Rillit päähänkö

siristelijä

Tulin juuri optikolta ja nyt pitäisi hankkia lasit. Kävin ensimmäisen kerran silmälääkärillä viitisen vuotta sitten (koulu lähetti) ja silloin lääkäri olisi määrännyt minulle heikoimmat eli -0,5 lasit, mutta en viitsinyt hankki niitä ja olen keplotellut maailmassa tarvittaessa siristämällä.

Nyt uudessa työpaikassa joudun vähän väliä katsomaan seinällä olevalta pieneltä taululta tekstiä ja työkaverit passittivat minut optikolle.

Optikko määräsi minulle nyt -0,50 -0,50 ax 110 ja -0,75 lasit. Hän kehotti minua käyttämään niitä koko ajan, mutta sanoi ettei laki vaadi vielä minua pitämään niitä ajaessa. Näin kuulemma juuri ja juuri tarvittavan rivin- tosin siristäen.

Tarvitseeko minun muka käyttää laseja muulloin kuin työssä?

22

3677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hä?

      Onko ihmiset heittäneet aivot narikkaan? Oma ajattelu nykyisin kiellettyä vai mitä hä?!
      Jos et nää niin lasit päähän. Jos näät ongelmitta tai et koe tarpeelliseksi niin älä käytä. Mutta puheesi siristelyistä ja näköongelmista viittaavat siihen, että laseja olisi kaivattu jo ajat sitten.

      • siristelijä

        Joo, en väitä ettenkö olisi nähnyt paremmin laseilla jo vuosia sitten, mutta kuulemma kun saa ensimmäiset lasit ja alkaa pitämään niitä koko ajan niin puolen vuoden päästä saa hankkia vahvemmat lasit koska silmät ovat tottuneet ponnistelemaan ,vähemmän ja yhtä äkkiä sä huomaat ettet tule enää toimeen ilman laseja.

      • paikkaansa
        siristelijä kirjoitti:

        Likitaittoisessa silmässä valonsädekimppu taittuu liian voimakkaasti. Polttopiste jää silmän sisään taittuen ennen verkkokalvoa. Ennen verkkokalvoa taittunutta kimppua siirretään kauemmaksi "valonsäteitä" hajauttavalla linssillä silmän edessä. Joko piilolasilla tai silmälasilinssillä. Oman silmän taittovoima ei laseista johtuen muutu miksikään. Se on juuri sitä mitä se on. Silmä kykenee voimistamaan taittovoimaansa muttei heikentämään. Pitkätaittoisella säteet ajautuvat silmän taakse ja säteet joudutaan kokoavalla linssillä taittamaan verkkokalvolle. Silmä kykenee akkommodoimalla tekemään tämän jutskan. Ihminen on perusluonteeltaan laiska eikä silmä viitsi sitä duunia tehdä mikäli sitä autetaan linssillä. Tästä johtuu käsitys että: "Kun käytän laseja silmä ei ponnistele ja en tule enää toimeen ilman laseja..."
        Käytä nyt kuitenkin laseja ainakin autoa ajaessa sanoi lääkäri mitä tahansa. Mikäli näet tarkasti yksityiskohdat, erotat tien yli pyörivän tennispallon ja voit reagoida olemalla valmis väistämään sen pienen lapsen jolta pallo pääsi karkuun. Nukut yösi paremmin.
        Tyhmää jos muksu jää alle ja tyhjenee kuin mätitahnatuubi...

      • piilarimies
        paikkaansa kirjoitti:

        Eiköhän alkuperäistä kirjoittaa vain harmita "rillipääksi" ryhtyminen. Hanki piilarit, jos siitä on kysymys.

      • piilarimies
        siristelijä kirjoitti:

        Joo, en väitä ettenkö olisi nähnyt paremmin laseilla jo vuosia sitten, mutta kuulemma kun saa ensimmäiset lasit ja alkaa pitämään niitä koko ajan niin puolen vuoden päästä saa hankkia vahvemmat lasit koska silmät ovat tottuneet ponnistelemaan ,vähemmän ja yhtä äkkiä sä huomaat ettet tule enää toimeen ilman laseja.

        Tuo kuvitelma johtunee osittain siitä, että ilman silmälaseja kulkeva likinäköinen on tottunut olemaan jatkuvasti pienessä "sumussa" eikä koe siinä mitään ongelmaa muuta kuin juuri tuollaisissa poikkeustilanteissa kuin työssäsi. Mutta sitten kun hankkii lasit ja tottuu siihen, että näkee aina hyvin, tuntee itsesi täysin avuttomaksi ilman laseja, vaikka näkö ei ole muuttunut mihinkään.

        Noilla arvoilla sinun ei mielestäni ole mikään pakko käyttää laseja muuta kuin silloin kun sen itse tarpeelliseksi koet. Itse en ainakaan aikanaa ao. arvoilla (nykyisin vahvemmat lasit) todellakaan käyttänyt rillejä, mieluummin siristelin. Ulkonäkökysymys.

      • muuttuu
        piilarimies kirjoitti:

        Onhan mahdollista että näkökyvyn muutos huonompaan suuntaan pannaan rillien syyksi "kun käytin niin huononi"...
        Samalla ajatuksella voisi ajatella että miehillä armeijan vaatetus kasvattaa partaa! "Ennen inttiä en joutunut ajamaan partaa kuin harvoin. -Armeijan vaatteita käytetttyäni joudun ajamaan joka päivä"...

    • huononee

      Olen 23-vuotias nainen ja sain lasit vuosi sitten tammikuussa kun en enää kunnolla nähnyt luentosalissa kalvoja. Olin käyttänyt laseja koko koulupäivän ja autolla ajaessa sekä telkkaria katsoessa. Eli ainakin puolet valveillaoloajasta.

      Kävin viime kuussa uudestaan tarkastuksessa ja minulle lisättiin voimakkuutta molempiin silmiin oik: -0,50 => -1,00 ja vas: -0,50 => -0,50 cyl -0,50 ax 030. Melko lailla tuli lisää vahvuutta ja nyt mietinkin huononiko näköni näin paljon siksi että käytin laseja paljon. Nythän minun täytyy pitää niitä ajaessa jo lainkin puolesta koska näköni oli vain 0,4.

      Eli käytä laseja vain kun todella tarvitset niitä.

      • Lll

        Itse hankin lasit 17 vuotiaana. Nyt 23 vuotiaani kävin PRK-leikkauksessa, jossa tehdyssä näöntarkastuksessa molempiin silmiin oli tullut -0,25 (-1.25 -> -1.5) lisää sitten vuoden 1999 arvojen. Eli lähes 7 vuoden aikana ei ollut käytännössä mitään muutoksia tapahtunut. Joten epäilen vahvasti, että lasien käyttö huonontaisi näköä. Kyllä taitaa johtua ihan muusta, kuten luonnollisesta huononemisesta.

      • Koko ajan

        Minusta tuntuu ja niin silmälääkäritkin vakuuttelevat, että näkö huononee aivan omia polkujaan.

        Sain -0,75 ja -0,50 lasit 19-vuotiaana ja nyt 11 vuoden kuluttua arvoni ovat -1,0 molemmissa silmissä ja olen käyttänyt laseja lähes vakituisesti alusta saakka.

        Laita lait vaan päähäsi ja nauti hyvästä näkökyvystä.

      • oculus

        Taittovirheen mukainen silmälasikorjaus ei huononna näköä. Linssi muuttaa vain sen läpi kulkevien valonsäteiden kulkua, ja silmän taittovoima pysyy samana.

        Teoriassa on mahdollista, jos on saanut alun perin liiallisen miinuskorjauksen, että silmän akkommodaatiota säätelevä lihas on joutunut kramppiin, ja kaukonäkö tuntuu siksi huonontuneen. Tämä on kuitenkin epätodennäköisempi vaihtoehto kuin normaali taittovirheen lisääntyminen. Jos näkö tuntuu yhä nopeasti huononevan, voisit käydä silmälääkärillä, jossa silmän akkommodaatio lamautetaan tipoilla, ja näin saadaan esiin todellinen taittovirhe ilman akkommodaation vaikutusta (mikä kyllä saattaa hyvinkin olla juuri se, mitä sinulla silmälaseissasi tällä hetkellä onkin).

    • japaa

      Tee kuule näin! Hanki komeat lasit ja pistä ne aamuisin päähän ja illalla pois. Näin on helpompaa ja näet aina!!! terävästi. Ei huononna näköä vaan parantaa ulkonäköä. Itsellä ollut lasit 10 vuotta joista viimeiset viisi kokoaikaisesti. Ei ole näkö huonontunut. vahvuudet 0,75 ja 0,50.

      • piilarimies

        Näköä ei varmasti huononna; sen voit unohtaa. Mitä ulkonäköön tulee, toisille sopii hyvin, toisille huonommin. Toisaalta, jos rillit nyt niin hyvännäköisiä olisivat, kai sitä kaikki kulkisivat vapaaehtoisesti "ikkunalasi"-rillit päässä.

      • Mr. Bumptious

        Ja moni kuvittelee pienessä päässään, että lasit eivät hänelle sovi, vaikka muiden mielestä sopivat kuin isä äidin selkään.
        Taitaa piilarimiehelläkin olla tämä kompleksi. En ole nähnyt nykyaikaisissa laseissa ketään, jolle ne eivät olisi sopineet ulkonäön puolesta (harrastukset ym erikseen).

      • Piilarimies
        Mr. Bumptious kirjoitti:

        Ja moni kuvittelee pienessä päässään, että lasit eivät hänelle sovi, vaikka muiden mielestä sopivat kuin isä äidin selkään.
        Taitaa piilarimiehelläkin olla tämä kompleksi. En ole nähnyt nykyaikaisissa laseissa ketään, jolle ne eivät olisi sopineet ulkonäön puolesta (harrastukset ym erikseen).

        Monella on aiheettomia komlekseja, ehkä meikäläiselläkin.

        Kaikille varmasti myös löytyy sopivia laseja - monetkaan eivät kylläkään valitse itselleen niitä hyvännkäköisiä laseja, vaan vanhasta tottumuksesta tms. ihan jotkut muut.

    • juu

      no tottakai hankit lasit ja pidät kokoajat niin näet huomattavasti paremmin. ittel lasit -1 ja-0,75 ja päässä on.

    • juujuu

      mulla lasit samoilla vahvuuksilla ja päässä on aamusta iltaan. näkee huomataavasti selkeämmin eikä puurona!!

      • rillit

        Sama homma täällä. -1.0 ja -0.25 lasit ja päässä nykyään kokoaikaisesti. Aikaisemmin käytin vain silloin tällöin, mutta nykyään aamulla päähän ja illalla pois...

    • tertsi

      mul -0.75 ja -1. ja nykyisin kyl o lasit päässä aamusta iltaan.

    • terhitus

      no tottakai hankit lasit ja pidät päässä aamusta iltaan. itsellä lasit -0.50 ja -0.75 ja päässä on vimeiset 3kk ollut aamusta iltaan. eli siitä asti kun tilasin netistä uudet upeat paksusankaiset tummat lasit. hinta n.30e.

    • paatu

      Totakai alat käyttämään päässäsi aina... kokemusta on

    • Anonyymi

      Tyhmyyttä näköjään piisaa joka paikkaan. Juu älä vaan käytä laseja yhtään missään. Älä varsinkaan liikenteessä.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo aloittaja ole jo tässä kuluneessa 17 vuodessa hankkinut useammatkin silmälasit ja ehkä joutuu jo käyttämään ajaessaan laseja pakosta (merkitty ajokorttiin).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4224
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3488
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3364
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3318
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      27
      2657
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      29
      1757
    Aihe