Tintti

Elikkäs aiomme hankkia kaksi pikkukissaa tässä kevään aikana rakkaan edesmenneen kisulimme tilalle. Tai ei "tilalle", eihän rakasta kissaa korvaa mikään, mutta kuitenkin... Kissoista on tullut meille tärkeä asia elämässämme.

No, asiaan. Mitä mieltä olette, pitäisikö meidän hommata toinenkin hiekkalaatikko niin, että kummallekin olisi omat vessat? Onko kokemuksia? Käyttävätkö teidän kissanne aina "omaa" laatikkoaan, vai käyvätkö siellä mikä osuu kohdalle? Varmaankin olisi hyvä jos olisi kaksi laatikkoa, mutta jos tottuvat yhteen ja myöhemmin hommaa toisen, alkavatko sitten vielä käyttämään myös sitä uutta?

Joku ajattelee varmaan, että hohhoijaa, ompa sulla murheet... mutta kirjoitelkaa kokemuksianne! Kiitos!
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä ainakin kahdelle kissalle oli kaksi laatikkoa, joista toinen hankittiin vasta myöhemmin. Hyvin oppivat molempia käyttämään, ja kävivät molemmat molemmilla laatikoilla. Jostakin olen lukenut, että kissoilla pitäisi olla jokaiselle oma laatikko yksi ylimääräinen, mutta meillä kyllä riitti vain kaksi.

Äänestä
  • laatikko kahdella kissalla eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut vaikka toinen kissa tuli taloon pari vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • yksi........ kirjoitti:

    laatikko kahdella kissalla eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut vaikka toinen kissa tuli taloon pari vuotta myöhemmin.

    meilläkin, mutta suosittelisin silti vähintään sitä kahta laatikkoa, näin vältytään varmemmin ongelmilta.

    Äänestä

meillä on yksi pienempi katettu laatikko ja toinen iso katettu laatikko. ensi alkuun hieman vierastivat tätä isompaa ja uudempaa laatikkoa, joka hommattiin kolmannen kissan myötä ensin kaikki kävivät tarpeillaan pienemmässä, mutta ajan kanssa isompikin tuli ahkeraan käyttöön. nykyään saattaa 2kissaa käydä jopa yhtäaikaa tässä isommassa laatikossa, kun sinne kerta mahtuu:).

Äänestä

Hei,
minulla on 2 kissaa, jotka tulivat 3 päivän sisällä toisistaan ja ovat nyt reilut 7 kk vanhoja molemmat.

Meillä on toistaiseksi vain yksi vessa, ja sekin kulmamalli (katollinen), eli pienempi kuin tavallinen. Ja hyvin se on riittänyt, ei koskaan ole kissat käyneet tarpeillaan muualla (kop kop). Päinvastoin, birmatyttöni on jopa käynyt oksentamassa vessassa.

Siivoan vessan aamuin illoin ja pesen noin 10 päivän-2 viikon välein, jolloin vaihdan kaikki hiekat. Eikä meillä haise :)

Äänestä
  • niin meillä on kaksi kissaa ollut jo useamman vuoden,ja käyvät vain yhdellä hiekkalaatikolla sulassa sovussa !! tietysti laatikkoa täytyy pestä ja vaihtaa hiekat useammin,mutta ei meillä ainakaan mitään ongelmaa ole !!

    Äänestä

Isälläni on neljä kissaa, ja ne kaikki käyttävät yhtä laatikkoa! Tosin se laatikko on vähän tavallista isompi, ei mikään virallinen kissan hiekkalaatikko, mutta joka tapauksessa vain tämä yksi on riittänyt. Kissat ovat ajan myötä vaihtuneet, osa on kuollut ja uusia tullut tilalle, mutta ikinä ei ole tarvinnut toista laatikkoa edes harkita. Luulen että tämä on aika tapauskohtaista, ja on käynyt hyvä tuuri että kaikki kissat ovat saaneet "egonsa" mahtumaan siihen yhteen laatikkoon!:) Tosin sekin saattaa vaikuttaa, että ne ovat osittain ulkokissoja, ja käyvät välillä tarpeillaan myös ulkona..

Äänestä

Kiitos kokemuksistanne. Varmaankin hommaamme toisenkin laatikon kisuleille... Kaksi ihanaa pikkukisua on tulossa meille 22.4. :)) Kävikin nopeammin kuin uskoimmekaan. Mukavaa kesän odottelua kaikille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 kisua, montako hiekkalaat... kirjoitti:

Elikkäs aiomme hankkia kaksi pikkukissaa tässä kevään aikana rakkaan edesmenneen kisulimme tilalle. Tai ei "tilalle", eihän rakasta kissaa korvaa mikään, mutta kuitenkin... Kissoista on tullut meille tärkeä asia elämässämme.

No, asiaan. Mitä mieltä olette, pitäisikö meidän hommata toinenkin hiekkalaatikko niin, että kummallekin olisi omat vessat? Onko kokemuksia? Käyttävätkö teidän kissanne aina "omaa" laatikkoaan, vai käyvätkö siellä mikä osuu kohdalle? Varmaankin olisi hyvä jos olisi kaksi laatikkoa, mutta jos tottuvat yhteen ja myöhemmin hommaa toisen, alkavatko sitten vielä käyttämään myös sitä uutta?

Joku ajattelee varmaan, että hohhoijaa, ompa sulla murheet... mutta kirjoitelkaa kokemuksianne! Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu