Sadan vuoden yksinäisyys

hidastelija

Onko kukaan jaksanut lukea Marquesin Sadan vuoden yksinäisyyden? Itse olen tankannut sitä jo vuoden päivät, enkä suoraan sanottuna tajua siitä hölkäsen pölähtävää. Välillä hienoja kohtia, mutta kokonaisuus jää, sanoisinko, utuiseksi.

5

668

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Itse luin sen teininä, tuollaiset 15 vuotta sitten. Odottelee hyllyssä uusintaa joka tulee sitten joskus.

      Kyllä sen ainakin minä jaksoin lukea. Päivä kai siihen meni, ehkä kaksi. Siihen aikaan tuli luettua hieman enemmän (ja nopeammin). :)

    • Sologdin

      mytologiaa kommunismia. Sellaisen käsityksen sain, kun luin sen 70-luvulla. Vaikeasti aukeava juttu koko Macondo. Parhaiten koko kirjasta jäi mieleen kääntäjä Matti Rossin stalinistinen esipuhe.

    • Yhtyneet hetelmät

      On aika erikoinen kirja. Pohjalla totta, sillä kirjahan kertoo United Fruit Co:n todellisista toimista banaanivaltiossa. Ihmisiä tapettiin ja rääkättiin, siitä on mustaa valkoisella vaikka miten. Marquesin henkilöt ovat aivan ihania karikatyyreja, vaikka tunnelma koko kirjassa on vähän unenomainen.

      Ehkä kirja aukeaisi paremmin, jos hankkisit vähän faktatietoa.

    • väsynyt.

      Parhaita lukemiani kirjoja. Sekä mies- että naiskuvaus valloittavaa, värikästä... Luin eka kertaa teini-iässä, sittemmin vielä useita kertoja. Kiitos muuten pukkauksesta, taidanpa ottaa sen (taas) kesälukemistooni!

    • Jälkeläinen

      Juu...tulipa tuossa ihan kuukausi sitten kyseinen teos luettua ja täytyy myöntää, että jotkut sivut luin niin sanotusti pikaluvulla eli hieman silmäillen. Tällaisia kirjoja lukiessa tulee aina sellainen olo, että pitäisikö tätä nyt osata tulkita jotenkin hienolla tavalla. Suoraan sanottuna en minäkään varmaan Sadan vuoden yksinäisyyttä täysin ymmärtänyt, mutta ei se tarkoittanut, etten muutamaa tylsää kohtaa lukuunottamatta olisi sen lukemisesta nauttinut.

      Macondo paikkana oli mielestäni äärimmäisen kiehtova ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Aina kun sukuun syntyi (tai ilmestyi) uusi jäsen aloin jo malttamattomana odottamaan, kuinka surkean tai ironisen lopun hän tulisi saamaan. Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, että Macondo ja sen asukkaat olivat hyvin realistiseen tyyliin kuvattu, mutta silti romaani ei ollut aivan jyrkästi todelliseen elämään kiinnittynyt. Myöhemmin äidinkielen tunnilla törmäsinkin kyseisen kirjan kohdalla termiin maaginen realismi, eli ei kai tulkintani sitten aivan metsään mennyt.

      Minä kyllä jo vuoden jälkeen luovuttaisin. Jos ei kiinnosta niin turha yrittää väkisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      60
      1691
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      811
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      55
      567
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe