Solidaarinen tulokehitys

Varmasti on kaikille tullut tutuksi ruikkarin malli maatalouden toimintatavaksi.
Kertauksena pääidea!
Tuet kokonaan pois ja sen myötä tuottajahinnat alkavat laskea. tässä kaikki lyhykäisesti.
Aktiivituottajana haluaisin kysyä mallin laatijalta sitä seikkaa, että kuinka tuottajan ansiokehitykselle kävisi tuon esittämäsi skenaarion puitteissa.

Laskeeko tulotaso edelleen vai nouseeko?

Olettamuksena on, että maatalouden tuotantokustannukset ovat riippuvaisia suomalaisen työn korkeasta hinnasta ja pelättävissä on ettei sieltä puolen ole apuja luvassa.
Samoin on maataloudessa käytettävän energian hinta, joka nykyisen kehityksen valossa näyttää kallistuvan täydellä varmuudella edelleen ja siten lisää kustannuspaineita maataloustuotantoa kohtaan.

Sinä, joka olet paljon kouluja käynyt ja maailmankatsomuksesi on avara, niin haluaisin sinun kertovan meille vähemmän kouluja käyneille ja putkiaivoilla varustetuille maatiaisille sen selviytymiskonstin, joka tuohon ajatukseesi sisältyy ja näin voisimme toteuttaa omaa innovatiivisyyttä ratkaista tuo tukiongelma pois rasittamasta kansakuntaa.
231699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Fruikkarin mallissahan kaikki tuet poistetaan, tuotanto ajetaan alas ja ruoka ostetaan sillä pääomalla, mikä syntyy, kun maanviljelijät ja elintarviketyöläiset sekä tuotantopanosteollisuuden työntekijät ym ryhtyvät tuottamaan lisäarvoa paremmin tuottavassa toiminnassa. Ruoka ostetaan sieltä mistä sitä on kulloinkin edullisimmin saatavissa!
Esimerkiksi naudanliha voidaan ostaa EU-pakkasvarastoinnista sinne kun myyvät esimerkiksi hormoneilla lihaa tuottavat, saa muuten tosi halvalla! Juuri tällainen erä aiheutti ihmetystä rajavalvonnassa sinisen värinsä takia ja papereita tutkittaessa ilmeni lihan olevan yli 20 vuotta vanhaa!

Äänestä
  • Täsmennyksenä vielä, raaka-aineita ei ostettaisi keskitetysti, vaan tarpeiden mukaan.

    Osa haluaisi varmasti laadukasta ja kallista Brasilialaista lihaa ja osa tyytyisi varmasti siihen mainitsemaasi halpaan siniseen hormonilihaan.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Täsmennyksenä vielä, raaka-aineita ei ostettaisi keskitetysti, vaan tarpeiden mukaan.

    Osa haluaisi varmasti laadukasta ja kallista Brasilialaista lihaa ja osa tyytyisi varmasti siihen mainitsemaasi halpaan siniseen hormonilihaan.

    on sulla vaan ni palj aikaa jauha sontaa
    Sul on sit liian vähä töit, sut tarttis varmaan ulkoistaa ni globaalist sais varmaan halvempii runkkareita qui sää tekkee demarei lehtii mainoksi. Ja ne tekis ni palj gauhias töit jotet sä pysty siihen iquna mut rutajas palj vähemmän. Kyl maar tä suomen kansa on menettänyt mahrottoman hyvän runoilija ku ei tuo runggar o ruvennu runnoile, taiva vaaguggin puttois naurust gangeana maahan ja tappas suomen gansan nälkäsenä lentsuu saman tien.

    Äänestä

Ruikkarin ja hänen hengenheimolaistensa mallia toteutetaan jo.Kaikki työ, jonka edes epäillään olevan halvempaa tuottaa jossain vinkuintiassa tai muualla jossa raakaa rahvasta riistetään surutta,siirretään sinne.Tarkoituksena on saada vähemmestönä oleville keinoittelioille loputkin kansakunnan varallisuudesta.Muista viis.Tyypillisiä ruikkareita ovat esimerkiksi Forttumin nilkit,nostavat polttonesteiden hintoja yli sen mitä öljynhinta vaatisi.Näin muhkeat 500 miljoonan optiot putoavat syliin.Muutamalle nilkille.Tämä on ruikkaruutta puhtaimmillaan.

Äänestä

Tuottavampaakin tuotantoa kuin maataloustuotanto on jo poistunut Suomesta. Esimerkkeinä laivanmoottorit, televisiot, kännykkälaturit, polkupyörät, vaatteet jne. Niiden tuotanto Suomessa ei ole enää kannattavaa tai riittävän kannattavaa. Kuitenkaan em. tuotanto ei edes yhdessä ole aiheuttanut samanlaista kustannuserää veronmaksajille kuin suomalainen puuhastelumaatalous.
Matala-asteisen tuotannon siirtyminen pois Suomesta on ainoastaan hyvä merkki. Se kertoo kansakunnan vaurastumisesta ja elinkeinorakenteen muuttumisesta suorittavasta, jopa ruumiillisesta, työstä henkiseen ja pääomavaltaiseen suorittamiseen. Aivotyötä tekevät voivat sitten työllistää siihen huonommin kykeneviä ihmisiä palveluissa. Samalla veroaste laskee ja suomalainen aivotyöntekijä nousee kansainvälisestä palkkakuopasta ylös.
On suurta harhaa väittää kaiken suomalaisen työn olevan kallista. Kommunistististen ammattiliittojen terrorisoimat alat ovat usein ylipalkattuja tuottavuuteen nähden. Siksi nämä alat kuihtuvat Suomesta vapaan kilpailun pyörteissä. Sama on edessä maataloudellakin, siitä ei ole epäilystäkään.

Äänestä
  • Jos asianomainen on rakentamassa jotain kahden kerroksen väkeä malliin 1800 luku olen kauhuissani.Lainatakseni asianomaista vapaasti,suomalaiset aivotyöläiset palkkakuopassa,voivat työllistää héikompilahjaisia?Onko tämä jotain uutta piika yhteiskuntaa.Mitä ne aivotyöläiset tekevät että kansakunta saisi heistä lisäarvoa.Miettivätkö uusia suojelukohteita,esteitä tuotannolle,erilaisia velvoittavia kustannuksia nostavbia lakipykäliä?Onnea.

    Äänestä

  • Maatalous on se joka viimeksi jää, aivokuolleet aivotyöläiset pyytävät lopulta armoa leipäkyrsän saamiseksi, näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.
    Jokainen koppavakin järjestöpummi syö aina maajussin kädestä, ette pääse siitä käsityksestä mihinkään nyt vain on se hyvä tilanne, että sitä riittää ja saa halvalla, siksipä nauttikaa tästä tilanteesta niin kaun kuin sitä kestää.

    Äänestä

  • Kyllä kauhistuttaa kirjoitti:

    Jos asianomainen on rakentamassa jotain kahden kerroksen väkeä malliin 1800 luku olen kauhuissani.Lainatakseni asianomaista vapaasti,suomalaiset aivotyöläiset palkkakuopassa,voivat työllistää héikompilahjaisia?Onko tämä jotain uutta piika yhteiskuntaa.Mitä ne aivotyöläiset tekevät että kansakunta saisi heistä lisäarvoa.Miettivätkö uusia suojelukohteita,esteitä tuotannolle,erilaisia velvoittavia kustannuksia nostavbia lakipykäliä?Onnea.

    .. se maailma vain menee, eikä sille edes yhtenäinen 5-miljoonainen kansa voisi paljoakaan tehdä. Asia on niin että jos Suomesta yksinään yritetään tehdä jotakin soliaalidemokratiavaltiota, poistuu se kykenevin aines joka tapauksessa pääomineen maasta ja maa senkuin köyhtyy. Köyhtyminen olisi silloin sekä henkistä että taloudellista. Tätä minä en halua, etkä halua sinäkään.
    Heikompilahjaistenkin on hyvä työllistyä edes johonkin. Vaihtoehtona kun äärimmillään on kerjuu, rikollisuus, prostituutio jne. Sosiaaliturvan ja erilaisten tukien leikkaukset ovat selkeä tosiasia.
    Aivotyöläiset tekevät kansainvälisesti tuottavaa työtä. He myös vaativat ympäristön ja luonnon huomioon ottamista. Jos se tarkoittaa lisää suojelualueita ja velvoitteita, niitä tulee lisää.
    Hyvänä esimerkkinä ovat monien parjaamat EU-direktiivit. Niitä tarvitaan monimutkaistuvassa maailmassa suojaamaan tavallista ihmistä hänen oman ymmärryksensä yli meneviltä asioilta. Maailma kun on nykyään paljon monimutkaisempi kuin pirtin, pihakaivon, navetan, heinäpellon ja tunkion muodostama piiri.
    Kyllä tämä selviää vielä sinullekin.

    Äänestä

  • Herännyt kirjoitti:

    "tuotannon siirtyminen pois Suomesta on ainoastaan hyvä merkki. Se kertoo kansakunnan vaurastumisesta"

    "poistuu se kykenevin aines joka tapauksessa pääomineen maasta ja maa senkuin köyhtyy"

    Aivan...ruikkarin aivot on tohjona, kansa vaurastuu ja köyhtyy tullen mennen, tässä ruikkarin viisaus piileekin.

    Pistän sinut samaan arvoasteikkoon Havukka-ahon ajattelijan kanssa, kummastakaan ei ole suurta harmia mutta lystiä riittää lukijoille.
    Jatka samaan malliin ja tee niistä viisaksista kirja, jospa niille olis lukijoita.

    Äänestä

  • Suomalaiset äänestäjät pitävät kyllä huolen siitä että saavat maksaa maataloustukea hyvinvoiville isännille ja emännille espanjan aurinkoon ,vaikka toimeentulotuesta jos tarve.Sillävälin kun viljeliä rentoutuu ja kerää voimia kesän töihin , virkamies täyttää heidän tukianomuksia ja taas valtion (veronmaksajan)piikkiin.

    Äänestä

  • Ihanteellinen kirjoitti:

    Suomalaiset äänestäjät pitävät kyllä huolen siitä että saavat maksaa maataloustukea hyvinvoiville isännille ja emännille espanjan aurinkoon ,vaikka toimeentulotuesta jos tarve.Sillävälin kun viljeliä rentoutuu ja kerää voimia kesän töihin , virkamies täyttää heidän tukianomuksia ja taas valtion (veronmaksajan)piikkiin.

    Maataloustyö on arvostettu ammatti ja hyvä niin.
    Valitettavaa vain on tulevaisuuden epämääräisyys.
    Jos ei valtiolla ole rahaa maksaa kumpaakaan tukea , on tukalat ajat edessä.

    Äänestä

  • Ihanteellinen kirjoitti:

    Suomalaiset äänestäjät pitävät kyllä huolen siitä että saavat maksaa maataloustukea hyvinvoiville isännille ja emännille espanjan aurinkoon ,vaikka toimeentulotuesta jos tarve.Sillävälin kun viljeliä rentoutuu ja kerää voimia kesän töihin , virkamies täyttää heidän tukianomuksia ja taas valtion (veronmaksajan)piikkiin.

    Taitaa olla pillerit jääneet aamulla ottamata.Onko harhoja,kuuluuko ääniä jotka käskee tekemään epämääräisiä,eikö ajatus kulje selvästi.Että Epsanan aurinkoon.....

    Äänestä

  • Herännyt kirjoitti:

    .. se maailma vain menee, eikä sille edes yhtenäinen 5-miljoonainen kansa voisi paljoakaan tehdä. Asia on niin että jos Suomesta yksinään yritetään tehdä jotakin soliaalidemokratiavaltiota, poistuu se kykenevin aines joka tapauksessa pääomineen maasta ja maa senkuin köyhtyy. Köyhtyminen olisi silloin sekä henkistä että taloudellista. Tätä minä en halua, etkä halua sinäkään.
    Heikompilahjaistenkin on hyvä työllistyä edes johonkin. Vaihtoehtona kun äärimmillään on kerjuu, rikollisuus, prostituutio jne. Sosiaaliturvan ja erilaisten tukien leikkaukset ovat selkeä tosiasia.
    Aivotyöläiset tekevät kansainvälisesti tuottavaa työtä. He myös vaativat ympäristön ja luonnon huomioon ottamista. Jos se tarkoittaa lisää suojelualueita ja velvoitteita, niitä tulee lisää.
    Hyvänä esimerkkinä ovat monien parjaamat EU-direktiivit. Niitä tarvitaan monimutkaistuvassa maailmassa suojaamaan tavallista ihmistä hänen oman ymmärryksensä yli meneviltä asioilta. Maailma kun on nykyään paljon monimutkaisempi kuin pirtin, pihakaivon, navetan, heinäpellon ja tunkion muodostama piiri.
    Kyllä tämä selviää vielä sinullekin.

    Ei ole ilmeisesti sinulle selvinnyt todellakaan maailman monimutkaisuus.Aikalailla yksinkertaistat asioita näkemättä kokonaisuutta.Kirjoituksestasi käy ilmi pitäväsi muita kanssaihmisiä idioottein,paitsi itseäsi.Erikoisesti maalaiset nähtävästi ovat mielestäsi pelkästään navetan ja paskatunkion kiertäjiä.Siirryhän jo kolmekymmentäluvulta tähänpäivään

    Äänestä

  • panee parastaan kirjoitti:

    "tuotannon siirtyminen pois Suomesta on ainoastaan hyvä merkki. Se kertoo kansakunnan vaurastumisesta"

    "poistuu se kykenevin aines joka tapauksessa pääomineen maasta ja maa senkuin köyhtyy"

    Aivan...ruikkarin aivot on tohjona, kansa vaurastuu ja köyhtyy tullen mennen, tässä ruikkarin viisaus piileekin.

    Pistän sinut samaan arvoasteikkoon Havukka-ahon ajattelijan kanssa, kummastakaan ei ole suurta harmia mutta lystiä riittää lukijoille.
    Jatka samaan malliin ja tee niistä viisaksista kirja, jospa niille olis lukijoita.

    ns.Ruotsin mallin. Siinähän luovutaan ensin ydinvoimasta ,sitten aiotaan luopua kokonaan käyttämästä maailman raakaöljyvaroja,sen jälkeen luovutaan tehtaista ja teollisuudesta ja jätetään jäljelle vain hyvinvointi.Kuulostaa taas aika teoreettiselta vai mitä?

    Äänestä

  • toteuttaa kirjoitti:

    Ruotsihan on malliesimerkki sosiaalihuoltovaltiosta. Olen jyrkästi sellaista vastaan. Markkinat kyllä hoitavat energiapolitiikan siinä missä elintarvikepolitiikankin. Öljyä maailmassa riittää vielä ainakin 200 vuotta. Mikäli uraanin maailmanmarkkinahinta nousee, saatetaan malmia alkaa louhia jopa Suomesta.

    Äänestä

Maatalous on ja pysyy Suomessa, nyt tässä kuussa alkaa tukioikeusien uusjako ja se on merkki pitkäjänteisestä maatalouden suunnitelmasta kohti tulevaisuutta.
Maistuis varmaan sinullekin?
Mutta valitettavasti niitä oikeuksia ei anneta maatalouden ulkopuolisille pölvästeille, heillä on omat kommervenkkinsä.
Juna kulkee ja rakit räksyttää sanotaan vanhassa kansanviisaudessa.

Äänestä
  • Se on ihan vitun sama onko tukioikeuksia jos tuet ajetaan alas.Viimeksi eilen uutisoitiin 141-tukineuvotteluiden alkamisesta.Mitä mahtaa olla neuvoteltavaa kun sovittu 12 v tulee 2007 lopussa ja tuet loppuu.

    Mitkä mahtaa olla tunnelmat muutaman miljoonan paska/velka helvetin kanssa touhuajilla.

    Äänestä

Luin MT:ta jutun tilatuen käyttöönotosta tänä vuonna, ei täysin selvinnyt sen luonne.
Mahtaako se olla maajussin optio- kannustin muiden parempien piirien tapaan!
Näytti olevan mahdolista tehdä kauppaa niillä tulevaisuudessa, taitavat olla maajussin osakesalkku.

Äänestä
  • päätäsi asioilla joiden ymmärtämiseen asiantuntemuksesi ei riitä... lue mt:stä vaikka eilisen säätä, sopii sinulle paremmin.

    Äänestä

  • vaivaa kirjoitti:

    päätäsi asioilla joiden ymmärtämiseen asiantuntemuksesi ei riitä... lue mt:stä vaikka eilisen säätä, sopii sinulle paremmin.

    Eu-papereiden kanssa täytyy olla erityisen tarkka, pienikin virhe voi maksaa maltaita.
    Tästä syystä neuvontajärjestöjen asiantuntijat ovat käytössä ja niimpä olen tilannut hänet selvittämään tilatukijärjestelmän yksityiskohtia, sekä täyttämään tukihakemukset asiantuntemuksella.
    Papereiden täyttö vaatii todella asiaan perehtyneen henkilön ja lisäksi ohjelmat viljelysuunnitelmia varten, turha niitä on jokaisen itselleen hankkia ja päivittää joka vuosi uudelleen parin tunnin vuotuista käyttöä ajatellen.
    Lisäksi tuo konsulttipalvelu on verotuksessa täysimääräisesti vähennyskelpoinen.

    Ps. Tiedoksi edelliselle kirjoittajalle, säätilassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. lämpötilä pysyttelee 0- 5 C lähipäivien aikana, tuuli 2-7 metriä sekunnissa. Pilvet 2/8- 7/8 broken tai overclouds!

    Äänestä

  • apu on lähempänä kuin luule... kirjoitti:

    Kuin maaseutukeskuksien istuskelijat.Onneksi kohta lopetetaan.

    Äänestä

  • Ulos vain kirjoitti:

    Kuin maaseutukeskuksien istuskelijat.Onneksi kohta lopetetaan.

    Kysymys: Kumpi on maan kannalta merkittävämpi kansantaloudellinen hyöty, maaseutukeskusten toiminta vai ruikkarin vasemmisto probakanda?

    Äänestä

Tuet poisko? Mutta, se nyt ei kyllä olekkaan
mikään ilmoitus asia.Suomi maksaa tukea eu:n-maatalous
rahastoihin vuodesta toiseen ikuisesti,
vaikka täällä ei viljeltäisi yhtään
mitään.Tällä saitilla tukivaahtoaminen jatkuu
vuodesta toiseen , mutta em tosiseikka ei millään
mahdu tyhmien taavien päähän.Ilmeisesti
nämä "asiantuntijat" eivät vielä tiedä
että ollaan eu-n jäseniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Malli ruikkari kirjoitti:

Varmasti on kaikille tullut tutuksi ruikkarin malli maatalouden toimintatavaksi.
Kertauksena pääidea!
Tuet kokonaan pois ja sen myötä tuottajahinnat alkavat laskea. tässä kaikki lyhykäisesti.
Aktiivituottajana haluaisin kysyä mallin laatijalta sitä seikkaa, että kuinka tuottajan ansiokehitykselle kävisi tuon esittämäsi skenaarion puitteissa.

Laskeeko tulotaso edelleen vai nouseeko?

Olettamuksena on, että maatalouden tuotantokustannukset ovat riippuvaisia suomalaisen työn korkeasta hinnasta ja pelättävissä on ettei sieltä puolen ole apuja luvassa.
Samoin on maataloudessa käytettävän energian hinta, joka nykyisen kehityksen valossa näyttää kallistuvan täydellä varmuudella edelleen ja siten lisää kustannuspaineita maataloustuotantoa kohtaan.

Sinä, joka olet paljon kouluja käynyt ja maailmankatsomuksesi on avara, niin haluaisin sinun kertovan meille vähemmän kouluja käyneille ja putkiaivoilla varustetuille maatiaisille sen selviytymiskonstin, joka tuohon ajatukseesi sisältyy ja näin voisimme toteuttaa omaa innovatiivisyyttä ratkaista tuo tukiongelma pois rasittamasta kansakuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu