Kylppärin ilmastointi

Kylpyhuoneemme on rempattu hiljattain, mutta valitettavasti edellinen asukas ei laittanut lattialämmitystä. Kylppärissä on vain pieni vesipatteri ja viluhan siellä tulee. Varsinkin lattia on kylmä.

En kuitenkaan viitseisi vetää uuden karheaa lattiaa uusiksi.

Suurin syy koleuteen lienee saunan oven ali tuleva kylmä ilma. Tuloilma johdetaan saunan puolella lattiatasoon ja mielestäni hieman oudosti kauas patterista. Sanokaapa nyt, että kannattaisiko kokeilla jatkaa tuloilmailmaputkea ylöspäin? Toivomuksena olisi, että kylmä ilma sekoittuisi paremmin lämpimän ilman kanssa, eikä näin kulkeutuisi sellaisenaan pesuhuoneen puolelle.

Onko mahdollista että kylppärin lämpötila nousisi edes hieman tällaisella järjestelyllä?
6873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saunassa tuloilman on hyvä tulla juuri kiukaan vierestä läheltä lattiaa. Silloin saunottaessa ilma lämpenee ja kohoaa ylös, ja kun poisto on lattian rajassa ilmalla on sopiva kierto. Onkohan kylpyhuoneen jokin seinä ulkoseinänä? Onko kylpyhuoneessa esimerkiksi ikkunaa ulos? Nämä seikat vaikuttavat, jos ei ikkunan alla ole patteria, niin tila yksinkertaisesti on kylmä. Jäi myös epäselväksi onko tuloilma käytännössä raitisilmaventtiili vai lämmitettyä koneellista tuloilmaa? Jos joka tapauksessa nostat saunan tuloilmaventtiilin ylös, saunan oma ilmavaihto saattaa kärsiä.

Äänestä
  • Mutta eikös uusissa kämpissä tuloilma oteta kiukaan yläpuolelta? Tällöinhän raitis ilma kai saadaan paremmin kiertämään saunottaessakin, ja lattia ei kait pitäisi jäädä yhtä kylmäksi.

    Kylpyhuoneen pitkä seinä on tosiaan ulkoseinä. Ikkunoita ei ole, kuin saunan puolella. Tuloilma on vain suora putki ulkoa sisälle ja jatkuu noin metrin verran ulkoseinästä koteloituna kiukaan eteen.

    Äänestä

  • Lämpöä lisää kirjoitti:

    Mutta eikös uusissa kämpissä tuloilma oteta kiukaan yläpuolelta? Tällöinhän raitis ilma kai saadaan paremmin kiertämään saunottaessakin, ja lattia ei kait pitäisi jäädä yhtä kylmäksi.

    Kylpyhuoneen pitkä seinä on tosiaan ulkoseinä. Ikkunoita ei ole, kuin saunan puolella. Tuloilma on vain suora putki ulkoa sisälle ja jatkuu noin metrin verran ulkoseinästä koteloituna kiukaan eteen.

    Jos kylmä ilma tulee lattialle, niin eihän se sieltä mihinkään nouse, varsinkaan jos poisto on oven ali pesuhuoneen puolelle, vaan valuu suoraan pesuhuoneen puolelle.

    Raitisilmaputkiakaan ei enään nykyisin tuoda saunoihin, jos talossa on koneellinen tulo, niin ilma tulee sen kautta esilämmitettynä.

    Voisi auttaa jos jatkaisit raitisilmaputken kiukaan yläpuolelle, jolloin se sekottuisi löylyyn. Venttiili voisi myös olla suljettava, jolloin sen voisi pitää kiinni kun sauna on kylmä.

    Äänestä

  • jjj kirjoitti:

    Jos tuon tuloilman luukun sulkee muulloin kuin saunottaessa, niin heikentääkö se kylpyhuoneen ja siellä olevien pyykkien kuivumista?

    Äänestä

  • jjj kirjoitti:

    Jos kylmä ilma tulee lattialle, niin eihän se sieltä mihinkään nouse, varsinkaan jos poisto on oven ali pesuhuoneen puolelle, vaan valuu suoraan pesuhuoneen puolelle.

    Raitisilmaputkiakaan ei enään nykyisin tuoda saunoihin, jos talossa on koneellinen tulo, niin ilma tulee sen kautta esilämmitettynä.

    Voisi auttaa jos jatkaisit raitisilmaputken kiukaan yläpuolelle, jolloin se sekottuisi löylyyn. Venttiili voisi myös olla suljettava, jolloin sen voisi pitää kiinni kun sauna on kylmä.

    Tarkennettakoon vielä että en kaipaa "löylyilmaston" takia tuloputken siirtoa kiukaan ylle. Sen sijaan jos tällä tavoin saisi kylmän ilman kulkeutumista kylpyhuoneen puolelle hillittyä sen verran että kylppäri olisi edes puoli astetta lämpimämpi, niin olisin valmis "putkihommiin".

    Äänestä

  • Lämpöä lisää kirjoitti:

    Tarkennettakoon vielä että en kaipaa "löylyilmaston" takia tuloputken siirtoa kiukaan ylle. Sen sijaan jos tällä tavoin saisi kylmän ilman kulkeutumista kylpyhuoneen puolelle hillittyä sen verran että kylppäri olisi edes puoli astetta lämpimämpi, niin olisin valmis "putkihommiin".

    Ilman muuta raikas tuloilmaputki ylöspäin kiukaan kivien yli ja putken kääntö löylyn sekaan. Silloin kun saunassa ei saunota putken ilmankulku on voitava sulkea.

    Kylmäilma on painavampaa kuin lämminilma ja sillä on taipumusta jäädä lattiatasoon. Toki ilmaa nousee kiukaan sivusta löylynheittohetkellä, mutta onko se puhdasta?

    ”jps” paremmin perillä näistä asioista kuin ”ins”.

    Raikas kylmäilma kylmettää lattiatasoa ja valuu kylpyhuoneeseen päin. Jos löylyhuoneessa olisi vielä lattialämmitys, energian hukka olisi todella kovaa luokkaa.

    Jos löylyhuoneessa on lauteitten päällä katossa tai seinän yläosassa jälkituuletuksen venttiili se on suljettava saunan lämmityksen ja saunomisen aikana ja avataan vasta saunomisen jälkeen.
    Löylyhuoneen poistona käy silloin pesuhuoneen poistoventtiili. Löyly tulee happirikkaampana saunojille ja poistuu kiertyen lattiatasoon, siitä oven alta pesuhuoneen poistoilmakanavaan.
    Kylmä tuloilma pois lattiatasosta ja tilalle alaskiertyvä löyly.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lämpöä lisää kirjoitti:

Kylpyhuoneemme on rempattu hiljattain, mutta valitettavasti edellinen asukas ei laittanut lattialämmitystä. Kylppärissä on vain pieni vesipatteri ja viluhan siellä tulee. Varsinkin lattia on kylmä.

En kuitenkaan viitseisi vetää uuden karheaa lattiaa uusiksi.

Suurin syy koleuteen lienee saunan oven ali tuleva kylmä ilma. Tuloilma johdetaan saunan puolella lattiatasoon ja mielestäni hieman oudosti kauas patterista. Sanokaapa nyt, että kannattaisiko kokeilla jatkaa tuloilmailmaputkea ylöspäin? Toivomuksena olisi, että kylmä ilma sekoittuisi paremmin lämpimän ilman kanssa, eikä näin kulkeutuisi sellaisenaan pesuhuoneen puolelle.

Onko mahdollista että kylppärin lämpötila nousisi edes hieman tällaisella järjestelyllä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu