Mikä on tärkein asia yli 50-vuotiaalle

Pitää vihdoinkin ruveta ajattelemaan, missä viettää ikuisuutensa. Jos ei vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan, niin nyt on oikea aika antaa sydämensä Jeesukselle.
9502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tänä rappion ja arvottomuuden aikakautena. Aikamme on rajallinen. Tämänpäivän ovat kuin murkkuikäiset. Jatkuva kiima ei vie taivaan valtakuntaan.

Äänestä
  • seksuaalisuuden lahjakin on saatu. Miksei sitä saisi käyttää? Seksin ajatteleminen ja toivominen sekä huoraaminen ovat eri asioita.

    Äänestä

yhden lehden haastateltavana yksi julkisuudessakin esiintynyt henkilö joka sanoi mielestäni hyvin;

"On säälimätöntä jollei oikeasti keskustella siitä, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus.
Ilman sitä ihmiset eivät tiedä mihin pyrkiä. Ja elämän tarkoitus taas riippuu siitä jatkuuko elämä kuoleman jälkeen vai ei."

Uskonnoilla ja rahoilla ei edellisessä ole mitään tekoa.

Äänestä
  • Mitä ihmeen tarkoistusta elämällä tarvitsee olla? Minusta eläminen siten, että siihen on tyytyväinen, on tarpeeksi tarkoituksellista. Ei siihen jeesuksia tarvita. Eikä rukoiluja, aneluja ja synnintuntoja.

    Äänestä

  • Ikänainen kirjoitti:

    Mitä ihmeen tarkoistusta elämällä tarvitsee olla? Minusta eläminen siten, että siihen on tyytyväinen, on tarpeeksi tarkoituksellista. Ei siihen jeesuksia tarvita. Eikä rukoiluja, aneluja ja synnintuntoja.

    monet muut tarvitsemme.mikä,tai kuka on turvasi, kun arkunkansi kolahtaa kiinni viimeisen kerran?

    Äänestä

  • jee jee kirjoitti:

    monet muut tarvitsemme.mikä,tai kuka on turvasi, kun arkunkansi kolahtaa kiinni viimeisen kerran?

    ... ja kun arkunkansi kolahtaa kiinni, keneltä/mistä sinä kysyt apua tai yhtään mitään?

    Äänestä

  • Agathe kirjoitti:

    ... ja kun arkunkansi kolahtaa kiinni, keneltä/mistä sinä kysyt apua tai yhtään mitään?

    antanutkin .sanotaan raamatussa [saarnaajan kirjassa]silloin kierros 'umpeutuu' ja sen jälkeen muutosta ei enää tule.
    valinnat suoritetaan eläessä.

    Äänestä

... valitsemallasi tiellä. Mutta muista se, että mikä on hyvä yhdelle, ei välttämättä ole muille!

Esimerkiksi minä en ole kristitty, enkä kaipaa elämääni jumalia. Olen tyytyväinen ihan näin. Sinulle ikuisuus voi olla omassa taivaassasi (tai jos olet elänyt huonosto, helvetissäsi), minulle se taivas ja helvetti ovat jo täällä tässä elämässä.

Äänestä
  • Joko taivas tai helvetti. Valitse siis oikein. Valitse Jeesus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uskossa kirjoitti:

Pitää vihdoinkin ruveta ajattelemaan, missä viettää ikuisuutensa. Jos ei vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan, niin nyt on oikea aika antaa sydämensä Jeesukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu