Never ever again

Egyptissä käyneenä voin kehottaa, että harkitkaa nyt vielä jotain muuta maata tai maanosaa. Kuivuus, kurjuus ja likaisuus paistaa kilpaa auringon kanssa. Ja mikä pahinta, bakteerikanta on niin erilainen ettei suomalaisen maha sitä voi kestää. Laihduttajalle hyvä paikka, kun ei uskalla syödä mitään. Jalla Jalla iskee joka tapauksessa ja joillakin se vie sairaalaan asti. Hyvä käsihygienia ei valitettavasti riitä.Egyptiläisessä sairaalassa on sitten kiva lomaa viettää ja maksaa siitä ilosta itsensä kipeäksi. Ilman vakuutusta ei kannata Egyptiin lähteä ja hommatkaa vielä sellainen vakuutus, mikä korvaa menetetyt päivät.
354985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Taas joku katkeroitunut peräkamarin Costou asialla. Pelätään kaikkea niin paljon että sillä saa ittensä kipeeks.

Kyl tommosella lääkityksellä on parempi olla kotona ja syödä vaan K-kaupan Pirkka tuotteita. Sulkee vielä itsensä yöksi lasipurkkiin, niin ei pääse pahat pöpöt iskemään. Ja ai kauheeta, siellähän rähähti pommikin joskus! Voi kauheeta, meillä kun ei muuta kuin puukotellaan tuntemattomia yms!

Terve järki ja avoin mieli!

Äänestä
  • En todellakaan ole mikään peräkammarin Costou, mutta katkera kylläkin siitä, että loma ei ollut onnistunut. En ole millään psyykelääkityksellä enkä millään muullakaan enkä muuten käytä Pirkka-tuotteita. Egyptissä ollessa en myöskään pelännyt mitään pommi-iskuja vaan oman terveyteni puolesta. Kyllä sitä tervejärkinen miettii paluuta Egyptiin, kun viettää kaksi yötä sairaalassa. Onneksi mieheni selvisi pahemmalta paikallisten lääkkeiden avulla, mutta menihän siihenkin muutama päivä lomasta.

    Äänestä

  • tervejärkinen kirjoitti:

    En todellakaan ole mikään peräkammarin Costou, mutta katkera kylläkin siitä, että loma ei ollut onnistunut. En ole millään psyykelääkityksellä enkä millään muullakaan enkä muuten käytä Pirkka-tuotteita. Egyptissä ollessa en myöskään pelännyt mitään pommi-iskuja vaan oman terveyteni puolesta. Kyllä sitä tervejärkinen miettii paluuta Egyptiin, kun viettää kaksi yötä sairaalassa. Onneksi mieheni selvisi pahemmalta paikallisten lääkkeiden avulla, mutta menihän siihenkin muutama päivä lomasta.

    Oltiin viikko ja todella nautittiin lomasta, syötiin ja juotiin ja huolehdittiin hygieniasta, ei ongelmis :))

    Äänestä

  • Meillä... kirjoitti:

    Oltiin viikko ja todella nautittiin lomasta, syötiin ja juotiin ja huolehdittiin hygieniasta, ei ongelmis :))

    Eli lasten kanssa oltiin tässä talvella Luxorissa. Ihana loma oli, todella antoisa, temppeleitä, faaraoiden hautoja, muumioita museioissa yms.
    Kukaan ei vatsatautia sairastanut kun desinfiointipyyheillä kädet putsattiin vessan jälkeen ja ennen syöntiä. Ja syötiin aamupalaa lukuunottamatta muualla kuin omassa hotellissa ja kahvit ja limut juotiin ihan niissä paikallisissa kuppiloissa paikallisten ihmisten seassa.
    Kuka mitäkin hakee lomalta Jollekin on sama maata auringossa missä vaan missä halpa viina virtaa. Egyptissä taas meren rannalle menee snorkalajat ja sitten Luxoriin yms ne jotka haluaa historiaa tutkia ja omin silmin nähdä mitä kirjoissa on lukenut!
    Ja kaduilla oli poliiseja eikä tarvinnut pelätä, joskus noita poliiseja kaipaisi vähän enemmän vaikka tänne KotoSuomeen öiseen aikaan.

    Äänestä

Tosi kurjaa, että sinulle kävi huono tuuri. Vatsataudin voi saada missä päin tahansa maailmaa, vaikkakin todennäköisyys kasvaa huonomman hygienian maissa. Vaikka kuinka pitäisit huolta käsihygieniastasi, voi pöpö iskeä.
Olimme Egyptissä, Luxorissa ja Assuanissa, kuukausi sitten 3 hengen voimin, eikä kukaan meistä sairastunut vatsatautiin. Yksi meistä söi sapuskaa jopa katukeittiöstä, eikä mitään tullut. Oli ilmeisesti tuuria mukana. :-) Pääsääntöisesti kyllä söimme hotellissa, joimme pullotettua vettä ja huolehdimme käsihygieniasta. Minä söin joukon ainoana maitohappobakteereita, pojat eivät, mutta jokainen vältti jallajallan. :-)

Äänestä
  • Mistä toi Jalla Jalla teillä tulee? Hurghadassa kutsuttiin näitä minibussia jallajalloiksi.. No ehkä niitten liikkumisella ja mahataudissa olevalla suolella on jotain yhteistä :)

    Itte vetelin kaikkea ruokaa ja missä vaan. Käsidesiä lutras ensin ja katto et ruoka on kuumaa. Yks syy miks saa mahataudin on kuivuminen, kun ei muista juoda tarpeeks. Egyptissä ilma on kuivaa, joten kuivut sisältäpäin, kun hengität. Tätä ei tapahdu esim Thaimaassa, missä ilmankosteus on korkea.

    Paikalliset vatsalääkkeet on kuulemma aika tehokkaita ja itsekkin ostin varuks niitä, mutta käyttöä niille ei ollut, hinta noin 1e.

    Äänestä

  • peräkamarin costou kirjoitti:

    Mistä toi Jalla Jalla teillä tulee? Hurghadassa kutsuttiin näitä minibussia jallajalloiksi.. No ehkä niitten liikkumisella ja mahataudissa olevalla suolella on jotain yhteistä :)

    Itte vetelin kaikkea ruokaa ja missä vaan. Käsidesiä lutras ensin ja katto et ruoka on kuumaa. Yks syy miks saa mahataudin on kuivuminen, kun ei muista juoda tarpeeks. Egyptissä ilma on kuivaa, joten kuivut sisältäpäin, kun hengität. Tätä ei tapahdu esim Thaimaassa, missä ilmankosteus on korkea.

    Paikalliset vatsalääkkeet on kuulemma aika tehokkaita ja itsekkin ostin varuks niitä, mutta käyttöä niille ei ollut, hinta noin 1e.

    Jalla jalla tarkoitttaa arabiaksi nopeasti ja siksi niitä pikkubusseja siksi kutsutaan. Oikeassa olet, että turistiripuliin myös tuo nopeus kuuluu... :)
    Onneksi itse olen kahdella Egyptin reissulla sen välttänyt vaikka ihan kaikkea tuli syötyä.

    Äänestä

Yksi sun toinen on joutunut Thaimaassakin tiputukseen vatsataudin takia ja miten lienee Turkin matkojen laita? Kylla maailma on vaarallinen paikka...

Kyllahan salmonellan tai koli-bakteerin voi saada koto-Suomessakin; hyvin paljolti siis tuurista kiinni!

Hyvaa matkaa

Äänestä
  • matkat meni ilman mitään ongelmia. Käytiin marras- ja tammikuussa. toisella matkalla ei jaksettu olla kokoajan käsiä pyyhkimässä, itseasiassa 2 kertaa savetilla kädet pyyhkäistiin matkan aikana ruuan jälkeen.Syötiin melkeinpä kaikkea mitä nyt vastaan tuli, jopa yksi paikallinen ystävämme teki meille omassa kotonaan soppaa, salaattia ja lammasta. Mitään vatsa-oireita ei tullut. Rakastan sitä maata ja heinäkuussa uudelleen!!!

    Äänestä

Ihan tuurista se on kiinni tuleeko se mahatauti. Mekin huolehdittiin hygieniasta koko ajan. Kynnet jäi purematta ja käsidesin kanssa lotrattiin jatkuvasti ja silti se kirous iski. Voi tietysti olla, että se kuivuus edistää mahataudin syntymistä.

Likaista Egyptissä tosiaankin oli, varsinkin Luxorissa. Mutta ymmärtäähän sen, kun ei ole satanut kymmeneen vuoteen pisaraakaan. Hieno paikka se oli kaikkine historiallisine nähtävyyksineen. Ne Kalesh-äijät vaan oli kyllä aikamoisia hiillostajia. Luxoriin ei ainakaan kannata mennä, jos halajaa kävellä yksin kaduilla ja nauttia lämmöstä. "You need a ride in my egyptian ferrari?" raikaa heti kun vähänkin havaitsevat vaaleaa ihonväriä.

Äänestä

Voisi olla tuo juttu melkein minun kirjoittama, samanlaiset kokemukset meillä paikasta. Ehkä jonain päivänä tulee lähdettyä uudestaan katsomaan maata ja toivottavasti myös paremmalla tuurilla. Aina ei auta, vaikka kuinka desinfioi itseään ja on varovainen.

Äänestä

Menin minne vaan, saan aina vatsataudin,joten asennoidun jo valmiiksi siihen,etten pilaa koko lomaa murehtiessa ja miettiessä..Sen hinnan oon valmis maksamaan että pääsen maailmaa kiertämään..Toki kivaa ei ole,varsinkaan kun Intiasta tuli vatsataudin lisäksi myös virtsatientulehdus..Mutta matka oli sen arvonen=)

Äänestä

Juupa juu, samanlainen mieli jäi Egyptistä.Joten en lähde enää vaikka matkat ovat edullisia. Onhan Egyptin matkat vähän niin kuin kakkosluokan matkoja enkä enää ihmettele miksi.

Egyptilläkin on omat kannattajansa,jotka palaavat joka vuosi. Jokainen tavallaan!!!Minä vaan en enää lähde hakemaan vatsapöpöä ja katselemaan köyhyyttä ja kurjuutta. Vatsa oireilee vieläkin, joten mukava tuliainen!!

Äänestä
  • tavalla sitä voi saada sen mahataudin muualtakin,että myös nähdä sitä köyhyyttä. paitsi varmaan kanarialta jossa ei muita olekaan kuin pelkästään turisteja. kuule menekin sinne niin et varmasti näe kuin rikkaita turisteja, ettet vahingossakaan hipaisekaan köyhiä asukkaita.

    Äänestä

  • Oon itse käynyt Egyptissä muutaman kerran kulttuurin vuoksi, jota et ilmeisesti itse osaa arvostaa, kun junttimaiseen tapaan kutsut ko. matkoja kakkosluokan matkoiksi. Hyvänen aika! Miten voit sanoa niin, kun kysymyksessä on yksi vanhimmista kulttuureista ja mielenkiintoisimmista historioista koko maailmassa?? En ole itse koskaan mahatautiin sairastunut, joten ei sekään ole aina väistämätön tapaus Egyptiin matkustettaessa. Uskomatonta tuollainen tietämättömyyden ja kulttuurin puute -Kanarian saarille vaan mars!

    Äänestä

  • Valitse seuraavaksi 5 tähden hotelli täys ylöspidolla, niin ei tarvitse katsella köyhiä. Älä myöskään poistu hotellistasi, ainakaan mihinkään historialliseen paikkaan tutustumaan maan kulttuuriin, siellä voi tulla köyhiä vastaan.
    Itse pidimme parhaimpana osana matkasta juuri tätä kulttuurien erilaisuuden kohtaamista ihan käytännön tasolla, meitähän kohdellaan siellä kuitenkin hyvin, vaikka ajattelisivat mitä meistä. Seuraavan kerran vaikka kolmen tähden hotelli ja enemmän kiertelyä, Luxor tai jotakin muuta todellista.

    Äänestä

  • Niin, maassa maan tavalla, ja kuka mitäkin haluaa lomaltaan...! Kaksi kertaa Egyptissä käyty, ekalla kerralla kaikki sujui loistavasti, tokalla kerralla iski vatsatauti, kuten noin 200 muuhunkin suomalaiseen hotellialueella.. Itselläni ainakin paikalliset halvat lääkkeet auttoivat muutamassa tunnissa pahimpiin oireisiin, mut kyllä vatsa kenkkuili vähäsen vielä pari viikon ajan kotiutumisen jälkeenkin, ei kivaa, toki sen myönnän! Nyt onneksi alkaa tuntua normaalilta. Enpä silti taatusti jätä menemättä enää Egyptiin sen takia, vaikka ikävä kokemus olikin. Eikä vatsatauti valitettavasti ole pelkästään Egyptin ongelma, eräs tuttu oli Turkissa vatsataudin takia sairaalassakin pari yötä, eikä kuulemma ikinä enää mene Turkkiin... no, ymmärrän senkin kannan, ikävät kokemukset kun jäävät usein mieleen päällimmäiseksi.

    Jos ulkomaille kuitenkin lähtee, kannattaa kohteeseen tutustua edes sen verran että voi vähän aavistaa mitä on odotettavissa. Ja itse tykkään matkustella etenkin sen takia, että näkee jotain muutakin kulttuuria ja elämäntapaa kuin Suomessa! Olkoonkin sitten vaikka likaista ja köyhää, osaapa taas arvostaa pientä kotomaata matkan jälkeen sitäkin enemmän =)
    Siis avoimin mielin liikkeelle, muuten voikin kaikki pienetkin "normaalista" poikkeavat asiat kokea pelkästään negatiivisena...!

    Mitä Egyptiin tulee kakkosluokan matkoina.. en ole moista huomannut, mutta en tosin ymmärräkään että mihin moinen mielipide perustuu? *hymy*
    Edullisuudestakaan en tiedä, esim.Tunisiaan kun ainakin pääsisi halvemmalla, mutta rahakin on tietysti kovin henkilökohtainen asia.
    Itse pidän Egyptissä siitä, että siellä on keväälläkin mukavan lämmin, Punainen meri on aivan upea snorklaus-mahdollisuuksien puolesta, ja lentomatka on kohtuullinen. Ja lisäksi on aivan loistavaa, että kaikki eivät halua matkustaa Egyptiin, eihän sinne muuten mahtuisi sekaan...! Maailmassa olisi toki monta muutakin kiinnostavaa paikkaa, mutta viikon lomalla kun ei kannata kovin pitkälle lähteä, ja aina ei ole mahdollista järjestää pidempää lomaa.

    Siis ihania, tapahtumarikkaita ja upeita lomia ja matkoja teille kaikille, kohteesta riippumatta! Onneksi kaikille yleensä löytyy mieleinen paikka, minulle se on todennäköisesti taas ensi syksynä Egypti, kun pyramiditkin on vielä näkemättä...!

    Äänestä

  • Egyptissä käynyt kirjoitti:

    Niin, maassa maan tavalla, ja kuka mitäkin haluaa lomaltaan...! Kaksi kertaa Egyptissä käyty, ekalla kerralla kaikki sujui loistavasti, tokalla kerralla iski vatsatauti, kuten noin 200 muuhunkin suomalaiseen hotellialueella.. Itselläni ainakin paikalliset halvat lääkkeet auttoivat muutamassa tunnissa pahimpiin oireisiin, mut kyllä vatsa kenkkuili vähäsen vielä pari viikon ajan kotiutumisen jälkeenkin, ei kivaa, toki sen myönnän! Nyt onneksi alkaa tuntua normaalilta. Enpä silti taatusti jätä menemättä enää Egyptiin sen takia, vaikka ikävä kokemus olikin. Eikä vatsatauti valitettavasti ole pelkästään Egyptin ongelma, eräs tuttu oli Turkissa vatsataudin takia sairaalassakin pari yötä, eikä kuulemma ikinä enää mene Turkkiin... no, ymmärrän senkin kannan, ikävät kokemukset kun jäävät usein mieleen päällimmäiseksi.

    Jos ulkomaille kuitenkin lähtee, kannattaa kohteeseen tutustua edes sen verran että voi vähän aavistaa mitä on odotettavissa. Ja itse tykkään matkustella etenkin sen takia, että näkee jotain muutakin kulttuuria ja elämäntapaa kuin Suomessa! Olkoonkin sitten vaikka likaista ja köyhää, osaapa taas arvostaa pientä kotomaata matkan jälkeen sitäkin enemmän =)
    Siis avoimin mielin liikkeelle, muuten voikin kaikki pienetkin "normaalista" poikkeavat asiat kokea pelkästään negatiivisena...!

    Mitä Egyptiin tulee kakkosluokan matkoina.. en ole moista huomannut, mutta en tosin ymmärräkään että mihin moinen mielipide perustuu? *hymy*
    Edullisuudestakaan en tiedä, esim.Tunisiaan kun ainakin pääsisi halvemmalla, mutta rahakin on tietysti kovin henkilökohtainen asia.
    Itse pidän Egyptissä siitä, että siellä on keväälläkin mukavan lämmin, Punainen meri on aivan upea snorklaus-mahdollisuuksien puolesta, ja lentomatka on kohtuullinen. Ja lisäksi on aivan loistavaa, että kaikki eivät halua matkustaa Egyptiin, eihän sinne muuten mahtuisi sekaan...! Maailmassa olisi toki monta muutakin kiinnostavaa paikkaa, mutta viikon lomalla kun ei kannata kovin pitkälle lähteä, ja aina ei ole mahdollista järjestää pidempää lomaa.

    Siis ihania, tapahtumarikkaita ja upeita lomia ja matkoja teille kaikille, kohteesta riippumatta! Onneksi kaikille yleensä löytyy mieleinen paikka, minulle se on todennäköisesti taas ensi syksynä Egypti, kun pyramiditkin on vielä näkemättä...!

    Voin täysin allekirjoittaa sanomasi! Näinhän se asia todella on! Vatsatauti voi iskeä valitettavasti missä tahansa, vaikka siellä tutulla ja turvallisella Kanarian saarilla. Meidän 3 henkisestä porukasta kukaan ei saanut vatsatautia, vaikka kukaan ei lotrannut käsidesin kanssa, se unohtui käyttää. :-) Minä porukan ainoana tosin söin maitohappotabletteja, miehet eivät.

    Egypti on viehättävä paikka, jossa paikallinen kulttuuri näkyy ja kuuluu. Itse tykkään elämän värikkyydestä, ihmisvilinästä, metelistä, tuuttaavista autoista, paikallisista ihmisistä. Tavallista elämää kaduilla ja Niilin varrella, kylissä on mielenkiintoista seurata, kaikki on niin erilaista kuin meillä. Köyhyydestään huolimatta ihmiset jaksavat olla äärettömän ystävällisiä ja auttavaisia.

    Köyhyyteen ja likaisuuten törmää Luxorissa ja Egyptissä väistämättä, mutta se on osa sen maan arkipäivää. Ja kuten sanoit, kun on nähnyt köyhyyttä, voi arvostaa niitä hyviä asioita mitä Suomessa on.
    Ymmärrän tosin ihmisiä, jotka eivät halua nähdä köyhyyttä ja kurjuutta, sillä se voi ahdistaa. Silloin pitää matkustaa siistiin kohteeseen missä sellaisiin asioihin ei törmää.

    Kaikkille mukavaa kevään ja kesän odotusta! Itse odottelen jo seuraavaa Egyptin matkaa joka suuntautuu Luxoriin ja Kairoon syssymmällä. :-)

    Äänestä

Mitään mahavaivoihin viittaavaa ei matkan aikana eikä vieläkään koettu, maitohappokapseleilla torjuttiin tyttären laktoosivaivoja, ja kädet pestiin/desinfioitiin AINA KUN OLI HIPAISTUKIN PAIKALLISTA RAHAA, se on kaiken bakteerikannan alku ja juuri, ei ihme kun vain muistaakin ne haisevat, tahmeat setelit.
Hotellilla ei tarvinnut rahan kanssa puljata vaikka oli vain aamiainen varattu, allekirjoituksella kuitattiin kaikki mitä nautittiin, ja viimeisenä iltana kävin maksamassa laskun, kysyivät oliko minibaarista nautittu ja palautin pyyhekortin.
MATKA OLI IHANA JA KAIRO VIELÄ MAHTAVAMPI KOKEMUS.

Äänestä
  • Kiva paikka ja turhat luulot pois :))Hurghada oli kokemus sinansa mutta en moitti sitä. Mikä pääasia että rehellisiä ja ystävällisiä ihmisiä :))Huumorilla pääsi pitkälle ,elika tosikot jääkää kotiin. Raha tuli vaihdettu VAAN 250 €.Ei kyllä säästetty vaan kaikki oli suhtkoht halpaa kun vaan tinkimisen taito oli kohdalla. Myös El Gounassa tuli tinkity vaikka täällä luin että aika kiinteät hinnat siellä on.

    Äänestä

kyllä hän se niin on että kurjuus ja köyhyys paistaa läpi. Mutta minun mielestä toisen maan kulttuuri on osa matkaelämystä. Mitä tulee puhtaanapitoon niin se ei ole samaa tasoa kuin euroopassa.
Olimme viime vuonna perheen kanssa Sharmissa , selvittiin mahatauditta, vaikka joka päivä syötiin eri ravintoloissa ja ranta baareissa.
Ja mitä parasta, olemme ensi viikolla lähdössä hyvin mielin Hurgadaan.

Äänestä

Todellakaan ei ole 100% mahdollisuus saada vatsatautia. Olin itse kaksi viikkoa ja söin mitä vain. Eipä tullut tautia vaikka mistään maitohappobakteereista en ollut kuullutkaan ja tais se käsidesikin jäädä vähemmälle käytölle. Totta että joillekin tämä tauti tulee, mutta sehän oli tiedossa jo ennen kuin Suomen kamaralta lähti. Ellei sitten ollut niin tietämätön ko. maasta että tuli täytenä yllätyksenä.

Miksi pitää kehottaa muita vaihtamaan matkakohdetta? Sitä en todellakaan ymmärrä. Se että (ikävä kyllä) juuri sinun lomasi meni pilalle ei todellakaan tarkoita sitä että kaikkien loma menee takuuvarmasti pilalle. Meidän kahden viikon reissu oli kokonaisuudessaan ihan onnistunut, vaikka muutama asia jäikin harmittamaan. En nyt ala tässä suureen ääneen huutamaan että älkää vaan menkö sinne egyptiin kun MEILLE kävi näin siellä ja siellä.

Luin todella ahkeraan tätä palstaa ennen kuin lähdettiin reissuun. Suurin osa neuvoista oli todella hyviä ja auttoivat varmasti eteenpäin. Mutta ne negatiivisetkin oli jotenkin hyviä. Nimittäin aloin jo vakavasti epäilemään että meidän loma on tuhoon tuomittu koska Hurghadaan ollaan menossa. Kävikin vallan päinvastoin. Olin varautunut pahimpaan ja yllätyinkin positiivisesti. Että kirjoittakaa vaan kaikki pahanilman linnut tänne. Kyllä ne sitten positiivisesti yllättyvät jotka uskaltavat eka kertaa Egyptiin lähteä....haha!!

Äänestä

Kävimme Kairossa, Luxorissa ja Sharmissa, ilman mahatautia. Ruuat olivat maukkaita. Turha odottaa Afrikassa länsimaista rikkautta, tottakai se köyhyys paistaa läpi! Miten jotkut voi olla niin sivistymättömiä etteivät ymmärrä ettei jokapaikassa ole samanlaista kuin suomessa? Hotellien taso on kyllä todella hyvä!
Pahanilmanlinnut auttoivat meitäkin nauttimaan lomasta enemmän, pelkäsimme ekaa kertaa Egyptiin matkaavina vaikka mitä mutta matka menikin hyvin! Olisi ihana päästä joskus takaisin! =)

Äänestä
  • Palasimme juuri El Gounasta ja olimme todella tyytyväisiä matkaan. minä sain mahataudin ja samana päivänä kun oireita ilmeni, mieheni haki apteekista lääkkeet ja meni samantien ohi. Pesimme käsiä koko ajan, emmekä hypistelleet rahoja käsissä koko ajan ja juoda piti 3 litraa päivässä. El Gouna oli erittäin siisti paikka ja Hurghadakin menetteli, kun kävimme ostoksilla. Siellä nyt on likaista jo senkin takia, että vettä ei sada...Kuka niitä katuja nyt alkaisi pesemään, kun vedestä on muutenkin pulaa. Ja ymmärtäähän sen, että kun on köyhä maa, että siellä ei ole asiat niin hyvin kuin täällä kotona.Kävimme joku aika sitten Rodoksella ja siellä on myös likaista.
    Ihmiset olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Hyvä huumorintaju ja ihmisten leppoisuus teki matkasta elämyksen! Odotamme innolla uutta matkaa. Kairossakin kävimme ja siellä tuo köyhyys tosissaan näkyi ja epäjärjestys. Ei menoa haitannut, sehän siinä matkailussa on ideana, että nähdään vierasta kulttuuria. Maassa maan tavalla!

    Äänestä

  • elämys kirjoitti:

    Palasimme juuri El Gounasta ja olimme todella tyytyväisiä matkaan. minä sain mahataudin ja samana päivänä kun oireita ilmeni, mieheni haki apteekista lääkkeet ja meni samantien ohi. Pesimme käsiä koko ajan, emmekä hypistelleet rahoja käsissä koko ajan ja juoda piti 3 litraa päivässä. El Gouna oli erittäin siisti paikka ja Hurghadakin menetteli, kun kävimme ostoksilla. Siellä nyt on likaista jo senkin takia, että vettä ei sada...Kuka niitä katuja nyt alkaisi pesemään, kun vedestä on muutenkin pulaa. Ja ymmärtäähän sen, että kun on köyhä maa, että siellä ei ole asiat niin hyvin kuin täällä kotona.Kävimme joku aika sitten Rodoksella ja siellä on myös likaista.
    Ihmiset olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Hyvä huumorintaju ja ihmisten leppoisuus teki matkasta elämyksen! Odotamme innolla uutta matkaa. Kairossakin kävimme ja siellä tuo köyhyys tosissaan näkyi ja epäjärjestys. Ei menoa haitannut, sehän siinä matkailussa on ideana, että nähdään vierasta kulttuuria. Maassa maan tavalla!

    Joku kertoi olleensa sairaalassa Egyptissä. Millainen kokemus?

    Kävin itse kaksi vuotta sitten lapseni kanssa kahdestaan Hurghadassa. Kuulin Jallajallasta ja mahdollisuudesta joutua sairaalahoitoon taudin runtelemana vasta perillä. Yritin suojella lastani monin keinoin taudilta. Emme syöneet vihanneksia emmekä juoneet mehuja joissa oli jäitä. Yritimme huolehtia hygieniasta ja valitsimme siistit ravintolat.

    Onnistuin, emme kokeneet vatsaoireita. Olin koko matkan huolissani lapseni puolesta, en itsestäni. Ajattelin, miten käy jos joudun sairaalaan? Kuka olisi ollut lapseni kanssa.

    Matkohteena Hurgada on upea, kun vaan oppii suhtautumaan huumorilla kaupustelijoihin ja töykeisiin venäläisiin. Upeat nähtävyydet ovat Luxorin ja Kairon lisäksi pinnan alla. Siellä on nähtävää riitämiin, vaikka käyttäisi pelkkää snorkkelia.

    Mielestäni matkanjärjestäjien pitäisi ilmoittaa vatsataudin riskistä jo kotimaassa. Näin kaksin matkustavat voisivat miettiä etukäteen, miten toimia jos toinen joutuu sairaalaan.

    Äänestä

  • matkustelija kirjoitti:

    sairaalassa en joutunut käymään, mutta ainakin el gounaan oli juuri rakennettu sairaala joka on länsimaalaista tasoa.
    näin hurghadan sairaalan ulkoapäin joka ei mielestäni ollut mikään köyhännäköinen sairaala.
    uskon että siellä on ihan hyvä taso. ei ehkä sitä mitä suomessa on,mutta hoidollisessa mielessä ainakin.

    Äänestä

  • matkustelija kirjoitti:

    Joku kertoi olleensa sairaalassa Egyptissä. Millainen kokemus?

    Kävin itse kaksi vuotta sitten lapseni kanssa kahdestaan Hurghadassa. Kuulin Jallajallasta ja mahdollisuudesta joutua sairaalahoitoon taudin runtelemana vasta perillä. Yritin suojella lastani monin keinoin taudilta. Emme syöneet vihanneksia emmekä juoneet mehuja joissa oli jäitä. Yritimme huolehtia hygieniasta ja valitsimme siistit ravintolat.

    Onnistuin, emme kokeneet vatsaoireita. Olin koko matkan huolissani lapseni puolesta, en itsestäni. Ajattelin, miten käy jos joudun sairaalaan? Kuka olisi ollut lapseni kanssa.

    Matkohteena Hurgada on upea, kun vaan oppii suhtautumaan huumorilla kaupustelijoihin ja töykeisiin venäläisiin. Upeat nähtävyydet ovat Luxorin ja Kairon lisäksi pinnan alla. Siellä on nähtävää riitämiin, vaikka käyttäisi pelkkää snorkkelia.

    Mielestäni matkanjärjestäjien pitäisi ilmoittaa vatsataudin riskistä jo kotimaassa. Näin kaksin matkustavat voisivat miettiä etukäteen, miten toimia jos toinen joutuu sairaalaan.

    Itse olin Luxor International Hospitalissa ja siellä hoidon taso oli ainakin ihan hyvä. Ensiavussa sai heti hoitoa, eikä tarvinnut odotella. Kaikki sairaalaan otettavat turistit sijoitetaan yksityiselle puolelle, jossa on vain ulkomaalaisia ja rikkaita paikallisia. Siellä on yksityiset huoneet sohvineen päivineen. Ihan siistiäkin oli, tosin torakoita ja muurahaisia juoksenteli lattioilla. Hoidon tasossa hygieniassa olisi parannettavaa. Siihenkin voisi myös tehdä muutosta, ettei lähes kaikkia lääkkeitä laitettaisi suoraan suoneen. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja osaavia, mutta englanninkielen taito oli lääkäreitä lukuunottamatta hyvin heikko. Ja myös henkilökunta saattaa yrittää lähennellä...
    Mutta ei se kaikkinensa niin kamala kokemus ollut.

    Äänestä

Uskomatonta tekstiä saa ihminen lukea.

Kaksi kertaa Egyptissä käyneenä ja kolmannen matkan ensi vuoden tammikuuksi varanneena voin sanoa, että Egypti on aivan mahtava maa lomailla!
Suosittelen kaikille avoimin ja iloisin mielin reissaaville, kannattaa toki muistaa että maassa maan tavalla ja ottaa kunnolla selvää maan kulttuurista ja tavoista.
Molemmilla reissuilla söimme ihan kaikkea ja pysyimme terveenä. Mahaa kannattaa desinfioida esim. Jägermeisterilla (kulaus ennen ruokailua)ja maitohappobakteereja kannattaa syödä viikko ennen matkaa.

Mitä vikaa on kuivuudessa ja kurjuudessa? Mielestäni on todella elämää rikastuttava kokemus nähdä miten muualla maailmassa eletään, itse en todellakaan sulje silmiäni toisten köyhyydeltä enkä varsinkaan koskaan kehtaisi paheksua sitä!
Turismi on tärkeä kasvava elinkeino Itä-Egyptissä, paikalliset eivät ole "paikallisia", vaan he (lähinnä miehet) ovat muuttaneet turismin perässä rannikolle ja tekevät kovasti töitä elättääkseen itsensä ja muualla asuvan perheensä.
Tuntuu uskomattomalta, että monet eivät vaivaudu ottamaan selvää Egyptin kulttuurihistoriasta eivätkä kunniota tai ymmärrä maan tapoja.
Sitä köyhyyttä ei varmasti kukaan paikallinen ole sinne ihan vartavasten tilannut...!

Ei ole kaikilla tarpeeksi suurta sydäntä nähdäkseen oman itsensä ulkopuolelle. Sinunkin nimimerkki "Never ever again" kannattaa siis pystytellä ihan täällä kotoSuomessa, missä asiat ovat niin jotta sinunkin kelpaa olla nenääsi nyrpistämättä.

Äänestä
  • sydän mulla on!!Matkailtua on tullut, joka maanosassa olen käynyt, mutta Afrikkaan ja etenkään Egyptiin en enää mene. En ole muuten nirppanokka!!Valitettavasti niin huonot muistot maasta jäi!!!

    Äänestä

Vaikka emme mahatautia ole saaneet, emme taida Egyptiin enää mennä, ainakaan Hurghadaan. Likainen paikka, paikalliset tylyj jne.

Jos ei ole muualla etelämatkalla käynyt, tai on käynyt esim. Turkissa, varmaan tulee hyvä loma. Jos on Eurooppaakin kiertänyt, on mihin verrata ja tulee suuri pettymys. Tulee sellainen olo, että olisi voinut rahaa pistää johonkin toiseen matkaan.

Jos haluaa käydä historiaa katsomassa, menkä Niilin risteilyyn. Jos rantaloma kiinnostaa menkää El Gounaan tai Sharm el Sheikhiin!

Äänestä
  • No just joo.. ootkohan itse nimim. "käynyt" ollut sen pidemmällä ikinä kuin euroopassa?? ja sitten ihmettelet että miten afrikassa voi olla niin erilaista. Olen itse käynyt matkoillani euroopan ulkopuolella useimmiten ja olen aina eniten pitänyt afrikkaan suuntautuvista matkoista.. ja nyt olen lähdössä egyptiin (niilin risteily lisäviikko hurghadassa) uskon että tulen pitämään maasta.. sillä minulla on aina ollut haaveissa päästä egyptiin. erityisesti historia on aina kiehtonut.. eurooppa ei niinkään ikinä ole kiinnostanut.. kuka nyt haluaisi maksaa suuria summia rahaa siitä että ei näe juuri mitään suurta kulttuurista eroa omaan kotimaahansa verrattuna.. minusta se matkailun tarkoitus on juuri nähdä mahdollisimman erilaisia olosuhteita ja kulttuureja kuin suomessa!

    Äänestä

  • Idsku kirjoitti:

    No just joo.. ootkohan itse nimim. "käynyt" ollut sen pidemmällä ikinä kuin euroopassa?? ja sitten ihmettelet että miten afrikassa voi olla niin erilaista. Olen itse käynyt matkoillani euroopan ulkopuolella useimmiten ja olen aina eniten pitänyt afrikkaan suuntautuvista matkoista.. ja nyt olen lähdössä egyptiin (niilin risteily lisäviikko hurghadassa) uskon että tulen pitämään maasta.. sillä minulla on aina ollut haaveissa päästä egyptiin. erityisesti historia on aina kiehtonut.. eurooppa ei niinkään ikinä ole kiinnostanut.. kuka nyt haluaisi maksaa suuria summia rahaa siitä että ei näe juuri mitään suurta kulttuurista eroa omaan kotimaahansa verrattuna.. minusta se matkailun tarkoitus on juuri nähdä mahdollisimman erilaisia olosuhteita ja kulttuureja kuin suomessa!

    Jos oikeasti kulttuurimatkailua haluaa harrastaa, suosittelen Meksikoa, Indiaa tai vaikkapa Italiaa. Niinkuin jossain tostesin (oliko juuri tämä ketju) että Niilin risteily on varmasti antoisa matka, ja ainakin kerran kannattaa käydä. MUTTA TARKOITINKIN "LÄHI"MATKOJA. Euroopasta löytyy lukemattomia mielenkiintoisia kohteita. Mieluummin tuhlaisin rahani Italian historiaan kuin Egyptin pölyyn ja paikallisten törkeyksiin.

    Kannatta Idsku tutkia! Jos et ole Euroopassa matkustellu, miten voit sanoa että muualla on mielenkiintoisempaa?

    Jos kuitenkin kaukoloma käy, Egypti ei ole todellakaan mielenkiintoisin paikka.

    Äänestä

  • Idsku kirjoitti:

    No just joo.. ootkohan itse nimim. "käynyt" ollut sen pidemmällä ikinä kuin euroopassa?? ja sitten ihmettelet että miten afrikassa voi olla niin erilaista. Olen itse käynyt matkoillani euroopan ulkopuolella useimmiten ja olen aina eniten pitänyt afrikkaan suuntautuvista matkoista.. ja nyt olen lähdössä egyptiin (niilin risteily lisäviikko hurghadassa) uskon että tulen pitämään maasta.. sillä minulla on aina ollut haaveissa päästä egyptiin. erityisesti historia on aina kiehtonut.. eurooppa ei niinkään ikinä ole kiinnostanut.. kuka nyt haluaisi maksaa suuria summia rahaa siitä että ei näe juuri mitään suurta kulttuurista eroa omaan kotimaahansa verrattuna.. minusta se matkailun tarkoitus on juuri nähdä mahdollisimman erilaisia olosuhteita ja kulttuureja kuin suomessa!

    Tässä lainaan omaa tekstiä: Jos on EurooppaaKIN kiertänyt, on mihin verrata ja tulee suuri pettymys.
    Eli tarkoitin, että eurooppakin (puhumattakaan muusta maailmasta) on mielenkiintoisempi.

    Äänestä

  • Käynyt kirjoitti:

    Tässä lainaan omaa tekstiä: Jos on EurooppaaKIN kiertänyt, on mihin verrata ja tulee suuri pettymys.
    Eli tarkoitin, että eurooppakin (puhumattakaan muusta maailmasta) on mielenkiintoisempi.

    no joo.. mut jos ei esimerkiksi satu kiinnostamaan euroopan kohteet, vaan on aina kiinnostanut juuri nimenomaan nuo egyptin todella vanhat nähtävyydet... enpä siis uskoisi että tulee pettymys vaikka olisin kuinka kiertänyt eurooppaa.. siis en uskoisi että itselläni ikinä löytyy niin paljon kiinnostusta lähteä kiertämään eurooppaa kuin on kiinnostusta kiertää afrikkaa ja egyptiä.
    Ihan sama mihin muut haluavat lähteä.. jokaisella on oikeus pitää mistä kohteesta tahansa, mutta minusta on hassua sanoa että jos on eurooppaakin kiertänyt, on mihin verrata ja tulee suuri pettymys.. joillakin ihmisillä en usko että se on lainkaan näin.
    Sori, mut on vaan pakko takertua yksittäisiin lauseisiin. :) heh

    Äänestä

heheheheheheh hohohohohohohohohohohohohohohohohohohoohohohohohohohohoohhoh hehehehehehehehehehehehehehehehehehehehehheheheheheheheheheh KYLLÄ ON SÄÄLITTÄVIÄ YKSILÖITÄ OLEMASSA!!!!! hahahahahahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahhah HITTO MIKÄ LUUSERI!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Egyptiin kirjoitti:

Egyptissä käyneenä voin kehottaa, että harkitkaa nyt vielä jotain muuta maata tai maanosaa. Kuivuus, kurjuus ja likaisuus paistaa kilpaa auringon kanssa. Ja mikä pahinta, bakteerikanta on niin erilainen ettei suomalaisen maha sitä voi kestää. Laihduttajalle hyvä paikka, kun ei uskalla syödä mitään. Jalla Jalla iskee joka tapauksessa ja joillakin se vie sairaalaan asti. Hyvä käsihygienia ei valitettavasti riitä.Egyptiläisessä sairaalassa on sitten kiva lomaa viettää ja maksaa siitä ilosta itsensä kipeäksi. Ilman vakuutusta ei kannata Egyptiin lähteä ja hommatkaa vielä sellainen vakuutus, mikä korvaa menetetyt päivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu