Falckin auto

Jepps. Mikä mahtoi olla syynä että perjantaina 31.3 joskus ennen klo 06 Falckin piirivartija kolaroi autonsa kaiteeseen Lauttasaaren sillan jälkeen todella pahasti? Huhut kertoo että olisi toinen jalka mennyt, peräti amputoitu, mutta siihen ei ole vahvistusta tätä kirjoittaessa..

Herääkin kysymys että johtuiko kolari kiireestä, ylinoupeudesta, väsymyksestä vai tämän kaiken yhdistelmästä. Kaikkihan tiedämme kuinka tiukaksi piirit on vedetty sekä kuinka pitkiä vuoroja alalla on. Eli jos onnettomuustutkinta päätyy aikanaan tutkimuksissaan että kiire ja väsymys olivat syynä kolariin, niin joutuuko Falckin työnjohto ja piiriesimies (=palvelupäällikkö) vastuseen kuten joutui myös työnjohto Konginkankaan tuhoisassa onnettomuudessa?

Kysehän on kuitenkin vastuusta, kuka on suunnitellut piirit, ajat jne.. Ehkä tämä herättää yleisen keskustelun siitä millä hinnalla turvallisuusalan työnantajat teettävät työn vartijoilla tänä päivänä?
113958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos piiri on tiukka ja on siis kiire, niin onko vartijalla silloin oikeus rikkoa liikennesääntöjä.
Eipä taida olla. Jokainen autoilija tuolla liikenteessä ajaa aina omalla kortillaan.
On se tietysti selvää, että kiireessä moni tuppaa ajamaan ylinopeutta, mutta se on silti sen yksittäisen kuljettajan oma päätös.

Ei se pitäisi olla vartijan ongelma jos piiriä ei pysty ajamaan läpi ilman ylinopeuksia. Jos siitä tulee itkua toimistolla, niin vikaa pitää hakea silloin muualta kuin vartijasta. Eli kyllä vika on piirin suunnittelussa/työnjohdossa jos piiriä ei pysty laillisin keinoin ajamaan läpi.


Lopuksi pitää silti todeta, että jotkut vartijat ajavat ihan reikä päässä vain siksi kun on firman auto alla ja yöllä on vähemmän liikennettä. Ja sitten pitää näyttää, että piiri menee aina läpi. Saako siitä jotain mitaleita? Tai näkyykö palkassa? No ei! Eikä kuulukkaan!

Äänestä
  • syy onnettomuuksiin löytyy siitä ratin ja selkänojan välistä.

    Äänestä

Jokainen vartijaksi "lukeva" oppii jo minimikouluksella (ainakin sen joutuu lukemaan papereista), ettei vartijalla ole MINKÄÄNLAISTA hälytysajo-oikeutta. Hän on siis täysin siviilihenkilö liikenteessä ajaessaan hälyttäväänkin kohteeseen. Jokainen siis ajaa tasantarkkaan vain ja ainostaan omalla vastuullaan ja omalla kortillaan.

Jos piirit on vedetty täysin epäinhimillisen yliluonnolliseksi aikataulultaan, niin ainahan tuollaisen vakavan onnettomuuden jälkeen (jos siis oli kyse tiukasta piiristä...) tutkaillaan ja vähintään sormea heristetään johdonkin suuntaan. Ikävä kyllä mikään vain ei muutu käytännössä ja kyllä vartijat joskus henkensä ja ainakin korttinsa kaupalla joutuvat ajamaan edelleen.

Itse olen yhdestä firmasta saanut puolittain kenkää ja puolittain lähtenyt itse, kun kertakaikkiaan ei piiriajoa voinut saada tehdyllä aikataululla läpi. Tai olisihan sen voinut saada, jos olisi aina kohteen pihalla käynyt vain silmät kiinni kääntymässä ja maksimissaan juossut läpi huomaamatta edes välttämättä hälytystä tai tulipaloa...Siihen kun en lähtenyt ja tarpeeksi henkeänikin (ja ajokorttia) arvostin niin vaihdoin firmaa. Enkä muuten ollut ainut, joka ei tuosta kyseisestä piiristä selvinnyt, itse sentään ajoin sitä muutamia kuukausia.

Jälkiviisas on tietenkin turha olla, etenkään kun ei ole mitään tietoa mitä tässä on tapahtunut ja mistä kiire johtui. Arvailla nyt on turha, vaikka alaa tuntevat voivat tietenkin arvailla. Tosin kyllä sitä joskus painaa kuka vain kaasua pelkästään päästäkseen 5 minuuttia pidemmälle kahvitauolle, oli sitten siviili tai vartija...eli inhimillinenkin puoli on huomioon aina otettava. Ei vain syyttää aina olosuhteita.

Äänestä

syistä tuskin on sellainen että firman esimiehet kolarista syyn niskoilleen saavat. Kuten täälä on jo järjestään todettu, ylinopeutta ei pidä eikä saa ajaa. Eikä ylinopeuteen mikään firma tuskin velvoita. Väsymys tuskin on firman vika, ellei tessiä oo lepoaikojen suhteen rikottu. Kiireestä... aluksi voi miettiä että missä hommassa ei nykyään ole "liian vähä" porukkaa suhteessa työmäärään; poliisi, palomiehet, hoitoala... mikä tahansa.

Esim. väsymys alalla johtuu monella jostain ihan muusta kun työnantajasta. Moniko "nuori" miettii leponsa tarvetta oikeasti kun pitäs lähtee bilettään tms.

Äänestä

tästä "kolarista"... vai onko tämäkin näitä hevosmiestentietotoimiston juttuja?

Paskajuttu jokatapauksessa ilman syyllisten etsimistäkin jos näin on käynyt

Äänestä

ite meinaan asun lauttasaaren puolella lähes heti sillan jälkeen ja olisin kyllä herännyt siihen.

Äänestä

Kuulemasi huhut pitävät paikkansa. Pahan näköistä jälkeä....

Äänestä
  • Mites sille väijylle kävi ? itsekkin olen piiriä aikoinaan ajanut jonnin verran

    Äänestä

  • väijy kirjoitti:

    Mites sille väijylle kävi ? itsekkin olen piiriä aikoinaan ajanut jonnin verran

    Huhuja kuullut, jotka pitänevät paikkansa: Kaveri on vielä teholla mutta ei enää hengenvaarassa. Tosin toinen jalka on amputoitu polvesta alaspäin.

    Äänestä

jos annettaisiin olla tämän asian ruotiminen. Ei siksi, ettei ikäviä asioita pitäisi käsitellä, tämä vain ei välttämättä ole siihen se paras mahdollinen foorumi. Etupäässä ajattelen kovan kohtalon kokenutta henkilöä ja hänen läheisiään, jos tämän joutuvat lukemaan. Kaikkea hyvää heille kaikille.

Äänestä
  • Samaa mieltä. On lähes sairasta kirjoitella täällä "huhuja jotka varmasti pitävät paikkansa".
    Yrittäkää nyt pitää mielessä, että kyseessä on jonkun oikean ihmisen kokema paha onnettomuus eikä mikään mehevä juoruilunaihe.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahassa kolarissa kirjoitti:

Jepps. Mikä mahtoi olla syynä että perjantaina 31.3 joskus ennen klo 06 Falckin piirivartija kolaroi autonsa kaiteeseen Lauttasaaren sillan jälkeen todella pahasti? Huhut kertoo että olisi toinen jalka mennyt, peräti amputoitu, mutta siihen ei ole vahvistusta tätä kirjoittaessa..

Herääkin kysymys että johtuiko kolari kiireestä, ylinoupeudesta, väsymyksestä vai tämän kaiken yhdistelmästä. Kaikkihan tiedämme kuinka tiukaksi piirit on vedetty sekä kuinka pitkiä vuoroja alalla on. Eli jos onnettomuustutkinta päätyy aikanaan tutkimuksissaan että kiire ja väsymys olivat syynä kolariin, niin joutuuko Falckin työnjohto ja piiriesimies (=palvelupäällikkö) vastuseen kuten joutui myös työnjohto Konginkankaan tuhoisassa onnettomuudessa?

Kysehän on kuitenkin vastuusta, kuka on suunnitellut piirit, ajat jne.. Ehkä tämä herättää yleisen keskustelun siitä millä hinnalla turvallisuusalan työnantajat teettävät työn vartijoilla tänä päivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu