Pohjan pystykorva

Olisimme kiinostuneita tietämään enemmänkin tästä rodusta, onko ainoastaan ulkokoira
eli onko hyvä ottaa kotiin missä ei ole pihalla
olo mahdollisuutta?

Metsästyksessä kuulemma terhakka ja hyvä rotu
1311725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

meillä on ollut pohjis 13-vuotta, eli on nyt jo eläkeläismummo. aina on ollut ns. sisäkoira, vaikka metsästykseen käytetäänkin. On aivan ihanteellinen ja mitä suloisin kotikoirakin, kunhan muistaa lenkillä käyttää (ihan kuten mitä tahansa koiraa ;)
nyt meille on myös vapun aikaan tulossa saman rodun edustaja pentu-versiona ja sisäkoiraksi sekin. Metsällä käytetään myös tätä tyttöä..
Onko teillä jo tiedossa pentue? Niitä ei nimittäin ole aina ihan helppo löytää. Nimimerkillä kokemusta on....
Kyllä tämä rotu on todella hyvä myös sisäkoirana, mekin asuimme silloin kun hankimme ensimmäisen pohjiksen, rivitalossa ja kaikki sujui mitä mainioimmin. Ainakin meidän narttu oli tosi helppo koulutettava ja omaksui helposti uudet asiat ja kiellot.
Suosittelen lämpimästi

Äänestä
  • Kiitos, kauniista tekstistäsi!

    Olemme jo kahden vuoden ajan etsineet sopivaa
    pienikokoista koiraa ja nyt kun poikani
    yrittää suorittaa metsästyskorttia
    hän on 14v. niin kallistumme lintukoiran puoleen

    Hieno kuulla ettei pohjis tarvi omaa pihaa
    me asumme vanhassa puuhuoneistossa, jossa
    tilaa kyllä on :)

    En tiedä kasvattajia, enkä edes hintaa
    näin alussa tämä viellä on?

    Äänestä

  • tuleva emäntä kirjoitti:

    Kiitos, kauniista tekstistäsi!

    Olemme jo kahden vuoden ajan etsineet sopivaa
    pienikokoista koiraa ja nyt kun poikani
    yrittää suorittaa metsästyskorttia
    hän on 14v. niin kallistumme lintukoiran puoleen

    Hieno kuulla ettei pohjis tarvi omaa pihaa
    me asumme vanhassa puuhuoneistossa, jossa
    tilaa kyllä on :)

    En tiedä kasvattajia, enkä edes hintaa
    näin alussa tämä viellä on?

    Tässä linkki pohjisten kasvattajiin :

    http://www.spj.fi/ppk/yhteys.htm

    Äänestä

  • Pohjiksista kirjoitti:

    Tässä linkki pohjisten kasvattajiin :

    http://www.spj.fi/ppk/yhteys.htm

    jos pohjiksen osto kiinnostaa tässä hyvä kasvattaja pentueista en tiiä onko tulossa mutta hyviä koiria. eli nimellä seppo pohjanoksa. hinta muistaakseni 800e.

    Äänestä

  • Sanoisin näin että koirat kyllä alistuvat ihmisten tahtoon, mutta tuskin koirasi oikeasti nauttii sisälläolosta jatkuvati. Pohjis on vaatimaton rotuna eikä protestoi,mutta sisäkoirana kuten pystykorvat yleensä eivät viihdy. Heidän tarkkaavainen ja ympäristöä seuraava luonne yksinkertaisesti vaatii ulkona oloa.Kauhistun että joku pitää pystykorvaa kerrostalossa. Itse olen pohjiksen omistaja.

    Äänestä

meillä 7kk ikäinen pohjis narttu. Aivan ihanteellinen lapsiperheen koira. oppi todella nopeasti sisäsiistiksi, mutta meillä ei pidä sisällä olosta. haluaisi olla ulkona yöt ja päivät vaikka sillä ei ole vielä koppia. kiepissä makaa hangessa vaikka pakkasta kuinka. olemme yrittäneet pitää sisällä kovilla pakkasilla,m utta vinkuu oven suussa ulos ja menee suoraan juoksunarulle istumaan. puoliväkisin saatu raahata sisälle. voi olla että suvuissa eroja? meillä ainakin koira olisi onneton jos vain olisi sisällä.

Äänestä

Pohjanpystis on koira joka mielestäni ei sovellu sisäkoiraksi.Pohjis rotuna on ns.alkuperäisrotu,joka on enempi ulkokoira metsässä viihtyvä. Pohjis on on kiltti rotuna, mutta ei sisäkäyttöön.Toivoisin myös,että sellaisesena se myös pysyy.

Äänestä
  • ...pohjanpystis ei viihdy yhtään ulkosalla ainakaan yksin. On pennusta asti tottunut oleen sisäkoirana, joten siitä kai se johtuu. Koira pitää totuttaa heti pienestä pitäen joko ulos tai sisälle. Meidän koiraa (nyt 5 v.) ei kyllä enää pystyis ulkoasujaksi laittamaan, se ois hätää kärsimässä siellä yksinään ja pienessä kopissa/aitauksessa (verrattuna siis asuinhuoneistoon, jossa tilaa ja ennenkaikkea seuraa riittää hyvin koirallekin). Varsinkin jos sataa vettä/lunta, niin koira vaan nuuhkii oven raossa eikä lähde ulos, jollei oo tosi hätä. Oonki usein sanonu meidän koiraa kissakoiraksi, päästelee vielä semmosia naukumaääniä joskus, heh ;).

    Asutaan rivitalossa, jonka pihalla on koiralla juoksunaru. Joskus viihtyy siellä, mut yleensä ei. Ei räksytä sisällä eikä ulkona. On kyllä terhakka noin muuten eli on koko ajan mukana esim. kotitöissä. Seuraa tarkasti, kun lajittelen pyykkiä, siivoilen, laitan ruokaa ym. Ikkunasta kattelee lasten leikkejä ja naapureiden liikehdintää. Joka päivä pitää sit leikkiä jotain eli esim. narunvetoa tai naminpiilotusta. Aktiivinen koira, joka vaatii huomiota ja seuraa paljon, asui sitten sisällä tai ulkona.

    Jokohan alkuperänen kirjottaja on pystiksen hommannu? :)

    Äänestä

Saukkis vaan kaikille, meillä reilu 2-vee pohjis on (valitettavasti, olosuhteiden pakosta) vain sisäkoirana, mutta tulee saamaan isoin aitauksen ja kopin, jossa tulee viettämään paljon aikaa tulevaisuudessa, toki yöt edelleen sisällä.

Normaali pohjis RAKASTAA ulkoilmaa ja ulkonaoloa, joten sitä ei saa siltä kieltää! (meidänkin olisi paljon enemmän ulkona, kuin tällä hetkellä on mahdollisuus).
Eikä huonokaan ilma haittaa; vain erityisen kova sade tai ns. jäätävä sade eivät ole kivoja, poitsun mielestä.

Jos pohjista pidetään vain sisäkoirana, on sille varattava TODELLA paljon aikaa, sillä koira vaatii aktiviteettejä, varsinkin, jos sitä ei käytetä metsästysharrastukseen, mikä on sen toinen luonto.

Kun koiralla on riittävästi liikuntaa/lenkitystä/metsästysharrastusta ja muuta aktiviteettiä (leikkiä, tms.) ei parempaa ja ihanampaa koiraa löydy maan päällä! On ihan lutunen lastenkin kanssa ja ylipäätään rakastaa ihmisiä. Todetkaa itse!

...Mutta muistakaa, että koira ei ole leikkikalu, eikä lasten (eikä aikuistenkaan) rääkkäyskohde; koiralla on oltava oikeus omaan rauhaan/omaan paikkaan, ruokarauhaan, "koiranarvoiseen" elämään...

Äänestä

pohjis poika on sisäkoirana kerrostalossa olosuhteiden pakosta mut ei sitä näytä haitaavan kun pääsee usein pitkille lenkeille. Ja auta armias jos ei pääse makuuhuoneeseen yöksi meidä sängyn alle nukkumaan ni syö kaiken mikä irti saa. mut kun jättää oven auki et saa tulla ni ei tuhoa mitään. monesti nukkuu isännän vieres päivä unetkin.

Äänestä
  • Meillä on 19.4.2008 syntynyt pohjanpystykorvauros, maailman suloisin veijari. Joudumme nyt kuitenkin etsimään sille uutta kotia allergian vuoksi. Koiramme rakastaa metsässä liikkumista ja toivommekin, että sen uusi koti olisi lähellä luontoa. Perheessämme ei ole harrastettu metsästystä, mutta rotua on käytetty monipuolisena metsästyskoirana.

    Äänestä

  • kuopiolainen pohjis kirjoitti:

    Meillä on 19.4.2008 syntynyt pohjanpystykorvauros, maailman suloisin veijari. Joudumme nyt kuitenkin etsimään sille uutta kotia allergian vuoksi. Koiramme rakastaa metsässä liikkumista ja toivommekin, että sen uusi koti olisi lähellä luontoa. Perheessämme ei ole harrastettu metsästystä, mutta rotua on käytetty monipuolisena metsästyskoirana.

    Onko koirallasi paperit? Kennelliiton tietokannasta ei löydy yhtään 19.4.2008 syntynyttä pohjista.

    Mikäli syntymäajassa on virhe ja koirallasi on tosiaan paperit, niin ilmoita se rotujärjestön (pentu)välitykseen. Sitä kautta saat sen oikeaan metsästyskäyttöön.

    Äänestä

Paras rotu mitä ikinä voi olla, itselläni on viiden kuukauden ikäinen pentu ja on tosi kiva ja viihtyisä koira niin sisällä kuin ulkona ,itse harrastan metsästystä ja koira toimii ihan hyvin ikäisekseen.Jos ei itse ole metsästäjä niin ei haittaa,käyttävät myös paljon seurakoirana,vaatii tietenkin lenkkeilyä niin kuin jokain koira yleensäkkin .Ulkona viihtyy omassa häkissä päivisin makoilee vain kopissa eikä ulise ja hauku, välillä seuraa naapurien touhuja.Joka on hankkimassa kyseistä rotua kannattaa ottaa yhteyttä Soile Kattaiseen hän välittää tätä rotua, itsekkin sain koiran hänen kauttaan.Hinnan vaihtelevat 600-1000e riippuu vähän vanhempien taustasta miten on pärjännyt näyttelyissä ja haukunta kokeissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raakkel kirjoitti:

Olisimme kiinostuneita tietämään enemmänkin tästä rodusta, onko ainoastaan ulkokoira
eli onko hyvä ottaa kotiin missä ei ole pihalla
olo mahdollisuutta?

Metsästyksessä kuulemma terhakka ja hyvä rotu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu