Tanssimiestä

Miksi tanssiparketeilta ei löydy miestä, joka etsisi samalla myös parisuhdetta? Onko tämä tanssikulttuuri nykyään sellaista, että ei halutakkaan tanssia vain yhden ja saman naisen kanssa vaan halutaan illan aikan tanssittaa useampia. Ymmärrän että on olemassa niin miehiä kuin naisiakin, jotka haluavat vain tanssia eivätkä kaipaa parisuhdetta. Uskon kuitenkin, että meitä parisuhdetta haluaviakin on kuitenkin liikkeellä. Itse olen nelikymppinen eronnut nainen (170/60) ja haluaisin oikeasti löytää itselleni miehen, jolle tanssi on myös harrastus niinkuin minullekin. Joten miten tunnistaa parketeilta tällaisen miehen heh ???
162690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

...meitä sellaisia niin naisissa kun miehissäkin vaikka kuinka paljon.

Monelle meistä kuitenkin se tanssi on varsin korkealla valintakriteerien joukossa.

Voihan olla, että hyvinkin joustavia tyyppejä löytyy, varsinkin hiukan vähemmän asialle omistautuneiden joukosta.

Itse esimerkiksi olen ajautunut jo kauan siten sellaiseen jamaan, että en saa itseäni kiinnostumaan naisesta, jonka tanssitaito on kovin vaatimatonta tasoa. Ei myöskään pelkkä taito ratkaise, vaan tanssin pitää sujua juuri kulloisenkin henkilön omien odotusten mukaisesti.

Paljon on todella hyviäkin tanssijoita, joiden tanssi vain ei syystä tai toisesta molempia tyydyttävällä tavalla suju. Niiltä pohjilta on turha lähteä riskiä ottamaan, jos kerran jo valmiiksi löytyy selvä kitkakohta.

Asia ei muulla tavoin selviä kuin kokeilemalla ja suoraan kysymällä. Muuten tulee vain tulkintavaikeuksia ja vääriä arvauksia.

Noinhan se menee tanssimattomienkin kanssa.

Äänestä

Ei kai he kanna tunnusta tai muuten "merkitse" itseään. Yhtä vähän teistä naisista saa selvää kuka mitäkin "hakee". Tanssiminen kuintenkin kulkee ja on harrastus. Miten tunnistaa nainen joka on hakemassa tanssiparia tai paria,,hmm. Tai ei mitään.?

Äänestä

Tuo sama ongelma oli minullakin. Aikani yritin etsiä tanssivaa naisystävää lavoilta ja netistä siinä
kuitenkaan onnistumatta. Ei auttanut kuin ottaa tanssia harrastamaton ja innostaa hänet kurssien
kautta osaavaksi pariksi. Siinä ainakin onnistuin, vaikka välillä on ollut molemmilla kestämistä.

Aivan varmasti on paljon miehiä etsimässä tanssiparketilta parisuhdetta. Kuten myös on naisiakin.
Puhumalla ja kysymällä asiat selviää, pakkeja tulee aivan varmasti niin kuin välillä tansseissa.
Eipä se haittaa, aina voi yrittää uudelleen. Humppis ja edellinen kertoivatkin asiasta.
Noin se menee. Onnea etsinnälle.

Äänestä

"Miksi tanssiparketeilta ei löydy miestä, joka etsisi samalla myös parisuhdetta? Onko tämä tanssikulttuuri nykyään sellaista, että ei halutakkaan tanssia vain yhden ja saman naisen kanssa vaan halutaan illan aikan tanssittaa useampia. Ymmärrän että on olemassa niin miehiä kuin naisiakin, jotka haluavat vain tanssia eivätkä kaipaa parisuhdetta."

Yksi näkökulma: Asiat ei ole vain joko-tai: Toki lavoilta varmaan löytyy sellaisiakin tanssinharrastajamiehiä, jotka ovat halukkaita parisuhteeseen ja tanssimiseen sitten vain sen kumppaninsa kanssa, mutta varmasti yhä enemmän on niitä, jotka haluaisivat parisuhteen, mutta haluaisivat parisuhteessa ollessaankin tanssittaa edes osan iltaa muitakin. Kovin omistuksenhaluisen oloinen nainen saattaa karkoittaa tällaisen miehen.

Parisuhteessa olemisen ei pitäisi mielestäni sulkea muiden kanssa tanssimismahdollisuutta pois. (Toki, jos molemmat niin tykkäävät, vain keskenään tanssiminenkin on tosi hieno juttu. Mutta vain, jos se on molempien tahto!)

Äänestä
  • Juuri noin kun Päivi kertoo. On pareja joissa molemmat tahtoo tanssia nimen omaan myös toisten kanssa ja keskenään sen mikä tuntuu hyvältä esim: jokin sovittu tanssilaji. Mutta on erittäin ilahduttavaa se että on naisia ja miehiä jotka tahtoo oikeasti tanssia toisten kanssa ja samalla myös "parittomien ja parillisten " kanssa.
    "omistuhaluinen" nainen tosiaan ei ole hyvä tanssi pari yleensä näissä tapauksissa eikä muutoinkaan. (Samin omistushaluinen mies).

    Lavoilla on parisuhteeseen haluavia varmuudella, miehiä ja naisia. Hyvin usein he saattava törmätä naiseen tai mieheen joka jo on parisuhteessa mutta tahtoo tanssia silti. Parisuhteeseen tähtäävä toiminta tällaisten partnerien kanssa on varmaan ongelmallista. Ja saattaa syntyä käsitys että, ei ole parusuhteeseen haluavia?

    Ei todellakaan parisuhteen pitäisi sulkea pois tanssimista toisten kanssa. Osalla ilmeisesti sulkee osalla ei! Jopa tansseissa käymisen kokonaan!

    Parisuhdetta hakevien tulee havainnoida keihin he kohdistaa pyrkimyksensä, vai sotkeeko suhteessa jo olevat heidän "reviiriään"?.

    Äänestä

Suosittelisin, että etsit miehen muualta (valikoima on laajempi) ja innostutat hänet tanssiin olemalla mukana alkeiskursseilla, jolloin hän saa nopeasti onnistumisen kokemuksia (ja pääsee pitämään lähellä myös muita hemaisevia naisia) ja haluaa oppia lisää.

Tanssinopettajat sanovat, että useimmiten miehet haluaisivat jatkaa tanssiharrastustaan pitemmälle, kun ovat jujusta kiinni saaneet.

Äänestä
  • ...usein saattaa käydä.

    Minutkin nappasi toistakymmnetä vuotta sitten silloin vielä vasta tuleva avovaimoni ravintolakävelemästä. Kertoi tarvitsevansa lavatanssikurssille paria. Ilmoittauduin.

    Pari vuotta treenattiin yhdessä asuen. Sitten kävi ilmi, että työpaineiden alla ei pysty samalla tavoin panostamaan kuin vallattomana eläkeläisenä pystyy.

    Eroa alkoi syntyä liikaa vaikka yritinkin kotiin kantaa saamiani oppeja.

    Tanssi vei mennessään, eikä mitään tolkkua ole tässä puuhassa ollut enää vuosiin. Niin saattaa käydä muillekin, joten sinisilmäinen ei kannata siinä tanssivan miehen haussakaan olla.

    Äänestä

  • pyydä rohkeasti jotskin tanssikursille mukaan.. moni varmaan lähtee mielellään.. minua pyydettiin tanssikurssille pariksi ja sen jälkeen ollaan tanssittu yhdessä/erikseen. olemme sopineet että tanssitaan muidenkin kanssa ettei vaan yhdessä.. sitten voin lähteä naiskavereiden kanssa tanssimaan ja mieheni ei ole mukana. meillä on toiminut ja luottamus pysyy.. tietenkin illan aikana voi kaivata toista tanssikaveriksi kun ei ole lähtneyt mukaan... sitten toiset sitovat seurustelukumppaninsa itseensä ja ei päästä toista minnekään.. mutta jokainen sopii asiat keskenään ja miten luottaa toiseen.. =)

    Äänestä

Kiitos teille kaikille vastauksistanne. Jäin miettimään tuota ehdotustanne, että etsisin miehen muualta ja sitten pyytäisin hänet mukaan tanssikurssille...
Onnituisikohan tällainen systeemi, kun itse on aikanaan käynyt useammatkin tanssikurssit, bailatinot ja latinot, joten olen mielestäni hyvä tanssija ja helppo vietävä kehujakin saanut monesti (hyi omakehua).
Onko se turhauttavaa alkaa taas kaiken ihan alkeista :-)
Mitä jos mies onkin muuten mukava ja miellyttävä, mutta onkin toivoton puujalka :-)
On myös käynyt niin, että mies on ollut hyvä tanssija, mutta muut kemiat eivät sitten ole oikein kohdanneet. Joten on tämä kumppanin haku tällä iällä todella vaikeaa heh.
Olen elänyt suhteessa, missä ei tanssittu ja kaiken tuon ajan kaipasin parketeille. Yksin tansseissa käyntikään ei sopinut mukaan kuvioihin.
Taidan laitaa seuraavan kerran jonkun tarran rintaan, missä lukee... etsin tanssimiestä heh.
Mukavaa päivän jatkoa teille kaikille.

Äänestä
  • kuinka yhdessä ensimmäisistä parisuhdanteissani ajauduin parketilla silloisen rakkaani kanssa hirvittäviin riitoihin kesken muutoin niin hyvin sujuneen diskoiluillallisen, vaikka ensinnäkään emme tanssineet samassa parissa ja toiseksi minä olin meistä se, joka ei osannut yhtään diskotanssiakaan. Tuolloinen rakkaanihan oli käsittääkseni melko nuoresta ikäluokastamme huolimatta myöskin vanhaintansseissa jo vuosikaudet kilvoitellut. Enhän mä sitä tietenkään silloin ymmärtänyt, kun olin niin hurjapäinen ja villi ja vallatonkin sekä viinaksiin hyvin herkästi menevä ja se vanhaintanssinta kuulosti pelkkänä terminäkin niin...vanhalta. Monasti olen jälkeenpäin harmitellut, etten silloin älynnyt harrastella myöskin vanhaintanssintaa hänen kanssaan, koska olisin voinut siinä silloin melko nuorella eli vastaanottavaisella iälläni oppia yhtä ja toista sekä monenmoista näistä vanhaintansseistakin. Mutta mennyttä, mikä mennyttä ja meninhän mä kaikesta huolimatta vuosia sen jutun kyyneliin päätyttymisen jälkeen melkein vapaaehtoisesti tanssikursseillekin.

    Äänestä

  • Mahdollisesta turhautumisesta et voi syyttää kuin itseäsi. Jos olet "kaikki minulle heti" -tyyppiä, turhaudut varmasti. Mutta, jos haluat antaa onnistumisen iloja myös toisille, et turhaudu.

    Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta olet nähnyt, että ammattitaitoinen opettaja saa melkein ihmeitä aikaan lyhyessä ajassa. Alussa kannattaa oppimiseen panostaa niin aikaa kuin rahaakin.

    Melkein varoittaisin sinua luulemasta itseäsi hyväksi tanssijaksi.

    Äänestä

  • suosittelija kirjoitti:

    Mahdollisesta turhautumisesta et voi syyttää kuin itseäsi. Jos olet "kaikki minulle heti" -tyyppiä, turhaudut varmasti. Mutta, jos haluat antaa onnistumisen iloja myös toisille, et turhaudu.

    Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta olet nähnyt, että ammattitaitoinen opettaja saa melkein ihmeitä aikaan lyhyessä ajassa. Alussa kannattaa oppimiseen panostaa niin aikaa kuin rahaakin.

    Melkein varoittaisin sinua luulemasta itseäsi hyväksi tanssijaksi.

    Aktiiviset ja edes kohtuullisesti tanssivat tanssimiehet joutuvat toimimaan lavoilla melko varovaisesti naisten suhteen. Kun/jos yhden naisen otat suosikiksesi, saat saman tien kymmenen vihanaista (ja tähän sitten hymiöitä).

    Allekirjoittaneellekin on tullut useasti kiusaus kaapata kohtuutasoinen, miellyttävä ja kivannäköinen tanssidaami yhden yön seuraksi/lomaheilakssi/"Kaakkois-Suomen (tms.) tanssittaja-majoittajaksi, mutta useimmiten kylmä harkinta on voittanut. Aktiivisesti tansseissa "pääasiassa vain tanssimassa" -käyvälle miehelle yhtään näkyvämpi tai vakavampi yhden naisen kanssa heilastelu on niin suuri riski, että on parempi ajaa käsijarru päällä.

    Näissä kaappauksissa/yrityksissähän tietty piilee myös se vaara, että miehenä - kuten tavallista - onkin tulkinnut naista väärin. Kaino hyvänynösuukon anto voikin päättyä korvapuustiin, häpeänpunaan ja ikuiseen porttikieltoon ko. lavalla ja tanssipiireihin. Limanuljaska mikä limanuljaska, sano.

    Varmasti kesän tanssilavoilla on silti tannssitaitoista potentiaalia niin kesäheilan hakijoille kuin pidempiaikasta suhdetta janoaville. Kun vain otat huomioon tuon tanssimiesten varovaisuuden, olet toisaalta kärvivällinen, mutta toisaalta myös riittävän aloitteellinen niin eiköhän ala tapahtua.

    Missä päin Suomea muuten kesällä liikutkaan....?

    Äänestä

  • suosittelija kirjoitti:

    Mahdollisesta turhautumisesta et voi syyttää kuin itseäsi. Jos olet "kaikki minulle heti" -tyyppiä, turhaudut varmasti. Mutta, jos haluat antaa onnistumisen iloja myös toisille, et turhaudu.

    Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta olet nähnyt, että ammattitaitoinen opettaja saa melkein ihmeitä aikaan lyhyessä ajassa. Alussa kannattaa oppimiseen panostaa niin aikaa kuin rahaakin.

    Melkein varoittaisin sinua luulemasta itseäsi hyväksi tanssijaksi.

    mutta siinä oli tähtien kanssa tansseissa ainakin yhden kerran puheita siitä, kuinka monta yksityistuntia niille tähdille annetaan, ennenkuin ne päästetään parketille: mielestäni siinä puhuttiin kymmenestä yksityistunnista pär tanssilaji. Ja kuten olemme saaneet nähdä, ei läheskään kaikissa tapauksissa voida suoranaisista ihmeiden saavuttamisista puhua eikä se ole sen ohjelman tarkoituskaan. Monikaan taviksista ei ole elämänsä aikana käynyt yhteensäkään noin monella lauantaitanssitunnilla pär kaikki harrastamansa rytmilajit yhteensä ja silti tanssii taidollisesti mitattuna samalla tasolla kuin nuo tähdet. Tuota ohjelmaa tehtäessä annettujen yksityistuntimäärien perusteella olisi kieltämättä syytä odottaa enemmänkin ihmeiden saavuttamisia, vaikka ohjelmassa onkin lauantaitansseista poiketen kyse kilvantanssinnasta, joka on kieltämättä hieman vaativanpi lajina.

    Äänestä

Oman kultani löysin vuosi sitten tannsilattialta. Tätä ennen oli toki tanssittu vuoden verran samoissa harkoissa viikottain ja lavoillakin silloin tällöin. Sitten muutaman kuukauden kuluessa alettiin tanssia enemmän yhdessä ja pikkuhiljaa tutustua myös lähemmin.

Kuitenkaan milloinkaan emme ole tanssineet koko iltaa (emme silloin tutustuessa, emmekä nyt seurustellessa) keskenämme. Vaan illan aikana tanssitaan noin puolet ajassa yhdessä ja puolet muiden kanssa. Molemmille tanssi merkitsee tuttujen tapaamista, uusiin ihmisiin tutustumista ja uusien tanssi-ideoiden saantia. Lavoilla on paljon vakipareja, jossa molemmat tanssii myös muiden kuin oman parinsa kanssa.

Äänestä

Miehen haussa iässäsi aivan kuten kaikilla naisilla ylipäätään asioita tuppaavat helpottamaan seuraavat avut: olet hyvinsäilynyt (siis ripaus nuoruuden kauneudestasi on jäljellä), huolehdit fyysisestä kunnostasi, jaksat hymyillä ja se tärkein; et ole turhan ronkeli.

Äänestä

moikka,olen 24w kundi pk-seudulta ja etsin vähän vanhempaa naista kainalooni=)käyn paljon tanssimassa..kaikki menee..valssit..hitaat..jive..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanssinainen kirjoitti:

Miksi tanssiparketeilta ei löydy miestä, joka etsisi samalla myös parisuhdetta? Onko tämä tanssikulttuuri nykyään sellaista, että ei halutakkaan tanssia vain yhden ja saman naisen kanssa vaan halutaan illan aikan tanssittaa useampia. Ymmärrän että on olemassa niin miehiä kuin naisiakin, jotka haluavat vain tanssia eivätkä kaipaa parisuhdetta. Uskon kuitenkin, että meitä parisuhdetta haluaviakin on kuitenkin liikkeellä. Itse olen nelikymppinen eronnut nainen (170/60) ja haluaisin oikeasti löytää itselleni miehen, jolle tanssi on myös harrastus niinkuin minullekin. Joten miten tunnistaa parketeilta tällaisen miehen heh ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu