Olen jäämässä äippä lomalle 15.5.2006 ja saan minimi äitiysrahan. Saanko kesäkuulta mitään tukea mistään kun äippäraha n. 400 euroa. Millä ostan kaiken tarvittavan kun mies armeijassa. Armeija korvaa isommat hankinnat, mutta ei vaatteita, lakanoita tms. ?
Kertokaas minulle viisaammat, että saako mistään tukia. Heinäkuu taas asia erikseen. Ainoastaan kesäkuu on ongelmana.
Asiallisia vastauksia. Kiitos.
Kertokaas minulle viisaammat, että saako mistään tukia. Heinäkuu taas asia erikseen. Ainoastaan kesäkuu on ongelmana.
Asiallisia vastauksia. Kiitos.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tai muutenkaan hankkinut mitään vaatteita, lakanoita yms. tulevalle vauvalle? Et yhtään mitään?
Onko sulla perheellisiä sisaruksia? sukulaisia?
Voisitko pyytää vanhemmiltasi/miehen vanhemmilta/sukulaisilta hankkimaan lasten vaatteita yms.?
Jotenkin kuulostaa uskomattomalta toi sun tilanne?!
Mutta eihän siinä ole tarpeeksi vaatetta ja yhdet lakanat on aika vähän. Omassa suvussa ei pieniä lapsia ja en ole tekemissä heidän kanssaan. Miehen suvussa lapsia mutta niin pieniä, että tarvitsevat vauvan vaatteet itse.
Ihan todellinen tilanne. Olen käynyt kirpputoreilla katsastamassa vaatteita, mutta tältä paikkakunnalta ei ole mitään löytynyt.
En ole hankinnut mitään kun ei ole ollut rahaa. Opintuesta jää 40 € laskujen jälkeen ja miehellä päivärahat aika pienet kun armeijassa on.
Vauva syntyy tod. kesäkuussa.
???
on pieniä lapsia, niin kai ne pienimmätkin ovat kasvaneet ulos niistä vauvan vaatteistaan siihen mennessä, kun teidän vauva syntyy? Vai onko sinne tulossa uusi vauva?
Entä onko teillä suvussa/tuttavapiirissä tapana muistaa perhettä, joka saanut vauvan? Mikäli on niin voihan sitä toivoa, että toisivat vauvalle vaatteita (sanoa itse, mitä tarvitsisi).
Tai osaako kukaan lähipiiristä ommella?
Äitini teki meidän vauvalle pussilakanoita ja lakanoita lisää.
kirpparilla ja käytettyjen lastenvaatteiden putiikeista löytyy tavaraa halvalla. Myös hyvä kuntoisia lakanoita ja pussilakanoita muutamalla eurolla. Käyppä kiertelemässä. Tai voisitko ostaa kangaskaupasta vaikka tavallista valkoista lakanakangasta ja ommella itse lakanat, tai jös miehesi äiti tai oma äitisi osaisi ommella? Voithan sä yrittää käydä sosiaalitoimistossa hakemassa toimeentulotukea. ehkä saisittekin vähän, jos sulta puuttuu vauvan tavaroita ja olet opiskelija ja mies armeijassa. Entä onko lähellä jokin muu paikkakunta, missä olisi enemmän kirpputoreja? Noissa kirpputoreillakin saa käydä aika usein, jos jotain haluaa löytää.Tavarat vaihtuvat kuitenkin aika usein.
Ymmärrän asian siten että joudut pärjäämään syntyvän vauvan kanssa 1kk ajan ennenkuin taas alkaa rahaa tulemaan??
Itselläni on 3 lasta, koska sun laskettu aika on? ehkei lapsonen synny ajallaan, joutuisit kenties olemaan pari viikkoa rahattomana?!
Mutta edelleenkin, kyllä mä itse kokisin pärjääväni äitiyspakkauksen tavaroilla 1kk ajan...ei ne ihan pienet vastasyntyneet paljoa tarvitse vielä...ja jos sattuu olemaan mega-puklaaja niin sittenhän ei auta kun niitä vähiä vaatteita alvariinsa peseskellä.
Kesäkin tulee, itselläni oli kaksi kesävauvaa ja eipä ollut hirveästi tarvetta vaatteille, toisin kuin talvivauvan (esikoisemme ja kova puklailija) kanssa.
Nuo vauvojen petivaatteet on kyllä aika kalliita kaupoissa ja koska itsekään ei aikoinaan rahoissa kieriskelty eikä kirppareista tahtonut millään löytyä, niin...sain esim. yhdestä omista lakanoistamme 3kpl:tta lakanaa vauvan sänkyyn, luulisi kenen vaan osaavan saksilla pätkiä 3 osaan ja ompelukoneella hurauttavan :-)
Pussilakanoitakin on helppo tehdä, toivottavasti teillä on itsellänne omia ylimääräisiä lakanoita...tai voisko vanhempanne vaikka edes siinä asiassa peesata?
Kivahan se tietenkin olisi saada niitä suloisia vauva-aiheisia lakanoita sun muita, mutta jos tilanne on paha niin...!
Kerkiihän sitä myöhemminkin ostelemaan, sitten kun on siihen oikeasti varaa :-)
Mun mielestä oli oikeastaan hyväkin, kun ei voinut aikoinaan ostella kaappia täyteen vaatteita sun muita...sitä ostettiin sitten todellisen tarpeen mukaan, eipähän tullut hankittua ennakkoon mitään jonka kuvitteli olevan tuikitärkeä.
Mieheni sisko saa kolmannen. Kaksi ekaa poikia ja heidän vaatteet annettu pois aikaa sitten. Nyt heille tulee tyttö ja he saavat vaatteet mieheni toiselta siskolta. Joten me ei saada mitään. Mieheni vanhemmat eivät voi auttaa, koska heillä ei ole rahaa ja oma perheeni (vanhemmat) taistelee velka helvetin keskellä.
Täytyy käydä soskussa. Enpä usko sieltäkään mitään saavan.
Pitäisi keksiä ratkaisut ennen kesäkuuta, ennen vauvan tuloa.
Jos lapsi syntyy kesäkuussa niin heinäkuussa saan lapsilisän ja armeija maksaa vuokran.
Jos lapsi syntyy vasta heinäkuussa niin lapsilisä jää saamatta ja armeija ei maksa mitään minun ja lapsen elämisestä. Monimutkaista selittää.
Ompelukonetta ei ole sovussa. Sekin on ongelmana.
Haluaisin vaan perusasiat kuntoon ennen vaavin tuloa. Ostaa ne pienet investoinnit, jotta alku olisi helpompi.
Kesäkuulle voit anoa tukea myös sossusta ja
lapsen synnyttyä saatte Kelasta:
- lapsilisää
- asumistukea
- sotilasavustusta
Eiköhän noilla jo jotenkin pärjää
lapsi lisää maksetaan seuraavalta kuukaudelta esim. lapsi syntyy toukokuussa niin kesäkuussa lapsilisä. Sotilastukea avopuoliso ei saa ennekuin lapsi syntyy eli kuukauden päästä syntymästä ja sitten jo mies tuleekin pois. Asumistukea ei saa etukäteen, vasta kesäkuussa. -(ennen lapsen tuloa hankintoja ei kerkeä tekemään)...
heti sossusta aika,siellä voi olla aikamoinen jono,ja selitä tilanne.Katsele myös esim. Vauva-lehden kirpparipalstaa netistä,siellä usein lahjoitetaan vauvojen tavaraa.Jos laitat mulle sähköpostissa osoitteen niin lähetän sulle parit potkarit,käytettyjä kyllä mutta ihan hyviä.
[email protected]
Siis tuliko raskautesi yllätyksenä? Tajusitko vasta nyt että laskettu aika on kohta??
Kai tiesit jo viime vuoden lopulla olevasi raskaana?
Mikset aloittanut samantien säästämistä? Muutama satanen kuussa olisi tehnyt ison tilin kesäkuuta varten.
Mihin katosi ennakointi ja oma vastuu???
ole mistä säästää,varsinkaan muutamaa SATASTA kuussa!Tulotkin on usealla opiskelijalla muutama satanen!
tiedon raskausviikolla 6. Joten ei ollut yllätys. Paha säästää rahaa kun 40 EUR jää kuussa käteen laskujen jälkeen. Siitä rahasta ostettava ruokaa, joten...
Sotilasavustusta ei saa ennenkuin lapsi syntyy, koska ei olla avioliitossa. Rahan takia ei naimisiin mennä. Kelasta saa opintuen asumislisän.
Omavastuu kunnossa. Ennakointikin. Äitiyspakkauksen hommasin heti kun oli tietyt päivät kasassa. !
käymään silellä sosiaalitoimistossa. Sun pitäs saada niiltä kesäkuuksi jotain rahaa ja niihin vauvan tavaroihin. Voit myös käydä diakoniatoimistossa juttelemassa, niilläki on jotain rahoja, joita voivat harkintansa mukaan käyttää. Ainaki varmaan voisit saada sieltä jotain vaatteita vauvallesi. Selaile tosiaan myös eri ilmoituksia tosi usein lahjoitetaan vaatteita pois jne. Ja käy uudelleen kiertelee kaikki paikkakuntasi kirpparit.
...tosin huonoja kokemuksia tämän paikkakunnan soskusta. Pitäisi olla todella alhaalla, jotta jotain saisi. :/
Itse asun Vantaalla.
Mutta vaikka asuisit kauempana, olisin halukas auttamaan sinua...laittaisitko mailiosoitteen, niin voisimme mailata...sitä myötä voisin lähettää sulle postipaketitse vauvallesi tarvitsemiasi tarvikkeita, käytettyjä tosin, mutta todellakin mielestäni hyväkuntoisia.
t. aikaisemmin kirjoittanut kolmen lapsen äityli
kyselemään paikkakuntasi diakoniatoimistosta apua. Voit mennä ihan kirkkoherranvirastoon ja kysyä sieltä apua, kenelle pitäisi asiasta jutella. Olen itse seurakunnanluottamushenkilö ja ainakin meidän seurakunnalla on mahdollisuus auttaa tarvitsevia pienillä avustuksilla.
Minulla olisi myös vauvanvaatetta ylimääräisenä ja voisin lähettää niitä sinulle. Ei tarvitse maksaa postimaksuja, ymmärrän tilanteesi, ettei ylimääräistä rahaa ole. Jos laittaisit meiliosoitteesi, niin voisimme jutella tarkemmin mitä tarvitsisit, kun muutama muukin sinua haluaisi auttaa, niin ettet saa pelkästään samoja juttuja :)
Sosiaalitoimistosta saat varmastikin apua myös, mielestäni on olemassa vielä sellainenkin mahdollisuus, että sosiallitoimisto ostaisi teille vaunut vauvalle. Vai oletteko ne saanut jo hankittua? Mutta jos laitat osoitteesi, niin katsotaan miten minä voisin auttaa sinua!
Kiitos jo etukäteen sinulle. Osoite on [email protected]
Mieheni kautta saamme vaunut sotilasavustuksena. Ne täytyy itse maksaa aluksi ja sitten ne korvaavat kun lapsi syntyy. Ajattelin ostaa käytetyt jos löytyy budjettiin sopivat.
opiskelija kuin sain lapseni, olin jo opiskeluaikana toimeentulotuki asiakkaana. noin kuukausi ennen synnytystä sain sieltä 300€ lastentarvikkeisiin. kyseessä oli kyllä todella mukava ja auttava sosiaalityöntekijä mutta luulisi joka paikasta saavan edes pienen avustuksen!
minäkin saan. On vaan niin huonoja kokemuksia aikaisemmista käynneistä. Täytyy toivoa parasta. :)
Kävin tosiaankin soskussa. He sanoivat, että minun on turha hakea toimeentulotukea koska olen opiskelija ja ensisijainen tuki on opintoetuudet. Saan kuussa n. 430,00e. Josta vuokraan 270e, sähköön 20e, puhelimeen 30e, tv-lupaan 16e (50:3), nettiin 20e, ruokailuun koulussa 40e (kk), osamaksu velka 8e bussimatkat, terveydenhuolto, kotimenot... käteen ei jää paljoa siis ei mitään!
Opintolainan nostin alkuvuodesta. Ostin mikron, maksoin muut velat, ostin tv:n, verhot yms, ruokapöydän, äitiysvaatteita, koulukirjat.
Miksi työttömät saa kelan etuuksien lisäksi toimeentulotukea. Ystäväni saa yli 800€ tukia yhteensä. Toinen ystäväni saa 1000 euron palkan lisäksi soskusta rahaa. He asuvat yksin, heillä on yksiöt ja menot pienemmät. Miksi he saavat?
Kyllä juopot saa rahaa juotuaan edelliset rahat!! Mitäköhän sitä kotona söisi, mitä voin ostaa lapselleni... koulua en voi lopettaa se on ainut henkireikäni..
Mä en jaksa.