Testataan

Vuosikausia olemme noutaneet ilmaiset reseptilääkkeet mutta nyt luultavasti testataan terveydenhulto.

Minulta loppui juuri antibioottikuuri mutta putket eivät ole kunnossa.
Muijalla alkoivat epämääräiset oireet eilen.
Tänään lekurit eivät osanneet sanoa mitään.
Muijalla polycytemia-vera ja maksa roikkuu yhden suonen varassa.

No, päivystävä asema on risteyjsen toisella puolella ja terveyskeskus noin 1,5km:n päässä mutta tähänastiset, vähäiset kokemukset espanjalaisista lääkäreistä eivät ole kovin rohkaisevia.

Saa nähdä miten kevät sujuu!?
8474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja Espanjassa vakituisesti asuvana (jo vuosikausia) voin sanoa saaneeni erittäin hyvää hoitoa niin omasta terveyskeskuksesta kuin erikoislääkäriltäni. Nyt olen juuri menossa Röntgen ja ekografisiin kuvauksiin.
Mieheni sairastui äkillisesti ja vakavasti Suomessa. Joutui siellä sairaalaan ja myöhemmin jatkohoitoon täällä. Se terapia, jota ei suomalaiset lääkärit halunneet suorittaa tehtiin täällä kotimaassamme hyvin tuloksin (->angioplastia). Suomessa sanoivat leikkauksen olevan ehdottomasti tarpeen, jota he toisaalta eivät halunneet suorittaa, sillä heillä oli todellinen kiire saada mieheni mahdollisimman äkkiä pois sairaalasta.
Mielestäni Espanjan julkinen systeemi, "Seguridad Social" on maailman parhaita. Niin kuin itsekin jo totesit hakevasi ilmaiset lääkkeet, mutta unohdit sanoa ilmaisilta lääkäreiltä ja ilmaisista terveyskeskuksista ja sairaaloista.
Vaikka tästähän suomalainen innostuu, sillä mehän olemme aina ylivertaisia. Negatiivistä maastamme emme hyväksy missään muodossa. Me teemme vain hyvää ja laadukasta alalla kuin alalla...
Toivon teille kummallekin kaikkea hyvää, mutta jos ette saa mielieistänne hoitoa ja kohtelua, niin takaisin Suomeen vaan.

Äänestä
  • Kuten mainitsin, emme ole tarvinneet muuta kuin reseptilääkkeet.
    Nämä reseptilääkärit eivät ole kovin vakuuttavia olleet.
    Muutamalla tuttavallamme siellä on vaihtelevia kokemuksia myös leikkaushoidosta.

    Vaimon tilanne on todella vakavasti otettava. Siinä on henki kyseessä.
    Suomessa on kaksi hematologia jotka ovat ottaneet asian huolekseen, myös lomillaan!
    Jatkuvat, pisimmillään 4 viikon välein tehtävillä labrakokeilla hienosäädetään lääkitystä (solumyrkkyjä)-
    Pienikin muutos esimerkiksi ruokavaliossa näkyy heti veriarvoissa.

    Meidän kylällämme on parin viimeisen vuoden aikana tapahtunut huomattavia muutoksia paikallisessa terveydenhuollossa.
    Toivottavasti emme joudu turvautumaan siihen mutta varauduttava on.

    Sitä paitsi, vieraalla kielialueella on asioiden hoito, vivahteetkin selvittäen, hankalaa.
    Espanjamme on heikkoa ja lontoon murretta puhuvat lääkärit ovat hakusassaan.
    Eikä se berliini tai tukholma taida olla sen parempia.

    En tiedä missä mielessä heitit tuon viimeisen kommenttisi?
    Kiitos kuitenkin tuosta yllättävästä tiedosta että sieltä voi päästä poiskin!

    Ps. Asunto on ollut 20 vuotta mutta pisin oleskeluaika on ollut 3 kuukautta.
    Puutteen torjunta rajoitti aiemmin ajankäyttöämme!

    Äänestä

  • Tietsarin osto.
    Kannattaako roijata Suomesta vai ostaa sieltä?
    Mitenkäs nettikahvilat?
    Onko teillä Suomesta viety, sieltä ostettu vai käyttekö nettikahvilassa?

    Äänestä

  • terveydenhuolto kirjoitti:

    Kuten mainitsin, emme ole tarvinneet muuta kuin reseptilääkkeet.
    Nämä reseptilääkärit eivät ole kovin vakuuttavia olleet.
    Muutamalla tuttavallamme siellä on vaihtelevia kokemuksia myös leikkaushoidosta.

    Vaimon tilanne on todella vakavasti otettava. Siinä on henki kyseessä.
    Suomessa on kaksi hematologia jotka ovat ottaneet asian huolekseen, myös lomillaan!
    Jatkuvat, pisimmillään 4 viikon välein tehtävillä labrakokeilla hienosäädetään lääkitystä (solumyrkkyjä)-
    Pienikin muutos esimerkiksi ruokavaliossa näkyy heti veriarvoissa.

    Meidän kylällämme on parin viimeisen vuoden aikana tapahtunut huomattavia muutoksia paikallisessa terveydenhuollossa.
    Toivottavasti emme joudu turvautumaan siihen mutta varauduttava on.

    Sitä paitsi, vieraalla kielialueella on asioiden hoito, vivahteetkin selvittäen, hankalaa.
    Espanjamme on heikkoa ja lontoon murretta puhuvat lääkärit ovat hakusassaan.
    Eikä se berliini tai tukholma taida olla sen parempia.

    En tiedä missä mielessä heitit tuon viimeisen kommenttisi?
    Kiitos kuitenkin tuosta yllättävästä tiedosta että sieltä voi päästä poiskin!

    Ps. Asunto on ollut 20 vuotta mutta pisin oleskeluaika on ollut 3 kuukautta.
    Puutteen torjunta rajoitti aiemmin ajankäyttöämme!

    sairaana ja kielitaidottomana (espanjan) on todellakin parasta palata Suomeen. En sano tätä mitenkään pahalla.
    Miehinikään ei osaa suomea (vaikka 30v. olemme yhdessä purtaneet), joten ymmärrän toki tilanteen sairastastumisesta vieraassa maassa.
    Pystyykö vaimosi matkustamaan vai tarvitseeko erikoiskuljetusta!
    Ei ollut minulla pienintäkään halua loukata tai nilviä sinua viestilläni. Yritin vain kertoa omista kokemuksistani.

    Äänestä

14 vuotta olen asunut täällä ja aina tarvittaessa olen saanut loistavan palvelun, asiantuntemuksen ja hoidon.

Äänestä
  • Jotkut yrittävät huijata jättämällä a ja o yläpilkut pois!
    Yritätkö sinä huijata päin vastoin?

    Äänestä

  • näppäimistö kirjoitti:

    Jotkut yrittävät huijata jättämällä a ja o yläpilkut pois!
    Yritätkö sinä huijata päin vastoin?

    Ei ole skandinaavista näppäimistöä. loytyy Ñ ñ, mutta ä ja ö pilkut saa kun painaa samaan aikaan iso kirjainta ja noita pilkkuja. On tullut jo 14 vuotta käytettyä sekä suomen että espanjan kielellä. ¿Queda claro?

    Äänestä

  • pilkut kirjoitti:

    Tietokoneemme ja näppäimistömme olemme aina ostaneet Espanjasta.
    Ä-Ö löytyvät, mutta ruotsalaista "oota" ei minulla ole.
    Ai niin pitää kai minunkin "todistaa" asuvani Estanjassa...¡coño!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yerveydenhuolto kirjoitti:

Vuosikausia olemme noutaneet ilmaiset reseptilääkkeet mutta nyt luultavasti testataan terveydenhulto.

Minulta loppui juuri antibioottikuuri mutta putket eivät ole kunnossa.
Muijalla alkoivat epämääräiset oireet eilen.
Tänään lekurit eivät osanneet sanoa mitään.
Muijalla polycytemia-vera ja maksa roikkuu yhden suonen varassa.

No, päivystävä asema on risteyjsen toisella puolella ja terveyskeskus noin 1,5km:n päässä mutta tähänastiset, vähäiset kokemukset espanjalaisista lääkäreistä eivät ole kovin rohkaisevia.

Saa nähdä miten kevät sujuu!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu