eli onko muilla ollut ihmeellistä flunssan tapasta mutta ei flunssaa,vatsa kuitenkin kipeä ja ruoka ei maistu.Eikä meinaa loppua.
yököttääkö
mitä flunssaa
14635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
sen tyyppistä tautia on liikkeellä, toiset oksentelee ja joillekin saattaa nousta kuumetta, hapot vaivaavat ja mahaa vääntää, jääkaapin oven kun avaa, tekee huonoa.
eli vatsaa vääntää ja ruoka ei maistu myös vilunväreitä.
on ollut jo toista viikkoa sellainen tukkoinen olo ettei suoli oikein vedä. Ensimmäinen viikko oli paksusuolen alaosassa kipua ja nyt pistelee mahalaukkua. Ei ole nälkä mutta tulee kuitenkin tavan vuoksi syötyä ja sitten tuppaa nousemaan ylöspäin. Tosi ähky olo koko ajan söi tai oli syömättä. "Kiva" kuulla että sitä on liikkeellä. Siis meinaan että aloin pelätä jo jotain vakavampaa kun ei meinaa mennä ohitse. Sellainen tunne tosiaan ettei ruoka sula. Podetaan porukalla! Onneks se ei ainakaan netin välityksellä tartu:DD
samantyyppisen flunssan kourissa ollut.Tarttuvaa taitaa olla.Jos Sinun tautisi on jatkunut jo pitkään,neuvoisin ainakin soittamaan terveyskeskukseen.
Minä olen jo kaikki lastentaudit pitänyt, joten ei ole tarvinnut vuosiin sairastella flunssaa tai mahatauteja. Mutta täytyy koputtaa varoilta puuta, kun voi se tauti iskeä kun rupiaa kehuu retostelemaan terveyttään.
..mut jos jään lukemaan näitä typeryyksiänne vähänkin pidemmäksi aikaa,alkaa se yökötys..siispä pois.. :)
asiasta voi olla monta mieltä,mikä on typerää sillä ihmiset sairastaa välillä,vai kuinka?
Kyllä. Sairastelen parasta aikaa flunssan oireistoa hipovaa tautia. Yskin niin että rintaan sattuu. Voimakkaita yskänpuuskia tulee ajoittain. Kuumetta ei ole, pikemminkin alilämpöä. Väsyttää, väsyttää ja näin alatyylisesti ilmaissen pierettää jatkuvasti. Vatsa ei ole löysällä, mutta outo kurina velloo koko ajan. Töissä yritin olla eilen puolipäivää, kun nääs korvaamaton työssäni olen. Ei siitä mitään tullut. Nyt makoilen kotona ja kotíkonstein yritän lääkitä (mehut, hunajat, mustikat jne). Mutta jos ei huomenna ala hellittää, käännyn tohtorimme puoleen.
lääkärissä kun ei meinaa hellittää juuri samanlaisia oireita eli ei tiedä onko jotain vai ei sillä ajottain tulee kipukahtauksia ylävatsaan.Ihan kun sapessa oli jotain niin lääkärikin epäili mutta tänään taas koskee alavatsaan ja pistelee,yököttää mutta ummetusta eli vatsa ei toimi.Tämä on myös väsyttävä vaiva,ei jaksa mitään,odottaa vaan että olis parempi olo.
alko lihaskivuilla ja sitten yskä mutta koko ajan vatsa oireilee.
Kyllä, ja olen tuntenut itseni luulosairaaksi, maha kipeä ja yököttää ja mahdottoman väsynyt, aivan kuin olisi "oikeasti" sairas.
vatsasyövän oireet,kun kuuntelin just kahvilassa miestä jolta oli se leikattu.
tosissaan oireidensa kanssa
saa väistyä sillä nyt minulla on näppylöitä koko keho täynnä ja kutisee kovasti.Menen lääkäriin nyt sillä luulin tavalliseksi flunssaksi.Ei koskaan ole ollu tällästä.