Veitsi ihollani
terä rannettani viiltämässä.
Painan lujempaa,
silmissäni pyörii.
Puren hammasta,
veistä puristan.
Kihelmöivä tunne ohimoillani,
saavutanko onnen vaiko helvetin?
Kaikki on parista sentistä kiinni,
uskallanko?
Enää pieni viilto ja painallus...
Terä liukuu ranteellani,
kuljen kohti kohtaloani.
Rankaistaanko minua, pelkuria?
Kyynel silmäkulmassani
päätän hyvästellä maailmani.
Älkää jääkö minua kaipaamaan,
kiitos.
terä rannettani viiltämässä.
Painan lujempaa,
silmissäni pyörii.
Puren hammasta,
veistä puristan.
Kihelmöivä tunne ohimoillani,
saavutanko onnen vaiko helvetin?
Kaikki on parista sentistä kiinni,
uskallanko?
Enää pieni viilto ja painallus...
Terä liukuu ranteellani,
kuljen kohti kohtaloani.
Rankaistaanko minua, pelkuria?
Kyynel silmäkulmassani
päätän hyvästellä maailmani.
Älkää jääkö minua kaipaamaan,
kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
teet tuolla runolla...
oliko tuo oikeesti runo vai ajatuksesi?
En osaa sanoa. Tai ehkä osaankin. Ne ovat ajatuksiani jotka olen joskus kokenut, mutta päätin kirjoittaa ne runoksi tänne näin. Tiedän että tuo saattaa luettuna vaikuttaa melko ahdistavalta. Sellaista tämä elämä on.
Hyvä tuo oli, mutta meinas saada minut pelonvaltaan... Sitä kun ei koskaan tiedä milloin joku on tosissaan.
Jotta ihminen pystyy ELÄMÄÄN ja RAKASTAMAAN ITSEÄÄN on kohdattava kuoleman todellisuus ja ymmärrettävä mitä itsemurha tarkoittaa.
Hyvä, että olet kirjoittanut tämän.