verta kakassa

meillä vauva 5kk, kakkahan sillä on vielä aivan rapaa ku on rintamaidola, mistä johtuu että ollu muutaman kerran pienehkö verenhyytymä vaipassa? ehkä vauvan varpaan kynnen kokoinen.
onko muilla ollu vastaavaa?
34415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oli pieniä verihyytymiä kakassa. Neuvolassa sanoivat, että vauvan suolisto kehittyy koko ajan, joten tällainen on mahdollista. Käskivät vain seurailla tilannetta. Jos lisääntyy tai jatkuu pitkään, on vauva tutkittava. Voi olla myös merkki jonkin ruoka-aineen aiheuttamasta ärsytyksestä tms.
Meillä verta oli vain parissa kakassa ja sitten häipyi itsekseen, eikä lisätutkimuksia tarvittu.

Äänestä
  • Meidän tytöllä oli verta kakassa siinä 1,5kk ikäisenä ja sen takia käytiin visiitti OYS:ssa. Lääkäri sanoi että suolistossa on tulehdus mutta että asia korjaantuu yleensä itsekseen 2-3kk ikäisenä kun suolisto kehittyy. Yleensä mitään jälki juttuja ei tule, mutta joissakin tapauksissa voi kehittyä maitoallergia. Toinen lääkäri suositteli maitotuotteiden jättämistä pois äidin ruokavaliosta että vauvan suolisto voi rauhoittua. Neuvolaan kannattaa soittaa ja asia on hyvä tutkia jos verta alkaa ilmaantua jatkuvasti kakan mukana tällöin voi anemian riski myös kasvaa.

    Äänestä

rinnanpääsi. jos ovat ärtyneet ja tihkuttavat verta vauvan imiessä sekin veri tulee ulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa kirjoitti:

meillä vauva 5kk, kakkahan sillä on vielä aivan rapaa ku on rintamaidola, mistä johtuu että ollu muutaman kerran pienehkö verenhyytymä vaipassa? ehkä vauvan varpaan kynnen kokoinen.
onko muilla ollu vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu