Markun kuolema

37 vuotias nuorisotyöntekijä Markku Mallat tapettiin 5.4. 1996 , eli 10 vuotta sitten, Nokialla.
Mallat oli Nokian vihreiden puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu. Hänet tunnettiin muun muassa huumeiden vastustajana.
4.4 Mallat oli ravintola Hevosenkengässä,, sen jälkeen Hän nousi taksiin noin klo 02-02.30 ravintola Iiisopin kohdalta kahden miehen kanssa. Toinen miehistä jäi kyydistä lyhyen ajomatkan jälkeen, hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, mutta toinen mies, Mallatin kanssa taksiin jäänyt ja Mallatin kanssa Ketolanmäessä Pyryn kioskilla pois jäänyt mies on edelleen kateissa.
Mallat löydettiin pitkäperjantaiaamuna kuolleena vajaan 200 metrin päästä kioskilta, kevyen liikenteen väylältä.
Oikeuslääkärin mukaan Mallatin kuolema on ollut väkivaltainen.
Missä on tuo tuntemattomaksi jäänyt mies.
31926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos se homosarjamurhaaja tappoi hänet?

Äänestä
  • Ei ole tietoa, oliko Mallat homo, mutta tampereen tapauksetkin muistaakseni sattuivat 90 luvulla, kyllä tutkimuksissa varmaan otetaan kaikki huomioon.
    Huhut kertoivat, että kiivas huumeiden ja nuorison huumeidenkäytön vastustaja olisi työssään päässyt jonkin huumekoplan jäljille, ja tapettu sen vuoksi.

    Samantapaisia surmia on selvittämättä muutama ja juuri tampereen seudulla , !

    Äänestä

  • ei tietoo kirjoitti:

    Ei ole tietoa, oliko Mallat homo, mutta tampereen tapauksetkin muistaakseni sattuivat 90 luvulla, kyllä tutkimuksissa varmaan otetaan kaikki huomioon.
    Huhut kertoivat, että kiivas huumeiden ja nuorison huumeidenkäytön vastustaja olisi työssään päässyt jonkin huumekoplan jäljille, ja tapettu sen vuoksi.

    Samantapaisia surmia on selvittämättä muutama ja juuri tampereen seudulla , !

    et aikoi käräyttää jotain huumejengiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieläkin mysteeri kirjoitti:

37 vuotias nuorisotyöntekijä Markku Mallat tapettiin 5.4. 1996 , eli 10 vuotta sitten, Nokialla.
Mallat oli Nokian vihreiden puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu. Hänet tunnettiin muun muassa huumeiden vastustajana.
4.4 Mallat oli ravintola Hevosenkengässä,, sen jälkeen Hän nousi taksiin noin klo 02-02.30 ravintola Iiisopin kohdalta kahden miehen kanssa. Toinen miehistä jäi kyydistä lyhyen ajomatkan jälkeen, hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, mutta toinen mies, Mallatin kanssa taksiin jäänyt ja Mallatin kanssa Ketolanmäessä Pyryn kioskilla pois jäänyt mies on edelleen kateissa.
Mallat löydettiin pitkäperjantaiaamuna kuolleena vajaan 200 metrin päästä kioskilta, kevyen liikenteen väylältä.
Oikeuslääkärin mukaan Mallatin kuolema on ollut väkivaltainen.
Missä on tuo tuntemattomaksi jäänyt mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu