Alallaan Euroopan suurimpiin valmistajiin kuuluva yhtiö on ehdottanut duunareilleen ilmaistyötä. Lauantait pitäisi tehdä ilmaiseksi kesään saakka, ja palkan saa jälkikäteen JOS yhtiön talous elpyy.
Ojentaisitko auttavan kätesi työnantajalle, joka on ahdingossa? Minä ehdottaisin potkuja kyvyttömälle johdolle. Tekisin ilmaistyötä korkeintaan perheyrityksessä.
Ojentaisitko auttavan kätesi työnantajalle, joka on ahdingossa? Minä ehdottaisin potkuja kyvyttömälle johdolle. Tekisin ilmaistyötä korkeintaan perheyrityksessä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jaaappaniassa tuon ilmaisen työn teolle oli kulttuuritaustat semmottiset, että kaikki sitoutuivat siihen. Nykyään tehtaat eivät enää palkkaa porukkaa sielläkään entisillä ehdoilla ja ihmiset ovat alkaneet arvostaa omaa vapaa-aikaansa toisella tavalla.
Mainitsemasi tilanne ei auta hevonkannikan vertaa, koska yritys on jo valmiiksi vaikeuksissa. Luultavasti tappioista huolimatta, yritysjohto on saanut käteistä mojovat määrät kannustinpalkkioina ja optiona ja osakkeenomistajat ovat saaneet osinkonsa.
Suomessa oli joskus vastaava tilanne, oliko jonkun varustamon kohdalla? Ihmiset suostuivat ilmaistyöhön, mutta saivat lopulta potkun persuksiin. Ehkä joku muistaa tämän tapauksen tarkemmin?
Eivät voi vedota potkut saatuaan mihinkään maksamattomiin palkkoihin. Päivärahat jääpi heikommaksi yms. Jos se yritys saneeraa porukkaa pihalle, niin ne tyypit lentää sieltä ulos, vaikkeivat tekisi yhtään tuntia ilmaista työtä.
Tuo uutinen kuulosti kyllä vähän oudolta kun kuulin sen.
Oliko se aprillipäivän uutinen?
Näin kylmiltään, asiaan perehtymättä, malli herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa mihinkään vastauksia.
Kuka määrittelee ja miten määritellään yrityksen talouskunto?
Miten ammattiliitot suhtautuvat asiaan???
Totta on että perheyrityksissä tuo ilmaistyö on enemmän käytäntö kuin poikkeus, mutta että, ei prkl...
(metalli) ilmoitti, ettei toistaiseksi ryhdy toimenpiteisiin. Uutinen ei ollut aprillipila, ikävä kyllä.
Firman taloudellinen kunto on ehkä kohtuullinen silloin, kun ei tarvitse kerjätä duunareita ilmaistöihin. :))
1900 luvun lopulla,kun lama oli pahimmillaan olin pätkätyössä hoitolaitoksessa,missä pidätettiin sijaisten palkasta osa ja vakihenkilöt menetti osan lomarahoista ja kuinka ollakaan yks kaks rahaa olikin niin paljon,että vakihenkilöt pääsi virkistymään ja sijaiset jäi nuolemaan näppejä.
Ei paljo kyselty.
enää en suostuisi.
Luulenpa että työnantaja on tänään niin ahne (vedotaan tiukentuneeseen kilpailutilanteeseen), että kerjääminen ei hevin lopu.
On helppo saada näyttämään siltä, ettei yritys tuota voittoa, siihen pyritään jo verotuksellisistakin syistä.
Tänään ei päde ajatus että yritys olisi jollain tavalla omistajan ja työntekijän yhteinen hobby, josta saatava hyöty jaetaan tasan.
Työntekijä on uusiutuvaa voimavaraa, jokaisen työntekijän on syytä olla valmiina lähtöön koska tahansa.
MUISTA!!
AHNEUDELLA TÄYTYY OLLA PIILO PAHANPÄIVÄNVARALLE.
AHNEUDLLA PITÄÄ OLLA AULIIN ANTAVA KATSE (SIIS JULKISIVU).
Se on ahne nykyään ja ennen, jolla on mahdollisuus olla ahne.
Työnantajalla on monia mahdollisuuksia olla ahne.
Ahneuden palkka on menestyvä yritys, hyvät työntekijät, uskolliset osaavat ihmiset, hyvät koneet ja laitteet, hyvät tilat ja tilaukset.
Tästä yrityksestä on työnantajalle iloa moneen etelän ostokseen, autoon, kesämökkiin,osakkeeseen, sijoitukseen, pankkitiliin, taloon, lapsien koulutukseen, pesämunaan ja sun muuhun mitä mieleen ja elämään tulee.
Ahneudella täytyy kuitenkin olla piilo pahanpäivänvaralle jos saattuisi tilauskirja olemaan tyhjä.
Tavallinen työläinen ja palkansaaja selvitköön oveluudella, sopien palkaksi naapuria suuremman korvauksen ja parjatkoon muut työntekijät maanrakoon.
Ahneudella alkaa olla merkitystä vasta kun on jaettavaa viivan alla.
Kyllä ns. sisääntekoa on harrastettu maailman sivu.
90-luvulla tuli metallin sopimukseen työaikajoustot joiden puitteissa oli mahdollista tehdä 60-tuntisia ja 6-päiväisiä työviikkoja ilman ylityökorvauksia. YHTEISELLÄ SOPIMUKSELLA!
Soveltui hyvin sesonkiluontoisten tuotteiden valmistukseen lomautusten vaihtoehtona.
Tuota JOS-ehtoa siinä ei ollut.
Yrityksessä, jossa toimin tuotantopäällikkönä, suurin osa työntekijöitä valitsi tämän vaihtoehdon.
Kuka piti palkallisen hirvijahtiloman. Joku kalasteli täydellä paökalla. Toinen saattoi yhdistää talvilomaansa ylimääräisen, palkallisen viikon. Kuka mitenkin!
Asenteeni oli se että kuka ymmärtää milloin tarvitsee tehdä töitä, tietää myös milloin haluaa sen lomansa. Tekijöiden taholta pelkkä ilmoitusasia!
Mutta saatavia ei saa kyseenalaistaa.
Johdon vaihto on paras ratkaisu koska tullaiseen kriisiin (jos se on todellinen) joutuminen kielii avuttomasta suunnittelusta ja organisoinnista!!