inseminaatio

onkohan kukaan saanut useamman lapsen inseminaation avulla?vai tehäänkö sitä edes jos yhden lapsen on saanut inseminaatin avulla.ei haluttais isoa ikä eroa lapsille mut on nyt mietitty et onko mahollista saada toista inseminaation avulla.meillä ei ensimmäisen saanti onnistunu ilman.onko muilla toinen tullu perinteisin keinoin vaikka ensimmäinen ois saatu inseminaation avulla?
2339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on 3lasta ja saaneet alkunsa inseminaatiolla, ensin yksi ja sitten kaksoset, ikäeroa n. 1.5v. Mutta molemmat on tehty yksityisen puolella joten on hiukan hinnakaampaa. Mutta on se sen arvoistakin ja olisi tarkoitus vielä jossakin vaiheessa tehdä lisää lapsia ja siihen tarvitaan inseminaatiota. Tietysti lapsen tekeminen tuolla tavoin on aina henkisesti raskasta, koska eihän ne lääkkeet/hormoonit aina vaikuta niin kuin halutaan ja joudutaan ottamaan kaikkia alusta uudelleen.

Äänestä
  • miten teillä oli toisessa inseminaatiossa hoidot.joutuuko käymään kaikki samat tutkimukset ja hoidot läpi kuin ensimmäisellä kerrallakin.vai aloitetaanko suoraan hoidot kun tiedetaan jo tutkimustulokset ekasta kerrasta.hoitoja ei varmaan pysty aloittamaan ennen kun kuukautiset on alkanut edellisen synnytyksen jälkeen.....tietoa kaivataan näissä asiossa että tietää taas ajoissa varata hoidot.kiitos vastauksistasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä..... kirjoitti:

onkohan kukaan saanut useamman lapsen inseminaation avulla?vai tehäänkö sitä edes jos yhden lapsen on saanut inseminaatin avulla.ei haluttais isoa ikä eroa lapsille mut on nyt mietitty et onko mahollista saada toista inseminaation avulla.meillä ei ensimmäisen saanti onnistunu ilman.onko muilla toinen tullu perinteisin keinoin vaikka ensimmäinen ois saatu inseminaation avulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu