Hahnista Moselin viineille

kvat

Lennettiin Ryanairilla "Frankfurtin" eli Hahnin lentokentälle. Kun kaksi saa menopaluulennot alle 120 euron, sietää jo epämukavuuttakin. Pahinta oli, kun paluumatkalla saimme seisoa ja odottaa tunnin koneeseen pääsyä, kun lähtöselvityksessä ei vihjaistukaan että kone on tunnin myöhässä. Voi olla että tämä jää ainoaksi Ryanair-lennoksemme.
Muuten matka oli mukava. Ajoimme taksilla Hahnista Bernkastel-Kuesiin (Wehleniin) Prümin viinitilan yhteydessä olevaan "majataloon", jossa saimme erinomaisen 40 neliön huoneen (255 € neljältä yöltä, aamiainen mukana). Kahtena päivänä kävelimme Bernkastelissa ja Kuesissa, kummassakin on paljon kauniita vanhoja rakennuksia eri aikakausilta, ja viinin viljely lyö leimansa koko alueeseen. Sitä siellä on harrastettu 2000 vuotta, Prümin tilallakin melkein 900 vuotta. Yhden päivän käytimme Trierin matkaan. Siellä kävimme Marxin syntymätalossa ja basilikassa ynnä muualla. Mukava vanha kaupunki.
Muuten keskityimme syömiseen, söimme tosin vain yhden aterian päivässä (aamiaisen lisäksi), mutta tulopäivää lukuun ottamatta aina Michelin-haarukoita saaneessa ravintolassa. Bernkastel-Kuesissa on Rotisserie Royal, siellä söimme kuuden ruokalajin aterian. Ruoka ei ollut "saksalaisen raskasta" vaan suhteellisen kevyttä ja aivan erinomaista (esim. carpaccio ja parsakeitto rapuineen), ainoastaan liharuoka ei ollut aivan täydellistä (ankka olisi saanut olla vähän kypsempää, nyt se oli hiukan sitkeää). Trierissä menimme Pfeffermühleen, jossa oli vanhakantaisempi kokki. Ruoka oli kaikkiaan kyllä hyvää, mutta raskaampaa ja perinteisempää kuin Rotisseriessa ja annokset viiden ruokalajin aterialle turhankin suuria. Palvelu oli kyllä aivan erinomainen. Viimeisenä iltana meidät haettiin Moselschildiin, joka oli ehkä 5 km:n päässä majapaikastamme. Sielläkin otimme viiden ruokalajin menun, joka oli loistavan hyvä - lukuun ottamatta alkupalaksi ottamaamme hanhenmaksaa, josta emme näköjään kumpikaan pidä (kadutti ettemme esittäneet heti alkuun sen vaihtamista johonkin muuhun, kun todennäköisesti pakkoruokittujen hanhien maksan syöminen ylipäänsäkin on vähän arveluttavaa). Moselschild on sekin viinitilan yhteydessä, ja maistelimme sen mainioita valkoviinejä. Pfeffermühlellä on peräti kolme Michelin-haarukkaa ja noilla muilla kaksi. Nyt järjestys ei tuntunut aivan oikealta.
Hinta? Kaikkineen maksoimme yleensä jotain 150 euron nurkilla. Halvemmallakin toki selviää, jos syö ja juo vähemmän.
Prümilta ostimme hiukan viiniä. Sitä alueella on tyrkyllä melkein joka paikassa, mutta laadussa on tietysti eroja. Täytyy kyllä sanoa, että noin hyvää rieslingiä en ole ennen saanut. Jotkuthan ovat sitä mieltä, että alueella tehdään maailman parhaat valkoviinit.
Tällaisenkin halpalentomatkan Saksaan voi siis tehdä.
Meillä oli etua siitä, että tulimme hiljaisena aikana - kesällä ei varmaan niin auliisti saataisi kyyditystä ravintolaan ja takaisin, esimerkiksi. Kesällä saksalaiset täyttävät Bernkastelin; jonkinlainen sesonki alkaa kuulemma jo pääsiäisestä.

9

1339

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuorinainen-84

      Matkanne kuulostaa taivaalliselta!
      Ymmärsin, että ostitte reissulta viiniä. Myydäänkö viinitiloilta suoraan yksityishenkilöille mukaan? Onko olemassa jotain lakia viinin tuomisesta Suomeen koneessa?
      Olisin kiitollinen vastauksestasi hieman hölmöltä kuulostaviin kysymyksiini! Kiitos vinkeistä! :)

      • kvat

        Ostimme Prümin viinejä kymmenen pulloa, sen verran saimme melko mukavasti vietyä. Bernkastelissa viinejä myydään monellakin tilalla ja kaupoissa tietysti lisäksi. Mitenkään halpoja ne eivät välttämättä ole, Prümin halvin oli 7 euroa ja yleensä tuppasivat menemään yli kymmenen euron, mutta ehkäpä ne ovat hintansa arvoisia. Halvemmalla toki saa jostain muualta, Prüm on hyvin arvostettu tila.
        En tiedä onko koneessa tuomisesta säädöksiä, en ole kuullut. Suotavinta lienee viedä pullot käsimatkatavarana, mutta me olemme kyllä useita kertoja panneet joitakin pulloja ruumaankin meneviin laukkuihin. Jos ne kunnolla pakkaa, ei mitään tapahdu, etenkään näin lyhyellä matkalla. Kuohuviiniäkin rohkenimme tuoda kaksi pulloa käsimatkatavaroissa, sen kanssa on syytä olla varovainen.

      • nuorinainen-84
        kvat kirjoitti:

        Hintaluokalla ei ole niin väliä, Suomessakin tulee ostettua alkosta niitä yli parin kympin pulloja. Ja varmaasti maistuu hyv'lt' se oman reissun viini kotonakin kun alkon valikoima on suht suppea.
        kiitos vinkeistä, ne tulee hyvään käyttöön lähiaikoina. Hyvää kevättä!

    • seisoitte

      "Pahinta oli, kun paluumatkalla saimme seisoa ja odottaa tunnin koneeseen pääsyä, kun lähtöselvityksessä ei vihjaistukaan että kone on tunnin myöhässä."

      Ei kai lähtöselvitysvirkailija tiedä välttämättä koneen myöhästymisestä. Miksi seisoskella portilla, onhan hallissa penkitkin.

      • kvat

        Ihmettelenpä suuresti, ellei lähtöselvityksessä tiedetty koneen tulevan tunnin myöhässä. Olihan hallissa penkit, vaan ei kaikille.

        Muuten, selaillessani Visa-kuittejani huomasin, että Rotisserie Royalen lasku oli vain 109 euroa. Sen verran saa kyllä helposti menemään keskinkertaisessa suomalaisravintolassakin täyteen ateriaan viineineen. Kannattaa poiketa, tosin pöydänvaraus voi olla tarpeen. Yhteystiedot löytyvät netistä.

      • teutooni

        http://www.rotisserie-royale.de/

      • turkey
        teutooni kirjoitti:

        http://www.rotisserie-royale.de/

        Matka Moselilta Reinille on viinien viettelystä

        Reitti kulkee halki vuosisatojen, läpi maalauksellisten kylien ja viinitarhojen. Puolelta toiselle kiemurtelevan joen mutkan takaa ilmestyy muinainen ritarilinna. Kaikkea tätä tarjoaa Saksan kaunein matkailualue.

        ks.
        http://www.turunsanomat.fi/erikoissivut/ (matkailu) tänään

      • suvi21
        turkey kirjoitti:

        Kyllä Moselin alueella on hyvin tilaa kesälläkin, siellä on todella paljon hyviä majataloja, viinitiloja ja hotelleja joista monen ovella kesäisinkin "Zimmer frei"-merkki. Moselin ranta on todella ihanaa matkailualuetta. Varsinkin polkupyörällä on kiva huristella pitkin joen rantaa. Ja Ryanair kuljettaa ihan hyvin perille ja sieltä pois.

      • krhm
        suvi21 kirjoitti:

        Onko lokakuu jo liian myöhäinen aika mennä viiniretkelle Moseliin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      959
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      161
      930
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      740
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      49
      668
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      580
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      572
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      543
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      474
      541
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      506
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      73
      503
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      493
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    20. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      65
      444
    Aihe