssanoista perustanu… Siks en oo ikinä niinkö hakenukkaan Länsi-Lapin Ammatti-Instituutin kalatalouden koulutuslinjalle iktyonomien oppiin, vaan päätin lähtee yrittään ylioppilastutkintoo. Siis täh…?! Mä luulin, et kuoleminen on suht yksinkertaista, juu nou, vähän niinkö lopettas vaan hengittämisen ja sitä rataa. Mut et jotain hemmetin koulusontaa viel sittenki, niin EI KIITOS ! Siis miten sä tyyppi oikeen oot kässänny sen et vaik joku meän rinnakkaisluokan Skode vaik niinkö delais, nii miten sä oot sit sen järkänny et se muka ikinä sais jonku ekstralormin tutkinnon läpi, häh ?! Skode, jolle nauhakengät on liian monimutkaiset ?! JARRUSUKKA-SKODE ????!!!! Ja ainakaan mun kalloon ei mahdu, et mitä mä sit enää tuonelas mitään opintoputkia rassailen, ko luulin kuitenki et tuo niinköparempienihmisten joikuama elinikäinen oppiminen tarkottaa tosiaan vaan elinkautista ja piste.”
”No tämä on ollut tällainen muutaman vuoden ajan pyörinyt kokeilu, jolla halutaan estää henkilöiden masennus heitä kohtaavan iäisyyden edessä ja luoda heidän elämälleen…öh…kuolemalleen tarkoitus. Ikuisuus on kuitenkin pitkä aika vain pyöritellä peukaloitaan ja sukia siipiään.”
”Noh… niinkait sit.”
”Tuota, Ville… Saisinko kysyä yhden mieltäni vaivanneen kysymyksen, kun minä kerran olen ihan oman kuvani kanssa päässyt juttusille…?”
”Sitähän varten mä kait tääl oon et jumalat multa kaikkee kyselee, hehe.”
”Niin… kröhöm ! Mietin vain aina tässä iltasella takkatulen ääressä, että mitähän minä tein niin väärin tässä maailmassa, että ihmisten täytyy päästä sieltä pois, jos ei nyt kokonaan, niin ainakin saada pää sekaisin, esimerkiksi huumeilla. Katso nyt: loin kirkkaita järviä, kasteentuoksuista ruohikkoa, korkeita vuoristoja, auringonsäteitä, jotka saavat niiden lumihuiput loistamaan. Loin kaikille kauniit hymyt kasvoille,
kyvyn unelmoida, ystävyyden tunteen !! Ja mitä te toitte. Te toitte sotaa, tuskaa ja valitusta. Te tapoitte eläimiäni, kaadoitte metsiäni, meriäni te saastutitte. Minun on pakko sanoa, että joskus tämä saa minut epätoivon ja neuvottomuuden valtaan.”
Ville katsoi myötätuntoisesti kohti tietokoneen ruutua ja huomasi tuntevansa häpeää siitä, että oli joskus kuullut ihmisten syyttävän Jumalaa maailman pahuudesta. Mitä ihmiset saivatkaan, ja miten he siitä kiittivät…?! ”No sori, dude… Kai se on nii et me ollaan ihmiset tämmösii. Mut hei… voisitsä nyt vihdoinki vähän niinkö kertoo mulle stoorii siit et mikä se oli sillon yhest ku…”
Ville unohtaa melkein ajankulun jutellessaan kaikesta maan ja taivaan välillä Jumalan kanssa. Jumala on kuitenkin ottanut kaiken huomioon ja koska ei voi lopettaa liian tungettelevaksi käynyttä keskustelua tokaisemalla saunan jo lämpiävän, hänen täytyy keksiä jotain muuta lopettaakseen juttutuokion varmasti mutta kohteliaasti. Siispä täytyi hänen vaikuttaa niin, että Villen tietämättä ja historiankirjoihin merkintöjä jättämättä 1400-luvun puolivälissä nuori saksalainen kauppias Hans Alpenmach keskusteli samoista elämän suurista kysymyksistä ystävänsä espanjalaisvirkamiehen Julio Magnolian kanssa. Villen edelleen tietämättä Julio myöhemmin pestautui Columbuksen Santa Marialle tykinruoantarjoilijan apulaiseksi ja matkasi näin Uudelle mantereelle. Sieltä Julion kerrotaan lähettäneen vaimolleen Monicalle uuden, Caracchia-nimisen kasvilajin siemeniä ja Monican uskotaan lähettäneen näitä siemeniä myös Hansin vaimolle Gertrudille Lyypekkiin, sillä tämä kyseinen kasvi levitti tiettävästi tautia, joka oli syynä toisaalta Castiliaa ja hieman myöhemmin Pohjois-Saksaa vaivanneeseen katoon ja nälänhätään. Kuten kaikki Hansin ja Gertrudin sukulaiset varmaan hyvin muistavat, Hans kirosi ennen kuolemaansa koko Uuden mantereen ja Pohjois-Saksan. Heikkohermoiset uskovat kirouksen todella toimineen vuosisatoja, sillä syntyihän 1800-luvun alussa Houstoniin, Texasiin Mick ”Pahahaju” Copp ja 30-vuotinen sota koetteli pahasti 1600-luvulla juuri Pohjois-Saksaa. Vuonna 1864 sitten eräs paronitar
von Hohhenbach käytyään meedion vastaanotolla ryhtyi toimiin purkaakseen kirouksen ja lähetti avunpyyntökirjeen eräälle gurulle Hongkongiin. Tämä guru, jonka kaikki tunnistamme tietenkin Chie-Chung-Wongiksi saapui paronittaren kotikonnuille torjumaan kirousta ja toi mukanaan rakkaan lemmikkikoiransa Wong-Chung-Chien. Tämä koira oli kuitenkin pahaksi onneksi perso tulisille pihveille ja eräänä päivänä se sitten päätyikin lihajalostamon pakkaamoon. Siellä se pelotteli urhealla ulkomuodollaan hengiltä erään työntekijän, josta olisi tullut myöhemmin Ranskan ja Uuden-Guinean sotamarsalkka Cuviéres. Nyt hän siis kuoli pelkästään lihapakkaamovastaavanapulaisenkengänsuojamuovivastaava Cuviéresina ja suremaan ei jäänyt kuin Wong-Chung-Chien, joka ei saanutkaan tulisia pihvejään. Tämän seurauksena lihapakkaamovastaavanapulaisenkengänsuojamuovivastaavasta ja potentiaalisesta Ranskan ja Uuden-Guinean sotamarsalkka Cuviéresista ei siis ollut enää näkemään harrastajakaukoputkellaan lähestyvää kohdetta XP33Z:aa, joka oli siis tuleva asteroidina rysähtämään maan päälle yli sadan vuoden päästä. 1960-luvulla lusikkahaarukka-yhdistelmän kanssa sattuneen onnettomuuden seurauksena Gubbenveierilla asunut norjalaissyntyinen Håkan Martesson ei voinut myöskään havaita tulevaa uhkaa. Näiden kaikkien onnettomien sattumusten seurauksena asteroidi XP33Z rysähtikin sitten maahan vuosituhannen vaihduttua osuen länsi-helsinkiläisen linja-autopysäkkikatoksen viereen. Asteroidi oli kuitenkin liian pieni aiheuttaakseen suurempaa tuhoa, mutta tarpeeksi suuri lennättääkseen palasiaan ja aiheuttaen tulipaloja ympäri kaupunkia. Tämän seurauksena myös nettiyhteyksien säilyttäminen hankaloitui alueella ja moni chatistunto, myös Villen ja Jumalan, jouduttiin lopettamaan. Varmasti, mutta ehdottoman kohteliaasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kiitos Sinulle että sain lukea näin rytmikkään ja hauskan tekstin
suhtaudun aina hieman varauksella tuotoksiin, elokuviin tai kirjallisiin luomuksiin, joissa Jumala käy keskustelua kuolevaisten kanssa. Aihetta on useaan otteeseen kokeiltu, ja läheskään aina kokeilut eivät ole onnistuneet kovin hyvin. Tällä tarinalla taiteilit pisteet melko sujuvasti kotiin: sait minut pakostakin nauramaan. Kipakan kanssa olen samaa mieltä siitä, että loppu saisi olla lyhyempi ja selkeämpi. Lopun alustuksessa mutkittelevaan juonenselitykseen jaksaa keskittyä, se on hauskaa ja hieman haastavaa. Kun jaaritukset jatkuvat ja jatkuvat, alkaa mielenkiinto hieman herpaantua, ja lauseet liukuvat pian silmien editse puolihuolimattomasti lukaistuna. Tarinan imu takaa sen, että lukija jatkaa loppuun asti. Silti lopun venyttäminen on turhaa, jos lukija ei kuitenkaan sitä kovin skarppina lue.
Jokin pienen piikin olisin kaivannut tekstin keskivaiheille piristämään jutustelua. Minulla ei kuitenkaan ole aavistustakaan, millaista nousua tarkoitan. Tarvittaisiin keskeytys tai tilanteen muutos, josta voitaisiin taas palata entiseen tunnelmaan, ehkä. Jotain uutta ja hätkähdyttävää olisin hal... no, ei valiteta!Koska tarina on suurimmaksi osaksi dialogia, ja humoristista sellaista, nousun puute ei ratkaisevan häiritsevästi vaikuta. Muutaman kerran pyörittelisin vielä koneella, kokeilisin suuntaan ja toiseen, muovailisin vähän terävämmäksi. Huumori on minun makuuni, jauhelihat sun muut. Yleisvaikutelmaksi jäi hyvä fiilis. Tällä hengellä kannattaa porskuttaa eteenpäin!