Polttarikansio!

Elikkäs mun vastuulle annettiin polttarikansion tekeminen morsiamelle. ikinä en ole polttareissa ollut, saatikka polttarikansiota tehnyt. vinkkejä?? KIITOS!
42539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Polttarikansio kootaan yleensä polttareista opettujen valokuvien ympärille. Väliin lisätään kerrontaa mitä polttareissa tapahtui. Mukaan voi liittää myös muita polttarimuistoja (lippu paikasta missä käytiin yms).

Vinkkejä
-Kansio on esillä häissä (jossa lapsia ja vanhempia ihmisiä), joten sensuroi tarvittaessa.
-Muista ottaa kuvia koko polttarreiden ajalta.
-Pistä muistii polttareiden sattuvimmet sanonnat ja kommentit (morsiammelta, polttarireiden osanottajilta ja ulkopuolisilta). Niistä saa hyviä pätkiä kansioon.
-Varaa sivujen koristeiksi teemaan sopivia tarroja tai piirrä. Näillä saat täytettyä sivuja tarvittaessa.

Äänestä
  • kaverille indesign taitto-ohjelmalla ja sen jälkeen painatin sen.

    Sivuilla oli pääasillisesti kuvia ja illan aikana ilmaan heitettyjä komennetteja.

    Tietenkin mukana oli asiaan liittyvä tarina.

    Äänestä

Kaverilta kuulin sähköisestä polttarikansiosta jota olivat käyttäneet, tsekkasinkin just et se on polttarikansiot.com. oli kuulemma toiminut ihan hyvin heillä.??? ite en oo vielä kokeillut, ei oo tullu kutsua...?

Äänestä

Kokeile polttarikansiota nettiin.

Osoitteessa http://www.polttarikansiot.com voi ilmaiseksi tehdä vaikka mitä. Kannattaa itse asiassa miettiä, että hoitaisko kaikki ilmoittautumiset, ohjelmat yms. sieltä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön... kirjoitti:

Elikkäs mun vastuulle annettiin polttarikansion tekeminen morsiamelle. ikinä en ole polttareissa ollut, saatikka polttarikansiota tehnyt. vinkkejä?? KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu