Kuinka moni täällä on kiinnostunut runoudesta? Kirjoitatteko itse? Pöytälaatikkoon vai jollekin yleisölle? Ja, vielä yksi kysymys: suosituksia lesbisestä runoudesta?
Itse olen kiinnostunut runoudesta, luen aika paljon runoutta ja käyn joskus myös runoklubeilla, esim. Kohina on joskus hyvä, Linnunlaulukin jotenkin sympaattinen, vaikka usein aika kankeaa. Nämä siis Helsingissä. Tällä hetkellä olen innostunut Heli Laaksosen Sulavoista, vaikka en aiemmin hänen runoistaan niin innostunut. Länsimurre kyllä vähän hankaloittaa lukemista, mutta Helillä on niin hyviä juttuja! Muita suosikkeja mm. Szymborska, Kyllikki Villa, Solja Krapu (ruotsiksi), Claes Anderson, jotkut Risto Ahdin oivaltavat runot, Ilpo Tiihosen rytmiikkaa ja Risto Rasan luontotunnelmat. Paljon muitakin on, nuoria runoilijoita myös, ja joitain lattarirunoilijoita yms, mutta nuo nyt tuli mieleen. Lattarirunoilijoista pitää kyllä mainita kuubalainen Dulce Maria Loynas, upeita runoja!
Itse kirjoittelen myös, tosin nyt on ollut pitkään inspiraatio aika kateissa. Yksi omakustannekin on julkaistu, ja kustantajiakin kärkytty, laihoin tuloksin...
Itse olen kiinnostunut runoudesta, luen aika paljon runoutta ja käyn joskus myös runoklubeilla, esim. Kohina on joskus hyvä, Linnunlaulukin jotenkin sympaattinen, vaikka usein aika kankeaa. Nämä siis Helsingissä. Tällä hetkellä olen innostunut Heli Laaksosen Sulavoista, vaikka en aiemmin hänen runoistaan niin innostunut. Länsimurre kyllä vähän hankaloittaa lukemista, mutta Helillä on niin hyviä juttuja! Muita suosikkeja mm. Szymborska, Kyllikki Villa, Solja Krapu (ruotsiksi), Claes Anderson, jotkut Risto Ahdin oivaltavat runot, Ilpo Tiihosen rytmiikkaa ja Risto Rasan luontotunnelmat. Paljon muitakin on, nuoria runoilijoita myös, ja joitain lattarirunoilijoita yms, mutta nuo nyt tuli mieleen. Lattarirunoilijoista pitää kyllä mainita kuubalainen Dulce Maria Loynas, upeita runoja!
Itse kirjoittelen myös, tosin nyt on ollut pitkään inspiraatio aika kateissa. Yksi omakustannekin on julkaistu, ja kustantajiakin kärkytty, laihoin tuloksin...
Vastaukset 52
Vanhimmat
Olen aina toivonut että osaisin kirjoittamalla ilmaista sisintäni tai luoda tarinoita mutta mulle ei ole sitä lahjaa suotu, olen kyllä yrittänyt :(
Lukioaikana kirjoittelin aika paljon runoja, nykyään kirjoittelen edelleen mutta ei niitä voi runoiksi kyllä sanoa, ne on vaan...kirjoituksia. Kuvataide on mun juttu ja usein yhdistelen sanoja ja kuvaa ja pidän jonkinlaista kuvapäiväkirjaa, viimeksi tänään kirjottelin jotain mutta ei ne jutut oo mitään yksikseen erotettuna kuvasta.
On paljon hyviä runoja ja runoilijoita, nyt vaan tulee päällimmäisenä mieleen Sylvia Plath joka on kirjoittanut tosi terävästi (psykologiselta kannalta) ja rehellisesti muunmuassa naiseudesta ja omasta 'hulluudestaan'. Sanantuojat-kokoelma oli mulle joskus raamatun asemassa, varmaan vuoden ajan luin sen lähes joka ikinen päivä. Nykyään en ole hirveästi runoja lukenut, luulen että kuuntelisin mielelläni runonlausuntaa tai runoilijoita itse lukemassa teoksiaan. Joskus teattereissa tai kirjamessuilla oon sellaista kuullut, oon aatellut mennä joskus jonnekin runoklubille kuuntelemaan. Tiedän että Linnunlaulussa on sellanen mutta Kohinasta en oo koskaan kuullut.
Lesbisistä runoilijoista: tää nyt on aika itsestäänselvyys, mutta Sapfosta pidän kovasti. Oon lukenut kaiken mitä suomeksi on hänen tuotannostaan saatavilla, vaikka ne onkin fragmentteja niin tekevät minuun vaikutuksen fyysisyydellään ja voimallaan.
OIkeastaan ihailen kaikkea luovaa. Ja kuvan ja sanan (tai ylipäätään eri taiteen muotojen) yhdistäminen on tosi kiinnostavaa.
Siitä just esim ne Kohinaklubit on jänniä, koska niissä usein yhdistetään runoon jotain muuta. Viimeksi teema oli "Runo on musiikkia", paikalla oli Johanna Venho, Lauri Otonkoski ja Kauko Röyhkä (joka oli kyllä tosi pettymys, örväsi kännissä lavalla). Parasta oli Varna yhtye (tai duo), jotka esitti runoista tehtyjä biisejä. Oli tosi hyvä! Kohinan löytää netistä, googleta kohina-klubi.
Itsekin olen Sapphoa lukenut, ja eihän hän tietenkään suotta ole kuuluisa. Hyvät kiksit tuli myös, kun luettiin rakkaan kanssa toisillemme valikoituja runoja Virpi Hämeenanttilan kääntämästä Jasmiini-yöt teoksesta (Intian klassista runoutta). Kirjoittajina usein olleet miehet (osa kyllä on naisia, osa tuntemattomia eli kirjoittajaa ei tiedä), mutta ainakin kun naiseni luki niitä minulle, niin aikamoista kihelmöintiä aiheutti. :)
Huomasin, että tiistaina on Kohina-klubi. Minkälaisia tilaisuuksia ne ovat? Käykö niissä vaihtuvaa porukkaa?
Taidanpa mennä :)
Minä kirjoittelen runoja. Mielessä myös haave saada niitä julkaistuksi.
Tähän mennessä olen vain antanut niitä ystävilleni.
Kävin sun galleriasivulta, siitä itseasiassa inspiroiduin kirjoittamaan tästä runoaiheesta. Olisi mielenkiintoista lukea lisääkin runojasi. :)
Ehkä mäkin laitan sinne galleriasivulle jonkun tekeleeni, onpahan kiinnostavampaa luettavaa (ehkä?) kuin siellä toistaiseksi olevat jöpinäni.
Julkaisukynnys on tosi korkea, ja aika monesta asiasta kiinni. Mutta jatka kirjoittamista, ehkä se kustantajakin vielä joskus löytyy, meille molemmille. :)
En tiedä kaipaatko ylipäätään kommentteja, toivottavasti et ainakaan loukkaannu kun sanon, että se sun galleriasivun runosi on musta hyvä, mutta voisi loppua siihen ongelmajätettä kohtaan.
Joo, varmasti olisi hyvä korjaus, jos jättäisin lopun pois. On vaan "itselle kirjoitettuja" nuo runot, vähän katkeruutta mukana - ehkä huomattavissa... Niin ja se katkeruudella ei ole mitään tekemistä lasten kanssa (joista myös mainitaan).
Laita sinäkin profiiliisi joku oma runosi. Itsekin voisin taas vaihtaa.
Tosin hirveästi miettimättä. En tiedä onko laittamani runo niin hyvä, tai "tuotantoani edustava", mutta tykkään siitä vain itse, oli hyvä fiilis.
Juu, katkeruus vähän kuulsi läpi, mutta ongelmajöteriviin asti käsittelit aihetta mielestäni persoonallisesti. :) Enkä yhdistänytkään katkeruutta runosi perusteella mitenkään lapsiin. Se runo on vähemmän katkera ja voimakkaampi ilman sitä loppua.
Laita vaan lisää runoja, lukisin mielelläni!
Kyllä mäkin kirjoitan lähinnä itselleni, vaikka annakin ihmisten lukea mun runoja. Mulle sopiva tapa purkaa ajatuksia ja tunteita.
Tykkään sun runosta. Älä vaan sano, että harrastat metsässä rämpimistä, siis esim. mustikanpoimintaa ja sienestystä? Samat fiilikset nimittäin minulla sienimetsässä. Meditoin siellä, en mustikassa vaan "suppilossa".
Hmmm. Pitäisiköhän alkaa riisua runoista katkeruutta? Vai kirjoittaa uusia vähemmän katkeria? Kun sekin tunne on ollut käytävä läpi rankasti...
Kyllä kyllä, ihan olin mustikassa kun idea iski! Ja mökkeilemässä muutenkin. Mullakin syksyllä iskee suppiskuume, enkä malta lähteä metsästä kotiin, vaikka kaikki vasut ja pussit jo täynnä. :)
Kirjoita vaan usia runoja. Ja semmoisia miltä silloin tuntuu! Tai siis nyt. :) On mullakin katkeria, tai ainakin kovin negatiivisiakin runoja, hyvähän se on päästää kirjoittamallakin rankat tunteet ja mielentilat ulos, eikä pitää niitä umpioituina sisällään.
Mutta jos haluaa muokata runojaan, ihan omaksi ilokseen tai sitten esim. julkaisua havitellessa, niin ei niistä katkeruutta tarvitse karsia, mutta kylläkin sanomalle turhia, sanallisesti mielenkiinnottomia rivejä.
Itse en ole kovin hyvä hioja, suhtaudun runoihini vähän kuin lapsiin, haluan että ne hyväksytään omina itsenään. :)
Laitoin toisenkin runon sivulleni.
Tuo sinun uudempi tuotantosi kolahti. Runosi on oikein tunnelmapala tässä vaiheessa iltaa. Hyvä!
Samojen harrastusten takia se sun runo olikin niin koskettava.
Poistin tuossa profiilissa olevasta versiosta lopun ja kyllä se on parempi. Siis runona. Kiitos :) Mutta se ei enää sano sitä, mitä silloin sanoin eikä tarvitsekaan. Ehkä on hyvä vähän siivota sitä sisäistä pahaa oloa pois. Sen voi vaikka pakata omaksi yksikökseen ja kerätä sinne kaikki katkerat sanat. Huh, mikä paketti siitä tulisikaan!
Suhtaudun minäkin runoihini aika herkkämielisesti, ei niitä niin vaan saa sormeilla. Mutta joskus teen niistä uusia versioita. Ja HYVÄ neuvo on paikallaan. Huonoja ei oteta vastaan ;)
Toinen runosi on tosi hyvä. Mutta, vaikka suhtaudut runoihisi kuin lapsiisi, niin ehdottaisin seuraavaa: jätä pois kokonaan kolmas säkeistö/kappale. Vähemmästäkin ymmärtää. Ttarkoitan, ettei aina tarvitse selittää. Sen jälkeen runosi on mielestäni tosi tyylikäs ja avoin. Ethän tästä loukkaannu?
Luin runot profiileista
@gila: oon samaa mieltä mmä:n kanssa että runosi on parempi niin kuin se nyt on. Viimeiset rivit tavallaan toistivat saman ajatuksen jonka olet jo hienosti sanonut kohdassa 'rakkauden ongelmajätettä'. Se on hyvä lopetus :)
@mmä: tykkään tosi paljon runostasi. Varsinkin kohdasta 'meditoin mustikassa / luovutan verta metsälle'. Tuo runo luo kuvia mun päähän ja se oliskin mielenkiintoinen kuvitettava.
Kiitos vinkistä, tuo Jasmiiniyöt- kokoelma vois hyvinkin olla sellainen mistä mä innostun. Olen joskus lukenut ihastuneena intialaista uskonnollista kirjallisuutta joka oli lähinnä rakkausrunoa jumalalle, mutta hyvin aistillisesti ne rakkautta kuvasivat.
Vaikutuin myös meditoinnista mustikkametsässä. Hieno säe! Yritin saada tänne profiilia, mutta on näin yöllä tämä chat aika tukkeessa. Tosi mielenkiintoinen ajatus tuo runon kuvitus. En tiedä muuta runokuvitusta kuin Kirsi Kunnaksen teokset. Varmaan kuvia runoista on enemmänkin...
Kiitos kehuista! Olen tosi iloinen ja innostunut, kun tästä runoaiheesta sukeutui näin paljon keskustelua! Mun piti vaan välillä mennä nukkumaan. :)
Näin, että olit poistanut sen vikan osan.
Ymmärrän myös, mitä tarkoitata, että se ei enää sano samaa, kuin silloin tarkoitit. Usein pelkistämällä runo kuitenkin sanoo enemmän (mulla on itsellä tästä paljon opittavaa! Kuten tuossa allakin kommentoitiin, mäkin voisin usein virtaviivaistaa runojani aika lailla...). Ja jäähän aina kirjoittajalle talteen se alkuperäinenkin versio, eräänlainen dokumentti, päiväkirjan tyyppinen todiste jostain eletystä olosta.
Heh, en keräisi kyllä mitään katkeruuksien laatikkoa, mutta ihan hupaisa ajatus mun mielestä olisi semmoinen poistettujen pätkien sillisalaatti, kaikki ne sanat ja rivit jotka olisi editoitu pois runoista. Millaisiakohan ne julkaistujen ja palkittujenkin runoilijoiden poistetut sanailut olisivat?
En tietenkään loukkaantunut. Rakentava kritiikki on aina tosi arvokasta, ja joskus kiven takana. Vaikka onkin mukava kun kehutaan, pelkkä "tosi kiva" ei oikein auta kehittymään.
Mietin tuota antamaasi palautetta. Voi todellakin olla, että sen kappaleen poistaminen vahvistaisi runoa. Lähinnä pidän siitä ajatuksesta (ei ihminen ole hengissä, vaan ruumiissa) mutta sanataiteellisesti se on ehkä siinä heikoin lenkki. :)
Wau! Olisi mahtavaa, jos maalaisit kuvan siitä runosta! Tai siis, mielikuvastasi, jonka runo herätti. Mä oon itse joskus kirjoittanut runoja taiteen inspiroimana, mm. Yves Kleinin näyttelyn jälkeen, ja yhden tosi voimakkaan tanssiesityksen innoittamana. Itseasiassa voisin laittaa sen tanssijarunonkin sinne galleriasivulle.
Siinä Jasmiiniyöt-kokoelmassa on myös parin naisrunoilijan hyvin eroottissävyisiä ylistysrunoja Krishna-jumalalle, eli ehkä samantapaisia runoja, mitä olet jo lukenut. Muut runot ihan maallisille rakastajille, mutta kiihkeitä, kauniita, ja osa humoristisia. Suosittelen!
runojasi esille, olisi kiva lukea.
Onhan niitä runoteoksia joihin on tehty kuvitusta, miks mulle ei vaan nyt tule mieleen?... No, ainakin Märta Tikkanen on yhdistänyt runojaan miehensä Henrikin piirrosten kanssa. Mua myöskin kiinnostaa lastenkirjojen kuvitukset, se on yksi mun unelma. Ihailen suuresti mestareiden Tove Janssonin ja J.R.R. Tolkienin töitä, hehän kuvittivat omia teoksiaan. Kyllähän kirjoittaja ja kuvittaja voi tehdä yhteistyötä jos tyylit ja ajatukset sopivat yhteen.
Kun luin runosi toisen kerran niin ymmärsin tuon 'meditoin mustikassa' ihan toisella tavalla, niinkuin että meditoi mustikkametsässä tai että mustikoiden poimiminen voi olla samankaltainen kokemus. Ensilukemalla ajattelin että meditointi tapahtuu mustikan sisässä, joko niin että mustikka on suuren suuri tai sitten olento joka meditoi on hyvin pieni :DDD Metsä kun voi olla aika rauhallinen ja hyvä paikka meditoida mutta jos pääsisi mustikan sisälle niin se olisi vielä parempi paikka :D
Joo, just Krishna-juttuja olen lukenut.
Viime aikoina on tullut enemmänkin kirjoiteltua, ja jos tavaraa alkaa kertyä lootaan samaan malliin kuin tähän asti, niin kustantajalle ajattelin laittaa.. Itse luen melko vähän toisten tuotantoa, tai ainakin suppealla otannalla. Se voi olla hyväksikin oman tuotannon kannalta, jotta oma linja "pysyy puhtaana", ettei saa liikaa vaikutteita muilta. Vai mitä mieltä?
Valitettavan usein kirjoitusvireeseen pääsen vasta suht' myöhäisillä tunneilla, mistä arkisten asioiden rytmi ja suorittaminen ikävästi häiriintyy;D Ja kaikki "tunnemylläkkävaiheet" elämässä kirvoittavat enemmän tekstiä kuin onnellisessa tilassa oleilu. Se on harmi!!
Mullakin kirjoittelu ajoittuu usein iltaan ja yöhön, mutta kirjoitan kyllä myös päivällä, missä vaan kun inspiraatio iskee. Kirjottelen ylös ideoita tai kokonaisia runoja, sitten hion niitä jälkeenpäin enemmän tai vähemmän. Joskus herään keskellä yötä runo päässä ja pakko kirjottaa se ylös, muuten en saa nukuttua.
Mäkin ajattelin ennen että muiden tuotannon lukeminen vaikuttaa jotenkin negatiivisesti omaan kirjoittamiseen. Mutta olen nykyään oikeastaan päinvastaista mieltä. Tottakai lukemastaan saa vaikutteita, mutta ei niitä tarvitse ryhtyä kopioimaan. Se oma ääni löytyy musta parhaiten kokeilemalla.
Ja juu, onnellisessa tilassa mullakin syntyy vähemmän runoja, ja nekin aika kehnoja. Kaikenlaisissa myrskyissä niitä sitten tunkee esiin hillitäöntä tahtia! Mutta toisaalta jos oon OIKEEN huonossa kunnossa (niinkun oon vähän ollut) niin sillon tyrehtyy runosuoni kokonaan.
Mä oon eri mieltä tosta että toisten töiden lukeminen tai katseleminen vaikuttaisi haitallisesti omaan ilmaisuun. Mulla on esikuvia joiden töitä tutkiskelen tarkastikin ja voin saada niistä inspiraatiota mutta ne on kyllä aivan erilaisia tyylillisesti kuin se mitä itse teen. Jos jonkun työ innostaa mua niin lähinnä se on sellasta henkistä innostusta ja energiaa tehdä jotain omaa.
Oon kanssa ihmetellyt sitä miksi yleensä aiheita ja ideoita tulee eniten just silloin kun illalla sammuttaa valot ja on saanut aseteltua itsensä mukavasti nukahtaakseen. Ehkä se johtuu pimeästä ja siitä että näköaisti on poissa niin alkaa nousta kuvia jostain alitajunnasta. Ja iltaisin muutenkin tunteet nousee enemmän pinnalle.
Onnellinen olotila voi yhtä hyvin olla inspiroiva mutta kyllä mustakin tuntuu usein siltä että tunnemyllerryksillä ja melankolialla on aika paljon vaikutusta. Eräs kirjailija sanoi että kaikki taiteilijat on rikkinäisiä ihmisiä (tietysti voidaan sanoa että kaikki ihmiset ovat jollain lailla rikkinäisiä), enkä tiedä allekirjoitanko tuota väitettä muutenkaan, mutta on siinä ehkä jotain totuutta. Luulen että kaikkia taiteentekijöitä yhdistää tietynlainen herkkyys, ja juuri se voi saada kärsimään sellaisistakin asiosta jotka moni sivuuttaa olankohautuksella. Oon täysin samaa mieltä siitä että liika kärsimys tappaa luovuuden.
Niin, kyllä ilta ja uneen "rauhoittuminen" ovat otollisinta aikaa uusille ideoille, runokuvillekin. Joistakin taas aamu on parhainta aikaa runon syntymiselle, aivot ovat levänneet. Silloin kun on myllerrystä ynnä muuta tunnekuohua ja tuskaa, luulen että ilta on otollisinta. Koko valveillaolo ikään kuin kasvattaaa tarvetta purkaa tunne, vaikkapa paperille. Inspiraation iskiessä tuskin tulee matkittua jo lukemaansa, esim. jotain Eino Leinoa, Aleksis Kiveä saati Pablo Nerudaa. Uskon, että runo kuitenkin kumpuaa aika henkilökohtaisesti ihmisen omasta, sisäisestä maailmasta.
Minä olen kirjoittanut monia runoja näkemistäni unista.
Kirjoitan runoja. Sehän on sielulle balsamia. Uskon, että pöytälaatikkorunoilija elää meistä noin joka toisessa. Harvempi vain pääsee runojaan julkaisemaan. Haluan suositella runouslukemistoksi myös klassikoita; kyllä Katri Vala tai herkkääkin herkempi Edith Södergran ylittävät mennen tullen kaikenlaiset sukupuolirajat. Rakkaus on aina samanlaista. Eeva-Liisa Manner on myös upea. Kannattaa lukea myös Helena Sinervon romaani Runoilijan talossa.
Löytyvät myös minun hyllystäni. :) Hyviä ovat. Mannerta en ole vielä lukenut, enkä Sinervon kirjaa hänestä, mutta aikeissa on.
Ja kyllä, ei kirjoittajan tarvitse olla lesbo, että hän voisi kirjoittaa myös lesbon tunteisiin vetoavaa tekstiä, todellakaan! Eikä runosta useinkaan näe, kenelle se on kirjoitettu, vain runoilija tietää, ketä ajatteli, miestä vai naista, vai jotain ihan muuta asiaa.
Totta tuo, että rakkaus ylittää rajat eikä runossa näy välttämättä, ketä sen kirjoittaja on ajatellut. Itse olen kirjoittanut useimmat rakkauteen liittyvät runoni naisesta, mutta ei sitä monesta huomaa.
Olen kirjoittanut paljon vuosien varrella. Muttta vasta viimeiset kolme vuotta naisesta, siis rakkausrunoja. Aikaisemmat tekstini omasta mielestäni eivät kerro sukupuolesta, vaan ihmisestä. Kyllä olen nauttinut naiseen rakastuttuani ihan Hemingwayn tekstistäkin. Mikä on mielestäni aika hyvin.
Itse koen, että on vaikea arvioida, mitä joku ulkopuolinen runoissani näkee, miten ne tulkitsee. Eli vaikka minusta joku runo olisi aivan selvästi rakkaalleni (naiselle) kirjoitettu, ei minua tuntematon ihminen välttämättä niin tulkitse (varsinkin, jos automaattisesti olettaa minut heteroksi). Sama ylipäätään sen tulkitsemisessa, mitä runoissani kuvaan. Itse koen, että niistä voi lukea koko elämäntarinani, mutta ei ulkompuolinen välttämättä käsitä sanoistani niitä tapahtumia tai tunteita, joiden pohjalta runo on alunperin kirjoitettu. Eikä tarvitsekaan.
Toiseksi, eipä sillä ole mitään väliä. Kun luen (rakkaus)runoa, joka koskettaa, en välttämättä ensimmäiseksi mieti, onko se miehelle vai naiselle kirjoitettu, vaan vain se tunteen kuvaaminen välittyy. Luen aika tasapuolisesti mies- ja naisrunoilijoita, ja usein tulee tunne, että olisinpa osannut sanoa tuon noin hienosti!
Minustakin on vaikea arvioida, miten toinen lukee runoni. Mutta siinä se viehätys toisaalta onkin: joku voi nähdä siinä jotain aivan muuta kuin itse tarkoitin.
Rakkaus on rakkautta - kohdistuu se kumpaan vain sukupuoleen. Tosin ensirakkaus naisen kanssa voi tuoda esiin itsessä identiteettikriisin, joka voi tulla rivien väliin kurkistelemaan.
Minusta on jotenkin ihanaa lukea, miten kauniisti mies voi kirjoittaa. Kun taidan pitää miehiä yleensä vähän tylsinä ;) Ja sitten luen aivan ihania syvällisiä pohdintoja miehen päästä...
Runot ovat minulle mysteeri. Jään epävarmaksi, ymmälle, lausuntailloissa katson muita, ymmärsivätkö ne. Jää vajauden tunne (sinänsä ihan terveellinen, virn..).
Runous on maailma, jossa en ole kotonani. Vieras. Vanhemmat sisarukseni olivat mulle esikuvia "lukijoina", minä pikkuapinana siis myös aina kirja kädessä. En koskaan ole halunnut kirjoittaa, kaikkein vähiten runoja, mutta rakastan sanoja, tykästyn ajoittain tiettyihin ilmauksiin (on ihastumisvaiheita) ja yhä vielä mitä yllättävimmissä yhteyksissä ilokseni törmään teksteihin, jotka imaisevat. Olen hedonistinen kuluttaja, en tuottaja.
Sanoihin/kirjoituksiin minulla on ongelmanratkaisijan asenne, on saatava selvää, mitä sanotaan. Runouden suhteen väärä, tiedän, mutta mihin itsestään pääsee. Musiikkiin ja kuvataiteisiin en suhtaudu ollenkaan niin "tiedonhaluisesti". Tarvitsisin mitä_se_on-osiot, muuten hiertää. Voitte kuvitella ilmeeni, kun luen haikuja ..
Ajatukseni elävät teoissani,
pieruni pehmyt koostumus,
-haju rehellinen.
Helppoon menit. Vanha totuus, läheinen aihe irroittaa kynäilijästä parhaan esiin, sinun tapauksessasi pierun kosketuksen. Mikäli etenet konkretismissa samalla linjalla, arvaan tuloksen olevan jo sitä itteään. Löysä koostumus?
aina rehellinen haju silti!
Mitä rehellistä on vastenmielisessä? Vilauttelija on "rehellinen", näyttää itsestään tärkeimmän? Hakkaaja on rehellinen, jäljet näkyvät? Piereskelijä on rehellinen, haju paljastaa? Panettelija on rehellinen, ei kaunistele? Kyykyttävä talouspolitiikka on rehellistä, potkitaan ihmisiä reilusti pellolle, vaihtoehtojen soveltaminen vie dramatiikalta ja johtajaominaisuuksilta loiston?
Olen havainnut, että Suomessa on rehellisyyskoulukunta, jonka mielestä vain raadollinen on rehellistä. Ei kiehdo vienot kielot, ei soitto symbaalin, kun sielun valtaa pierut ja haisu hampuusin. Kiinnostuisikohan kustantaja meikäläisestä, vähän hiomatonta vielä? Lähentelee hyvää talonmies Kumpulaisen tasoa.
Hei, tein sulle ihan OIKEAN tanka-runon! Tavutkin on ihan oikein paitsi viimeisessä säkeessä jossa on yksi liikaa, mutta ymmärrät varmaan että tein sen kiireessä eikä ollut aikaa tavoitella täydellisyyttä. Aihepiiri on hieman samankaltainen kuin omassasi joten aattelin että osaat ehkä arvostaa tätä, ole hyvä:
Raxiin menossa,
minua vain jännittää
täytänkö kaikki
odotukset - syönkö niin
paljon että laatta lentää.
-------------------------------------
@Pir: 4real, mä olen kanssa ihmetellyt sitä että mitä tahansa negatiivista voi tehdä tai sanoa rehellisyyden nimissä. Ihan kuin se oikeuttaisi kaiken, vaikka loukkaamaan toista kun aina voi puolustella sanomisiaan sillä että mä olin vaan rehellinen. Kummallista...
Sulla oli hyvät riimit :DD
Mutta nyt mä lähen sinne Raxiin, moido! ;)
niin, kun jaksaa joskus jopa hymyillä niin ei tarvia pingottaa. :)
ja pieru jos mikä on rehellistä, ei minusta mitenkään vastenmielistä. varsinkin parisuhteessa. Eri asia sitten kodin ulkopuolella. sepä se tässä juju olikin. onko mikään suhde todella rehellinen jos pitää luonnollisia kaasujaan pidätellä ja käydä salaa pieremässä vessassa? Ei minusta. Hyvät tavat ovat eri asia, ymmärtänet.
Rehellisyyden mitta lienee kaikille omakohtainen mutta jos lakia rikotaan niin eihän se ole rehellistä toimintaa. herranjestas sentään otatpa asian vakavasti.
mitä raadollista on ihmiskehon toiminnassa? Ei mitään. Sen kompleksisempaa rakennetta saa hakea.
tosin en alkuperäisessäni mitään OIKEAA muotoa haeskellutkaan, tiesit sen varmaan. mutta kiitos kuitenkin.
Hassu juttu, kun pistin tämän runon aikaa sitten runot palstalle siellä jopa ihmiset älysivät ottaa sen huumorilla. Täällä se koettiin negatiivisena. Toivottavasti se edes jotain hymyilytti. Nooo, pistetään vastapainoksi tekstiviestiksikin sopiva pätkä:
Kaukana kukkivat lupiinit tuoksuivat taivaalle
ja ajattelin sinua,
missä olet,
mitä teet,
ja kaipaatko minua.
ja yhtäkaikki! rehellinen! :)
Kyllä omassa kotonaan pitää saada piereskellä, eri asia sitten jos itse haluaa pitää ilman raikkaampana ja menee vessaan...
Tinni-Tunni
Hieman kulmat kohosivat, kun minulle tarjottiin kolmella rivillä helppoa runoa rehellisestä pierusta. Sitten muistin:
Kaikki naiset tietävät, miten miesväki poikasista vaareihin näyttää olevan loputtoman viehtynyt pierusta ja kakasta ja alapään jutuista. Mieshuumoria, katsokaapas joskus sillä silmällä miesvaltaista pöytäseuraa, miten miesten päät kurkottuvat kohti kertojaa ja naamat iloitsevat. Aidosti innoissaan, ja löylyä sen kuin lisätään, jokapojalla on tematiikkaan oma antinsa. Yhtä aidosti naiset ovat tympääntyneitä, mutta koettavat sopuisuuden tähden sietää. Tässä on eräs mies- ja naishuumorin perustavanlaatuinen ero. Ymmärrän, etten ymmärrä - jotain sekin ;). Peace.
Jatkoin sen jälkeen rehellisyysteemasta, selitin ilmeisen huonosti. Toistan. Ihmettelen, miksi Suomessa mielestäni pidetään tosiaankin rehellisinä esim. juuri tönkköjä, jotka loukkaavat, ehkä tahattomasti, osaamattomuuttaan, ei kauniisti puhuvia, vaikka ne tarkoittaisivat mitä sanovat. Rehellisinä nyrkkiä housuntaskussaan puivia kirota päräyttäviä katkeroita, vaikka ne olisivat kuinka väärässä. Rehellisinä kovia ratkaisuja vaativia (esim. koivisto-, viinas-, niinistö-tyylistä monetaristista kuristavaa talouspolitiikkaa), vaikka pehmeämmin keinoin (ekspansiivisuutta tukevalla finanssipolitiikalla mm. Ruotsin malliin) olisi saavutettu vähintää sama taloudellinen tulos pienemmin ihhimillisin kustannuksin. Ja niin edelleen.
Rehellisyyshän on perisuomalainen hyve, sitä ihaillaan ja "rehelliset" yksviivaiset juntit saatetaan korottaa jopa olympolaisiin korkeuksiin.
Motto: kaunis ei ole rehellistä, pehmeä ei ole rehellistä, hyvä ei ole rehellistä, epäile kaikkea sitä. Vain kovuus ja karuus on aitoa ;).
Kotoperäisiin pieruharrastuksiin en ota kantaa. Jokainen pieree, se siitä, mutta oodeja en sille kirjoita.
että vähän kummallista jos ei saisi omassa kodissaan piereskellä, en mä mitenkään ole pieruhuumorin ystävä, tai no, se nyt on aika hauskaa Simpsoneissa ne piirretyt jotka TV:ssä esittävät pieruhuumoria. Mutta sehän onkin pieruhuumorin parodiointia se. Ja huumorista pidän sellaisesta, jossa on jotain älyllistä jujua, esim se mainos oli tosi hyvä jossa possu heilutti banderollia jossa luki: "Syökää kanaa, syökää kanaa!" Se oli älykästä huumoria :-) On tullut nyt katsottua Huonosti käyttäytyviä miehiä, se on aika hauska vaikka perustuu varsin pitkälle henkilöparodiaan.
Tinni-Tunni
PS. Ja Mr Bean on kans oikein hyvä!
Voin ymmärtää että tuo tekele aiheuttaa lukijoissa jakautumista. Toiset tykkää, toiset ei. Ei sitä kuitenkaan ihan huumorilla tehty vaan pilke silmäkulmassa. En mie pierusta koskaan huumoria ole tehnyt.
minusta se on niin että kaikki rehellinen on kaunista. mutta ei sen nimissä voi ihmistä loukata. Ja mie en tiedä missä sie tuohon ilmiöön kaikki kova ja karu on rehellistä olet törmännyt mutta mie en moista ole lähipiirissä/muutenkaan ilmiönä ole havainnut.
mutta ainakin se runo herätti sius tunteita/ajatuksia, eikös se ole aina positiivista?
asia, mutta kyllä nauratti. Minun runollinen ilmaisuni on samalla tasolla (sitä kyllä irtoaisi, jos vain julkaistuksi saisi, kustantajat herätkää, runoni mun kerätkää...) Luen kyllä runoja mielelläni silloin, kun minusta tuntuu, että ymmärrän lukemani (esim. Gilan runo tuolla alapuolella), ongelmani on lähinnä löytää ne ymmärrettävät runot (muutakin kuin Pikku Marjan eläinkirja). Onneksi olen saanut apua ja vielä ihan mukavalta taholta :)
Rehellisyydestä. Minäkin olen kiinnittänyt huomioni samaan ilmiöön; muita voi rehellisyyden nimissä loukata mielin määrin ja rehellisyydellä voi puolustella miten inhottavaa ja törkeää käyttäytymistä tahansa. Joskus tuntuu, että korrektia käytöstä pidetään jossain mielessä jopa negatiivisena ja olen myös törmännyt siihen, että se, joka ei käytä alatyylisiä ilmaisuja on helposti hienostelija...
Kommenttini taitaa olla aika etäällä runoudesta. Mutta runoilija se on Kumpulainenkin.
Tajusin pilkkeen, en muuten olisi yhtynyt leikkiin. Mulla on tämä kumma oma huumori riesana ..
Runosta toiseen asiaan: olet kai sinäkin huomannut miesspesiaalin pieruhuumorin? Akateeminen tai amis, sama hekotus. Ei pahalla, siis miehiä kohtaankaan, toteamus.
Karu/rehellinen-oireyhtymästä suomalaiskansalliset havaintomme ovat erilaisia, viittaan siis kulttuuriseen taipumukseen, en ehdottomaan lainalaisuuteen. Myönteistä, jos sitä ei koeta yleiseksi, meillä on kansakuntana toivoa! Luepas kumminkin päivän Hesarista yleisönosastomielipide (Paula Sutinen: Suomessa hyväksytään ihmisiltä epämiellyttävä käytös), siinä oli yksi esimerkki arvoilmastomme ilmentymisvariaatioista. Yksi, ei kannata yleistää, mutta ulkomailla olen tullut panneeksi merkille saman asian - ja laittanut sen lomailun tuoman hyvän mielen piikkiin.
Oli oli, positiivinen tapaus oli tuo runosi, sait vanhan liikauttamaan seisovaa lammikkoaan ja änkeytymään näppäimille. Anna runouden pulputa vaan.
Ollaan näemmä molemmat vasta loppusointuasteella eikä pystytä etäännyttämään selkokielistä substanssia ilmaisullisesta monimerkityksisyydestä.
Nimenomaan Kumpulainen on runoilija. Ja laulaja. Toivuttuani ensilevystä aloin pitää idolina, niin sitä ihmisen pitää! Muuttuiko meno armottomaksi vai vetäytyikö mies viisaan lepoon, en ole kuullut.
Olet taas muuttanut profiilia, se edellinen oli hurmaava (äreä jne), hymyilytti kaikenlukenuttakin.
HEI GILA,
Mieltäni on jo kauemmn askarruttanut kysymys, että kenen on jokin aika sitten tällä palstalla kirjoittamasi runo
"Joskus tuulee niin kovaa
että tunnen halua lentää
ilmassa kauas
sinne missä kaikki on toisin.
Enkä minäkään olisi
aivan samanlainen.
Mutta sinä pidät
minusta kiinni
pidät kädestä lujalla otteella
ettei tuuli vie minua.
Ilman sinua olisin
tuulenpuuskassa
leijuva lehti
hiekanjyvä joka lentää kauas.
Enkä kuitenkaan
itseäni uudelleen löytäisi. "
Onko kenties omasi? Runo iski suoraan sydämeeni ja on lunastanut paikkansa jääkaappimme ovessa. Se tuo lohtua silloin, kun haluaisin todella lentää pois, kauas ja paeta itseäni. Kiitos runosta.
Kyllä minä sen olen kirjoittanut.
Olen liikuttunut siitä, että se on tehnyt sinuun vaikutuksen... Kiitos sinulle :)
.. ajatusta, tässä ja noissa muidenkin runoteksteissä, kuvittelin jopa ymmärtäväni ;).
runoista innostunut, kouluaikana joskus haaveilin että minusta tulisi kirjailija, mutta se oli vain sellainen haave... Mutta joskus olen lukenut jonkun runon ja vaikuttunut ja jopa on voinut tulla jopa tippa silmään. Vähän aikaa sitten luin jostain kuolinilmoituksesta lyhyen runon, en muista kenen se oli mutta joku tunnettu suomalainen kuitenkin. Se kertoi ihmisen katoavaisuudesta ja siitä että ihminen kuitenkin on osa sukupolvien ketjua. Se oli hyvä. Eino Leinon Nocturne on myös hyvä, kaunis ja vaikuttava, ihmetyttää että kirjoittaja on niin nuorena osannut sen kirjoittaa.
Tinni-Tunni