Vaikka miehet kuvittelevat tekevänsä oikein jättäessään lapset ja vaimonsa, se kaikki kostautuu heitä itseän vastaan.
Lapset eivät enää pidä miestä isänä, vaan vieraana ihmisenä jonka kanssa viettää aikaa silloin tällöin. He tuntevat olevansa kuin lainakirjoja, jotka palautetaan.
Miehet luulevat että rakkaus lapsiin ei sammu kun lähtee ja jättää, mutta sellaista rakkautta ei ole keksittykään, ei edes isän ja lasten välille, joka kestäisi välimatkan.
Miehet jotka jättävät lapsensa, jättävät hänet kokonaan, ei vain osaa siitä.
Lasten ikävä ei merkitse miehelle mitään. He nauttivat siitä kun saa olla itse säälinkohde ja jota kaikki paijailevat, että kauheeta miten sulle on käynyt!!
Myötätunnon onkijoita. Helpon elämän saalistajia.
On hyvä syyttää ex vaimoa kaikesta mitä itse on jälkeensä jättänyt, se kerää säälipisteitä. On hyvä ruikuttaa itsesäälissä ja leikkiä kovaa, vaikka itse on aiheuttanut tilanteen, joka kostautuu heitä itseään vastaan.
Lapset eivät sääli, he unohtavat. Se miten isät ovat lapsia kohdelleet aikanansa heidät jättäessään, on tulos siitä miten isät, nyt se unohdettu kansakunta on yksin, kun lapset eivät välitä, kun eivät osaa ottaa ketään huomioon. Näin toimii isän esimerkki! On myöhäistä ruikuttaa ja korjata tilanne, kun itse on vaikuttanut siihen mitä suuremmissa määrin.
Lapset eivät enää pidä miestä isänä, vaan vieraana ihmisenä jonka kanssa viettää aikaa silloin tällöin. He tuntevat olevansa kuin lainakirjoja, jotka palautetaan.
Miehet luulevat että rakkaus lapsiin ei sammu kun lähtee ja jättää, mutta sellaista rakkautta ei ole keksittykään, ei edes isän ja lasten välille, joka kestäisi välimatkan.
Miehet jotka jättävät lapsensa, jättävät hänet kokonaan, ei vain osaa siitä.
Lasten ikävä ei merkitse miehelle mitään. He nauttivat siitä kun saa olla itse säälinkohde ja jota kaikki paijailevat, että kauheeta miten sulle on käynyt!!
Myötätunnon onkijoita. Helpon elämän saalistajia.
On hyvä syyttää ex vaimoa kaikesta mitä itse on jälkeensä jättänyt, se kerää säälipisteitä. On hyvä ruikuttaa itsesäälissä ja leikkiä kovaa, vaikka itse on aiheuttanut tilanteen, joka kostautuu heitä itseään vastaan.
Lapset eivät sääli, he unohtavat. Se miten isät ovat lapsia kohdelleet aikanansa heidät jättäessään, on tulos siitä miten isät, nyt se unohdettu kansakunta on yksin, kun lapset eivät välitä, kun eivät osaa ottaa ketään huomioon. Näin toimii isän esimerkki! On myöhäistä ruikuttaa ja korjata tilanne, kun itse on vaikuttanut siihen mitä suuremmissa määrin.
Vastaukset 47
Vanhimmat
et sitten enää mitään muuta keksinyt?
Kyllä meillä ainakin lapset rakastaa isäänsä ihan yhtälailla kuin aiemminkin.
"Miehet luulevat että rakkaus lapsiin ei sammu kun lähtee ja jättää, mutta sellaista rakkautta ei ole keksittykään, ei edes isän ja lasten välille, joka kestäisi välimatkan."
Millä perustelet tuon? Aika heikot kokemukset sulla on rakkaudesta kun noin ajattelet. Aito rakkaus kestää pidemmätkin välimatkat ja väliajat. Jos ei kestä, niin se ei sit ollut rakkautta alunperinkään.
Aito rakkaus kestää pidemmätkin välimatkat ja väliajat, ellei ei ole aitoa rakkautta!
Näin se on, siksi niitä isättömiä lapsia onkin niin paljon. Mihet tekevät vain lapsia, mutta ei ne rakastaa osaa.
Eli kun ei etsi rakkautta, ei tarvitse kaivatakkaan, ja kun ei kaipaa, ei tarvitse tunte syyllisyyttä.
Minun lapseni ovat jo aikuisia, asuvat omissa kodeisaan.
Ensimmäiset, kutakuinkin 5v, olivat vaikeita koska olivat kouluissaan ja muiden lasten perheet olivat ojko ehjiä tai sitten kavereilla oli isät, joita tavata.
Lapset turtuivat siihen isän läsnäolon puutteeseen. Vaikka joululahjarahat tulivat kirjeitse ja synttäreinäkin jotain, ei heitä jaksanut kiinnostaa kovin kauaa joku mies jossain...
Pojan lakkiaisiin ei isää kutsuttu, poika ei halunnut. "Miks? Ei sitä oo koskaan kiinnostanu. Anna mutsi olla..." Jotakuinkin tuommoinen oli suhtautuminen.
Kun poika valmistui insinööriksi, ei isää enää yksinkertaisesti ollut olemassa hänelle.
Tytär piti lakkiaiset ja taas sama juttu: ei kiitos isän läsnäololle.
Nyt tytär opiskelee eikä ole millään tavalla kiinnostunut isästään.
Olen miettinyt että mitäs sitten kun tahoillaan avioituvat ja saavat lapsia? Toistaiseksi ainakin ovat sanoneet, että sitä äijää ei tatusti kutsuta häihin tai ristiäisiin!
Aliarvioit lastesi tunteita, cat70-hyvä, jos et huomioi ajan suurta vaikutusta.
tai sen puutteesta. Eli ehkä ne lapset eivät olekaan koskaan rakastaneet isäänsä? Ihan vaan heittona? Itselläni lapset ovat jo kouluikäisiä, ja ymmärtävät sen, ettei isä hirveästi heistä välitä. Tiedän että asia sinänsä satuttaa heitä, mutta meillä isän välitys on erilaista. hän pitää mielellään tyttöjä luonaan, muttei koskaan halaa/anna iltapusua. Ei ole koskaan niin tehnyt. Tuntuu pahalta katsoa, kun lapset roikkuvat isän kaulassa ja pyytävät halia, tätä oli elämä jo avioliiton aikanakin.
Onneksi lapset nyt hyväksyvät sen, että isä on erilainen, ei soittele (vastaa kyllä kun lapset soittavat) eikä osoita tunteita muutenkaan. Meillä rakastavan isän mallin tuo uusi puolisoni, joka osoittaa tunteitaan omille lapsilleen ja siinä sivussa myös minun lapsille.
Mutta pääpointtina puhuin siitä kestääkö rakkaus ajat ja välimatkat. Tiedän mistä puhun sillä mieheni on töissä viikot poissa, vain viikonloppuisin kotona. Silti rakkautemme on kestänyt nämä ajat, vahvistuen. Tunne on voimakkaampi, sillä kaipuu toisen luokse kantaa.
Lapset eivät voi oppia rakastamaankaan isää, joka ei osallistu heidän elämäänsä. Lasten rakkaus ansaitaan ja se tulee vähitellen.
ottaen huomioon, että kaikki eivät eroa heti, monet elävät yhdessä monia vuosia, ja sitten eroavat.
Ja suurin osa etä vanhemmista tavannee lapsensa n.joka toinen viikonloppu.
Niin ei se rakkaus kuole..
Eri asia, jos ei isä todellakaan tapaa lapsiaan juuri koskaan, rakkaus saattaa haalentua ja lopulta jopa kuollakkin, mutta en silti lähtisi yleistämään.
Lapset rakastavat aika pyyteettömästi, eikä sitä niinkään tarvitse ansaita.
vanhemmilla lapsilla on eri asia, jos vieras ihminen tulee kuvioihin, sitä ei niin vaan välttämättä rakasteta.
Sitäpaitsi monesti se etteivät lapset paljon isän kanssa ole tekemisissä on myös äideistä kiinni. Joko tahallisesti tai tahattomasti monet äidit pyrkivät hyvinkin tiukasti kontrolloimaan isän ja lasten tapaamisia. Toist tekevät sen katkeruuttaan toiset ehkä vallan tunteen vuoksi tai kostoksi. Ja ei en taaskaan halua mustamaalata äitejä sanonpahan vaan miten asiat JOKUS menevät mönkään näissä tapaamis asioissa. Se ei siis aina ole isästäkään kiinni ettei hän ole kyennyt muodostamaan lapseensa suhdetta. Mitempä sitä jos et saa koskaan nähdä. Ja monet eivät jaksa alkaa tapaamisista taistelemaan. Äidit kun ovat näissä jutuissa yleensä vahvoilla.
Joillekin ihmisille ei tarvitse, toisille taas ei kannata yrittääkää selittää... Ne tyypit oppii vaan kokemuksen kautta.
Taitaa tosiaan olla nuori äiti ja lisäks vielä tynnyrissä kasvanut tai sinne opetettu elämään kun luulee että kaikille miehille lasten olemassaolo avaisi isyyden koko ihanuuden. Joillekin ne ovat vaan lemmikkieläimen asemassa, ne lapsetki.
mikä sinun mielestäsi on nuori??? itsellä lapset jo 10 vanhoja, mites sinulla joka katkeruudessas kaiken tiedät?
pyyteettömästi, mutta kyllä sitä rakkautta tulee vaalia, ettei tee syvää haavaa lapsen herkkään mieleen. Lapsi kyllä muistaa oharit ja petetyt lupaukset. Suhde isään, on aivan varmasti erilainen, jos isä on kuvioissa vain joka toinen viikonloppu, kuin isään, joka on tukena useammin.
Ja luuletko, että lapsi rakastaa isää, jota ei kiinnosta tavata lapsiaan, kuin satunnaisesti? Ei todellakaan. Lapsen rakkaus ansaitaan, siinä kuin aikuisenkin.
...joka sua nuoreks epäili! Sillä on selvästi enemmän iän tuomaa perspektiiviä ja tietoa lasten kehityskyvystä alkaen ala-asteesta akateemiseen valmistumiseen. Se on pitkä aika ja taatusti siinä unohtuu semmosen ihmisen rakastaminen joka ei vastakaikua anna.
Rakkaus ei ole mitään ansaittua tavaraa. "Rakkaus" joka pitää ansaita ei ole lainkaan rakkautta. Mitä se on? En tiedä, mutta rakkautta se EI ole.
pyyteetöntä...sitä et voi ostaa rahalla,sitä et saa pahalla.Se tulee silloin kun olet siihen valmis,ajan kanssa...pikku hiljaa kasvaen.
Rakkaus ei koskaan häviä.
Lapsi rakastaa pyyteettömästi,odottaen,hiljaa..
Eiköhän meidän aikuisten pitäisi joskus pysähtyä,
miettiä lapsen lailla..
Ja kaikki äidit on enkeleitä. Heillä ei ole pienintäkään itsekkyyden siementä sisällään. He vain uhrautuvat ja antavat kaikkensa lastensa eteen. Koittakaa nyt tajuta että meitä on moneksi. On olemassa itsekkäitä isiä ja äitejä ja rakastavia isiä ja äitejä ja kaikkea siltä valiltä. Myös osa ex-vaimoista osaa syyllistää ja ruikuttaa heidän mielestään isä todistaa rakkautensa lapsiin rahalla. Rahalla joka maksetaan heidän tililleen ja jota aina vaan halutaan lisää.
Siksi on parempi kirjoituksen alkuun kirjoittaa:
"Näin minulla, onneksi olen vähemmistö.
Mitä olette mieltä minun tapauksestani?" ;D
joka luovutti vapaa-ehtoisesti lapsen huoltajuuden isälle. Ei tunnu missään. Katsokaas kun sitä mistä ei mitään tiedä, ei voi antaa eikä sitä myöskään kaipaa. Rakkautta siis. Että repikää siittä! :)
saa taas lukea!
Ja katso peiliin!!
Nyt kyllä kannattas miettiä sinun omaa suhtautumistas asioihin. Tuollaisella katkeralla asenteella teet vain hallaa lapsillesi. Ei ihme että mies on katsonut parhaakseen lähteä.
Mies varmaankin olisi mielellään lastensa kanssa, kun sinä vaan sen sallisit.
Huh huh rauhotu ja mieti tarkemmin.
"Mies varmaankin olisi mielellään lastensa kanssa, kun sinä vaan sen sallisit."
Tämäkään ei aina ole vastus ja itsestään selvä asia.
Meillä isä ei halua olla tekemissä, vaikka mahdollisuus olisi.
Kuitenkin, alk.per. kirjoittajan katkeruus paistaa läpi, ja kyllä minä sen ymmärrän, se ottaa lujille, kun tajuaa, ettei isä arvosta lapsiaan.
Kyllä se tuntuu, koska kyseessä on oma lapsi.
Kuitenkin pitää muistaa, että asiat ei mene aina kuten toivoo, ja sen mukaan on elettävä. Lasten takia katkeruus ja viha on voitettava.
Itse ainakin jaksan uskoa parempaan huomiseen ja siihen, että isä joskus heräisi todellisuuteen.
Jos ei, elämme sen mukaan.
Olen muutaman kerran lueskellut tätäkin palstaa vaikka en kai ikäni puolesta tänne kuulu kun lapset ovat jo aikuisia ja odottelen vain tulevni isoäidiksi jonain päivänä.
On ollut masentavaa lukea näitä kommentteja yksinhuoltajia kohtaan tunnetusta vihasta, syyllistämisestä, karanneiden isien ihailusta ja heidän oikeuksiensa puolustamisesta mutta lasten oikeudet sivuutetaan.
Tottakai on hyviäkin isiä, Luojalle kiitos, mutta harvalukuisia vaikuttavat olevan ainakin tällaisessa internet-keskustelussa. Taitavat mieluimmin puuhastella lastena kanssa jotain.
Olen kanssasi täydellisen samaa mieltä, että ne miehet jotka jättävät yhteydenpidon lapsiinsa uuden naisystävän myötä, tekevät itselleen karhunpalveluksen.
Kirjotin tuohon nimimerkki cat70:n viestiin oman kokemukseni ja toivon, että sen lukisi myös sellainen isä, joka juuri elää sellaista vaihetta, jossa uusi nainen sanelee toiminnan. Tai jos ei uusi nainen, niin sitten vaihtoehtoisesti se Kuningas Alkoholi.
Monessako viestissä kirjoitetaan "karanneiden isien ihailusta", niin kuin asian ilmaisit?
Kuka ihailisi ihmistä, joka jättää perheensä, olipa jättäjä mies tai nainen?
Havaintoni mukaan täällä parjataan KAIKKIA miehiä, jotka ovat eronneet syystä taikka toisesta.
Et ole tainnut palstaa paljoa seurata, etkä tosielämääkään.
Anteeksi vain.
Täällä ei muuta tehdäkkään kuin ihaillaan miehiä, jotka jättävät vaimonsa ja lapset uuden naisen takia. Voisi kysyä toisinpäin, että mistä sellaisen viestin löytää, jossa niin ei tehdä?
Suurin osa on juuri sellaisia miehiä, joille oma perhe ei merkitse mitään. Ensimmäisen kriisin aikana mies on valmis heittämään pyyhkeen kehään, ja poistumaan paikalta, vaikka asiat voisi puhua ja yrittää edes korjata.
Mikään ei tietysti takaa että asiat korjaantuu, ja silloin varmaan on hyvä erota, mutta ero ei saisi olla helpoin ratkaisu, eikä kolmannen osapuolen aiheuttama.
Vaikka kuinka väitetään että kolmannella ei oleisi osuutta asiaan, niin valitettavan usein on! Mies on niin helppo saalis silloin kun kaikki kotona menee huonosti. Hän on valmis uhraamaan oman perheensä.
On järkyttävää, miten sitten yksin jäänyt äiti on kuitenkin se uhri, jota saa haukkua ja mollata surutta, hänen vikansa on kaikki.
Kyllä ne naikkoset jotka sitä surevaa miestä lohduttaa, on syy usempaan perheen rikkomiseen. Totuutta on vain vaikea ihmisten nähdä. Ja naikkosten taktiikkaa on myös mollata se vaimo ja lapset mihelle, ettei mies edes harkitse paluuta perheen luo takaisin. Se onkin ainoa asia minkä he osaavat.
Ennen loistava äiti ja hyvä vaimo muuttuvatkin miehen silmissä hirviöksi ja hulluksi. Ja kenen aikaan saannosta?
Mitäs jos lukisit itse näitä viestiketjuja etkä vaan otsikoita!!!
Tääki kommentti on tosta Karolina-nikin alotuksesta:
Lue oma tarinasi
Kirjoittanut: ulkopuolisen silmin 2.4.2006 klo 22.07
:-) Lue nyt, tyttö hyvä, tarinasi uudetsaan!
Hyväksy se, että Sinä et ole ex-miehellesi enää mitään. Hyväksy myös se, että se nuorempi saattaa olla viehäätävämpi kuin sinä! Varmaan sinäkin olet joskus ollut viehättävä.
AINA ÄIDIT HAUKUTAAN! Aloitus oli ihan muuta kuin tuo kopsattu väite....
Ja tää oli vaa yks esimerkki!
Siinä karolinaviesteis on todella miesten suhtautumienn näkyvillä! Katos tätäkin
juoruämmä?
Kirjoittanut: tosiasiaa 4.4.2006 klo 09.45
Miksi naiset ovat juoruämmiä? Miksi kerrot noinkin henk.koht. asioita netissä? Kysymys Karoliinalle? Oletko kenties katkera..? Katkeruus ei johda mihinkään hyvään...ole nainen ja lopeta katkeruus ja ex miehen panettelu julkisesti..
Mistään ei sais nainen kysyy muilta naisilta, karanneet ja katkeroituneet äijät puuttuu juttuihin.
No tältä sivulta koppasin nyt muutaman aloituksen, missä ei minusta kyllä mitekään ihailla miestä. Sama linja on pääsääntöisesti koko palstalla.
Tosin viesteistä ei selviä kuka on karannut ja minne, mutta ihailua ei monesti ole havaittavissa.
Esimerkiksi "Miehet ja miehet", Mies kun tulee nelikymppiseksi" ja "vaate- ja lumppuasiaa".
Siinä muutama aloitus, lisäksi ei tämänkään ketjun aloitus mitenkään miehiä mairitteleva ole...
Mitä tulee parisuhteen hajoamiseen, niin totean, että se on kuitenkin kahden kauppa, eikä siitä voi yksinomaan toista osapuolta syyttää, jos ei kiittääkään.
Eihän kahden ihmisen suhde ole yhden varassa. Siinä on toisella 50% ja toisellakin 50%.
Itse en karannut, eikä karannut eukkokaan, vaan päätimme yhteisen taloudenpidon näin ja hyvin on toiminut. Viisi vuotta on mennyt ihan mukavasti lasteni kanssa ja kait eksä-eukollakin on ihan mukavasti mennyt. Ei ole ainakaan valittanut mitään suuremmin. Lapset käy hänen luonaan milloin katsovat aiheelliseksi ja jos joku asia vaatii meidän molempien kannanottoja, niin asia hoidetaan sitten yhdessä.
Eikä tietääkseni minua kukaan erikoisemmin ihannoi, eikä varmaan eksääkään.
Tai jos ihannoi tai inhoaa, niin syyt ovat muualla.
No, tässä taisi tulla aiheen sivustakin tekstiä, mutta haitanneko tuo.
Hyvää kevättä kaikille.
Missä kohtaa tuossa tekstissä ihannoidaan karannutta isää?
Eikö tuossa pikemminkin verrata (isän uutta) nuorempaa ja vanhempaa, ja heidän viehättävyyttään?
viesti ilmeisesti ihannoi jotenkin karannutta isää?
Huoh.
Luet näköjään viestejä täällä kuin piru raamattua. Ne karanneet äjät puolustavat toisiaan ja kehuskelevat pubeissakin kuinka "äijää" ovat. Miksi se Görankin puuttuu naisten juttuihin täällä ja tekee jatkuvasti ilkeitä alotuksia? Siksi, kun huomas vihdoin jääneensä lastensa hylkimäksi.
Sitä koski tämänkin ketjun alotus ja tyypit lukee tätä kieroin silmin.
MIKSI ON MIEHEN VAIKEA HYVÄKSYÄ ETTEI HÄNTÄ RAKASTETA KUN ON HÄIPYNYT EIKÄ PIDÄ YHTEYTTÄ?
Luen just sitä tekstiä, mitä on kirjoitettu.
Sitä samaa, mitä muutkin lukevat.
Luen sitä tietenkin sillä mielellä, että saisin tekstistä sen käsityksen mitä kirjoittaja on tarkoittanut.
Ilman sen kummempaa vääristelyä.
Miksi jotkut pyrkivät kuitenkin väittämään olematonta olemattomaksi?
Miksi väitetään täällä olevan sellaista, mitä täällä ei ole?
En ole niin selvillä kirjoittajien motiiveista, kuten sinä, siksi en osaa tulkita mikä on baareissa istuvien äijien toisiaan tukevia tekstejä.
Mistä itse sen muuten tiedät?
Ja jos kerran jokaisessa viestissä jotenkin täällä karanneita miehiä ihannoidaan, niin kerro minullem nikä kohta kirjoituksessasi ihannoi karannutta miestä?
Tai mikä kohta ihannoi yleensä miestä?
Tai mikä kohta ihannoi ylipäätänsä mitään?
Tai mikä kohta tässä kirjoituksessani ihannoi miestä?
Tai tukee jotenkin karannutta miestä?
Tämä teksti ihmettelee jonkun pokkaa valehdella ilman minkäänlaisia näyttöjä
Itse alitukseen en olekaan vastannut, kuten olet varmaan pannutkin merkille.
Ja tuo huutamalla esitetty kysymyksesi on lapsellinen, joten se ei kaipaa vastausta.
Mistä voit tietää, ettei mies hyväksy sitä ettei häntä rakasteta?
Kuka mies sitä on itkenyt?
En minä ainakaan, mutta enpä ole karannutkaan.
P.S. Eikö se "Göran" ollut muuten lapseton gay?
" Katkeruus on kuin ympäristömyrkky. Se tekee tuhoa sekä kantajassaan että hänen lähipiirissään.
Katkeruus on kuin löyhkä, jonka ympärillä olijatkin haistavat. Se on kuin söisi itse myrkkyä ja odottaisi että toinen ihminen kuolee.
Koeta löytää tie ulos katkeruudestasi."
Syyttää äitiä, siis ihannoi isää.
Kaiken huipuksi kun luetaan aloittajan viesti kunnolla, ei siitä käy ilmi kumpaa sukupuolta hän on.
Kaikki te täällä vedätte omia oletuksianne ja NÄETTE aloittajassa naisen jota syytätte. ja ihailette siinä samalla karannutta ja lapsensa hylännyttä isää...Säälitte oikein kunnolla...Voi voi miesparkaa...
»Kaiken huipuksi kun luetaan aloittajan viesti kunnolla, ei siitä käy ilmi kumpaa sukupuolta hän on.»
-»miehet kuvittelevat tekevänsä oikein jättäessään lapset ja vaimonsa»
-»Miehet luulevat että rakkaus lapsiin ei sammu kun lähtee ja jättää»
Ihan oikeastiko mielestäsi tuo VOISI (edes teoriassa) olla miehen kirjoittama?
Ja tuo toinen mainitsemasi teksti (luin vain tuon lainauksesi):
siinä ei syytetä nimenomaisesti äitiä (yleisenä käsitteenä) eikä varsinkaan ihannoida ketään. Siinä syytetään HENKILÖÄ, jotain tiettyä joka on ilmeisesti erinomaisen katkeroitunut.
Että olet nyt kyllä omassa päässäsi keksinyt nuo ihannoimisjutut. Eli olet käsittänyt asiasi vain sinun haluamallasi tavalla. Yhdyn noiden monien mielipiteeseen, että olet pahasti hakoteille. END.
...on pitkälle lähivanhemman harteilla minkälainen suhde etälle ja lapsille muodostuu. Jos lähi ei enää ole katkera, vaan tukee, kannustaa ja arvostaa etän vanhemmuutta, on kaikki paljon paremmin.
Mun ex lähti kun poika oli 6kk. Heillä on nyt oikein lämmin ja läheinen suhde ja se on muodostettu etäsuhteena. Välimatka ei merkitse mitään, ei edes pitkät tauot tapaamisissa.
Lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaa, eikä missään nimessä unohda koskaan. Jos lähi on kovin katkera, voi lapsi piilottaa tunteitaan ja näyttää mukautuvan, mutta syvällä peiton alla yksin tulee itku siitä kadonneesta. Ja tämä on kokemusta omasta lapsuudesta!
vaikka olisikin lapsen isä, jollei hän sitä ansaitse?
Arvostus on asia, jolloin ihmisen pitää olla hyvä, eikä huithapeli! Ei väkisin voi ketään arvostaa.
Jos mies lapensa jättää, ei häntä voi arvostaa yhtään ei edes lapsen tähden.
Lapsen ei pidä oppia sitä, että teit mitä tahansa, olet aina hyvä! Se antaa hyvin väärän kuvan.
...vaan sen ihmisen vanhemmuutta. Siinä on eroa!
Jotkut tarvitsevat siinäkin tukea...vanhemmuudessa...
joka lapsensa jättää? Hyvä vanhemmuus tarkoittaa kykyä olla lapsensa kanssa, mutta jos siihen ei pysty ei voi olla hyvä, ei edes vaikka kuinka olisi isä!
...no osaan kuvitella kyllä tilanteita joissa vanhempi jättää jälkikasvunsa. Esim yhdellä tutulla oli niin järkyttävä vaimo että kannustin eroomaan, ei kenenkään tarvitse päätä seinään vuosikausia hakata. Ja ajan kanssa tapaamiset alkoi rullaamaan hienosti.
Aika parantaa monta isoa haavaa :)
Koko viestiketju alkoi taas enemmän tai vähemmän kallistua lähivanhemman eli äidin mahdollisiin yrityksiin katkeroittaa lapset etävanhempaa eli isää kohtaan vaikka aloittaja toi selkeästi ilmi, että kirjoittaa yleisellä tasolla niistä biologisista iseistä, jotka hylkäävät lapsensa ilman kontaktien pitoa. Ja sellaisten lapsilta ihan odotetaan katkeamatonta rakkautta.
Lapset SAAVAT unohtaa välinpitämättömät isät, joista aloittaja puhuu. Se kostautuu isille itselleen.
Jostakin syystä sinäki kirjotat puolustellen omia ratkaisujasi ja vaikutat siltä, että kaikkien pitä hyväksyä kelvottomiksi todetut exmiehensä vaikka väkiste.
" ...on pitkälle lähivanhemman harteilla minkälainen suhde etälle ja lapsille muodostuu. Jos lähi ei enää ole katkera, vaan tukee, kannustaa ja arvostaa etän vanhemmuutta, on kaikki paljon paremmin."
Miksi luulet että lähivanhempi on aina katkera ja/tai mahdollisesti jätetyn osassa? Entä jos lähivanhemmuuden valinnut on se, joka suhteen purkasi ja ilman katkeruuta? Onnellisena siitä, että teki ison ratkaisun joka osoittautuu päivä päivältä paremmaksi? Ja se ulos tuupattu (mahdollisten elintapojensa johdosta) ei yritäkään pitää yhteyksiä? Lasten soittaessa katkasee puhelut ja sanoo ett isillä on kiire...
Miksi lähivanhemman pitäisi sellasta etävanhemmuutta tukee?
Valinnan voi aina antaa lapsille itselleen.
Isättömänä kasvaneena ymmärrän isän syvemmän merkityksen. En missään nimessä kannusta hyväksymään kelvottomia isiä (sillä niitäkin on) mutta kuka on kelvoton? Missä mielessä kelvoton? Kuka sen rajan asettaa? Katkera ex-vaimoko?
Ymmärrän varsin hyvin että lähin mielestä lapset saisivat unohtaa etäisät kokonaan. Menee monta vuotta ennen kuin erosta pääsee kokonaan yli. Ja sitä ennen on katkera. Been there, done that ;)
Kyllä äiti varmaan on katkera lastensa puolesta. Onhan se järkyttävää, että ennen lapsistaan välittävä isä hylkää ja muuttuu jääkylmäsksi omia lapsiaan kohtaan. Eikö silloin vika ole isässä itsessään eikä äidissä?
Kelvoton on isä, joka jättää lapsensa vain sen tähden, ettei tule toimeen vaimonsa kanssa. Miksi hän käytöksellään kiusaa myös lapsiaan?
Kyllä äidit silloin toivovat, että mies unohtaa lapset, jos ei kykene toimimaan niin kuin kunnon isän tulee toimia. Helpompi on lapsillekin olla isätön, kuin elää jatkuvassa odottelussa ja velheessa, petoksessa ja ikävässä.
Useimmiten miesten mielestä äidin toiminta on väärä, mutta uskon että äidit toimivat lapsensa parhaaksi. Lapset eivät ole ansainneet omalta isältään sellaista kohtelua. Itse he eivät pieninä kykene ymmärtämään, siksi äidin on pidettävä heidän puoliaan.
Miksi "syyllistävä"asenne meitä yh-äitejä kohtaan?
Oma ex oli hyvä puoliso,joka hoiti lapset ja oli kiinnostunut heistä.Mutta "uuden suhteen"myötä on unohtanut heidät lähes täysin.Ei osoita lapsille kuinka hän heitä rakastaa,ei kerro tunteistaan,ei ikävästään.
Tapaamisten välissä vain "unohtaa"heidät.Itse jouduin sairaalaan 12päiväksi,eikä lasten isä voinut heitä luokseen ottaa(vaikka siell "vaimoke"päivät kotona),jolloin lapset joutuivat kriisiperhesijoitukseen,vieraalle paikkakunnalle.
Kyllä lapsi huomaa milloin hänen läsnäolonsa on
toivottavaa..ja milloin ei.
Lasten arvostus on ansaittava,sopimukset pidettävä...Mutta äitejä on turha ain syyllistää jos ex-puoliso ei osaa olla lapsilleen "hyvä isä".
Katkeruus on kuin ympäristömyrkky. Se tekee tuhoa sekä kantajassaan että hänen lähipiirissään.
Katkeruus on kuin löyhkä, jonka ympärillä olijatkin haistavat. Se on kuin söisi itse myrkkyä ja odottaisi että toinen ihminen kuolee.
Koeta löytää tie ulos katkeruudestasi.
olis se katkeraa tai onnellisuutta, se on aivan sama asia siinä mielessä, ettei kumpaakaan tunnetta saa pantata.
On se kumma että katkeruudesta on tehty paha peikko, että ihminen joka on katkera on mitätön ja halveksittava, mutta vaikka elämä kuin heittää ja potkii, pitäisi olla onnellinen! Sitten hän olisi hyväksytty. Miksi ihmeessä?
Kyllä sellainen mies joka lapsensa hylkää, on se lasten elämän ja oman elämän tuhoaja. Lapset kyllä varmasti yli pääsee helpommin, kun tottuvat pienestä pitäen siihen, etteivät he ole isälle mitään, kun hän ei kaipaa, eikä välitä, mutta isät tuskin koskaan pääsee siitä tunteesta, että on lapsensa jättänyt. Se häpeä ja katumus mikä jossain vaiheessa iskee, iskeekin kunnolla.
Ihmettelenpä vain, mikä saa ihmiset ihannoimaan moista miestä? Mikä tekee tuollaisesta isästä sankarin? Mikä tekeee äidistä huonon ja hullun? Miksi äidistä tehdään se syntipukki? Äitihän se loppujen lopuksi lapset hoitaa ja kasvattaa.
...ihmistä itseänsä eniten, siksi se on niin halveerattu tunne. Ja se on elämistä menneessä.
Katkeruutta ei tunnista ennen kuin jälkeenpäin.
Mä pidin päiväkirjaa eron jälkeen ja se on täynnä katkeran ämmän niin kamalaa tekstiä etten voi sitä enää lukea ollenkaan, saati antaa lapsille mikä oli alkuperäinen tarkoitus...
Aloittaja ei paljasta missä ominaisuudessa viestiään kirjoittanut. Entä jos hän on isoäiti? Se paljon nähnyt ja lastaan tukenut?
Kun oma poika osoittautuu hunsvotiksi, se on raskas pala äidille, joka kokee ex-miniänsä ja lastenlapsien katsovan itseään syyllistäen.
En näe kirjoittajan osoittavan minkääänlaista henkilökohtaista katkeruutta vaan kirjoittaneen yleisellä tasolla. Hän voi olla myös miespuolinen, joka on nähnyt vastaavaa tapahtuvan lähistöllään.