Valitsetko sinä ystäväsi loppuen lopuksi kuitenkin heidän koon, värin, uskonnon tai jonkun muun asian takia , johon he eivät voi itse vaikuttaa? Kun kadulla kävelee joku “erilainen” ihminen vastaan, kierrätkö hänet kaukaa? Kaupassa on kaksi kassaa, toisella kassalla vaaleaihoinen, ja toisella puolella tummaihoinen, Vaaleaihoisen kassalla on pitkä jono ja tummaihoisen kassalla juuri maksamassa oleva asiakas, menetkö joka tapauksessa vaaleaihoisen kassalle? Mieti jonain rauhallisena hetkenä, käyttäydytkö sinä päivittäin, viikottain, joskus, vai et koskaan rasistisesti? Me ihmiset teemme ihan huomaamatta asioita, jotka tuntuvat jostain muusta ihmisestä todella pahalta.
Joskus suustamme lipsahtaa isoja rupisammakoita, jotka saattavat jo ensimmäisellä kerralla saada aikaan syvät arvet jonkun sydämmeen. Pystymme satuttamaan myös sanomatta sanaakaan, ja niinhän sitä sanotaan että sana on pahempi ase kuin liike. Pelkällä katseella voimme viestittää “Et kuulu porukkaan, häivy!” Tai voimme jättää jonkun kirjaimellisesti porukasta kääntämällä selkämme.
Miettikää miltä kiusatusta tuntuu!!!
Hänen itsetuntonsa laskee, hänelle tulee masennus, hän uskoo jo itsekkin olevansa huono, surkea, ja vähättelee aina itseään: “No enhän minä nyt mitään osaa, olen surkea, kaikki muutkin sanovat että olen huono.”
Luokassa on tyttö, joka on isokokoisempi kuin muut, hänellä on huonompi koordinaatio-kyky kuin muilla, hän ei pärjää urheilu-suorituksissa. Hän ajattelee että hänen täytyy laihtua, ja loppuen lopuksi parin vuoden päästä hän onkin anorektikko, ja vakavasti sairas. Kiitos luokkatovereiden ainaisista huudoista
“Läski, lihapulla, eikö kunto riitä, sun täytyy varmaa mennä hissillä, ai niin, siinäkin on painorajoitus!”
Käyttäytykää toisia kohtaan niin kuin tahtoisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun kaveri on adobtoitu espaniasta, yks parhaista kavereistani on rokkari..gootti sekotus ja kaikki kattoo sitä vähän niinku oho ilmeellä. En omasta mielestäni ole rasisti ja karsastan ajatustakin. meiän luokalla ei ainakaan noin kiusata sen verran järkeviä ollaan...:)
Oikeesti niinku ihku daa
Sitä hän tarkoitti, että ihmiset saattavat loukata jotakuta huomaamattaan, ja toi mainittiinkin erikseen.
rasistit haistakaa ***** serkkuni on syntyperäisesti kiinalainen
Ihmiset pitäisi hyväksyä sellaisinaan, suurin osa ihmisistä jättää kirjan lukematta kansien takia.
Kaikki me olemme samasta paikasta tulleet ja samaan paikkaan päädymme
eräs ystäväni on läski. eräs meidän luokkalainen kaverini on muuttanut keniasta. hän musta ja kaverini.yksi kaverini on ruipelo. puollustan häntä kiusaajilta.joskus tuntuu että tulen paremmin toimeen mustien kanssa.
Kiva, kun on muitakin ystävällisiä ihmisiä.
älä ehkä sano läski tai ruipelo tai oot ite ihan p**seestä