Uteliaisuuttani

että onko kukaan koskaan kysynyt näiltä "marketti" ruokien valmistajilta syytä siihen, että miksi ruokiin sisältyy esimerkiksi näitä kasviperäisiä valmistusaineita, viljaa tms., joka ei kissan ruokavalioon kuulu? Tuli mieleen, että luulisi heillä olevan joku vastuu valmistamansa tuotteen mahdollisista haitoista eläimen terveydelle..
4362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sitä on voitu koittaa kysyä, mutta eihän heiltä tietysti saa tähän vastausta, pääasia että rahavirrat kulkee, vastuusta viis. Kaipa se sitten on niin että on jokaisen omalla vastuulla aika pitkälti se että mitä kissalleen syöttää. Vaikka luonnollisesti valmistajan vastuunhan sen pitäisi olla. Koskahan nähdään ensimmäiset syytteet "markettiraksujen" valmistajia vastaan kissan sairastumisesta?

Äänestä

Toisella palstalla joku oli kysynyt sokerista ja vastaus oli ollut et ruoka näyttää paremmalta tms... Viljaa on tietenkin siksi että on halvempaa kuin liha, eli tulee valmistajalle halvemmaksi. Luulisi kyllä vastuuta olevan mutta kun ei ole. Siksipä meilläkin syödään eläinkaupan ruokia, ovat halvempiakin ulkomailta tilattuna kuin markettiruuat.

Äänestä
  • Mistä voi tilata ulkomailta kissan ruokaa? Mitkä eläinkaupan ruuat sitten ovat hyviä ja mikä on hyvän kissanruuan kriteerit?

    Äänestä

  • vihreä kirjoitti:

    Mistä voi tilata ulkomailta kissan ruokaa? Mitkä eläinkaupan ruuat sitten ovat hyviä ja mikä on hyvän kissanruuan kriteerit?

    Tilasin Pet-Needsiltä, http://www.pet-needs.com kun kuulin monen muunkin tilanneen sieltä ilman ongelmia :) Tilaamalla kerralla enemmän (50e on rajana) ei tule mitään toimituskuluja, ja paketti tuodaan kotiovelle. Raksuja ei välttämättä kannata tilata kun niitten hinta on samaa luokkaa kuin Suomessakin.
    Hyvän ruuan kriteereinä pidän lihapitoisuutta, sokerittomuutta ja viljattomuutta. Hyviä ek:n märkäruokia ovat Animondan ruuat Carny (lihaa 100%) ja Vom Feinsten joka ei ole yhtä lihapitoista kuin Carny mutta meillä ehdoton ykkösruoka. Kippy-ruokiakin olen ostanut, niissä lihapitoisuus on 97%. Muita hyviä on Almo Nature ja Schesir, jälkimmäinen tosin niin kallista etten ole kokeillut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselen kirjoitti:

että onko kukaan koskaan kysynyt näiltä "marketti" ruokien valmistajilta syytä siihen, että miksi ruokiin sisältyy esimerkiksi näitä kasviperäisiä valmistusaineita, viljaa tms., joka ei kissan ruokavalioon kuulu? Tuli mieleen, että luulisi heillä olevan joku vastuu valmistamansa tuotteen mahdollisista haitoista eläimen terveydelle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu