Hän täyttää syksyllä 31. On aika huonosti asiat jos joutunut johonkin tämmöiseen alkoholiparantolaan. Ihmettelin kun hänestä ei mitään kuulunut ja nyt kun lähetin tekstaria, niin kertoi tämmöistä. Olemme molemman sinkkuja. Muistan ajan kun aloimme opiskella samassa paikassa 12 vuotta sitten. Siitä asti tunnettu ja rupesimme käymään yhdessä baareissa. Tosin emme ole asuneet enään 6 vuoteen samassa kaupungissa, korkeintaa tavattu 2-3 kertaa vuodessa. Tämä oli vähän yllätys vain, että kaverilla on näin huonosti asiat. Uskon että kaverini kohtalon yksi syy on suht hyvä palkkainen työ ja pitkät vapaat. Itselläni ei kestä pää eikä tosin myöskään kukkaro jos rupee juomaan oikein urakalla monta päivää putkeen. Liekköhän tuolla enään työpaikkaa jäljellä? Sitä en kysynyt.
Yksi syy on varmasti myös tämä naisen puuttuminen elämästä. On vähän tunne, ettei mikään etene ja ei tartte ottaa vastuuta oikein mistään. Tämäkin on vähän tavallaan ihme loukku, että kun on ollut pitkään sinkkuna, niin sitä ei kehtaa piru vie mitenkään edes alkaa olemaankaan vakavasti kenenkään naisen kanssa. Mutta kaverini kohdalla on varmasti sekin, että naiset ovat häippässeet tuon alkoholin käytön takia, nyt tajuan tuon vasta.
Eli kantsii olla tarkkana tuon alkoholin kanssa, ettei homma karkaa käsistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Esim. naisen puute saattaa olla todellinen syy.
Jos löytäisi ystävän, niin ehkä sinnittelisi eroon viinastakin. Ala sinä pitää yhteyttä enemmän häneen.
Keksi vaikka mitä kivaa.
En tiedä uskaltaako tuonne mennä, se on taas semmoset ryyppyjuhlat kun kaks sinkkumiestä lähtee menemään.
Minun mielestä kaverin pitäs saada joku muu harrastus kuin tuo alkoholi.
Täältä saat tukea http://groups.msn.com/riippuvaiset
Kantsii käydä kurkkaamassa
yhdellä läheisellä tuttavalla on sellainen ongelma, että hänen miehensä juo aivan liikaa. Raha-asiatkin ovat huonolla tolalla. Mies ei suostu juttelemaan, vaikka nainen kuinka yrittäisi kiltisti aloittaa juttelun ilman huutamisia tai nalkuttamisia. Ihan niinkuin mies pakoilisi asiaa, eikä suostuisi hyväksymään, että on itse tuossa pisteessä. Nainen kamppailee tunteittensa kanssa, mutta ehkä on kuitenkin parempi, että jättäisi miehen ja keskittyisi omaan elämäänsä, eikä eläisi onnettomassa suhteessa.