elikkä... unohtuuko ensi rakkaus koskaan?
itse painin että unohtaisin ensimmäisen oikean rakkaani jonka kanssa paikka ja aika oli aivan väärä.. vielä näin vuosia myöhemminkin ikävä on välillä kova ja tunteet syvät vaikka koko homma oli vain katastrofi loppua kohden.. kuten varmaan suurin osa teinirakkauksista...
rakastaen ja ikävöinen.....
itse painin että unohtaisin ensimmäisen oikean rakkaani jonka kanssa paikka ja aika oli aivan väärä.. vielä näin vuosia myöhemminkin ikävä on välillä kova ja tunteet syvät vaikka koko homma oli vain katastrofi loppua kohden.. kuten varmaan suurin osa teinirakkauksista...
rakastaen ja ikävöinen.....
Vastaukset 23
Vanhimmat
ei unohdu.
niin, ensirakkaus on yhdyssana. Opettelisitte kirjoittamaan, niin voisitte löytää tyttöystävän.
Minä en koskaan voisi rakastua naiseen, joka ei osaa kirjoittaa. Olisihan se nyt noloa, kun
tyttö ystävän puhelin numero olisi hukassa ja koti osoite Lappeen rannassakaan ei muistuisi mieleen.
Kerrankin joku kirjoitti sen, mitä olen jo pidemmän aikaa miettinyt! Ehkäpä juuri tämän takia rakastuin äidinkielen opettajaani. ;)
ikinä pilkun viilaajiin..jotka sängyssäki sanois, ett laita nyt sitä sormees milli tohon ja toinen milli tähän suuntaan, pöh
Kummallisia nämä ihmiset, jotka vaan v****ilee toisille!
Mielestäni hallitsen suomen kielen oikein hyvin. Tietenkin teen joskus myös virheitä, varsinkin tämmöisillä palstoilla, missä harva varmaan hioo kirjoituksiaan hirveän antaumuksella. En minä ainakaan.
Kyllä joskus on vaikea saada selvää joidenkin nimimerkkien kirjoituksista välimerkkien puutteen ja huonon kielen takia, mutta jos heille jotain haluaa vastata, niin voisi kyllä keskittyä asiaan eikä mihinkään pilkunviilaukseen. Kaikki eivät ole kielellisesti lahjakkaita, tai edes äidinkieleltään suomenkielisiä! Kyllä heilläkin on oikeus tänne kirjoittaa!
Ja vielä niistä äidinkielenopettajista: itse opin eniten siltä opettajalta, joka kannusti sisällön laatuun panostamiseen eikä rankaissut jokaisesta pieleen menneestä pilkusta. Eximia tuli kirjoituksista, edellisen opettajan pilkunviilauksella tulos olisi jäänyt paljon alemmaksi.
muistot?
en edes muista ensi rakkauttani, apua...
että unohtuu koskaan. Minä rakastan vieläkin hyvin paljon sitä tyttöstä, jonka kanssa sain viettää unohtumattoman vuoden. Rakkaus kuitenkin loppui hänen puoleltaan.. Minä ikävöin ja tunnen vahvasti edelleen, vaikka erostamme on jo reippaasti yli puoli vuotta. Välillä on parempia, välillä huonompia aikoja. Ensirakkaus on ja pysyy muistoissani luultavasti koko loppu elämän.
Hyvin muistankin, yksipuolinen ihastussuhde.
Ja niin on kaikki muutkin ihastumiseni olleet: yksipuolisia. Kuulun sellaiseen ihmisryhmään, jolle ei ole tarkoitettu rakkautta ei ainakaan toiseen ihmiseen.
niinpä,sama täällä, yksipuolista se on ollut ja luultavasti tulee aina olemaankin.Mut..ehkä sitä rakkauden iloa ja onnea ei ole tarkoitettu kaikille.., jotkut saa vaan ne negatiiviset puolet.Minkäs teet.Mut en katkeroidu:)F'ck love.
otatte rohkeasti vaan sen ratkaisevan askeleen kohti ihastustanne..
Jos jää vain haaveileen - ei tuu yhtikäs mittään
"otatte rohkeasti vaan sen ratkaisevan askeleen kohti ihastustanne..
Jos jää vain haaveileen - ei tuu yhtikäs mittään"
jotenkin tutun tuntuista... :-)
Tinni-Tunni
Ja takkiin on tullut, tyyliin: "olet käsittänyt katseeni väärin" "olen hetero" "ei tule mitään".
Turhauttavaa kerta toisensa jälkeen tulla pettyneeksi. Naru kaulaan vaan.
siellä!Köyden jatkeeks meneminen ei ole mikään ratkaisu...On p*****maista tulla kerta toisensa jälkeen torjutuksi,mutta mistä sitä koskaan tietää milloin osuu kohdalle!Helppo se on toisten sanoo et tsemiä tsemiä vaan,"yrittänyttä ei laiteta"...Mut silti älä vaivu pliis epätoivoon,joskus sitä tapahtuu jotain odottamatonta kun ei yritä niin kovasti.
En mene sitten vielä köyden jatkoksi.
Mulle vaan ei ole oikeesti tapahtunut mitään kivaa mitä tulee ihmissuhteisiin.
Feikkejä ovat kaikki olleet jotka olen esim. deitissä tavannut. Ja kapakassa on ollut vain nuoria tyttöjä räkä poskella - ei kiitos.
hakisit vaikka vaan ystäviä näin netin kautta,ja ehkä sitä kautta tutustuisit uusiin tyyppeihin(lesboihin).Sitten olisikin mahd.löytää joku joka oikeesti kiinnostuis susta!Juttelin kamuni kanssa tästä ja se kerto olleensa aikoinaan tilanteessa,että ei ollut mahd.törmätä lesboihin(pieni paikkakunta yms.)Sit se tutustu monen mutkan kautta stadilaiseen lesboon,ystävysty sen kanssa ja se ystävä tutustutti kavereihinsa(kuten minuun) ja jne.Kun se ei ollu pakko haku päällä,siitä kiinnostu oikeesti,että mikäs tyyppi toi on?:
tänne nettiin ilmo ja heti!
ja jos ei ala kuulua; niin ota yhteys rva möykkysen n-palveluun, niin etteköhän te kyyhykyläiset kohta kisaa jo köydenvedossa:)
Hmm... Omasta kokemuksesta voin sanoa vain sen, että ensimmäinen rakkaus, tapahtui se teini-iässä tai myöhemmin, on yleensä sen verran ravisuttava kokemus, että se ei tule unohtumaan. Sen sijaan tunteet ja näkökulmat itse tilanteeseen muuttuvat: näet ehkä tilanteen toisesta näkökulmasta, kun sinulle on kertynyt enemmän kokemusta ihmissuhteista tyyliin: ei se olisi koskaan onnistunutkaan, koska...
Sen lisäksi ihminen muuttuu kasvaessaan, mikä käytännössä omalla kohdallani vaikuttaa tuollaisiin muistoihin siten, että ne suuret tunteet jäävät taakse - ikään kyseessä olisi toiselle henkilölle kuuluneet tunteet. Henkilölle, joka eli silloin tietynlaisessa elämänvaiheessa ja tietyssä mielentilassa, jotka taas vaikuttivat ihmissuhteisiin ym. ym.
Mielestäni puheet parisuhteen osapuolien erilleen kasvamisesta ovat tosiasia. Hyvin harvoin parisuhde kasvaa ja muuttuu ihmisten välillä siten, että se kestää koko elämän ajan. Kirous kyllä, mutta sinun kohdallasi myös siunaus :) Ihmisen tarkoituksena on muuttua ja kehittyä, eikä se ole mahdollista, jos ei ole valmis jättämään taakseen tiettyjä asioita. Rohkeutta, älä siis roiku menneessä, vaan suuntaa katse rohkeasti tulevaisuuteen.
unohtuu olipa se rakkauksia tai muita tärkeitä jaksoja ja oivalluksia elämässä. Aikaa vie tehdä töitä muistojen kanssa niin että ei jää jumiin muistelemaan menneisiin rakkauksiin. Jossain vaiheessa taas oivaltaa, että elämäni NYT vaatii joka hetki osallistumistani. Sitä alkaa haluta itse, aivan kuin toipuisi sairauden jälkeen ja elämä alkaa maistua. Henki kulkea. Parempi ottaa oman elämänsä ohjat käsiinsä kuin olla tuuliajolla tai muitten ohjailtavissa.
Kyllä varmasti unohtuu - viimeistään siinä vaiheessa, kun kohtaa sen itselle "tarkoitetun" oikean rakkauden :)
mutta en haikailekaan sen perään. Onneksi, kun siitä on jo melkein 9 vuotta ;) Päällimmäisenä muistoissa on kuitenkin kaikki hyvät asiat, jos rakkaus välillä tekikin mut onnettomaksi ja vaikka se loppui niin ei sen muistaminen enää satuta. Se on elettyä elämää, olen onnellinen että sain kokea sen.
Ei minulta ole ensi rakkaus unohtunut, eikä seuraavatkaan. Enkä niitä haluakaan ikinä unohtaa, toivottavadti ei edes dementia vie niitä muistoja koskaan mennessään.
Ikävöinti on kyllä rankkaa, mutta se menee vähitellen ohi. Ei se rakkaus silti mihinkään unohdu.
Ensirakkaus tosiaan on ravisuttava kokemus, mutta niin on rakkaus aina. Muuten mielestäni on kyse "vain" ihastuksesta tms. Ei rakkaus ole semmoista, että sitä on ja sitten se unohtuu. Seurustelu voi aikanaan päättyä (ja joskus kai rakkauskin "loppuu"), mutta itselleni ei vielä tämmöistä ilmiötä ole käynyt, vaikka ero onkin tullut. On ne menneet rakkaat minulle vieläkin rakkaita, vaikkei edes yhteyksissä oltaisi. En silti enää haikaile heidän peräänsä, vaan keskityn nykyisyyteen.
Ei ole unohtunut ensirakkaus. Eikä ole mitään tarvetta sitä unohtaakaan. Ihana muistaa se suuri vilpittömyys sydämessä :)
Ja tästä ensirakkaudesta on kuitenkin kohta kymmenen vuotta aikaa. Taannoin näin häntä ja jalat menivät vieläkin veteläksi. Hurja tunne.