Olen ajatellut lähettää joillekin kustantamoille tekstejäni, koska haluaisin kirjoittajaksi.
Monet ovat kehuneet, kuinka osaan ilmaista tuntemuksiani kirjoittaen, jotenka kaipa minulla joitakin lahjoja on, kun opettajatkin sitä sanovat.
Kirjoitankin nyt ihan päästä heitetty jutun, niin saatte arvostella sitä. Eli mielikuvitustahan pitää olla, ja alan juuri nyt kirjoittaa aivan tyhjästä jotakin. Alkaa nyt:
Puistossa
"Äiti! Anna mun olla vielä vähän aikaa! Vielä pari kertaa mäestä! Kiltti!"
Sanoi pieni poika, vaaleat hiukset pörröllä, sininen t-paita farkkujen kera. Poika piti äitinsä punaisesta mekosta kiinni, ja hänen vihreät lapsen silmät anoivat lisäaikaa.
pojan äiti, josta huomasi selvästi, mistä poika oli saanut vaaleuden hiuksiinsa, otti kylmästi poikaa kädestä kiinni, ja alkoi raahata huutavaa poikaa perässänsä, pois leikkipuistosta.
Tuuli vei hahmot mennessään, ja ilta oli muuttunut yöksi, ja kesä talveksi.
pieni poika, joka juuri oli kadonnut äidin mukana kuin pölypilvi, seisoi nyt samassa paikassa seitsemän vuoden kuluttua. Pojan hiukset olivat vieläkin yhtä vaaleat ja pööröiset, mutta vaatetus oli seurannut ikää. Pari pientä kevyttä lumihiutaletta tippui pojan päälle, kun hän katsoi puistoon vihreillä silmillä, kädet housun taskuissa.
Kyynel oli tippua hänen silmästään.
pojan katse oli nauliintunut keinuihin. Keinut
olivat talvella hyvin kolean näköisiä ja ruostuneita. Nyt siinä istui 15-vuotias tyttö, jolla oli punaiset hiukset, ja hymyilevä suu.
Keinun tukipylvääseen nojaili poika.
vaalea hiuksinen poika oli sen verran kaukana näistä kahdesta, eikä siis kuullut mitä nuoret juttelivat. Tytön seurassa olevan pojan suu liikkui, ja tyttö alkoi nauraa iloisesti.
Kyynel tipahti viimein pojan poskelle, kun hänen sydämmeensä valtasi paine.
Poika oli saanut tytön nauramaan yhdellä lauseella, ja se satutti toista poikaa.
Vaaleat hiukset pörröttyivät entistä enemmän kun poika oli lähdössä pois puistosta.
"Tämä puisto on kuin huono muisto elämästäni.
Täällä ei ole tapahtunut mitään hyvää!
Täällä ei ole tapahtunut mitään onnellista!
Luulin että rakastaisit minua. ja että tämä puisto olisikin vain meidän kahden paikka!
Luulin tätä rakkauden puistoksi.
Mutta olinkin väärässä.
Rakkautta en saanut lapsena, enkä nytkään...
Niin se vain on."
Poika ajatteli, ja nyt kyyneleet saivat silmät sameiksi, niin että hän ei nähnyt kunnolla eteensä.
Joku huusi poikaa hänen takaata.
Hänen nimeänsä.
Poika käänsi päänsä, ja pyyhki kyyneleet kasvoilta, kun toinen poika tuli hänen luokseen.
Keinujen luota tullut poika saavutti pian pojan, ja pysähtyi tämän luona, ja sanoi:
"Markus hei! En mä tiennyt että sä... Sunhan piti tulla vasta kahdeltatoista! Etkai sä nyt luullut-"
"Luulin mitä luulin. Anna mun olla, ja mene takas Pilven luokse. Senhän kanssa sä haluat olla!"
Markusn nimiseksi kutsuttu poika sanoi takaisin terävästi, ja puistosta tullut poika jäi hämillään seisomaan paikoilleen.
Markus jatkoi melkein huutaen:
"Anna olla Tomi. Anna olla mun rauhassa. Tai vielä parempi, anna kaiken olla! Olla vain!"
Kyyneleet tulivat väkisin Markuksen silmille, ja tämä kääntyi lähteäkseen.
"Markus."
Hento ääni sanoi. Markus käänsi taas päänsä.
Punapäinen tyttö oli tullut paikalle.
"Markus. Halutsä kuunnella mun selityksen?"
Tyttö, jonka nimi oli pilvi, sanoi hymyillen, mutta tytön sinisistä silmistä näkyi, että tyttöäkin itketti tilanne.
Markus huitoi käsillään, kuin sanoakseen jotakin ja haukkoi suutansa. Mutta ei hänellä mitään sanomista ollut. Kyyneleet kertoivat kaiken.
Lopulta Pilvi syöksyi Markuksen lämpimään syliin, ja halasi tätä hellästi. Tyttö kosketti pojan vaaleita hiuksia, ja kuiskasi tämän korvaan:" Hyvää syntymäpäivää rakas."
tyttö otti takin taskusta pienen kortin, jossa oli etupuolella valokuva Pilvi Markuksen sylissä, kasvoissa leveä hymy kummallakin. Kortin välissä oli erään kalliin kaupan lahjakortti.
"Siis, mitäs tämä ny-"
Markus aloitti, mutta Pilvi laittoi sormen Markuksen huulien päälle, ja hyssytteli poikaa olemaan hiljaa.
"Tomi toi tämän lahjakortin, jonka olin unohtanut kotiini. Kai muistat että Tomi on naapurini?"
Markus katsoi Pilvin olan yli, pidellen tyttöä vyötäröstä kiinni käsillänsä. Lopulta pojat antoivat toisillensa hymyn, ja se tarkoitti että he olivat väleissä taas. Tomi lähti, ja Markus nosti Pilven syliinsä, niin että tytön jalat eivät enää koskeneet maahan. Pilveltä pääsi pieni naurahdus, ja sen jälkeen tämä suuteli poikaa iloisesti.
Lumi tippui taivaasta, ja tähtitaivaan alla oli viimeinkin rakkaudenpuisto.
Ööh... Aika korni niin kuin päästä heitetty juttu, suoraan kirjoitettuna.
Monet ovat kehuneet, kuinka osaan ilmaista tuntemuksiani kirjoittaen, jotenka kaipa minulla joitakin lahjoja on, kun opettajatkin sitä sanovat.
Kirjoitankin nyt ihan päästä heitetty jutun, niin saatte arvostella sitä. Eli mielikuvitustahan pitää olla, ja alan juuri nyt kirjoittaa aivan tyhjästä jotakin. Alkaa nyt:
Puistossa
"Äiti! Anna mun olla vielä vähän aikaa! Vielä pari kertaa mäestä! Kiltti!"
Sanoi pieni poika, vaaleat hiukset pörröllä, sininen t-paita farkkujen kera. Poika piti äitinsä punaisesta mekosta kiinni, ja hänen vihreät lapsen silmät anoivat lisäaikaa.
pojan äiti, josta huomasi selvästi, mistä poika oli saanut vaaleuden hiuksiinsa, otti kylmästi poikaa kädestä kiinni, ja alkoi raahata huutavaa poikaa perässänsä, pois leikkipuistosta.
Tuuli vei hahmot mennessään, ja ilta oli muuttunut yöksi, ja kesä talveksi.
pieni poika, joka juuri oli kadonnut äidin mukana kuin pölypilvi, seisoi nyt samassa paikassa seitsemän vuoden kuluttua. Pojan hiukset olivat vieläkin yhtä vaaleat ja pööröiset, mutta vaatetus oli seurannut ikää. Pari pientä kevyttä lumihiutaletta tippui pojan päälle, kun hän katsoi puistoon vihreillä silmillä, kädet housun taskuissa.
Kyynel oli tippua hänen silmästään.
pojan katse oli nauliintunut keinuihin. Keinut
olivat talvella hyvin kolean näköisiä ja ruostuneita. Nyt siinä istui 15-vuotias tyttö, jolla oli punaiset hiukset, ja hymyilevä suu.
Keinun tukipylvääseen nojaili poika.
vaalea hiuksinen poika oli sen verran kaukana näistä kahdesta, eikä siis kuullut mitä nuoret juttelivat. Tytön seurassa olevan pojan suu liikkui, ja tyttö alkoi nauraa iloisesti.
Kyynel tipahti viimein pojan poskelle, kun hänen sydämmeensä valtasi paine.
Poika oli saanut tytön nauramaan yhdellä lauseella, ja se satutti toista poikaa.
Vaaleat hiukset pörröttyivät entistä enemmän kun poika oli lähdössä pois puistosta.
"Tämä puisto on kuin huono muisto elämästäni.
Täällä ei ole tapahtunut mitään hyvää!
Täällä ei ole tapahtunut mitään onnellista!
Luulin että rakastaisit minua. ja että tämä puisto olisikin vain meidän kahden paikka!
Luulin tätä rakkauden puistoksi.
Mutta olinkin väärässä.
Rakkautta en saanut lapsena, enkä nytkään...
Niin se vain on."
Poika ajatteli, ja nyt kyyneleet saivat silmät sameiksi, niin että hän ei nähnyt kunnolla eteensä.
Joku huusi poikaa hänen takaata.
Hänen nimeänsä.
Poika käänsi päänsä, ja pyyhki kyyneleet kasvoilta, kun toinen poika tuli hänen luokseen.
Keinujen luota tullut poika saavutti pian pojan, ja pysähtyi tämän luona, ja sanoi:
"Markus hei! En mä tiennyt että sä... Sunhan piti tulla vasta kahdeltatoista! Etkai sä nyt luullut-"
"Luulin mitä luulin. Anna mun olla, ja mene takas Pilven luokse. Senhän kanssa sä haluat olla!"
Markusn nimiseksi kutsuttu poika sanoi takaisin terävästi, ja puistosta tullut poika jäi hämillään seisomaan paikoilleen.
Markus jatkoi melkein huutaen:
"Anna olla Tomi. Anna olla mun rauhassa. Tai vielä parempi, anna kaiken olla! Olla vain!"
Kyyneleet tulivat väkisin Markuksen silmille, ja tämä kääntyi lähteäkseen.
"Markus."
Hento ääni sanoi. Markus käänsi taas päänsä.
Punapäinen tyttö oli tullut paikalle.
"Markus. Halutsä kuunnella mun selityksen?"
Tyttö, jonka nimi oli pilvi, sanoi hymyillen, mutta tytön sinisistä silmistä näkyi, että tyttöäkin itketti tilanne.
Markus huitoi käsillään, kuin sanoakseen jotakin ja haukkoi suutansa. Mutta ei hänellä mitään sanomista ollut. Kyyneleet kertoivat kaiken.
Lopulta Pilvi syöksyi Markuksen lämpimään syliin, ja halasi tätä hellästi. Tyttö kosketti pojan vaaleita hiuksia, ja kuiskasi tämän korvaan:" Hyvää syntymäpäivää rakas."
tyttö otti takin taskusta pienen kortin, jossa oli etupuolella valokuva Pilvi Markuksen sylissä, kasvoissa leveä hymy kummallakin. Kortin välissä oli erään kalliin kaupan lahjakortti.
"Siis, mitäs tämä ny-"
Markus aloitti, mutta Pilvi laittoi sormen Markuksen huulien päälle, ja hyssytteli poikaa olemaan hiljaa.
"Tomi toi tämän lahjakortin, jonka olin unohtanut kotiini. Kai muistat että Tomi on naapurini?"
Markus katsoi Pilvin olan yli, pidellen tyttöä vyötäröstä kiinni käsillänsä. Lopulta pojat antoivat toisillensa hymyn, ja se tarkoitti että he olivat väleissä taas. Tomi lähti, ja Markus nosti Pilven syliinsä, niin että tytön jalat eivät enää koskeneet maahan. Pilveltä pääsi pieni naurahdus, ja sen jälkeen tämä suuteli poikaa iloisesti.
Lumi tippui taivaasta, ja tähtitaivaan alla oli viimeinkin rakkaudenpuisto.
Ööh... Aika korni niin kuin päästä heitetty juttu, suoraan kirjoitettuna.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo elikkäs onhan tossa jotain ytyä jos tosiaan kirjoitit se suoralta kädeltä? Hiomista kuitenkin kaipaa vielä runsaasti ja itseäni häiritsi esim. "poika" ja "tyttö" sanojen hokeminen.. voisit käyttää vaihtelevampia ilmaisuja ;)Eihän niitä tekstejä noin vain julkaista, joten harjoitusta harjoitusta vaan. Mutta onnea ja menestystä kuitenkin^^
No kirjottajan pitäisi osata niinku isot kirjaimet lauseen jälkeen!!!! Mä oon kymmenen ja oon kirjottanu pari kirjaa ja musta tulee kirjailija koska ainakin kirjoitan oikein !!Että se siitä kirjottajan urasta.
Ennen koska sanaa tulee pilkku. Susta ei voi koskaan tulla kirjailiaa, koska teit tuon virheen! Painu kuule nyyppä täältä valittamasta!
Täällä toinen, joka valmistautuu kohtaamaan ison ja pahan kustantamon :) Kirjoittelua on oma-aloitteisesti tullut harrastettua siitä asti, kun täytin 9, kunnon opetusta en ole koskaan saanut. Kirja on valmis ja lähdössä maailmalle. Toivottavasti menee läpi :) Lahjoja löytyy kyllä, on pakko löytyä, koska muuten en olisi päässyt näinkään pitkälle tekstini kanssa. Kehuja on tullut, mutta olen todennut, etteivät äikänmaikat tiedä mistään mitään, eikä kavereihin voi näissä asioissa luottaa. Odotan siis ammattilaisen mielipidettä.
-
Palatakseni tekstiisi; valitettavasti siinä ei hehkuttamiasi lahjoja näy. Lahjakkuus on nykyään harvinaista, eikä sitä kaikilta kirjailijoilta löydy, joten unelmia ei silti kannata heittää roskakoriin. Kielioppisi on hakusessa; se on kirjailijan tärkein väline näppäimistön jälkeen. Oikeakielisyys on tae siitä, että kirjoittaja otetaan tosissaan, muuten annat itsestäsi tyhmän kuvan.
Et hallitse selvää tarinankerrontaa, toistat asioita, tekstissäsi ei ole henkeä eikä se herätä tunteita. Puhekielen käyttö on nykyään yleistä, mutta mun mielestäni kertomakirjallisuudessa se kuiskii lähinnä mauttomuudesta.
Mielikuvitusta todella pitää olla. En löytänyt sitä tarinastasi ollenkaan. Näitä kertomuksia on satoja ja tuhansia, enkä edes pitänyt siitä ensimmäisestä. Mutta toisaalta, en pitänyt teinitarinoista edes teininä, veri ja mieli vaativat syvällisempää ja arvokkaampaa tekstiä.
Kustantamoja täytyy lähestyä valmiin ja hiotun teoksen kanssa eli suomeksi: kirja täytyy olla niin hyvin kasassa kuin sen ikänään pystyy tekemään. Kirjoittaminen on työtä, joka imee hengen kuiviin, se on työtä, joka vaatii hikeä, itkua ja verta. Se vaatii kärsivällisyyttä, keskittymistä ja pirunmoista kestävyyttä. Mutta ennen kaikkea oikealla kirjailijalla tulee olla kolme asiaa: tarina, keinot kertoa se ja taito kirjoittaa se. Jos joku noista puuttuu, ei kannata herätellä toiveita.
Saatan kuulostaa ilkeältä ja lannistavalta, mutta olen vain rehellinen. Ei ole mikään taito kirjoittaa puhtaalta pöydältä puolisivuista tarinaa. Taitoa on kirjoittaa jotakin hyvää ja kaunista. Luepa oma tekstisi läpi ja kuvittele, että se on jonkun toisen kirjoittama. Aineesi saattavat olla tätä parempia, mutta siitä huolimatta ei kannata pitää äikänmaikkojen sanoja mitenkään suuressa arvossa. Suurin osa kympin aineista on kammottavia, mitä nyt sellaisia on tullut luettua. Jos haluat rehellistä ja rakentavaa palautetta, kannattaa lähestyä jotakin arvostelupalvelua.
Päästä heitetyksi jutuksi ihan hyvä. Kelpaisi hyvin kouluaineeksi, mikäli korjaisit kielioppia.
Toisaala kertomus oli kyllä aivan liian klisee, mikäli tuollaisia edes harkitset julkaistavaksi. Olisiko sinulla mitään valmista pöytälaatikkonovellia tarjottavaksi foorumille? Haluaisin lukea, mikäli olet valmistellut sen paremmin. Kielioppi kuinnossa ja omaperäisempi. Ei kuitenkaan mitään liian pitkää, tietokoneen ruudulta sitä on vaikea lukea.
Sen jälkeen voisin ehkä antaa paremman arvion. Mikäli se nyt jotakuta kiinnostaisi.
No ohhoh!
Aika kovia arvostelijoita olette! Mutta niin ovat kustantajatkin.
Ensiksi, kirjoitin tuon tekstin puhtaalta pöydältä, eli aika nopeastikin kirjoitin, kun tarina pukkasi eteenpäin päässä.
Joitakin kirjoitusvirheitä saattaa siis olla, mutta älkää nyt ottako tuota tekstiä iha pilkun tarkkaan! Kyllä sen tekee kustannusyhtiö puolestanne, ja enköhän sinne lähetä tekstin, josta olen korjannut virheet!
Huom huom....
Toiseksi, tarina oli melko klisee, niin kuin itsekin sanoin. Se johtuu siitä, että en suunitellut sitä mitenkään pidemmin, ihmiset täällä ovat aika... epäluuloisia kaikille asioille. Ensiksi ajattelin laittaa pojat homoiksi, mutta täällä on niitäkin ihmisiä, jotka eivät pidä homoista.
Toiseksi ajattelin laittaa tytön pojan siskoksi, mutta ihmiset olisivat senkin ottanneet oudoksuen. Teidän takia ajattelin, että klisee tarina on paras vaihtoehto.
Jos laitan tänne kunnolla kirjoitetun tarina, luetteko sen?
Sen voitte arvostella tuolla kovalla kädellänne :D
Sanokaa hieman esimerkkejä kirjoitusirheistäni.
En itse huomannut mitään suurempia virheitä. Toiset kirjoittavat näitä virheitä:
- Enään. Se on enää!
- Internet on isolla!
- Esim. nopeastikin. Yhdellä k:lla! Monet kirjoittavat kahdella
Nämä virheet on inhottavia! Murrr!
Ja se, että en kirjoittanut puhekirjoitusta (ei puhekieltä! Kieltä ei voi kirjoittaa, se opetettiin jo seiskalla), johtuu siitä että jotkut ajattelevat ettei kirjoissa saa olla puhekirjoitusta. Mutta tulevassa kirjassa puheet ovat kyllä puhdasta puhekirjoitusta/tekstiä.
Pilkunnussiminen on aina kivaa. Nyt siihen on tilaisuus, kun kerran itse sitä kerjäsit. Kiäh kiäh. Elikkäs pari korjausta.
Ensinäkin: Kappaleenvaihto kannattaa ilmoittaa selkeämmin. Jättämällä rivi väiin tai sisentämällä. Itse suosin konekirjoituksessa rivin tyhjäksi jättöä.
Pari pientä huomiota:
-aloita virke isolla kirjaimella
-vaaleahiuksinen - yhdyssana
-takaata?
-sydämeen mahtuu vain yksi ämmä!!
En yrittänyt tehdä mitään täydellistä listaa. Tärkein on taiton parantaminen. Nuo muut varmaan poistuvat, jos vähän hitaammin kirjoitat.
Tekstissäsi oli mielestäni liikaa puhekieltä, nimenomaan kieltä, sitä, mitä puhutaan, ei sitä, mitä kirjoitetaan. On olemassa kirjakieli ja puhekieli, toinen tulee sormista ja toinen kurkusta. Jos ne vaihtaa päittäin, tulos on aina kamala.
Semmoisen neuvon voisin vielä antaa, että siinä vaiheessa, kun alat kirjoittaa sitä, mitä luulet ihmisten haluavan lukea, olet alhaalla, ns. maksullinen. Kirjoita mieluummin sitä, mitä haluat itse kirjoittaa ja lukea. Jos itse nauttii tekstistään, aika varmasti muutkin nauttivat siitä. Jos taas jo kirjoittaminen tuntuu puultaheinältä, voit kuvitella, miltä sen lukeminen tuntuu.
Eikä kannata pelätä epäluulon tai negatiivisten tunteiden herättämistä lukijassa. Huono teksti on juuri sellaista, joka ei herätä tunteita, siitä ei jää käteen mitään. Hyvä teksti aiheuttaa joko ihastusta tai vihastusta, siitä jää tunne ja mitä kuohuvampi tuo tunne on, sitä parempi on yleensä tarina. Silloin siitä on saanut jotain irti.
Äläkä vertaa itseäsi toisiin. Se, ettet tee jotain virhettä, jonka muut tekevät, ei tee tekstistäsi virheettömämpää. Eivätkä selitykset tee siitä parempaa. Ole nöyrä ja ota palaute vastaan, koska vain ja ainoastaan kritiikki kasvattaa ja kehittää. Pääntaputukset eivät ole vielä koskaan tehneet kenestäkään mestaria.
Ei toki kannata lannistua vaan yrittää ja kehittyä, ja mikä vielä parempaa: yrittää kehittyä. Harrastuksesi kanssa olet vielä todella alkumetreillä, sen huomaa, joten sinuna keskittyisin ihan ensimmäiseksi luomaan itsellesi jotain valmista ja loppuun hiottua. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
Ravenilta tuli juuri se palaute, minkä tahdoinkin kuulla!
Kritiikkiä, mutta asiallista sellaista!
Niiaus ja kumarrus. Olet aivan oikeassa siinä,
että kritiikki kasvattaa, ja laitankin tänne
kohta pienen novellin, johon olen panostanut
enemmän.
Kiitos palautteesta, ja kiitos erityisesti
Raven, kun annoit hyvän palautteen.
Et pitänyt tekstistäni, mutta silti
sanoit sen asiallisesti, ja muistit sen kaikkein
tärkeimmän osan, perustelu mielipiteelleen!
:)