-Matkakertomus-

Minä tulin pariviikkoa sitten ensimmäiseltä Thaimaan matkalta. En ollut ikinä matkustellut missään kun ei ole tuota kielipäätäkään. Mutta kylällä
maamiesseuran miehet saivat puhuttua minut ympäri, sieltä kuulemma
voi löytää vaimoehdokkaita helpommin kuin täältä kyliltä.

Ja eukkohan se pitäisi löytää auttamaan talon töissä ja ajattelin että kaipa
sitä uskaltaisi sitten lähteä.

Minulla ei ole ollut mitään kokemusta naisista
ja on muutenkin heikko itsetunto, joka johtuu isästä joka ei ole ikinä arvostanut minua ja joka asiasta nälvinyt eikä mikään ole sille äijänperkeleelle kelvannut... Hankin pari vuotta sitten putkimiehen tutkinnonkin mutta
äijän piti siitäkin ivailla.

Sanoi että meikäläisen putkimiestaidoilla pääsisi
korkeintaan Huuberille hajulukoksi.

Enpä arvannut että siellä Thaimaassa on niin jumalattoman kuuma.


Meinasi jo heti läkähtyä, kun lentoasemalta käveltiin bussiin. Bussi vei meidät sitten Pattaya nimiseen kaupunkiin kun sitä olivat niin kehuneet.
Onneksi matkaopas hoiteli hotellissa kaikki järjestelyt ja huoneet, minä en kyllä
ymmärtänyt mitään.


Siellä huoneessa oli joku laite joka puhalsi
kylmää ilmaa onneksi sillä hikoilin jo kuin pieni sika.(K)


Kävin suihkussa ja vaihdoin
vaatteet ja ajattelin lähteä katselemaan vähän kaupunkia.
Siinä hississä tuli alas kaksi nuorta suomalaispoikaa jotka sanoivat menevänsä hakemaan "oppaat" kaupungista, en tiennyt että niitä on useita,meidän bussissa oli vain yksi?


Kylläpä siellä pyöri paljon kaikenlaista porukkaa ja ravintoloita ja pieniä
baareja oli vieri vieressä.
Menin yhteen sitten istumaan kun sieltä viitottiin
kovin ja pyysin ruokalistaa mutta ei niillä ollut kuin vain pähkinöitä, tuumin
että ruokapaikat on sitten erikseen.
No kaljaahan nuo kovin tyrkyttivät ja
kyllä se siinä kuumassa maistuikin.

Joku tarjoilija tuli juttelemaan jotain,
mutta en minä siitä mitään ymmärtänyt nyökytin vain ja sanoin jees jees.


Ihmettelin miten niin pienessä baarissa tarvitaan niin paljon tarjoilijoita.

Kovin nättejä kyllä olivat ja nauraa tirskuivat. Yksi tuli istumaan siihen vie-
reeni ja ymmärsin että hän halusi juotavaa.


No minä tilasin hänelle ja itselleni lisää kaljaa.


Hän puhui vähän englantia jota minä ymmärsin,, -yhtä vähän, mutta hyvin me toimeen tultiin.

Siinä roikkui joku ihmeen palokello joka ty-
tön mukaan oli rikki ja se pyysi minua katsomaan sitä.


Ei siinä muuta vikaa ollut kuin naru vain vähän jumissa. Vähän ajattelin että onpa alkeelliset
palohälyttimet täällä ja kiskoin sitä monta kertaa illan aikana kun se tuntui
niin huvittavan kaikkia.

Sitten myöhemmin se tyttö näytti kovin, että hän haluaisi lähteä minun mukaani ja ihmettelin kovin että näinkö helppoa se on täällä. Tottakai suostuin heti, ihmettelin vain miten niin nätti tyttö haluaa lähteä meikäläisen
matkaan.??

Siinä sitten kierreltiin ympäri kylää ja käytiin ravintolassa syömässä ja muissa baareissa. Olin jo aika humalassa ja ajattelin että on
varmaan paras lähteä nukkumaan ja yritin kysellä tytöltä minne voisin viedä hänet mutta hän halusikin tulla mukaani hotelliin ja olin aivan äimän käkenä, kunpa kaverit kotona nyt näkisivät.
Kallekin.


Aamulla se tyttö sanoi , että haluaisi viettää koko kaksi viikkoa minun kanssani ja ajattelin että aina vain paranee. Pari viikkoa meni todella nopeasti käytiin ostoksilla...

Hän halusi ostaa kaikenlaisia vaatteita ja meikkejä ja välillä oltiin rannalla. Täytyy sanoa että olin jo aivan rakastunut.


Oli kyllä onni matkassa kun löysin jo ensimmäisenä iltana mukavan tarjoilijatytön, pel-
käsin etukäteen, että pitäisi käyttää prostituoituja jos haluaa naista saada.


Usein käytiin siinä baarissa missä hän on töissä moikkaamassa hänen työ-
kavereitaan ja aina ne olivat saaneet sen palokellon rikki jonka minä aina
korjasin ja testasin ja kaikilla oli hauskaa. Muut tytöt baarissa kutsuivat
minun tyttöäni perhoseksi mikä olikin mielestäni osuva lempinimi, olihan
hän nätti kuin perhonen.
En kehdannut puhua hänelle vielä avioliitosta mutta kihlat jo ostimme.
Hänelläkin on ongelmia perheensä kanssa. Isä on kuulemma täysi hulttio
eikä huolehdi perheestään, ymmärsin että hänellä on joku Mekong niminen
jalkavaimo jonka kanssa hän vain seurustelee kaiket illat eikä välitä vaimostaan ja lapsistaan.

Hän toivoi että minä kunnon miehenä voisin auttaa hänen perhettään ja
lupasin lähettää Suomesta rahaa. Hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta muut miehet hän rakastaa vain minua. Lähtöpäivänä hän halusi vielä jon-
kun muiston minusta ja annoin oman kultaketjuni hänelle.

Nyt odottelen vain koska näen taas rakkaani.
4507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihana matka sulla ja aidon, oikean rakkaudenkin löysit heti ekalta reissulta.;o)

Kai tarjosit maamiesseuran miehille kierroksen kiitokseksi. :D

Äänestä

:))

Mulla on yksi tuttava tehnyt vastaavan reissun. Vaikka hassua onkin niin tää tyyppi on OIKEESTI naimisissa tän "oppaan" kanssa nykyään. Ja kultaisia kaulaketjuja lähetellään nykyään muistoksi koko suvulle :)) Että varo vaan - pian saat hommata ittelles koko kultasepän liikkeen että suku siellä kaukan on tyytyväinen muistoesineisiin...

Äänestä
  • -annahan käyn ensin juopottelemassa,kuuntelen jamppaa...tai siis -egotripin- tänään pois.

    Hmm..mitenkähän se jatko menee...


    sikakoo


    Luultavasti en -saanut- tautia?

    Ehken jotain positiivista kuitenkin?

    Sitäpaitti ei tää oo nii heleppoo...

    Äänestä

  • sikakoonlääkäri- kirjoitti:

    -annahan käyn ensin juopottelemassa,kuuntelen jamppaa...tai siis -egotripin- tänään pois.

    Hmm..mitenkähän se jatko menee...


    sikakoo


    Luultavasti en -saanut- tautia?

    Ehken jotain positiivista kuitenkin?

    Sitäpaitti ei tää oo nii heleppoo...

    toivotaan negatiivista lopputulosta ; ))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5213100 kirjoitti:

Minä tulin pariviikkoa sitten ensimmäiseltä Thaimaan matkalta. En ollut ikinä matkustellut missään kun ei ole tuota kielipäätäkään. Mutta kylällä
maamiesseuran miehet saivat puhuttua minut ympäri, sieltä kuulemma
voi löytää vaimoehdokkaita helpommin kuin täältä kyliltä.

Ja eukkohan se pitäisi löytää auttamaan talon töissä ja ajattelin että kaipa
sitä uskaltaisi sitten lähteä.

Minulla ei ole ollut mitään kokemusta naisista
ja on muutenkin heikko itsetunto, joka johtuu isästä joka ei ole ikinä arvostanut minua ja joka asiasta nälvinyt eikä mikään ole sille äijänperkeleelle kelvannut... Hankin pari vuotta sitten putkimiehen tutkinnonkin mutta
äijän piti siitäkin ivailla.

Sanoi että meikäläisen putkimiestaidoilla pääsisi
korkeintaan Huuberille hajulukoksi.

Enpä arvannut että siellä Thaimaassa on niin jumalattoman kuuma.


Meinasi jo heti läkähtyä, kun lentoasemalta käveltiin bussiin. Bussi vei meidät sitten Pattaya nimiseen kaupunkiin kun sitä olivat niin kehuneet.
Onneksi matkaopas hoiteli hotellissa kaikki järjestelyt ja huoneet, minä en kyllä
ymmärtänyt mitään.


Siellä huoneessa oli joku laite joka puhalsi
kylmää ilmaa onneksi sillä hikoilin jo kuin pieni sika.(K)


Kävin suihkussa ja vaihdoin
vaatteet ja ajattelin lähteä katselemaan vähän kaupunkia.
Siinä hississä tuli alas kaksi nuorta suomalaispoikaa jotka sanoivat menevänsä hakemaan "oppaat" kaupungista, en tiennyt että niitä on useita,meidän bussissa oli vain yksi?


Kylläpä siellä pyöri paljon kaikenlaista porukkaa ja ravintoloita ja pieniä
baareja oli vieri vieressä.
Menin yhteen sitten istumaan kun sieltä viitottiin
kovin ja pyysin ruokalistaa mutta ei niillä ollut kuin vain pähkinöitä, tuumin
että ruokapaikat on sitten erikseen.
No kaljaahan nuo kovin tyrkyttivät ja
kyllä se siinä kuumassa maistuikin.

Joku tarjoilija tuli juttelemaan jotain,
mutta en minä siitä mitään ymmärtänyt nyökytin vain ja sanoin jees jees.


Ihmettelin miten niin pienessä baarissa tarvitaan niin paljon tarjoilijoita.

Kovin nättejä kyllä olivat ja nauraa tirskuivat. Yksi tuli istumaan siihen vie-
reeni ja ymmärsin että hän halusi juotavaa.


No minä tilasin hänelle ja itselleni lisää kaljaa.


Hän puhui vähän englantia jota minä ymmärsin,, -yhtä vähän, mutta hyvin me toimeen tultiin.

Siinä roikkui joku ihmeen palokello joka ty-
tön mukaan oli rikki ja se pyysi minua katsomaan sitä.


Ei siinä muuta vikaa ollut kuin naru vain vähän jumissa. Vähän ajattelin että onpa alkeelliset
palohälyttimet täällä ja kiskoin sitä monta kertaa illan aikana kun se tuntui
niin huvittavan kaikkia.

Sitten myöhemmin se tyttö näytti kovin, että hän haluaisi lähteä minun mukaani ja ihmettelin kovin että näinkö helppoa se on täällä. Tottakai suostuin heti, ihmettelin vain miten niin nätti tyttö haluaa lähteä meikäläisen
matkaan.??

Siinä sitten kierreltiin ympäri kylää ja käytiin ravintolassa syömässä ja muissa baareissa. Olin jo aika humalassa ja ajattelin että on
varmaan paras lähteä nukkumaan ja yritin kysellä tytöltä minne voisin viedä hänet mutta hän halusikin tulla mukaani hotelliin ja olin aivan äimän käkenä, kunpa kaverit kotona nyt näkisivät.
Kallekin.


Aamulla se tyttö sanoi , että haluaisi viettää koko kaksi viikkoa minun kanssani ja ajattelin että aina vain paranee. Pari viikkoa meni todella nopeasti käytiin ostoksilla...

Hän halusi ostaa kaikenlaisia vaatteita ja meikkejä ja välillä oltiin rannalla. Täytyy sanoa että olin jo aivan rakastunut.


Oli kyllä onni matkassa kun löysin jo ensimmäisenä iltana mukavan tarjoilijatytön, pel-
käsin etukäteen, että pitäisi käyttää prostituoituja jos haluaa naista saada.


Usein käytiin siinä baarissa missä hän on töissä moikkaamassa hänen työ-
kavereitaan ja aina ne olivat saaneet sen palokellon rikki jonka minä aina
korjasin ja testasin ja kaikilla oli hauskaa. Muut tytöt baarissa kutsuivat
minun tyttöäni perhoseksi mikä olikin mielestäni osuva lempinimi, olihan
hän nätti kuin perhonen.
En kehdannut puhua hänelle vielä avioliitosta mutta kihlat jo ostimme.
Hänelläkin on ongelmia perheensä kanssa. Isä on kuulemma täysi hulttio
eikä huolehdi perheestään, ymmärsin että hänellä on joku Mekong niminen
jalkavaimo jonka kanssa hän vain seurustelee kaiket illat eikä välitä vaimostaan ja lapsistaan.

Hän toivoi että minä kunnon miehenä voisin auttaa hänen perhettään ja
lupasin lähettää Suomesta rahaa. Hän sanoi ettei häntä enää kiinnosta muut miehet hän rakastaa vain minua. Lähtöpäivänä hän halusi vielä jon-
kun muiston minusta ja annoin oman kultaketjuni hänelle.

Nyt odottelen vain koska näen taas rakkaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu