Siis erosta kolme vuotta. Ja vasta puoli vuotta sitten aloin saamaan elatustukea (pienin mahdollinen) kahdesta lapsestamme ja samalla isä lopetti lasten tapaamisen.
Nyt mennyt siis puoli vuotta ja lapsia ei ole ottanut yhdeksikään viikonlopuksi itselleen. Tällä viikolla kysyin, että ottaisko.. ..vastaus oli että ei, koska mulle maksetaan niistä. Siis jos katkaisen elatusmaksut, alkaa lasten isä taas tapaamaan lapsiaan.
Mikä vi**u tommosen päässä pyörii??
Ihanaa kiusaa tekee mielestään mulle, mutta kenellekköhän se sitä tekee?? ei taida tajuta, että itselleen ja lapsilleen.
Mainitsin myös, että jos näin meno jatkuu, haen tukiperhettä, joka ottaisi lapsia esm.1krt//kk. Ja ukaasit tulikin ex:ltä saman tien, jos sen teen.
Käyn kolmivuoro työssä ja vapaa-ajan ongelmia"" ei todellakaan ole. Lapset alle 6-vuotiaita. Olisi kiva päästä edes joskus kaupoille yksin. *haaveilee*
Sukulaisistakaan ei lasten hoidon suhteen ole ikinä apua, lähimmät asuu 250km päässä..
Mitäs ootte mieltä, jos edes alkuunkaan saa selkoa koko tilityksestä.. Millä tässä jaksanee eteenpäin? Tuntuu, että tässä tilassa on niin yksin..

Vastaukset 2
Vanhimmat
jotensakin.Itse olen 5 muksun yh(vanhin 13v ja nuorin 5v),erosta yli 2v jo.Aluksi ex otti muksuja joka toinen vkonloppu,lomillaan ei kuitenkaan ikinä.Sitten kun muutti naisystävänsä kanss yhteen ja heille muksu syntyi..tapaamiset harvenivat yht äkkiä joka kolmas vkonloppu tapahtuvaksi.Ja nyt useasti mennyt yli 6viikkoakin ennenkuin muksuja luokseen ottaa!Tapaamisten välissä ei pidä lapsiin mitään yhteyttä.Ja elatustuet maksaa miten milloinkin,jos maksaa.
Vapaa-ajan ongelmia ei siis minullakaan.Ja laissa kun sanotaan että isällä on oikeus tavata lapsiaan,ei kuitenkaan velvollisuutta..ja meidän tehtävä on "edesauttaa isän ja lasten välejä"!Tainnut tulla lainsäätäjälle iso lapsus lakia tehdessään...meillä yh-äideillä on siis vain velvollisuuksia,oikeuksia ei lainkaan!
Kaikenlisäksi lasten isällä ollut tapana ilmoitella milloin mitäkin negatiivista minusta..kerrankin sossu soitti ja moitti;"lasten isä oli kuulema saanut lapsilta flunssan",kun olivat siellä olleet vkonlopun!
Itse olin ollut silloin yli 2kk.tta kotona kun nuorimmainen sairastui.Opiskelunkin jouduin keskeyttämään sen takia,mutta ketäpä sellainen kiinnostaa!
Voimia sinulle toivon,valoisaa kevättä...
Pyydä ihmeessä tukiperhe,oma jaksamisesi on tärkeintä..sillä jos sinä et jaksa ei jaksa kukaan muukaan!
Itse yritän yksin...jotensakin saanut totaalisen tarpeeksi sossun touhuista ja etenkin siitä mielivaltaisuudesta jolla niin minua kuin muitakin yh-äitejä on kohdeltu!
Yksinkertaisesti isä tuhoaa oman vanhuutensa ja sinun pitää jaksaa vain. Siitä tulee rutiini ajan kanssa.
T: Leski-isä