XP ja LINUX

Näillä kahdella käyttöjärjestelmällä ei ole mitään eroa nopeuden tai turvallisuuden suhteen.
Ainoa ero löytyy siitä, että XP:ssä toimii kaikki ohjelmat ja laitteet.
Ei ole provo eikä röllipeikko.
5509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sellaisen Windows XP - version, joka on turvallisempaakin turvallisempi. Siinä on SP2 -päivitys, ja uusimmat päivitykset. Turvallinen systeemistä tuli, kun riisuin XPlite -ohjelmalla systeemin turhasta krääsäästä ja komponenteista, ja kytkin verkkopiuhan lopullisesti irti. Se toimii ihan omassa universumissaan. Se ei pyri enää päivittämään itseään, tai ottamaan turhia yhtyeyksiä ulkomaailmaan (tai microsoftille), ja yksikään verkkomato ei pääse sen kimppuun.

Windows ei yksinkertaisesti sovellu nettikäyttöön, mutta sillä voi mm. käyttää erilaisia kuvanlukijoita ja eräitä audiosovelluksia. Mutta siihen sen tuottama autuus sitten jääkin. Mutta tällä tavoin eristettynä, ja kesytettynä, on windows turvallinen ja vakaa. Aivokuolleena, sanoisin. Ja minkäänhän ei estä asentamasta systeemiä toiselle koneelle, ja rekisteröimästä sitä, sillä mikkisoftan väki ei voi mitenkään tietää, että eristetty windows on vielä elossa.

Netissä, ja varsinaisessa työnteossa käytän kylläkin linuxia, koska sitä eivät madot ja virukset vaivaa, ja sillä voi huoletta surffailla sivulla kuin sivulla.

Äänestä
  • 6 vuotta on ollut mulla netti ja 2 vuotta meni noobina kunnes tajusin ettei kaikkia ohjelmia kannata asennella koneelle varsinkin jos on ladannut jostain cheat/hack sivuilta.
    4 vuoteen ei edes spywaret ole päässeet koneelle kun muutama kuukaudessa.
    Oikealla käytöllä ette voi saada paskaa koneeseenne , oli käyttöjärjestelmä sitten mikä tahansa.

    Äänestä

  • Kuulostat aivan tavalliseslta peruskäyttäjältä.

    Äänestä

  • Juurikin näin kirjoitti:

    Kuulostat aivan tavalliseslta peruskäyttäjältä.

    pitääkö teidän multinicci trollien ip-osoitteita alkaa selvittämään että tuleeko lanta microsoftin työntekijöiltä vai muuten vain idiooteilta?

    Äänestä

  • DirtyHarry .45 kirjoitti:

    pitääkö teidän multinicci trollien ip-osoitteita alkaa selvittämään että tuleeko lanta microsoftin työntekijöiltä vai muuten vain idiooteilta?

    "tuleeko lanta microsoftin työntekijöiltä vai muuten vain idiooteilta? "
    Onko niillä jotain eroa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LINUXIN versioita kokeillut kirjoitti:

Näillä kahdella käyttöjärjestelmällä ei ole mitään eroa nopeuden tai turvallisuuden suhteen.
Ainoa ero löytyy siitä, että XP:ssä toimii kaikki ohjelmat ja laitteet.
Ei ole provo eikä röllipeikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu