Moi. Mitä olette ristiäisissä tarjonneet? Haluisin myös korostaa nimeä esim. kirjottaa kakun päälle nimen. Olisiko muita vinkkejä miten saisi nimen "mukaan"?
mitä tarjottavaksi??
apua kaivataan
62479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä ristiäiset ovat vasta edessä, mutta jonkin verran olen tarjoilua miettinyt. Tällä hetkellä ajatus on tehdä suolaiseksi kala- ja lihatäytteiset voileipäkakut (2 molempia) sekä varata pieniä karjalanpiirakoita munavoin kera lapsille ja lastenmielisille. Makeaksi tarjottavaksi avon isoäidin tekemiä täytepullia, unelmatorttua, pikkuleipiä paria sorttia sekä kenties jotain kuorrutettua kahvikakkua. Kahvit kruunaa prinsessakakku vaalealla tai vaaleanpunaisella marsipaanipäällisellä. Koristeeksi oikeita kukkia (ruusuja?). Juomaksi kahvi, tee ja mehu. Hetken mietin maljoja pienokaisen kunniaksi, mutta joenkin se ei meille istu...
Itse mietin myös nimen kirjoittamista kakkuun, mutta ainoa kaunis ratkaisu, jonka olen nähnyt, on nimikyltti. Googletin täytekakku, kastejuhla tms. sanalla ja näin jonkin konditorian/leipomon tekemän kakun. Soikea laatta oli suklaata, nimi kirjoitettu siihen valkoisella suklaalla. Niitä sai ilmeisesti tilata erikseenkin..? Nimen tai sen ensimmäisen kirjaimen voi kirjoittaa myös esim. pikkuleipiin.
Nimen saa esille myös tilaamalla kasteaiheiset, nimellä painetut lautasliinat. Niitä toimittaa ainakin Vimpelin kirjakauppa. Kannattaa jälleen googlettaa =)
Itse en kuitenkaan käyttäisi nimeä kuin yhdessä paikassa, ettei mene liioitteluksi. Mutta jokainen makunsa mukaan.
Minä laittaisin ristiäsitarjottavaksi kahta laatua pikkuleipiä, pullaa, jotakin kuivaa kakkua, voileipäkakkua ja täytekakkua.
Lapsennimeä en laittaisi kakun päälle, ehkä nimikirjamet voisi pursottaa vaikka pikkuleipiin.
Maljan kohottaminen ei mielestäni käy ristiäisjuhlaan!
ehkä jotain pullapitkoa, jossa jotain hyvää välissä (kranssi tai miksi sitä nyt sanotaan... ;) ) sitten pikkuleipiä, voileipäkakku, kuivaa kakkua, ja täytekakku. Ja täytekakku varmaankin kinuskia. Nopea tehdä itse, eikä tarvitse miettiä suuremmin koristelua.
joten pari sorttia pikkuleipiä, pari sorttia voileipäkakkuja ja täytekakku. Mehu, kahvi, tee.
Oli tyttövauva kyseessä, joten teemana vadelmat täytekakussa ja toisissa pikkuleivissä. Sokerileipuri teki upean koristuksen kakkuun (haikara, nyytti, lapsi). (Oli tilauskakku).
Kaikki meni loistavasti! Kukaan ei olisi enää jaksanut pitkoa tai kuivaa kakkua. Pikkuleipiäkin söivät vain lapset. Aikuiset pitivät kakuista.
ristiäisissä eli kasteessa ei anneta, eikä juhlita, nimeä tai nimen antoa tai vauvaakaan sen kummemmin, ristiäiset on hengellinen tilaisuus.
kyllä jokainen juhlii lapsensa kastajaisia niinkuin haluaa, ja niin pitää tehdäkkin,juhlia vaikka monta päivää jos sille tuulelle sattuu.Kristusta voi kirkossa käydä juhlimassa muulloin.