Kysymyksiä homokulttuurista

Hei,
Katselin juuri videolta Queer as Folk-sarjan US version (erinomainen) ja se herätti minussa kysymyksiä gay-kulttuurista. Koska itse olen nainen, niin en voi asiaan henkilökohtaisesti paneutua. Mutta koska olen kuitenkin vilpittömästi kiinnostunut, niin toivoisin jonkun asiallisesti selittävän näitä homokulttuurin ominaisuuksia minulle.

Eli: miten yleistä homomiesten keskuudessa on julkisesti naiminen eli toisiaan entuudestaan tuntemattomat kokoontuvat samaan paikkaan naimaan?
Mistä siinä tulevat ne kiksit?

Entä ns. vapaat parisuhteet? Ovatko ne yleisempiä kuin yksiavioisuus? Voiko asiaa selittää jotenkin?

Miksi joku on suhteessa "bottom"? Tarkoittaako se että hän on vain vastaanottavana osapuolena anaaliseksissä?

Vastauksista kiittäen, Viinijonkka
112078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ainakin parisuhteesta ja yksiavioisuudesta voisin sanoa jotain. Jos kuvittelet itse heterona tilanteen, että avioliitot olisi kielletty ja yhteisön yleisesti tuomitsemia, menisivätkö heterotkaan avioon. Homoilla ei ole varsinaisesti avioliittoa, mutta nyt esim. Suomessa ja monissa muissakin maissa turvataan jo lainsäädännöllä parisuhteen talous- ja perintöasiat rekisteröimällä parisuhde, jos pari niin haluaa. Jos ihmiset ovat joutuneet elämään vailla yleistä hyväksyntää ja toteuttaneet seksuaalisuuttaan salassa muilta, ei kai ole jäänyt paljon muita vaihtoehtoja kuin harrastaa satunnaista seksiä. Tätä taustaa vasten voit ymmärtää monia gay-kulttuurin piirteitä -- se on hyvin usein ollut elämistä salassa valtakulttuurilta.

Äänestä

Julkinen naiminen ei ole etenkään nykyisin mitenkään "in". 80-luvulle asti se lienee kaiketi ollut yleisempää, kun kaapissa (ja ehkä kulisseissakin) eläneelle erilaiset panojuhlat (saunat ja muut vastaavat) ja anonyymiseksi yleisemminkin oli monille ainoa tapa saada seksiä. Silloinkaan tämä puoli ei koskettanut suurta osaa homoista.

Varmasti edelleen on yksilöitä, joille seksi kaikissa muodoissaan on elämäntapa, mutta toisaalta heitä löytyy heteromiesten ja naistenkin joukosta. Toiset saavat kiksit nimenomaan siitä, että paikalla on muita. Joillekin ne muut eivät tuo lisäkiksejä, mutta eivätpä ole haitaksikaan tyydytystä hankkiessa.

Vapauden asteitakin on erilaisia. Omassa tuttavapiirissä pariutuneiden suhteista ehkä 80% on täysin yksiavioisia, 20% enemmän tai vähemmän vapaita. Yleensä ottaen pariutuneita on puolet ja sinkkuja puolet. Selityksenä voidaan ehkä pitää sitä, että "homokulttuurissa" yksiavioiset suhteet ovat viime vuosiin asti olleet täysin kahden kauppa, eikä perinnettä ole vielä päässyt täysipainoisesti syntymään. Asian taustoja on enemmän pohdiskeltu naapurivastauksessa.

Varmasti siitä "bottomista" antaminen tuntuu paremmalta kuin paneminen. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin mustavalkoinen kuin homopornoleffat ja -tarinat antavat ymmärtää.

Äänestä
  • "Varmasti siitä "bottomista" antaminen tuntuu paremmalta kuin paneminen. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin mustavalkoinen kuin homopornoleffat ja -tarinat antavat ymmärtää."

    Asia on näin. Kaikki ei ole jotain pervoja. Pornoleffoista ei kannata ottaa mallia, ne on tarkoitettu pervoille. Bottom/top -horinat tulevat amerikkalaisesta pornoteollisuudesta, ja niillä ei ole paljonkaan tekemistä oikean elämän kanssa, missä kumppania osataan pitää hyvänä.

    Äänestä

on yleensä antava ja top ottava osapuoli, mutta on toki myös henkilöitä jotka voivat olla tarvittaessa kumpaakin, eli ns. versatile-tyyppejä. Ei se raja aina ole niin jyrkkä..Esim. itse olen yleensä top, mutta fantasioissa olen hyvinkin usein bottom

Äänestä
  • ...ANTAA myös, ei ole olemassa vain yhtä antavaa osapuolta. Eihän seksi onnistu jos toinen ei anna.

    Äänestä

Terve!

No minua henkilökohtaisesti harmittaa tuo sarja vähän, koska se antoi niin yksipuolisen kuvan homoista suurelle yleisölle.

Mutta asiaan: olen kerran harrastanu ns. yhden illan juttua, mutta se ei tosiaan toimi minulle. Ehkä joillekki, mutta mielummin käytän kättäni jos sille päälle sattuu :P

Niin, haen enemmänki rakkautta, en seksiä. Seksi on itse asiassa ihan toissijainen asia minulle, listan pohjalla, vaikkakin se on olennainenki osa parisuhdetta. Mutta en pidä sitä tärkeimpänä, enkä hae sitä toisessa ihmisessä.

Tosin, voisimpa sanoa, kun olen näin vierestä katsonu, niin tuntuu aika ulkopuoliselta tämä minun "katsomukseni" asioita kohtaan. Monet kaverini/tuttavani on aika seksuaalisia, mutta ei tietenkään voi yleistää, mutta joillekkin seksi on vaan se tärkein...

Halusinpa vaan sanoa, että on näitä "lällyhomojakin" liikkellä, tosin vähemmistön vähemmistönä. Eli sarja nyt antoi väärän kuvan minun mielestä. Ihan samanlain eriajattelijoitakin on homoissakin kuin heteroissa, ettei seksi kiinnosta jne.

Noh, toivottavasti tämä vastasi edes jotenki. =)

Äänestä

Termejä btm/top/vers käyttävät "homokulttuurimme" kaikkein seksinnälkäisimmät ilmaisemaan sitä, että haluavat vain seksiä. Eivät siis yleensä halua tutustua ihmiseen kokonaisuutena ja nimenomaan ihmisenä.

Itse en käytä näitä ihmistä halventavia ja esineellistäviä termejä.

Äänestä
  • noilla termeillä ei ole mitään tarkoitusta halventaa ketään, ne vain selventävät usein sitä mitä toinen haluaa. Normaaliin parisuhteeseen kuuluu myös seksi ja silloin on hyvä tietää mistä toinen pitää

    Äänestä

  • seita kirjoitti:

    noilla termeillä ei ole mitään tarkoitusta halventaa ketään, ne vain selventävät usein sitä mitä toinen haluaa. Normaaliin parisuhteeseen kuuluu myös seksi ja silloin on hyvä tietää mistä toinen pitää

    Minä olen suhteessa, harrastan seksiä enkä ole koskaan käyttänyt näitä termejä enkä käytä. Nämä ovat halventavia termejä ja sellaisina pysyvät.

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    Minä olen suhteessa, harrastan seksiä enkä ole koskaan käyttänyt näitä termejä enkä käytä. Nämä ovat halventavia termejä ja sellaisina pysyvät.

    minun mielestäni ei

    Äänestä

  • seita kirjoitti:

    minun mielestäni ei

    Ok mielipiteitä on monenlaisia. Mua vaan kyllästyttää jos uuden tuttavuuden tavatessa aletaan kysellä top/btm juttuja. Mä olen tottunut tutustumaan ihmisiin sillä tavalla vanhanaikaisesti hissun kissun, tosin nyt kun on suhde päällä niin ei sitä seuraa tarvitse enempää. Tähän nykyiseenkin tutustuin sillä tavalla, ettei tarvinnut ajautua puhumaan seksistä, alettiin vaan toteuttaan sitä :) Kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa ilman suuria ennakkovalmisteluitakin.

    Tiedän että meitä on muitakin, jotka ei tykkää näistä termeistä, ja puhun tavallaan heidänkin puolestaan samalla. Kyllä kait sitten joidenkin on pakko käyttää näitä termejä, jotka tuo mun mieleen lähinnä vain S/M-jutut. Tyylinsä kullakin. Mutta hyvät illanajatkot, en vaivaa enempiä tätä palstaa =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viinijonkka kirjoitti:

Hei,
Katselin juuri videolta Queer as Folk-sarjan US version (erinomainen) ja se herätti minussa kysymyksiä gay-kulttuurista. Koska itse olen nainen, niin en voi asiaan henkilökohtaisesti paneutua. Mutta koska olen kuitenkin vilpittömästi kiinnostunut, niin toivoisin jonkun asiallisesti selittävän näitä homokulttuurin ominaisuuksia minulle.

Eli: miten yleistä homomiesten keskuudessa on julkisesti naiminen eli toisiaan entuudestaan tuntemattomat kokoontuvat samaan paikkaan naimaan?
Mistä siinä tulevat ne kiksit?

Entä ns. vapaat parisuhteet? Ovatko ne yleisempiä kuin yksiavioisuus? Voiko asiaa selittää jotenkin?

Miksi joku on suhteessa "bottom"? Tarkoittaako se että hän on vain vastaanottavana osapuolena anaaliseksissä?

Vastauksista kiittäen, Viinijonkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu