Kissa maukuu läpi uön

Uneton Espoossa...

Meillä on nyt ilmennyt ihan uudenlainen ongelma vanhan kissamme kanssa: se herää n. kolmelta yöllä ja aloittaa hirveän mouruamisen, siis ei mitään vienoa naukumista, vaan kissa kulkee ympäri kämppää ja "karjuu". pari kertaa on hermot mennyt ja olen noussut ruokkimaan sen siinä neljän maissa, mutta ruokakaan ei aina hiljennä sitä. Ainoa mikä sen hiljentää on se, että siirryn olkkariin nukkumaan - sitten se kehrää kovalla äänellä ja kuljeskelee aikansa ympäriinsä ja tunnin, parin päästä asettuu nukkumaan. Makuuhuoneeseen se ei jää nukkumaan.

Kissa on HESYstä kuusi vuotta sitten aikuisena meille tullut kissa, eli olisikohan se siinä kymmenkuntavuotias leikattu narttu. Luin joskus jostain, että vanhemmiten kissoilla saattaa tulla dementia, eivätkä ne yöllä herätessään välttämättä muista, missä ovat. Olisikohan tämä jotain sellaista? Ja jos on, voiko sille antaa jotain rauhottavaa yrttiä kuten valerianaa, tai miten muuten sen saisi rauhoittumaan? Kun se ei kyllä vaikuta mitenkään erityisen iloiselta itsekään, ihan kuin se olisi jostain hätääntynyt. Se kyllä syö hyvin ja kakkaa, vaikka vatsa onkin aika kova. Ideoita?

11

6616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tepsi tämä

      Meillä nuori leikattu kolli heräili joskus aamuyöstä "tekemisen puutteeseen" ;)
      Parhaiten tähän tepsi, kun ennen nukkumaan menoa leikityttää se ihan väsyksiin!! Nuori kun on leikki lähähtymiseen asti ja kyllä uni sitten maistui.
      Onko kissa ainoasi? Kaverikin voisi auttaa, jos kerran sinun vieressä nukkumisesta pitää!!
      Tosin harkitse pennun ottoa kahdesti...Saat toisen yöriehujan, jos vain yksi pentu.

      • tuhkimotar

        moi, meillä on 1vuosi 2kk ikäinen leikattu poikakissa joka maukuu jatkuvasti ja on ulos menossa...herättelee jo aamulla viideltä ja joskus aikaisemminkin...olen antanut ruokaa ja mennyt uudelleen nukkumaan ja kissa vähän rauhoittuu mut kohta sama homma ku nousen ylös kissa seuraa jokapaikkaan katsoo silmiin ja maukuu ja näyttää että ulos...sisällä on siistinä pidetty hiekkalaatikko johon kissa yleensä tarpeensa tekee mut haluaa vain istua pihalla...ja yksin ei voi päästää...onko kellään samanlaista ongelmaa et kissa haluaa ulos koko ajan vain miten toimitte?...Leena


    • tuutikki

      kyllä kissa voi sairastua dementiaan. Jos näin on kissan reviiri pitää pienentää, jotta se tuntisi olonsa turvallisemmaksi. eli ruoat ja juomat hiekkalaatikot liki nukkumapaikkaa, lähelle ihmistä, esim keittiöön, jos siellä paljon oleillaan. Bruce Fogle kirjoittaa kissanomistajan käsikirjassa kissan vanhuuden vaivoista. kirjasta löytyy arvostelu sivulta http://kotisivu.dnainternet.net/monoukou/kissakirjat.htm#arvostelut

      • huuto

        Juu, tuttu juttu! Mulla kans on kissa vuosikaudet jo herättänyt aamuyöstä kolmen maissa huutelemalla. Ja se huuto ei sitten lopu millään.. Kesäisin nostan kissan parvekkeelle huutamaan ja muuten suljen makkarin oven. Ei se siellä suljetun oven takana kauaa jaksa mouruta. Mä oon aatellut aina et kissalla on jo aamu alkanut kolmelta ja se yrittää saada mua hereille seuraksi. Jos nousen, alkaa kova kehruu ja tyytyväisyys.


    • riiviö-72

      Mulla on kans kissa joka pitää ihan hirveetä älämölöä!!! Alpo on kohta 3v ja leikattu kolli. En tarkkaan muista milloin huutaminen alkoi mutta se on välillä hermoja raastavaa!!! Päivällä se ei haitta tietty mitään mut yöllä kun vouvou huuto alkaa ottaa pattii välillä.Olen miettinyt että olisikohan Alpolla tekemisen puute yöllä kun muut kissani nukkuvat ja Alpo yksin kulkee ympäri asuntoa.Kokeilin klomigalia (tai sinne päin kun en muista nimeä oikein) kolme viikkoa joka on lievä rauhoittava. No kissahan oli todella rauhallinen koko ajan mutta ei se minusta ole kissan elämää vai maata tokkurassa 24h!!!! Eli lopetin sen ja Alpo palasi ihanaksi itsekseen,pössi Alpoksi!!!!Terveisiä kissan omistajille!!!!!

    • Sae

      kissa metelöi, koska saa palkinnon: sinut ylös sängystä, ruokaa ja huomiota. Kyllä kannattaakin jo metelöidä.. ;) Kissa on fiksu eläin ja tietää miten pompotella ihmisiä.

      10v. kissa ei ole vielä vanha, sehän on vasta suunnilleen puolessa välissä elämäänsä eli tässä tuskin on kyse dementiasta. Kokeile muutaman kuukauden ajan nukkua liikahtamattakaan kissan metelöinnin aikana, käytä vaikka korvatulppia ellei muuten. Älä kuitenkaan missään tapauksessa mene palkitsemaan kissaa metelöinnistä (ei siis edes kieltoja tms). Kissalle riittää palkinto silloin tällöin, eli jos nouset esim kerran kuussa, se riittää vahvistamaan kissan käytöstä. Kissa hiljenee nopeimmin, kun et huomioi sitä sen metelöidessä.

    • -Sofia-

      Meillä on ihan samanlaista kohta 16 vuotta täyttävällä Niki-herralla. Ainahan se on mouruillut öisin, kun sillä on kilpirauhasen liikatoimintahöiriö, mutta näin keväällä mouruaminen on hiukka erilaista. Jotenkin agressiivisempaa ja sitä kestää kerralla pidempään. Ihan yleinen ilmiö ainakin meillä näin keväällä.

      Sain pienenä joskun joululahjaksi sellaisen valkoisen kissalaukun, joka on siis ihan pehmolelukissan näköinen. Niki on pienestä pitäen pitänyt tätä valkoista kissalaukkua tyttöystävänään ja kikkii sitä! :) Sitä showta ein ole nähnyt itse asiassa useampaan vuoteen, ennen kuin noin viikko sitten aamulla... Niki nauku kauheasti, sitten alkoi karjumaan. Menin katsomaan klo 6:30 aamulla mikä sillä on hätänä... No eihän sillä mitään "hätää" ollut, vaan Niksu oli sen valkoisen kissan selässä hommissa, eli kikkipuuhissa. :) Ja sitä ennen se huuto ilmeisesti oli jonkinlainen "soidinlaulu", koska sitten sen hiljeni kun hommat käynnistyivät. Vähänkin jos menin lähelle niin Niki alkoi maukumaan oudosti. Tai jos meidän vuoden ikäinen Tarmo-kisu meni nuuskimaan Nikiä, niin saman tien tuli kauheat sähinät Tarmolle. Hassua.

      Niin, ja teille, jotka heti alatte miettimään onko Niki leikattu, niin todellakin on. Asumme kerrostalossa ja Niki on leikattu noin 15 vuotta sitten. Samoin Tarmo pari kuukautta sitten.

      Onko muilla vastaavia kokemuksia? Meidän Niki-herra sai selvästi lisäpotkua elämäänsä vielä näin vanhoilla päivillä, kun Tarmo tuli meille viime syksynä. Ja tietysti tämä kevätkin tekee omalta osaltaan ihmeitä niin ihmisille kuin kissoillekin! ;)

      Hyvää pääsiäistä kaikille kissa-ihmisille! :)

    • hannu...

      mahtoikohan kissan karjumiseen löytyä ratkaisua kun meillä on sama ongelma 15v kissan kanssa ja menee kohta hermot. päivät se on hiljaa ja tekee normaalitouhujaan mutta heti kun valot sammuu meidän makuuhuoneessa niin alkaa aivan käsittämätön karjunta joka jatkuu ja jatkuu...

      • 12+3

        kissasi eläinlääkärille ja otata siltä kilpirauhaskoe. Vanhoilla kissoilla kilpirauhasen liikatoiminta on varsin tyypillistä ja se pistää katin kiljumaan. Lääkityksellä asia korjaantuu helposti. Toki vanhalla kissalla voi olla myös alkavaa dementiaa ja se pistää laulamaan öiseenkin aikaan.


    • uhkimotar:lle

      jos asut sellaisessa paikkakunnassa että muutkin kissat pääsee ulos ja on muutenkin vaikka villikissoja lähistöllä niin en kiduttaisia kissaa että en päästä ulos! tuon ei tee eetua kissan terveydelle jos haluaa ulos niin on se vaan päästettävä, kyllä kissat pärjää !

      • *LOL*

        Eikö oma mielikuvitus riittänyt kun piti nostaa vanha ketju?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3095
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1328
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1250
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe