Työttömien osastoja selaillessani en ole löytänyt kohtalotovereitani, työtömyyseläkeläisiä.
En myöskään edeltävän vaiheen, pitkäaikaistyöttömyyden, kumppaneita.
En usko että olen kuitenkaan "kummajainen" mutta mielipiteiden vaihtoa näistä työttömyyteen liittyvistä eri vaiheista ja niihin liittyvistä tuntemuksista ei työttömien osastoilla synny.
Ei ole lainkaan pitkäaikaistyöttömiä eikä senkään vertaa työttömyyseläkeläisiä!
Mutta, onhan se hyvä että kaikilla menee upeasti!
En myöskään edeltävän vaiheen, pitkäaikaistyöttömyyden, kumppaneita.
En usko että olen kuitenkaan "kummajainen" mutta mielipiteiden vaihtoa näistä työttömyyteen liittyvistä eri vaiheista ja niihin liittyvistä tuntemuksista ei työttömien osastoilla synny.
Ei ole lainkaan pitkäaikaistyöttömiä eikä senkään vertaa työttömyyseläkeläisiä!
Mutta, onhan se hyvä että kaikilla menee upeasti!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Syynä on se ,ettei pitkäaikaistyöttömillä useillakaan ole konetta ,ainakaan 50 ja ovat useimmat sitä ikäluokkaa,kun eivät uskalla hankkia,kun pelkäävät,että se on niin vaikeaa tämä käyttö.
On varmasti monella myös rahan puute ,eivätkä uskalla mennä kirjastoonkaan koneelle.
Tässä muutama syy.
Kun ensimäisen kerran työttömäksi jouduttuaan kokee pudonneensa tarpeettomien olotilaan.
Ensi järkytyksen jälkeen, hakee satoihin eri paikkoihin, tulee tyrmätyksi.
Käy kaikki paikkakunnalla järjestetyt kurssit ja kerhot, käyt ylikierroksilla.
Laman lyötyä oikein isonlekan kans, monet "tuutit" alkoivat suoltaa eri vaihtoehtoja "luusereiden" deletoimiseksi.
Herää raivo, viha ja masennus.
Itsensä suojelemiseksi on suljettava silmät ja korvat kaikelta työttömyyttä koskevalta informaatiolta. Kun olet pudonnut kaikilta päivärahoilta, työmarkkina-eläke ratkaisutilaan, olet hyväksynyt, alistunut asemaasi,alkaa nousukausi elävien kirjoihin. Pienet murheet eivät enää puserra rintaa. (kun niitä valtamerilaivoja uppoaa). Päivä kerrallaan.
Samanlaisia tuntemuksia tuli minulle kun jäin työkyvyttömyys eläkkeelle, tuntui että pitää olla hirviästi tekemistä ja menemisä, mutta kolmenvuoden jälkeen aloin pikkuhilja paranemaan työhulluudesta. Ilmeisesti meidät on aivopesty luulemaan että työ on se mikä tekee meistä onnellisia, vaan onneksi se ei pidä paikkaansa,
tiettyä jatkuvuutta ja suunnittelupuitteita.
Työkyvyttömyys alkuliitteenä kuullostaa uhkaavalle.
Riippuu tietenkin sairauden laadusta.
käsittääkseni "kepoiset" sairaseläkeperusteet jäivät 70-luvulle?
Luterilainen työmoraali on tietenkin tuotannon ja tuottavuuden kannalta eduksi. Miten lie yksilön?
Itselläni ei ollut työstäluopumiskrapulaa.
Pätkätyövaiheessa työrupeamat lyhenivät ja välit pitenivät. Pätkätyövuosien aikana oli mahdollisuus hiljalleen tottua ajatukseen joutilaisuudesta.
Sitä paitsi, loppupäässä oli niin inhottavia kokemuksia että ne olivat omiaan vierottamaan ajatuksesta työn jatkamiseen.
Runsaan kahden työttömyyseläkevuoteni aikana en ole rakentanut itselleni kiireitä.
matkatkin suunnittelemme puolisen vuotta etukäteen.
juttusille kanssasi tai käynnistää aiheeseen liittyviä keskusteluja?
Luulisi, että juuri pitkäaikaistyöttömillä olisi aikaa yrittää vaikuttaa asioihin sekä keskustelemalla palstoilla, että käynnistämällä yhteisiä projekteja mielipiteiden julkituomiseksi ja joidenkin asioiden muuttamiseksi.
Erityisesti me suurten ikäluokkien edustajat olemme todellisia väliinputoajia ja varsin monet meistä taitavat pudota eläke- ja palveluasioissa myös "väliin". Kun emme ole ennenkään tottuneet mitään "ilmaiseksi" saamaan, meille luvassa olleista eduista voidaan ryhtyä huoletta tinkimään jo etukäteen. Joku on kuulemma syönyt jo eläkerahamme ja maksetut työttömyys- ym. vakuutusmaksumme.
Eduskuntavaalitkin ovat kohta tulossa. Kuka meidän asioitamme ajaa? Nuoret ja kauniit julkut tuskin sitä tekevät.
Ryhtyisitkö sinä maailmanparantajaksi ja muidenkin etujen ajajaksi? Tekemistä varmaan riittäisi.
Muutama aloitus ja useita yrityksiä osallistua keskusteluihin!
Tunnen leijuvani eri aaltopituudella.
Mielestäni sanonta "kaikkiin uhkiin sisältyy mahdollisuus" pitää paikkansa.
Siten ei vain saisi ajatella!
Minulle vakituisesta työsuhteesta siirtyminen pätkätöihin, erilaisiin, eri paikkakunnille ja eri syistä, merkitsi melkoista muutosta totuttuun.
Opin myös jäsentelemään asioita hieman toisella tavalla.
Pätkävuosien jälkeinen, yhtämittainen työttömyyskausi oli oma jaksonsa. Kesti kolme vuotta.
Nykyinen työttömyyseläkevaihe on jatkoa työttömyydelle mutta henkisesti täysin erilaista.
Kaikki vaiheet ovat taloudellisesti varsin erilaisia.
Pätkä- ja työttömyysvuosien aikana jouduin tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä.
Tätä mahdollisuutta työtönpalstoille kirjoittelevat eivät juurikaan näe.
Minusta tuntuu että jonkinlainen fatalismi on vallitseva ajattelutapa.
En tarkoita että jokainen olisi rajoituksitta oman onnensa seppä mutta asenteiden ja ajattelutavan kautta jossain määrin niin kuitenkin on.
Mutta ilahduttavaa että täältä löytyy sentään joku asiallinen kommentti.
Asiallinen vastaus. Oliko meidän muitten vastaukset jotenkin asiattomia? Jos tuollaisia latelet suustasi niin en ihmettele jos et ole juttukavereita saanut. Ei kaikki ole yhtä optimismisia ja kiinnostuneita vastaamaan pitkillä kirjoituksilla.
Minä ainakin olen pitkäaikaistyötön, mutta ei sitä jaksa koko ajan keskustella tunteistaan eikä siihen työttömyyteen sisältyvistä vaiheista. Tarpeeksirankkaa muutenkin.
Jatkuvaa pennin (sentin) venytystä ja eri hakemusten postittamista, vastausten odottelua.
Mihin vertaa?
Omiin todellisiin tarpeisiinsa?
Aiemmin tottumaansa kulutustasoon?
Ympäristön ja tuttavapiirin kulutukseen?
Taloudessasi oleva ukkokin antaa sisältöä elämään! Ei ole kaikilla!
Vastauksesi minulle oli pelkkiä kysymyksiä, alkaa olla kuin ajomiehen tarinoita.Järkevää keskustelua ei ainakaan.
Sama omituisuus koskee muitakin aiheeltaan rajattuja palstoja.
Sen vuoksi nämä ikäryhmäpalstat ovat paljon mukavampia lukea, koska aiheet ovat niin vaihtelevia. Täällä voi ottaa aiheeksi esimerkiksi työttömyyden. Vastaukset sitten liittyvät pääosin aiheeseen. (Vaikka ikävä kyllä minä itse nyt poikkean asiasta.)
En ole itse ollut pitkäaikaistyötön, mutta kylläkin lomautettuna kaksi päivää viikossa kolmen vuoden ajan ja kolme päivää viikossa lähes vuoden ajan. Asemani oli siis paljon parempi. Sekin rassasi ihan riittävästi, sillä en saanut työttömyyskorvausta. Työnantaja nimittäin vaati, että ne kaksi-kolme päivää viikossa on tehtävä talkootöinä. Kysymyksessä oli siis kymmenien prosenttien palkanalennus. Tehtiin sopimus, että ketään ei irtisanota, jos talkootyö toteutuu. Kaikki suostuivat tähän, sillä työnantaja oli sentään sen verran fiksu, että julkisti firman kirjanpidon, velanlyhennykset ja kassavirran kaikille kerran viikossa. Jokainen näki omin silmin, että konkurssi tulee, jos emme tee niitä talkootöitä. Kaikki tämä oli kyllä käsittääkseni lain harmaalla alueella. (Se oli syvintä lama-aikaa.)
Vaikuttaa reilulta peliltä.
Minusta mahdollisuuden tarjoaminen on hieno luottamuksen osoitus!
Eräässä työpaikassani kuukausiraportit kiersivät kauttani.
Niistä ilmeni että ko. yritys siirti konserniavustuksena noin 10% LIIKEVAIHDOSTA emoyhtiölle.
Sen tuloksena lamavuosien tilinpäätökset näyttivät 0:llaa.
Kuitenkin minulle selitetään naama vääränä miten huonosti menee. Nippa nappa tappiolta vältytään.
Siis, siirretty summa oli 10% koko liikevaihdosta!
Tuntui siltä että minua pidetään tosi tyhmänä.
Kuuden vuoden jälkeen työsopimukseni sitten purettiinkin, perusteitta!