pojat alistavat

Meillä on sellainen reilun vuoden ikäinen suht koht pieni poikakoira ja käymme koirapuistossa aika usein. Nyt siellä on käynyt muutaman kuukauden ajan saman kokoinen ja varmaan aika saman ikäinen poikakoira. Kumpikin yrittää toisen selkään alistamaan (meidän enemmän, koska ei anna yleensä toisen alistaa). Toinen koira antaa meidän koiran olla selässä aika pitkään ennen kuin sanoo, mutta yleensä sanoo lopulta. Tätä tapahtuu siis joka kerta kun olemme yhtä aikaan puistossa ja se onkin sitten useamman kerran viikossa...
Pitäisikö koirien antaa itse selvittää arvojärjestyksensä vai pitäisikö kieltää itse koko ajan?
Tappeluita ei tästä alistamisesta synny eli se on vain selkään hyppimistä. Ja kieltäminen, kun ei tunnu tehoavan kuin hetkellisesti. Alistamis yrityksistä huolimatta ei tunnu syntyvän sitä "pomoa"...

Meidän koira oli kuulemma varmaan viime kerralla ruikkinut toisen koiran turkkiin jotain, kun olivat kuulemma muut koirat olleet kotimatkalla niin kiinnostuneita. Tämän koiran toinen omistaja sitten rupesi meidän koiraa kieltämään aidan takaa kauppareissullaan ollessaan. Muutenkin tämä toinen omistaja juoksee koiransa perässä koirapuistossa ollessaan ja vahtii koko ajan, että koirat eivät tee mitään.
121171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

komennan urokseni pois jos selkään koettaa hyppiä.
Tietysti jokaisen oma asia minkä hyväksyy, mutta sinä tietysti omistajana kerrot koirallesi mitä se saa ja mitä ei tehdä ja niistä tulisi pitää kiinni.

On muuten meillekkin kerran niin käynyt että kun oli poika pienempi ja toinen uros puistossa kokoajan roikkui selässä niin kotimatkalla huomasin ison läikän spermaa koirani turkissa. Ja sitä ei ollut mukava poistaa.

Äänestä

on jokaisen koiran omistajan oma asia, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Itse en ole koiriani sen enempää kieltämässä kuin puolustamassakaan, jos kähinä on selvää arvojärjestyksen selvittelyä. Järkeä saa käyttää.

Äänestä

"hormoonien hyrräämisellä" ja alistamisella on? Kyllä alistaminen tapahtuu ihan toisella tavalla kun kuksimalla toista takaapäin. Mistähän moinen käsitys koiramaailman ihmisille onkin tullut. Himot ne on hiirelläkin ja kiralle kannattaa hankkia joku iso pehmolelu johon se saa tyydyttää tarpeitaan ettei sen tarvitse toisiin koiriin taikka ihmisten kinttuihin sitä jatkuvasti tehdä. Jos koiralla hormoonit hyrää ei se siitä välitä onko uros vai naaras, sinne se menee sohimaan tikullaan ja ruiskaisee mihin sattuu. Ja jos ei toisia koiria löydy niin sitten kelpaa joku muu puutteeseen. Toisilla koirilla hyrrää enemmän kuin toisilla ja monasti jo hajut saa pään pyörälle.

Äänestä
  • miten alistaminen ilmenee koirilla? kyllähän se kuksiminen on myös hormonien hyräämistä, mutta minusta tilanteet on vähän erilasia. mutta mikäpä minä olen sanomaan, kun en asiasta tiedä kovin paljoa...

    Äänestä

  • juu kerroppa minulle miten koirat sitten alistavat toisiaan? sen verran tiedän ja olen koira maailmassa ollut että uros koirat aika usein hyppivät toisten urosten selkään alistamalla niitä. mutta jos olen väärässä ni kertokaa hyvät ihmiset minulle se..

    Äänestä

  • innokas koira kirjoitti:

    juu kerroppa minulle miten koirat sitten alistavat toisiaan? sen verran tiedän ja olen koira maailmassa ollut että uros koirat aika usein hyppivät toisten urosten selkään alistamalla niitä. mutta jos olen väärässä ni kertokaa hyvät ihmiset minulle se..

    selkään nousemisella..olen omani kerran nähnyt niin tekevän nuoremmalle nartulle jolla oli uhmaikä ja kovapäinen luonne.

    Äänestä

  • alistaa joskus kirjoitti:

    selkään nousemisella..olen omani kerran nähnyt niin tekevän nuoremmalle nartulle jolla oli uhmaikä ja kovapäinen luonne.

    Meidän 3 vuotiaalla narttulla ei todellakaan mitkään hormoonit hyrrää, mutta silti se joidenkin nuorten narttujen selkään nousee. Ei todellakaan usein, mutta joskus. Ja se ei tee sitä samalle nartulle ikinä toisten. Kyllä se minusta aivan selvästi alistamis tarkoituksessa sen tekee.

    Äänestä

Koirat selvittävät arvojärjestyksensä minun kokemukseni mukaan yleensä aika nopeasti. Vieläpä vähän hienovaraisemmin kuin suoraan astumalla. Noilla kahdella on ilmiselvästi kova kovaa vastaan, kun kumpikaan ei anna periksi.

Koirapuistoissa on kai tarkoitus tarjota koiralle mahdollisuus 'jutella', leikkiä ja haistella. En käsitä miksi siellä sitten pitää pysyä jos koira ei selvästikään tule juttuun jonkun kanssa. Tulee vain turhaa jännitettä.

Oma koirani on seksihullu, ja jos puistossa on joku arka narttu jonka se valitsee kiusattavakseen, niin lähden ihan suosiolla pois. Mitä se hyödyttää jäädä? Aran nartun omistajia harmittaa, narttu itse on aivan kauhuissaan, minua v*ttaa. Vain poikakoirani on onnesta soikea, onhan se löytänyt selvästi suosiollisen (= ei pure naamaan niin että kiljahdus pääsee) naisen, onneksi koiralta ei tarvitse mielipidettä kysyä :D

Äänestä

Jos koirat toimivat vaistojensa varassa, miksi ihminen sitä tässä kohtaa ihmettelee? Eihän ihmetellä sitäkään, jos noutaja hakee ammutun linnun tai paimenkoira ajaa lauman kokoon, nehän usein osaavat nuo asiat jo ennen koulutusta. Silloin nekin toimivat vaistojensa varassa.

Toki selkäänastumistilanteen muuttuessa tappeluksi tai esim. koirien kokoero on iso, menisin väliin. Mutta vaikka se ihmisestä ehkä tuntuukin epämiellyttävältä, koiralle toisen alistaminen, eli tässä kohtaa lempeällä keinolla arvojärjestyksen selvittäminen on aivan luonnollista toimintaa. Alistetun koiran omistaja kokee tilanteen ehkä hyökkääväksi, ja siksi epämiellyttäväksi. Koirat taas ottavat tilanteen kerrallaan, joskus annetaan jonkun hyppiä mitään välittämättä ja jatketaan omia touhoja, joskus taas aletaan tapella, varsinkin jos ikäero on pieni.

Antakaa koirien toimia koirien ehdoilla, seuratkaa niiden toimintaa ja oppikaa tuntemaan koirien käyttäytymistä. Menkää väliin vain, jos väliituloa tarvitaan esim. tappelun estämiseen.

Äänestä

Minulla on vajaan vuoden ikäinen parsonrusselinterrieri, ja ongelma on sama. Koirani ei yleensä alista, mutta se on niin itsevarma ja innokas, että joutuu joskus puolustautumaan, sellaista se on. Typerästi tuntuu käyttäytyvän se toinen omistaja, ei ihme jos koira ei pysy kurissa, jos se ei saa olla rauhassa omistajaltaan edes koirapuistossa, eikä se ole hänen asiansa sättiä muiden koiria.Omani on joskus saanut pienen pintahaavan päähänsä, joku muita koiria pureva koira sen teki. Luulen että ongelmasi on aika yleinen, ainakin meillä.Pärjäile!

Äänestä
  • No tuo alistaminenkin on kaksipiippuinen juttu. Mikäpä siinä, jos se sujuu. Toisinaan ei tuo paikan haku tahdo selvitä, tai toinen koira hermostuu jos sitä yritetään alistaa. Tappelu voi mennä äkkiä varsin totiseksi. Pikku rähinäkään vielä haittaa, mutta toisinaan se voi johtaan veriseenkin yhteenottoon. Edellämainituista johtuen olen kuninkaan asemassani ottanut sellaisen kannan, ettei meidän koira alista outoja koiria lainkaan.

    Äänestä

  • Nders kirjoitti:

    No tuo alistaminenkin on kaksipiippuinen juttu. Mikäpä siinä, jos se sujuu. Toisinaan ei tuo paikan haku tahdo selvitä, tai toinen koira hermostuu jos sitä yritetään alistaa. Tappelu voi mennä äkkiä varsin totiseksi. Pikku rähinäkään vielä haittaa, mutta toisinaan se voi johtaan veriseenkin yhteenottoon. Edellämainituista johtuen olen kuninkaan asemassani ottanut sellaisen kannan, ettei meidän koira alista outoja koiria lainkaan.

    omien urosten kohdalla, että selkään nousu on kyllä alistamista urosten kesken, mutta mutta ei ihan niin vakava kuitenkaan kuin se jos toinen uros hiljaa tuijottaa silmiin tai nostaa leuan toisen niskan päälle.Mutta itsehän se pitäisi oppia tuntemaan ja tietämään miten pitkälle sitä voi sivusta seurata, ettei tulee tappelua.Sanoisin kuitenkin, että urosten miehistely on aika usein isoa ääntä ja suuria elkeitä.Sama tilanne nartuilla voi olla jopa hengenvaarallinen.Narttu ja varsinkin aikuinen ja VARSINKIN synnyttänyt narttuhan on se lauman pää joka saa uroksetkin tottelemaan pelkällä vilkasulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liinus kirjoitti:

Meillä on sellainen reilun vuoden ikäinen suht koht pieni poikakoira ja käymme koirapuistossa aika usein. Nyt siellä on käynyt muutaman kuukauden ajan saman kokoinen ja varmaan aika saman ikäinen poikakoira. Kumpikin yrittää toisen selkään alistamaan (meidän enemmän, koska ei anna yleensä toisen alistaa). Toinen koira antaa meidän koiran olla selässä aika pitkään ennen kuin sanoo, mutta yleensä sanoo lopulta. Tätä tapahtuu siis joka kerta kun olemme yhtä aikaan puistossa ja se onkin sitten useamman kerran viikossa...
Pitäisikö koirien antaa itse selvittää arvojärjestyksensä vai pitäisikö kieltää itse koko ajan?
Tappeluita ei tästä alistamisesta synny eli se on vain selkään hyppimistä. Ja kieltäminen, kun ei tunnu tehoavan kuin hetkellisesti. Alistamis yrityksistä huolimatta ei tunnu syntyvän sitä "pomoa"...

Meidän koira oli kuulemma varmaan viime kerralla ruikkinut toisen koiran turkkiin jotain, kun olivat kuulemma muut koirat olleet kotimatkalla niin kiinnostuneita. Tämän koiran toinen omistaja sitten rupesi meidän koiraa kieltämään aidan takaa kauppareissullaan ollessaan. Muutenkin tämä toinen omistaja juoksee koiransa perässä koirapuistossa ollessaan ja vahtii koko ajan, että koirat eivät tee mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu