Korjattu pienen tarinan jatko.

Kuten minulle huomautettiin tämä tarina oli jonkun mystisen tekijän takia jokusen kerran liian monta kertaa tässä. Päätin siis räjäyttää koko roskan perustuksiaan myöten ja aloittaa alusta (eli poistaa viestin ja laittaa sen uudelleen). Ja sen sanon, että jos pidätte teksitä vaikealukuisena ja monimutkaisena, olen erittäin tyytyväinen. Onpahan jotain ajateltavaa. Ei tule tekstillistä poppia. Hmm... Tuota pitää käyttää joskus myöhemmin.

. . .

Ja niin laskeutui pimeys kaupunkinsa ylle Frankin miettiessä, että mikä ihmeen vitsi tämä salainen puupoliisi oikein oli. Toisaalta olihan hänen myönnettävä, että se oli todellakin saanut hänet pidätettyä ja järjestettyä vankilaan. Oikeudenkäyntiä ei tietysti oltu varsinaisesti järjestetty. Vallitseva käytäntö oli, että jos on kerran syytettynä, niin täytyy olla syyllinen ainakin johonkin. Ei savua ilman tulta. Siispä tästä seurasi se, että oikeudenkäynnit koostuivat lähinnä muutamasta virallisesta avauspuheenvuorosta ja tuomion julistamisesta. Ja omalta osaltaan helpotti paikallisten juristien työtä se, että otettiin käyttöön käytäntö, jonka mukaan tuomarin tuli yksin päättää tuomiosta. Joku kapinallinen oli tätä käytäntöä käyttöön otettaessa yrittänyt sanoa jotain sitä vastaan, mutta hänet naurettiin ulos siinä vaiheessa, kun hän otti ihmisoikeudet mukaan keskusteluun. Myöhemmin hän tietysti tajusi virheensä ja tajusi jopa hiukan nauraa itselleen. Mutta hänen puolustukseksi moni sanoi, että hän oli vain päättänyt tehdä juovuspäissään pienen pilan.

Koko historian aikana Frankien kaupunkiin olit tullut yksi ulkopuolinen. Hän oli saapunut helikopterilla rauhanomaisissa aikeissa tarkoituksenaan ostaa hiukan polttoainetta. Ensimmäinen Frank, jonka tämä herra tapasi, juoksi karkuun kovaa vauhtia miehen esiteltyään itsensä. Toinen Frank, jonka hän tapasi, oli monien muiden tapaan osa isoa vihaista väkijoukkoa, joka mukiloi hänet ja kiskoi hänet vankilaan. Syytteenä oli kansankiihotus. Ja tottahan se oli. Hän oli saanut kansan kiihtymään. Sen jälkeen hän esitteli itsensä vain kerran. Jä hänen esittelynsä kohteena oli muuan Frank-niminen nainen, jonka hän tapasi vakilassa. Hän esittäytyi, koska huomasi ensimmäistä kertaa elämänsä aikana tällä kurjalla saarella, että oli joku, joka halusi pois tästä loukosta jopa häntäkin enemmän. Tämän hän päätteli siitä, että kyseinen nainen sanoi vähän väliä haluavansa päästä pois tältä surkealta saarelta.

”Tervehdys, Frank. Nimeni on Zappa. Olen ulkopuolinen.” sanoi Zappa.
”En tiennytkään, että tänne olisi tullut ulkopuolisia.” sanoi Frank
”Ja minä taas toivoisin, että en olisi se ulkopuolinen, jonka olemassaolosta sinä et tiedä mitään.”
”Miten sinä tänne pääsit?”kysyi Frank
”Itseasiassa lensin helikopterilla.”
”Olisipa minulla helikopteri. Pääsisin pois täältä.” sanoi Frank ja huokaisi kaihoisasti.
”No ei se kyllä minua ainakaan ole auttanut.”
”Miten niin?”
”No, minulla on kyllä helikopteri, mutta ei polttoainetta.”
”Mikset varastanut lentotukikohdasta?”
”Onko täällä sellainen? Eihän tänne edes lentokoneet tule!”
”On täällä. Se on vain koko ajan lakossa.”
”Ahhah. Katsos tälläistä paikallistietoa minä olisi tarvinnut jo aikoja sitten enkä sitä pieksemistä, jota kyllä tuntui riittävän...”

Ja niin tämä keskustelu jatkui aikansa. Ja mitä enemmän Frank puhui ja kuunteli, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että vihdoin hän oli löytänyt keinon paeta. Nuhruisen ja piestyn keinon, mutta se sai kelvata. Hänen täytyisi vain keksiä suunnitelma, jolla saada heidät molemmat ulos tästä paikasta vartijoiden ja salaisen vankilapoliisin huomaamatta. Mielessään hän alkoi muovata suunnitelmaa. Se oli hänen mielestään oikein hyvä suunnitelma. Pieni ja yksinkertainen. Oikein sopiva...

”Herätys, herra Zappa!” huudahti Frank.
”Ai. Älä huuda. Äläkä myöskään huuda nimeäni. Nämä vangit voivat käydä väkivaltaisiksi, jos kutsut minua minun omalla nimelläni.” vastasi Zappa.
”Miksikä minun pitäisi kutsua sinua?” kysyi Frank.
”Jos kokeilisit alkuun Frankia.”
”Oli miten oli. Sinun ei tarvitse huolehtia enää. Minulla on suunnitelma.”
”En minä oikeastaan huolehtinutkaan. Ja sinun suunnitelmasi on huono.”
”Mistä sinä sen tiedät, vaikka en ole kertonut sitä?”
”Intuitio. Ensimmäinen suunnitelma on aina huono.”
”Jaahas. Ja mistäs sinä sen tiedät?” Frankin äänessä kuului lievä kiukku.
”Koska niin se vain toimii tällä saarella.”
”No olipas taas täsmällistä.” kiukku alkoi kuulua jo hyvin selvästi.
”No jaa. Samapa tuo. Kokeillaan sitten sinun suunnitelmaa. Mikä se on?”
”Kohta näet. Tule mukaan jos uskallat.”
”No, eipä tässä nyt kai mitään sen tähdellisempää tekemistä ole.”
”Selvä juttu. Odotetaan iltajumppaan....”

Frank oli onnellisen tietämätön Zapan ajatuksista. Ne eivät ainakaan olleet järin imartelevia ajatuksia. Ne oli itse asiassa ajatuksia, jotka yleensä säästetään ihmisille, joita pitää täysin mielenköyhinä. Zappa tuhlasi niitä ajatuksiaan hiukan tässä tilanteessa. Hänestä Frank oli vain erittäin mielenköyhä. Halusihan hän sentään pois tältä saarelta, joka oli aina älykkyyden merkki.

”Iltajumpan aika!” huusi vanhempi vartija Frank.
Tämän käskyn säestyksellä vangit nostettiin vuoteistaan ja raahattiin aidatulle ulkopihalle, jossa heitä odotti ylipirteä jumppaohjaaja ja lauma aseistettuja Frank-nimisä vartijoita.

”Pysy lähelläni.” sanoi Frank Zapalle.
”Mielelläni. Olen odottanut huvittuvani tällä saarella jo vaikka kuinka pitkään. Hassua sinänsä, että paikka, joka on näin täynnä tyhmiä ihmisiä, ei ole ollenkaan huvittava.” vastasi Zappa.

”Hei, meripoika. Mikäs on nimesi?” sanoi Frank oven vieressä seisovalle vartijalle hymyillen kainosti.
”Umm... Frank.” sanoi selvästi häkeltynyt vartija.
(”Siinäpä vasta yllätys” mutisi Zappa)
”Voi kuinka somaa. Meillä on sama nimi.” sanoi Frank ja katsoi vienosti kulmiensa alta.
(”Jos tämä on sinun suunnitelmasi, niin...”)
”Ööö... Niin on. On hyvinkin.” sanoi vartija, joka koki ensimmäistä kertaa elämässään hämmennystä ja samalla vastustamatonta kiinnostusta.
”Mutta sehän on aivan ihanaa.” sanoi Frank ja hihitti hiukan.
(”Voi elämä...”)
”Ai on vai? Jos kerran sanot niin...” mutisi vartija.
”Voi kyllä. Sinä saat tytön tuntemaan olonsa oikein lämpimäksi.
(”Mitä???”)
”No sehän on...öö...” vartijan henkinen kapasiteetti alkoi kuormittua.
”Ihanaa?” sanoi Frank nyt hyvin lähellä vartijan kasvoja ja kurkotti samalla vartijan avainnippua kohden.
”Tuota... äiti kielsi... öö... tuntematon nainen... naapurin kiltti tyttö...” nyt vartijan yksinkertaiset ajatukset olivat täysin solmussa.

Ja sitten Frank tuuppasi vartijan aitaa vasten ja juostessaan huusi
”NYT!”

Zappa oli hetken aikaa paikoillaan ja lähti sitten äkkiä perään. Nopeasti Frank etsi oikean avaimen (sillä niihin oli kätevästi kirjoitettu, mihin tarkoitukseen kukin avain on) ja avasi aitaan sijoitetun oven. Samalla hetkellä joku vartijoista tajusi, että kyseessähän oli pakoyritys, eikä omatoimista liikuntaa ja päätti avata tulen. Samoin kaikki muut yhtä hämmentynyttä tunnesotkua lukuun ottamatta.



Mutta Frank ja Zappa saavuttivat puurajan kauan ennen kuin vartijat tajusivat lopettaa ammuskelun. Huohottaen he pysähtyivät lepäämään hetkeksi. Pimeys kuitenkin takasi heille jonkinnäköisen turvan.

”Olipas taas mahtava suunnitelma.” tuhisi Zappa
”No, mitä valitat? Olet ulkona!” tulistui Frank
”Et sitten tuon äänekkäämpää poistumista järjestänyt?”
”Mitä merkitystä äänenvoimakkuudella on?”
”Ääh.. Et sinä tajuaisi kuitenkaan.”
”Typerä mies. Aina niuhottamassa turhasta.”
”Antaa olla. Ei kai sinulle kannata selittää.”
”Jaa mitä? Ai sitä, että miksi on huono asia päästä vankilasta, kun tarvitsee päästä vankilasta?”
”Antaa olla.”

Ja niin Frank antoi olla. Järisyttävän vapauden huumaamana Frank alkoi melkein hyppiä innosta. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli vapaa. Ja hänellä oli tavoite. Ja hän tiesi miten se tavoite saavutetaan. Hänestä tulisi vihdoin todellinen yksilö. Hän saisi absoluuttisen vapauden. Zappa jurotti taka-alalla.