Mitä ajattelette siitä, että lapset tavallaan "valitsevat" vanhemmalleen sen uuden kumppanin? Siis tarkoitan tällä sitä, että jos lapsi ei pidä äidin uudesta tai isin rakkaasta, niin vanhemmat dumppaavat heidät heti ja tekevät tosiaan kaiken niinkuin lapset haluavat.
Tämä on itselleni vähän ristiriitaista. En halua lasteni olevan onnettomia jos eivät pitäisi tulevasta kumppanistani (jota ei kyllä vielä edes ole) mutta toisaalta mietin sitäkin että eihän lapset PÄÄTÄ kenen kanssa äiti tai isi seurustelee? Me vanhemmat päätämme itse näistä asioista. Silti tuossa on kamala ristiriita mielestäni....
Kertokaa mielipiteitä asiaan!
Tämä on itselleni vähän ristiriitaista. En halua lasteni olevan onnettomia jos eivät pitäisi tulevasta kumppanistani (jota ei kyllä vielä edes ole) mutta toisaalta mietin sitäkin että eihän lapset PÄÄTÄ kenen kanssa äiti tai isi seurustelee? Me vanhemmat päätämme itse näistä asioista. Silti tuossa on kamala ristiriita mielestäni....
Kertokaa mielipiteitä asiaan!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mutta mielestäni lapsi ei voi päättää kenen kanssa äiti tai isä saa seurustella. Voihan myös olla niin ettei lapsi hyväksy ketään uuta ihmistä jolloin äidintai isän tulisi olla sitten yksin. Jyllä aikuinen tarvitsee aikuisten seuraa. Sitäpitsi jos lapsi huomaa voivansa vaikuttaa vanhemman valintoihin kaikessa niin ollaan jo hieman hukkateillä.
Lapsella täytyy olla oikeus isään ja äitiin, eikä siihen saa tulla kukaan väliin. Kyllä vanhemmilla saa olla omia ystäviä, mutta ne eivät saa mennä lasten edelle, mutta valitettavasti ne menevät, ja heitä voi tavata muuallakin kuin lapsen kotona tai lapsen seurassa ollessa.
Eikö siis mielestäsi kukaan yksinhuoltaja ( tai ylipäänsä kukaan puolisostaan eronnut lapsen vanhempi ) voi aloittaa vakavaa suhdetta kenenkään kanssa, ennenkuin lapset ovat vähintään täysi-ikäisiä?
Kun aikuisia ihmisiä olemme, niin seurustelu usein tuppaa menemään jossain vaiheessa vakavammaksi ja mietitään yhteistä kotia, avioliittoa yms?
Ei todellakaan ole lasten päätös kenen kanssa äiti/isä avioituu. Minkälaisia lapsia kasvatammekaan jos lasten annetaan tehdä aikuisia koskevat intiimeimmät päätökset? Olkaamme aikuisia ja antakaamme lastemme olla lapsia!
noin päin mene. Niin sen pitää mennä, että vanhempi varmistaa, että uusi kumppani hyväksyy lapset ja kohtelee heitä hyvin, lasten ei tarvitse pitää uudesta kumppanista heti, aikuisten on annettava heille aikaa ja ymmärtämystä.
Onhan selvää,e ttä lapset eivät päätä aikuisten suhteista vaan aikuinen itse päättää mitä tekee.
Monet vanhemmat vaan ovat unohtaneet olevansa aikuisia. Lapsilta kysytään päivän ruokalistasta lähtien mikä junioreille olisikaan tänään mieleen. Ja kaikkein pöyristyttävintä juuri tämä, että lapsilta kysytään saako äiti/isä nyt seurustella/avioitua tämän ihmisen kanssa! Ei lapsi ole kypsä tekemään päätöksiä aikuisen puolesta.
(Meillä poikani kiukutteli mustasukkaisuuttaan noin vuoden ajan kun seurustelin tulevan mieheni kanssa. Mutta ei olisi tullut mieleenkään lopettaa seurustelua mustasukkaisuuden ilmausten vuoksi. Ymmärsimme kumpikin lapsen reaktiot, ja että tulevat menemään ohi. Nyt asumme yhdessä ja arki on rauhaisaa.)
sulautumaan siihen muottiin johon häntä vaaditaan ja halutaan! Lapset eivät jaksa kauaa tapella, kun vanhemmat eivät kuitenkaan välitä mitä hän sanoo.
Kun lapsi kyllästyy, hän alistuu vanhepansa tahtoon, vaikka sisällä kiehuu.
Niin selvä erä voitto, ei lapsi aikuiselle mitään voi.
Eikä edes sille, että pyytäessä kaupasta tikkarin tai karkkipussin, hänelle sanotaan ei, vaikka kuinka tekisi mieli, mUtta kun aikuinen ei sitä tahdo, lapsen on alistuttava.
Kun aikuisen tekee mieli karkkia tai tupakkaa, hän ostaa sen vaikka jokapäivä.
Mutta lapsen krkkipussi saa jäädä kauppaan, kun aikuinen niin tahtoo.
Alisdtusta ja kirsitystä, lapsen mielipide ei merkitse mitään, lapsi on kuin ilmaa, kun aikuinen niin tahtoo.
Mitenkäs muuten - aikuinen alistuisi lapsen tahtoon?!? Mutta hyvä kun muistutit, nyt kone kiinni ja hakemaan pullo valkkaria :)
mutta vakavasti - tiedättekö, kuinkapaljon tässä maassa on lastenpsykiatriaan erikoistuneita lääkäreitä? Eikä kuitenkaan ole tarpeeksi, kiitos kaltaistesi (olet kai provo, etkö olekin - silti pelkään, että tapaisiasi on ihan todella).
olen neljä lasta kasvattanut lähes aikuiseksi, ja olen onnistunut erittäin hyvin. Olen antanut lapsilleni tilaa omille ajatuksille, kunnioittanut niitä, enkä ole pitänyt omia ratkaisujani aina oikeina.
Lapset ovat saaneet päättää joistakin omista asioistaan, tehdä valintoja ym mikä koskee heitä.
En ole koskaan ollut tiukkapipo äiti että kieltäisin lapsiltani kaiken kiusallani, samalla loukaten heidän kasvuaan päätöksiin.
Meillä on mennyt hyvin, koska rakkautta riittää. Arvostan lapsiani, enkä tunge omia ajatuksia heidän päähänsä. Heillä on omat aivot, ja ovat järkeviä nuoria. Heistä on kasvanut loisto ihmisiä, ja tulevat pärjäämään omissa elämissään.
Koska olen antanut heille mahdollisuuden omiin ajatuksiinkin!!!!
Aikuisenko tulee alistua lapsen tahtoon?
keskustella. Ei kenenkään tarvitse alistua. Aina on vaihtoehtoja, jos vain haluaa. En koe itsekkään tulleeni koskaan alistetuksi, enkä ole lapsianikaan alistanut koskaan.
Jos päätän avioitua miehen kanssa eivätkä lapseni hyväksy asiaa, niin mitäs vaihtoehtoja siihen jää? Sijoittaa heidät laitokseen? Kyllä se on lasten tehtävä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja elää ihmisiksi.
Aikuinen päättää lapsen karkinsyönnistä siksi, että lapsella ei ole vielä tarpeeksi kehittyneet aivot/ ajatusmaailma tehdä sellaisia päätöksiä pitkällä aikavälillä. Lapsi ostaisi mielellään joka kerta kaupasta karkkia, ymmärtämättä, mitä se lopulta tekee terveydelle. Lisäksi aikuinen on vastuussa lapsesta, joten aikuisen tehtävä on thdä päätökset lapsen puolesta - koska lapsi ei kykene, ei edes tarvite kyetä itse elättämään itseään ja kasvattamaan itseään.
Tämän kasvatuksen ansiosta, jolloin myös kieleetään joitakin asioita (koska ne ovat lapelle vahingollisia, vaarallisia tai tarpeettomia), lapsi toivottavasti kehittää ajanmyötä oman aikuisen ajattelumallin ja voi ihan itse tietoisesti päättää mitä kaupasta ostaa. Omilla ansaitsemillaan rahoilla.
Lapsi tekee, kuten vanhempi tahtoo siksi, että kasvatustehtävä (kieltoineen ja aikuisen päätöksineen) on annettu aikuiselle, joka ajattelee lapsen puolesta asioita, joita lapsi ei vielä voi käsittää.
Jatkuva selittely ja mielipiteiden kysely johtaa siihen, ettei vanhempi ole vanhempi vaan lapsen kaveri ja toiveiden täyttäjä. Tällaisen keskustellaan loputtomasti/ selitetään, ei koskaan kielletä mitään (kun lapsi itse ymmärtää valita oikein kun tarpeeksi selittää ja suu käy) perheen tuloksia olen muutamia nähnyt. Tässä yksi esimerkki tuloksesta:
- 8 vuotiaana tyttö karkasi ulos uutenavuonna pamauttelemaan raketteja yksin ilman aikuisen valvontaa. Kukaan ei kieltänyt.
- 10 vuotiaana varasteli kavereilta, eikä hänellä lopulta ystäviä ollutkaan. Omat luokkakaverit alkoivat karttaa, kun tyttö muka aina tiesi kaiken ja kiukutteli heti, ellei tehty mitä hän halusi.
- Tavallisen ruuan syöminen oli jatkuvasti yhtä sotaa, mistä johtuen tyttö söikin yleensä keksejä, sipsejä, ranskalaisia, hampurilaisia ja karkkia
- Nukkumaanmenoajat; mitä ne on?
Läheisestä sukulaisuussuhteesta johtuen seurasin/ seuraan tytön elämää aika läheltä. Ja tytön äiti se itsee ja ihmettelee, että miksi lapsi ei häntä yhtään kunnioita ja aina pitää tapella. Harvinaisen pitelemätön ja vaikea lapsi, sanoo hänen äitinsä. Miksiköhän?
ja kaivaa kaivamalla kaikista pahimmat aiheet esiin, mutta unohtaen samalla että ne ovat yksittäistapauksia.
EI kaikki lapset ole samanlaisia eikä heistä kaikista samanlaisia tule.
Aivan kuin ei kaikki isät ole huonoja, ei kaikki äidit ole hyviä, ei kaikki koulut ole huonoja jne...
Tänään pakotin lapsen laittamaan kumisaappaat kouluun, kun eilen talvikengät ja sukat valuivat vettä, täällä on kaduilla 15 cm sohjoa. Oli itku ja hammasten kiristys, joten nyt sitten lapsi on alistettu ja tulee traumoja vai kuinka...
Kyllä meilläkin lapsi saa päättää ottaako punaisen vai mustan paidan, ja ostaako viikkorahalla lelun vai sarjakuvan, mutta kaikkiin päätöksiin lapsi ei ole vielä kypsä.
On aikuisten laiskuutta ja vastuun pakoilua olla tekemättä päätöksiä, joita lapsi riittämättömän elämänkokemuksensa vuoksi vastustelee.
Minusta lapset eivä saa määrätä kaikesta itseään koskevasta tai vanhempiin liittyvistä asioista. Vanhemmat ovat aikuisia joiden tulee asettaa lapsille rajat koska nämä eivät siihen itse kykene. nykyään vaan monessa perheessä menevät lapsen ja vanhemman roolit sekaisin. Rajattomuus luo turvattomuudentunnetta. Aikuisetkaan eivät aina voi tehdä juuri niin kuin itse haluavat.
Juuri niin: "Monet vanhemmat vaan ovat unohtaneet olevansa aikuisia" ja siksi eronneet. Sen jälkeen kaikki onkin jo tosi lapsellista. Ei auta esittää aikuista lapselle, jos on ensin eronnut hänen äidistään tai isästään.
ei ole valtaa siihen päätökseen kenen kanssa isä/äiti seurustelee mutta vanhempien pitäisi kyllä ottaa lapset huomioon suhteen edetessä. itse en tullut toimeen äitini uuden miesystävän kanssa ja se pilasi loppujen lopuksi välini äitiini. äitini ja hänen miesystävänsä muuttivat yhteen ollessani 12v, joten tuollainen muutos oli ikänikin puolesta vaikea. kaikki ne kuusi vuotta mitä asuin tämän miehen kanssa saman katon alla, emme vaihtaneet 100 lausetta enempää. eli välit olivat todella huonot! kyse ei ollut siitä että olisin ollut mustasukkainen äidistäni tai jotain, vaan että tämä mies oli oikeasti ihan täys paska(minkä äitinikin tajusi n.9vuoden päästä), mies oli todella lapsellinen, haukkui minua, pilkkasi aroista aiheista ja valitti äidilleni jos sanoin tai tein jotain takaisin. äitini siis joutui todella pahaan välikäteen kun me kumpikin valitimme toisistamme. ajauduin väärään kaveri seuraan, joka pahensi entisestään välejä äitiini. äitini oli aina riidoissa ollut tämän miehen puolella ja valitsi sitten lopullisesti puolensa, kun viihdyin tämän kaveriporukan kanssa. joten välimme menivät kokonaan ja lensin heti 18vuotis syntymäpäivänä pihalle. kun tulin raskaaksi välit äitiini hieman paranivat mutta lapsen synnyttyä, alkoi mies valittamaan kun äitini kiinnitti liikaa huomiota lapseeni(hänen ensimmäiseen lapsenlapseensa) ja onneksi äitini valitsi oikein tällä kertaa ja erosi miehestä.
tajuan nyt vanhempana että huono suhde äitini miesystävään, vaikutti todella moneen asiaan nuoruudessani ja asiat eivät välttämättä olisi mennyt niin miten menivät, jos välimme olisivat olleet paremmat. joten kyllä kannattaa lapsen mielipide ottaa huomioon, valitessa uutta puolisoa. jos lapset ja uusi puoliso tule keskenään toimeen, vaikuttaa se loppujen lopuksi myös äidin/isän ja uuden puolison suhteeseen.
paremminkin harmaata tai epämääräisen väristä ja sävykästä tämäkin asia.
Olen itse uusperheessä johon kuuluvat tyttäreni, uusiomieheni, ja minä. Lisäksi laajennettuun perheeseemme kuuluu aikuistumisikäinen tyttäreni joka asuu jo muualla, sekä mieheni aikuiset lapset ja heidän lapsensa. Tytärteni perheeseen kuuluvat lisäksi heidän isänsä ja tämän uusi puoliso.
Kun aloin seurustella nyk mieheni kanssa, tein alusta asti miehelle selväksi että minä en ole vain minä, vaan olen paketti: minä ja tytöt. Minulle tärkeintä ja rakkainta maailmassa olivat noina aikoina lapseni, enkä voinut kuvitella sellaista uutta rakkautta joka jotenkin voisi lapsiani vahingoittaa. Mies siis tiesi lasteni olemassaolosta alusta asti.
"Tutustuttaminen" tapahtui vähitellen, mutta ei viivytellen.
Yhteen muutto tapahtui niin että mies muutti meille, kotiin jossa asuimme silloin minä ja nuorempi tyttöni. Muutosta keskusteltiin tytön kanssa (minä ja tyttö), eikä sitä varmaan olisi siinä vaiheessa tapahtunut jos tyttö olisi ollut voimakkaasti vastaan. Onneksi niin ei ollut. Joskus jälkeenpäin tyttö on konfliktitilanteissa todennut miehelleni että tämä koti on äidin ja hänen! Ja sitten taas on siitä keskusteltu tytön kanssa, että tämä koti on nyt meidän kaikkien koti.
Kyllä lasten hyväksyntä on aika tärkeää. Jos asiasta tulee valtataistelu ollaan huonoilla teillä, siksi ehkä tuo otsikossa käyttämäsi sana on syytä harkita toisin. Valta on sanana yksioikoinen, mustavalkoinen. Paremmin asiat toimivat kun siirrytään mustavalkoajattelusta johonkin muuhun suuntaan, sellaiseen jossa on mukana huomioon ottaminen, prosessi, kehitys, sopeutuminen, itse kunkin tarpeet, aikuisuus. Lapset ovat aikuistensa armoilla, niinhän se on. Aikuisilla on valta tehdä heille hyvää tai pahaa. Ja hirmuinen vastuu...
Hyvältä tuntuu että mietit asioita. Se on varmasti lapsillesi hyväksi - ja myös itsellesi. Sillä jos vanhemmuudessa epäonnistuminen traumatisoi lasta niin kyllä se traumatisoi sitä vanhempaakin.
Tuossa mustavalko -kommentissa on kypsyyttä.
Itse olen toipumassa hajonneesta -räjähtäneestä- uusperheestä. En tiedä, kumpi oli pahempaa, elämä yhdessä vai tämä ero.
Lapset oli eriarvoisia, ukon pikkuprinssi oli ykkönen. Number one. Ja sen kyllä omat lapseni huomasivat, ja pahalta tuntui.
Lasten hartaasta pyynnöstä lähdimme pois. Kunnioitin lasten mielipidettä, enkä kadu. Itse olisin vielä sinnitellyt, ja sitä ukkoa jäi ikävä. Mutta tilanne kaatui omaan mahdottomuuteensa.
Kyllä lasta pitää kuulla, vaikka kaikki olisi ulospäin hyvin. Äiti tai isä ei saata rakkautensa huumassa huomata, kuinka "uusisi/äiti" piilovittuilee ja jopa häpeää puolison lapsia.
Herra varjelkoon, etten enää joutuisi samaan helvettiin. Ja lapset olivat oikeassa!!