Terve!
Otimme kolme viikkoa sitten karkeakarvaisen mäyräkoiranpennun. Nyt yhdellä perheenjäsenellä todettiin allerginen astma (voimakas altistus siitepölylle ja kissalle, lievä koiralle). Lääkäri ja astmahoitaja kehottivat luopumaan koirasta. Nyt olemme vaikean ratkaisun edessä. Kaivataan samantyyppisiä kokemuksia ratkaisumme tueksi.
Otimme kolme viikkoa sitten karkeakarvaisen mäyräkoiranpennun. Nyt yhdellä perheenjäsenellä todettiin allerginen astma (voimakas altistus siitepölylle ja kissalle, lievä koiralle). Lääkäri ja astmahoitaja kehottivat luopumaan koirasta. Nyt olemme vaikean ratkaisun edessä. Kaivataan samantyyppisiä kokemuksia ratkaisumme tueksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
lähes 40 vuotta allergiaa ja viimeiset kymmenen vuotta astmaa, joka vuosi vuodelta pahenee.
Siinä minun tarinani.
Toivottavasti teillä osataan ajatella elämää pidemmälle kuin mitä minä joskus pystyin tekemään. Se ajatteleminen ja testit pitäisi vain suorittaa jo ennen koiran hankkimista, sillä tällä tavoin jälleen yksi koira on valmis kiertoon.
Meillä on 2koiraa ja minulla todettiin allerginen astma myös..en ole ikinä saanut astmakohtauksia omista koiristani ja ne nukkuvat samassa sängyssä..mutta toisten koirienkanssa on eri juttu..kun menen ystäväni koiran lähelle alkaa ahdistaa..lääkäri ihmetteli kun testit näyttivät allergiaa koirille ja silti minulla on 2koiraa..
lääkäri totesi että olen saanut omilta koiriltani siedätyshoitoa ja siksi tottunut niiden turkin pölyyn..
mulla ittelläni todettiin astma viikkoa ennen ku piti uuden pennun tulla taloon (pk. mäyräkoira) , meillä jo entuudestaan oli jackrusselin terrieri. Mutta kyllähän se pentu oli pakko ottaa. Kasvattajn kanssa sovittiin että pennun voi palauttaa jos ilmenisi jotain ongelmia. Myös äidilläni ja veljelläni on allergiat ja veljelläni vielä lievä astma (joka minullakin) ei kuitenkaan kellään ole ilmennyt mitään oireita... Mutta kyllä pentua ottaessani sisäistin asian että joskus voin mahdollisesti tulla siihen pisteeseen että olisi pakko koirasta luopua. Onneksi sitä päivää ei vielä ole tullut! Ja kyllähän niitä siedätys hoitojakin olisi... Mutta auttaako ne sitten varmasti? Mutta meillä jostain syystä ei allergiat tai muut ole mitään haitanneet!!!=)
meillä 2 koiraa ja astma ja allergia.kaikille eläimille kissa pahin ja sit koira jne...,siitepölyille myös.omista koirista välillä aivastuksia ja nenän kutinaa jne...mut koirista ei luovuta ennen kuin henki lähtee. ja lääkäri sanoi meille kans et koirat annettava pois kun allergia arvot niin korkeat..mut mehän tiedämme itse mitä teemme.
kärsii lapsi, en miettisi hetkeäkään, aikuinen leikkiköön omalla terveydellään miten tykkää, mutta lapsen terveyttä ei voi vaarantaa.
Täällä moni on kertonut, että vaikka on allergiaa niin mitään pahempaa ei ole ilmennyt, vaikka on koiria. Olisi kiva tietää mitä rotuja koiranne edustavat?
Olen kuullut, että ainakin Schappendoes olisi vähemmän allergisoiva, onko näin?
On allergiaa,kissa,heppa jen.Ja koira on Cotoni,mut luulen joutuvan siitä pesusta kerran kk.Ja ahkerasta siivouksesta eikä koiraa sänkyyn.Pientä nuhaa on muttei haittaa.Tämän ainakin pidän ikänsä,on jo ikää kertynytkin.Siitepölyaika alkaa ja pakko käyttää lääkkeitä.Voimia alottajalle,itse jouduin luopumaan hepasta ja kisusta aikoinaan.Nyt ei ole ollut poskiontelotulehduksia,pelon kanssa elellään.Toivoisin voivani omistaa aina edes koiran!Joka koira hilseilee luulen toisten kyllä vähemmän,kuin toisten.