Bernina-saumurit

Hei!

Onko kenelläkään kokemuksia Berninan saumureista 2500DCT tai 1300DC? Olen vaihtamassa saumuria ja haluaisin sellaisen, joka olisi helppo langoittaa ja ompelisi myös peitetikin. Nykyinen (Baby lock BL4-736DF) on aika hankala langoitettava vaikka muuten on toiminut erinomaisesti ja toimii toki edelleen.
57662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näin lyhyesti sanoisin, että pidän Berninan 2500CDET-saumuria aika monimutkaisena kapistuksena. Minulla on sellainen, enkä oikein ole vielä ”sinut” sen kanssa. Siinä on monta kohtaa säädettävänä kun on vaihdettava esim. simultaanitikki peitetikiksi. Minulla on vanha saumuri vielä kaverina (kun sitä ei kannattanut antaa vaihdossa, eikä kukaan halunnut ostaa käytettyä konetta), eli sillä ompelen kappaleet toisiinsa ja Berninassa pidän peitetikkiasetukset. Ja vaikka olen ”pelannut” sen vanhan saumurin kanssa (jossa varsinkin toisen siepparin langoitus on joskus yhtä tuskaa) jo 20 vuotta, niin silti tämä ”uusi” Bernina vaatii aikamoisen opettelun, eikä ihan hätäisen ompelijan kone taida olla. Langoitus on kuitenkin mielestäni helpompaa tässä uudemmassa Berninassa kuin vanhassa saumurissani. Tuosta toisesta kysymästäsi Berninasta en osaa sanoa mitään. Kannattaisiko myös kokeilla jotain muuta merkkiä (esim. Babylock Evolve)? Katselin netistä jotain arvosteluja ja se kai olisi yksinkertaisempi käyttää kuin esim. Bernina2500 CDET). Paljonkohan nuo kyselemäsi Berninan saumurit nykyään suunnilleen maksavat?

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! Tarjousten perusteella Bernina-saumurien hintahaitari on noin 1.300 - 1.800 euroa. Eräästä liikkeestä sain tietää, että Bernina 2500DCT olisikin jo poistuva malli ja siitä nimenomaan sain erinomaisen tarjouksen, kylläkin sähköpostitse. No, nyt olen sitten Pfaff coverlock 4862:n onnellinen omistaja?! Ja vanha saumuri on ainakin toistaiseksi mukana kuvioissa.

    Äänestä

  • Himmi kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! Tarjousten perusteella Bernina-saumurien hintahaitari on noin 1.300 - 1.800 euroa. Eräästä liikkeestä sain tietää, että Bernina 2500DCT olisikin jo poistuva malli ja siitä nimenomaan sain erinomaisen tarjouksen, kylläkin sähköpostitse. No, nyt olen sitten Pfaff coverlock 4862:n onnellinen omistaja?! Ja vanha saumuri on ainakin toistaiseksi mukana kuvioissa.

    Sain tämän Bernina 2500DCET:n aikoinani todella edullisesti, voisi jopa epäillä, että myyjä erehtyi hinnasta, ompelukoneliikkeestä sen ostin. Tarkoitukseni oli ensin katsella pelkkää peite- ja ketjutikkiä ompelevaa saumuria, mutta se oli ominaisuuksiinsa nähden yllättävän kallis (juuri näissä viesteissäkin mainittu Bernette, suositushinta jotain 1200 euroa). Nykyään tunnetuilla valmistajilla on varmaan hyviä ja helppokäyttöisiä saumureita, joilla saa ommeltua myös peitetikin. Uusia malleja tulee markkinoille varmaan joka vuosi.

    Äänestä

Berninat ovat yleisesti ottaen helppoja langoitettavia mutta saumauksesta vaihto peitetikkiin vaatii kovin monta operaatiota. Tuossa 2500 dcet:ssä ei tarvitse sentään vaihtaa pistolevyä kuten vanhemmassa mallissa!

Itse olen ratkaisut tuon peitetikkiongelman sillä, että minulla on kaksi konetta! Tavallinen Bernina 1100DA -saumaukseen ja 2000DCE peitetikkiin ;-) Tämä on ilmeisesti aika yleistä, koska työkaverillani on juuri sama BabyLock -saumuri kuin sinulla hän osti sen rinnalle Bernina peitetikkikoneen. Parhalla kaverillani on vanha Bernette saumuri ja sen rinnalla juuri tuo 2500 DCET peitetikkikoneena..

Eli oletko harkinnut ostaa oman koneesi rinnalle Berninan tai muun valmistajan pelkän peitetikkikoneen? Se olisi edullisempi ratkaisu ja antaisi ompelujärjestyksen suhteen täyden vapauden!

Äänestä
  • Kyllä tuo Bernina 2500 DCET on tietysti aivan loistava kone pelkästään peitetikkikoneena. Mutta Bernette-koneissa on myös pelkästään ketjutikkiä ja peitetikkiä ompeleva kone Bernette 009DCC. Hinta on varmasti sievempi kuin ensin mainitun Berninan.

    t. sömmerska

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Himmi kirjoitti:

Hei!

Onko kenelläkään kokemuksia Berninan saumureista 2500DCT tai 1300DC? Olen vaihtamassa saumuria ja haluaisin sellaisen, joka olisi helppo langoittaa ja ompelisi myös peitetikin. Nykyinen (Baby lock BL4-736DF) on aika hankala langoitettava vaikka muuten on toiminut erinomaisesti ja toimii toki edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu