kertotaulu

Kyselen teiltä ekaluokkalaisten vanhemmilta että osaako ekaluokkalaisenne kertotaulua? 1-10
Meillä poika alkoi itsekseen opettelemaan. En kuvittele lapseni olevan mikään ihmelapsi. hän osaa laskea päässään kertotaulut.
Millä luokalla aloitetaan kertotaulun opettelu?
Ainakaan meijän lapselle ei ole vielä koulussa opetettu.
43682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kertotaulut harjoitellaan kakkosluokalla, ja yleensä vain 1-5:n kertotaulut, loput tulevat sitten kolmosella. Aika harvoin törmää lapsiin, jotka osaavat kertotaulut ekalla. Toki moni tietää joitakin kertotauluja, mutta sujuvaan osaamiseen en juurikaan ole törmännyt. Toisaalta näppärät laskijat kyllä pystyvät niitä päättelemällä laskemaan.

Äänestä

Oma ekaluokkalaiseni osaa päättelemällä kertotaulut. Ei ole niitä systemaattisesti harjoitellut, vaan on aina ollut hurjan taitava laskija. Eli laskee kertotaulujen vastaukset päässään tosi nopeasti.

Äänestä
  • sivutaan kertotauluja jo toisella vuosiluokalla, mutta varsinainen opettelu aloitetaan vasta kolmannella.

    Äänestä

Ei se tavattoman erikoista ole, jos ekaluokkalainen osaa kertotaulua. Matemaattista lahjakkuutta on luultavasti taustalla, meilläkin oppivat ennen kuin koulussa, taisi toinen osata jo ennen kouluikää jonkun verran. Ovathan nuo matemaattisesti lahjakkaita, mutteivat tosiaan mitään ihmelapsia. Keskiarvot muutoin ovat siinä kasin ja ysin välissä, mutta matikan numerot pyörineet koko ajan ysin ja kympin välillä molemmilla.

Osa opettelee ulkoa oppimalla, osa päättelemällä. Päättelemällä oppiminen on juuri sitä matemaattista lahjakkuutta, ulkoa oppiminen on merkki hyvästä muistista. Kummastakin taidosta on hyötyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti ihmeissään... kirjoitti:

Kyselen teiltä ekaluokkalaisten vanhemmilta että osaako ekaluokkalaisenne kertotaulua? 1-10
Meillä poika alkoi itsekseen opettelemaan. En kuvittele lapseni olevan mikään ihmelapsi. hän osaa laskea päässään kertotaulut.
Millä luokalla aloitetaan kertotaulun opettelu?
Ainakaan meijän lapselle ei ole vielä koulussa opetettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu