Jorma Hynninen

Loistavaa!

Eilen olin Tampere Talossa kuuntelemassa Jorma Hynnisen laulamana erittäin vaativan laulusarjan Winterreise. Hynninen oli edellisenä päivänä täyttänyt 65-vuotta, mutta ei sitä todellakaan laulusta kuullut. Oli kyllä paras laulukonsertti, missä olen ikinä ollut! Oli hienoa seurata kuin laulaja eli joka laulussa voimakkaasti mukana, mutta ei syyllistynyt mihänkään viihdemäiseen yleisön kosiskeluun. Hynnisen äänestä välittyi koko laaja tunneasteikko, mitä ihmisellä voi olla. Voima-asteikko oli laaja, hyvin hiljaa lauletuista äänistä, jotka kaikki kuului, erittäin voimakkaaseen ääneen. Kuitenkaan hän ei syyllistynyt ylilyönteihin ja hänen äänensä säilyi erittäin kauniina kaikkein voimakkaamissakin kohdissa. Eräs muusikko sanoi sanoi konsertin jälkeen, että vielä 65-vuotiaana hän laulaa paremmin kuin suurin osa maailman taidelaulajista pystyy koskaan laulamaan. Taidan mennä ostamaan Hynnisen levyjä! Suosittelen muillekin.

25

1376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karin

      Jorma Hynnisen laulu on upeaa! Minulla on paljon hänen levyjään ja täytyy sanoa että siinä on taidelaulaja joka laulaa luonnollisesti, hallitsee äänensä hienosti ja joka myötäelää laulujen tunnelmissa ja mikä tärkeintä pystyy välittämään sen yleisölle. Huvittuneena olen seurannut keskusteluita, joissa väitetään milloin mitäkin viihdelaulajaa upeaääniseksi ja loistavaksi tulkitsijaksi. Kyllä nämä saaristot/kansat/loirit ovat hyvin kaukana loistavasta laulajasta. Eihän sitä tavalliset Paavot tietenkään ymmärrä, koska luetaan Seiska ja Oho lehteä, eikä ymmärretä mitään taiteesta!

      • Kaarle

        Täytyy myöntää, vaikken kyseisiä lehtiä lue, etten tiennyt Winterreise laulusarjasta mitään. Google kertoi sen olevan valtavan vaativa laulusarja, joka sisältää kaikki inhimilleset tunteet. Hynnisen äänestä olen aina pitänyt valtavasti, siinä on sitä jotain. Kauneutta, komeutta ja herkkyyttä. Totta on että moni viihdelaulajia kehutaan ylisanoin. Kuitenkin sen verran puolustaisin, että osaavat he viihdettää laulaa hyvin, vaikka ei sen esittäminen tietenkään vaadi sellaista osaamista ja lauluääntä kuin kyseisen laulusarjan.

    • Kadun mies

      Erinäisiä vuosia sitten kuulin radion aamu-uutisista, että Jorma Hynniselle oli myönnetty professorin arvonimi.

      Kuinka ollakaan, mies käveli minua vastaan vaimoineen vielä samana päivänä Helsinki-Vantaan lentoaseman kotimaan terminaalissa. En malttanut olla puhuttelematta: "Herra professori, saako näin tuntematon kadunmies onnitella tuoreen arvonimen johdosta?" Sain palkinnoksi hämmästyneen ilmeen, joka sitten suli hymyyn ja kiitoksiin.

      Itse olen nähnyt/kuullut Hynnisen esityksiä "livenä" Savonlinnassa Sibeliuksen Kullervo-sinfonian solistina (1992?) sekä Kansallisoopperassa Aulis Sallisen Kuningas Learissa (muutama vuosi sitten). Vaikuttavaa maailmanluokan osaamista!

      • jaapajaa

        Aika lipevää nuoleskelua. No oopperadiivat on niin narsisteja ,että ne pitää selvästikkin sellasesta.

      • Kadun mies
        jaapajaa kirjoitti:

        Aika lipevää nuoleskelua. No oopperadiivat on niin narsisteja ,että ne pitää selvästikkin sellasesta.

        Ajattele minun "nuoleskelustani" mitä ajattelet – minulle samantekevää. Voin hyvinkin olla ajattelematon hölmö mennessäni puhuttelemalla häiritsemään omissa oloissaan olevaa julkkista.

        Hynnisestä sanoisin kuitenkin (miestä lainkaan henkilökohtaisesti tuntematta), että julkisuuden kautta välittyvä kuva puhuu jostain aivan muusta kuin diivamaisuudesta ja narsistisuudesta. Pidättyväinen – etäisen, jopa hieman askeettisen kuivan oloinen tyyppi. Omistautunut taiteelleen selvästikin enemmän kuin egonsa pönkittämiseen. Naislaulajiemme huipuista Soile Isokoskessa on mielestäni jotain hyvinkin samankaltaista.

      • Marge
        Kadun mies kirjoitti:

        Et sinä mitään 2nuoleskellut" etkä muutenkaan tehnyt mitään väärää. Se oli ihan huomaavaista ja kohteliasta onnitella Jorma Hynnistä siitä nimityksestä. Tuskimpa se häntä häiritsi.

        Jorma hynnistä en ole koskaan livenä tavannut, mutta sellaisen vaikutelman minäkin hänestä olen median kautta saanut ,että erittäin kohtelias,sivistynyt ja miellyttävä mies on kyseessä. aika pidättyväinen varmasti tosin ,eikä varmaan juurikaan missään ylimääräisissä seuranpito tilaisuuksissa keikistele.
        Hänesä rautainen ammattitaito ja miellyttävä persoona yhdistyvät. Ei mitään diivanelkeitä havaittavissakaan.

      • Elle
        Marge kirjoitti:

        Sain syntymäpäivälahjaksi Jorma Hynnisen Hurmio tangolevyn. En voi muuta sanoa, ettei kukaan Suomessa pysty tulkitsemaan tangoja kuten hän. Kun ääni on vielä fantastinen- tulos on loistavaa. Mainitsen vielä etten ennen tätä levyä osannut arvostaa Hynnistä, mutta tämä levy muutti käsitykseni täysin.

      • Rainer
        Elle kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. Hurmio levy on upea. Meillä on mm. Tapani Kansan tangolevy, mutta kyllä se jää kauas Hynnisen upeista esityksistä. En ole Tapsan levyä enää aikoihin edes viitsinyt kuunnella, koska Hurmio on paljon parempi.

      • Kadun mies
        Elle kirjoitti:

        Sain syntymäpäivälahjaksi Jorma Hynnisen Hurmio tangolevyn. En voi muuta sanoa, ettei kukaan Suomessa pysty tulkitsemaan tangoja kuten hän. Kun ääni on vielä fantastinen- tulos on loistavaa. Mainitsen vielä etten ennen tätä levyä osannut arvostaa Hynnistä, mutta tämä levy muutti käsitykseni täysin.

        Käväisin viime lokakuussa Suomen metsämuseossa Lustossa (Punkaharjulla). Vastaanoton tiskillä näkyi olevan myynnissä Jorma Hynnisen tukkilaislaulu-CD "Kyllä tukkipoika tunnetaan". En malttanut olla ostamatta.
        http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hynninen kyllä tukkipoika tunnetaan&meta=

        Enkä kadu.

      • Taru_
        Elle kirjoitti:

        Sain syntymäpäivälahjaksi Jorma Hynnisen Hurmio tangolevyn. En voi muuta sanoa, ettei kukaan Suomessa pysty tulkitsemaan tangoja kuten hän. Kun ääni on vielä fantastinen- tulos on loistavaa. Mainitsen vielä etten ennen tätä levyä osannut arvostaa Hynnistä, mutta tämä levy muutti käsitykseni täysin.

        HIFI-lehdessä ollut arvostelu:

        JORMA HYNNINEN
        Hurmio
        (Finlandia, CD)

        Raja-aitojen ylihyppely on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tangoja on laulettu paljonkin oopperaäänellä, mutta levytetty vähän. Mieleen tulee Juha Eirto ja Matti Salminen. Suomessa tango lauletaan kauniisti ja konstailematta. Oopperan maneerit unohtava oopperalaulaja sopii siksi tangoon hyvin. Jorma Hynninen laulaa omalla äänellään suomalaisen miehen tuntoja. Hynnisen mahtava rintaresonanssi tekee hänen äänestään hieman pelottavan, mutta hyvin hän välttää teennäisyyden karikot. Hurmio-tangon korkea g-sävel on hunajaa niille, jotka ihmisäänestä pitävät. Hynnisen laulua ja Johanssonin herkullisia sovituksia kuuntelee nautinnokseen.

        Ilkka Ylönen

      • Anonyymi
        Marge kirjoitti:

        Et sinä mitään 2nuoleskellut" etkä muutenkaan tehnyt mitään väärää. Se oli ihan huomaavaista ja kohteliasta onnitella Jorma Hynnistä siitä nimityksestä. Tuskimpa se häntä häiritsi.

        Jorma hynnistä en ole koskaan livenä tavannut, mutta sellaisen vaikutelman minäkin hänestä olen median kautta saanut ,että erittäin kohtelias,sivistynyt ja miellyttävä mies on kyseessä. aika pidättyväinen varmasti tosin ,eikä varmaan juurikaan missään ylimääräisissä seuranpito tilaisuuksissa keikistele.
        Hänesä rautainen ammattitaito ja miellyttävä persoona yhdistyvät. Ei mitään diivanelkeitä havaittavissakaan.

        Niin et varmaan nuollut sen persettä vaan olit imelä nyt se menee siihen yhteen ohjelmaan minkä on haukkunut aivan paskaksi kyllä tämä on täysin puun takaa on ukko tullu vanhuuden höppänäksi

    • Mira

      Hynninen, kuten kaikki oopperalaulajat näyttävät ihan paviaaneilta laulaessaan. Hymyä siltä hepulta on turha odottaakkaan. Pitäisi hiukan kiinnittää huomiota myössiihen esiintymiseen ja yleisökontaktiin.

      • Merelle

        Oletko täysin idiootti? Kysymyksessä on maailman parhaisiin taidelaulajiin kuuluva laulaja, ei mikään iskelmäpelle. Winterreise laulusarja ei ole mikään viihdejuttu vaan hyvin vakavista asioista kertova. Hynninen, jos kuka keskittyy lauluihin ja sen yleisö vaistoaa. Mira tunnut olevan aika pihalla näistä asioista.

      • Geselle
        Merelle kirjoitti:

        Kun Kansa teki tangolevynsä 1999/2000, hän varmaan kuvitteli tekevänsä loisteliaan levyn, mutta niin arvostelijat ja yleisö eivät noteeranneet levyä. Kun vielä laulun mestari Jorma Hynninen teki loisteliaan Hurmio levynsä, Tapasan olo oli varmaan kuin 7 metrin pituushyppääjän, joka vaölistautuu piirinmestaruuskilpailuihin tähtäimenään mestaruus. Ennen kilpailua hän kuuleekin Tommi Evilän osallistuvan. Hynnisen tango levy on paras tangolevy mitä on tehty.

      • joku vaan
        Geselle kirjoitti:

        Sitä Tapsan tangolevyä ovat kylläkin kehuneet kovasti, niin yleisö, kuin kriitikotkin. Jaakko Salokin ylisti ,että se on täydellinen tangolevy.
        Tapsa on tuollaisisssa tulisissa Argenttiinalaississa tangoissa parhainmillaan. ehkä Suomalaiset tangot ovatkin hänelle hieman liian pliisuja.

        Jorma Hynnisen ääni ei mielestäni sovi tangoihin. Olen kuunnellut sen levyn, mutta hänen ääntämyksensä ja tyylinsä sopii minusta paremmin oopperatyylisiin lauluihin.

      • Bertta
        joku vaan kirjoitti:

        Tapani Kansalla on kyseisessä levyssä hyvin paljon intonaatio-ongelmia. Ääni ei syty kuten sen pitäisi syttyä. Laulu on hyvin epävarmankuuloista. Jos vertaa Tapsan ääntä Hynniseen - ero on valtava! Kansan ääni on huomattavasti ohuempi ja ei soi kuin Hynnisen. Hynninen tulkitsee tekstiä paljon elävämmin. Kansa taas kuin ei olisi mitään tajua mitä laulaa. Ero on valtava. Kysyisin vielä ja toivoisin selvää vastausta: Onko Hynnistä enemmän kiitelty kriitikoiden toimesta kuin Kansaa? Kummalla on kansainvälisempi ura? Tunnetaanko Kansa ulkomailla?

      • Elle
        Bertta kirjoitti:

        En ota kantaa Kansan ääniongelmiin, kyllä niistä on paljon kirjoiteltu. Jos ette arvosta täällä kirjoittavien mielipiteitä, ehkä Markku Johanssonin mielipide auttaa teitä ymmärtämään kuinka upeasti Jorma Hynninen sopii laulamaan tongoja: Tangot sopivat Hynniselle erityisen hyvin, sillä hänen laulutaiteensa vahva perusta on tekstin ilmeikäs tulkitseminen. Kun lauluääni on viellä vertaansa vailla, ei tämän parempaa tangojen laulaa löydy. Näin Markku Johansson.

      • Loistavaa!

        Tässä Aamulehden arvostelijan Winterreise konsertin arvostelusta otteita:Jorma Hynninen juhli 65-vuotispäiväänsä Tampereen konserttia edeltävänä päivänä. Baritoneillakaan ei ole tavallista jatkaa uraa aktiivisesti tuossa vaiheessa.Hynnisessä ei kuitenkaan mikään sen paremmin ulkoisesti kuin äänellisesti viittaa edes orastavaan vanhuuteen.Itse asiassa Hynnisen laulusuoritus oli LOISTAVA.Kauttaaltaan ääni soi komeasti,kiinteänä ja kauniina.Väsymisen merkkejä ei kuulunut 70 min laulamisen aikana.Hynninen eli jokaisen laulun syvästi.Hänen tulkintansa lähti tekstistä esikuvallisella tavalla.Yksittäiset sanat ja laajemmat kokonaisuudet välittyivät juuri oikein,merkityksellisin ja monivärisin sävyin,mutta liiottelematta ja luonnollisesti.Taiteelliselta kannalta täytyy toivoa, että Hynninen jaksaisi jatkaa laulamistaan,sillä näköpiirissä ei ole ketään saman tyylin ja tason kotimaista baritonia. Että silleen.

      • Kaarika
        Loistavaa! kirjoitti:

        Tuollaisia arvosteluja Hynninen on saanut 40 vuoden aikana valtavasti. Hän on maailmanluokan laulaja.

      • Gunu
        Kaarika kirjoitti:

        Tuollaisia arvosteluja Hynninen on saanut 40 vuoden aikana valtavasti. Hän on maailmanluokan laulaja.

        Jorma Hynninen on poikkeusyksilö. Tuossa iässä monet keinuvat kiikkustuolissa. Hän on hyvässä fyysisessä kunnossa ja on vielä motivoitunut laulaja. Arvostan häntä suuresti.

      • Kamomilla
        Gunu kirjoitti:

        Jorma Hynninen on poikkeusyksilö. Tuossa iässä monet keinuvat kiikkustuolissa. Hän on hyvässä fyysisessä kunnossa ja on vielä motivoitunut laulaja. Arvostan häntä suuresti.

        Harvempi 65-vuotias nyt vielä sentään keinutuolissa kiikkuu. Kyllä nykyaikana ihmiset tuntuvat vanhentuvan hitaammin, kuin joskus ennenmuinoin. Eli nykyään pysytään entistä vanhemmiksi hyväkuntoisina. Sitä tietysti edesauttaa se ,että pitää kunnostaan huolta ja elää muutenkin terveellisesti ( ei ryyppää älyttömästi , katsoo mitä syö ym.) Jorma Hynninen on just sellainen kunnostaan huolta pitävä mies.
        (Viihdemusiikinpuolellakin näitä vetreitä yli 65-vuotiaita miesartisteja löytyy: Reijo Taipale, Eino Grön, Tom Jones...)

        Varmasti Hynninen on ylistäviä arvosteluja saanut runsainmitoin uransa aikana, joten siinä ei varmaankaan ole mitään uutta ,eikä yllättävää.
        Upea laulaja hän on kyllä.

      • Loistava
        Kamomilla kirjoitti:

        Jorma Hynnisen Hurmio levy on paras tangolevy jonka olen kuullut. Tapani Kansan levy ei ole läheskään samaa luokkaa. Ero on valtava.

    • ...

      Oli erittäin mukavaa lukaista tämä ketju ja havaita, miten klassisen laulumusiikin ystävistä löytyy samanlaista hurmahenkisyyttä ja fanitusta kuin muissakin genreissä. Omaa suosikkia puolustetaan ihan yhtä sinnikkäästi ja suurella innolla.

      • Galle

        Täytyykö Hynnistä mitenkään puolustaa? Ainoastaan tyhmä voisi sanoa Hynnisestä jotain huonoa. Häntä on sanottu maailman parhaaksi baritoniksi. Laulajaksi joka hallitsee myös viihteen suvereenisti, esim. tangot. Hynnistä ei tarvitse puolustaa, hän on The Hynninen arvostettu laulaja joka maassa. Jotain Kari Tapiota tai Tapani Kansaa fanit joutuvat puolustamaan, koska heillä ei ole meriittejä.

      • Jormafani
        Galle kirjoitti:

        Jep. Niin se vain on. Hynninen is the best singer in the world. Lauluääni aivan uskomattoman mahtava ja tulkinnat vertaansa vailla. Niin Schubertissa kuin Tshaikovskyn Eugene Oneginissa.
        Itse ns.löysin Hynnisen ala-asteikäisenä. Kotona pyöri joku ikivanha joululaulukasetti jossa Jorma lauloi "Ensi joulu tullessaan, toi kirkkauden.." Silloin jysähti. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin Hynnisen levyihin on kulunut euroissa jo useampi satanen. Valitettavasti Schubertin winterreise ja Die Schöne Mullerin puuttuu vielä levyhyllystä. Kirjaston levyt onkin jo melkein puhkisoitettuja:) Tutustukaapa Hynnisfanit sitten vielä Brahmsin Die Schöne Magelone -laulusarjaan jos ei ole vielä tuttu. Ja Schumannin Dichterliebeen..Vähintään yhtä nautittavaa liedmusiikkia kuin Winterreise!:) Siinä Hynnisellä on säestäjänä loistokas pianistinsa Ralf Gothoni, jonka kanssa hän tekee ja on tehnyt yhteistyötä läpi uransa.
        Joku tuolla aikaisemmin kirjoitteli tavanneensa Hynnisen Helsinki-Vantaan lentokentällä..ilman muuta oli onniteltava kun noin puhe-etäisyydelle pääsi! Itse ole niin pöljä fani vieläkin että olisin varmaan vinkunut nimikirjoituksen:)
        Kerran olen Hynnistä päässyt livenä kuuntelemaan. Kirkkoon. Oli niin uskomattoman hieno tilaisuus että vielä kahden vuoden jälkeenkin tuntuu että konsertti oli viime viikolla! Eikä konsertin jälkeisenä yönä saanut unta parhaimmallakaan tahdolla kun juttu vaati niin paljon sulattelemista. Onneksi maailmassa on vielä kuitenkin hyvä-äänisiä laulajia tulossa muitakin. Kuten esim. hyvin eläväinen Gabriel Suovanen. Ei sillä että kukaan vetäisi vertoja Hynniselle..mutta..;D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe