Pyyntihinnat vaikuttavat

kunhan vaan totesin kun seuraa oikotien hakuautomaattia. Ainakin huoneistokeskukselta tuluulut ihan kiinnostavia kohteita, suhteessa hintapyyntöön. Onko joku muu huomannut samaa? Eri mieltäkin saa olla.
6787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sen sijaan tarjonta on hieman kasvanut hiljaisimmista ajoista.

Äänestä
  • välittäjät ja rahoituslaitoksen edustajat ovat todenneet että hintapyynnön ja ostajan näkemyksissä on ollut iso ero vaikuttaen kaupankäyntiinkin alkuvuodesta. Olisiko niin että välittäjät pyrkivät kaventamaan eroa ja saamaan kaupaan piristystä? Ainakin on huomattu, että aikaisemmin joku kohde on ollut hintapyynnön osalta semmoinen, ettei ole edes linkkiä viitsinyt paitsi ehkä kuriositeettina, mutta nyt on tullut esiin ihan kiinnostaviakin kohteita suhteessa hintapyyntiin.

    Äänestä

  • ainakin lisääntynyt tosi paljon.

    Äänestä

täälläpäin ainakin (iso kaupunki, kasvukeskus) on asuntojen hinnat tippuneet ja myyntiajat pitentyneet, tarjontaa on mutta ei mene kaupaksi. eikä edes ns. arvostetuilta alueilta. itsekin peruin kaupat viimetipassa, kun tajusin, ettei ole järkeä maksaa sitä, jos ois äijä tyytynyt siihen tarjoukseen minkä ensin tein, niin sit ois kaupat tulleet. nytpähän myy ja hinta tippunut koko ajan, mutta minä en enää sitä osta.

Äänestä
  • että hyvät kohteet hyviltä alueilta menevät edelleen nopeasti, mutta ns. pommit kyllä seisovat kuukausikaupalla. Puhun siis omakotitaloista. Olen seurannut markkinoita viitisen vuotta ja näin on ollut aina, eikä se ole mikään uusi ilmiö.

    Itse ostin juuri arvostetulta alueelta kasvukseskuksesta hyvällä tontilla olevan talon. Hintapyyntökin oli sinänsä jo mielestäni ok, ja olisin senkin voinut maksaa kokonaisuudessaan. Talo oli ollut kuukauden myynnissä ja vakavia tarjouksia oli tullut 4kpl. Haittana oli myöhäinen vapautuminen mutta se ei minua haitannut, ja sain talon siksi alle korkeimman tarjouksen. Ja olen erittäin tyytyväinen.

    Muuten, talokauppaa ei pidä tehdä asenteella "...nytpähän myy ja hinta tippunut koko ajan, mutta minä en enää sitä osta. " Ikäänkuin kun ei mun tarjousta ottanut niin pitäköön sitten... Business is business.

    Totta kyllä on että aivan järjettömiä hintapyyntöjäkin esitetään. Täysin vastaava talo kuin mitä minä ostin, myydään hiukan isommalla tontilla (500m2) samalla alueella, jne, ja hp on 150000€ korkeampi. Kyse on varmaan siitä että ovat itse rakentaneet kalliilla ja haluavat omansa pois. Eipä vaan taida onnistua.

    Äänestä

Huoneistokeskus ja Kiinteistömaailma ovat vedättäneet hintoja pilviin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olevan tippumassa kirjoitti:

kunhan vaan totesin kun seuraa oikotien hakuautomaattia. Ainakin huoneistokeskukselta tuluulut ihan kiinnostavia kohteita, suhteessa hintapyyntöön. Onko joku muu huomannut samaa? Eri mieltäkin saa olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu