Kaavamääräyksistä 1.Jotka määräävät yläkerrallisen pientalon räystään etelään ja pihalle päin, näin joutuu tekemään lyhtyjä lappeelle jotta saa yhteyden etelänpuolen auringonvalolle ja oleskelupihalle, pääty taasen on naapurin päätyä kohti. 2.Puutaloon täytyy tehdä kiviverhous, kalliimpi, teknisesti huonompi, ja tuoreen huoneistomarkkinoinnin tutkimuksen mukaan vähemmän haluttu kuin puuverhous. 3.pientaloon tulee sähköliittymä joka tekee täysin turhaksi kaukolämpöliittymän. Näistä kaavoittajan painetuista sanoista lisäkulua n. 3x5000euroa Miksi maksaa huonommasta ratkaisusta enemmän, no siksi kun kaavoittaja on sattunnut sinä vuonna ja sinä päivän, siihen kohtaan sillain kirjaamaan. Tätäkö on arkkitehtuuri, ja mitä tämä palvelee. Kaikella kunniotuksella arkkitehtejä kohtaan.
Mitä mieltä
Maallikko,
4572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
herra numero 2 taas avautuu.
Hommaa tontti sellaiselta alueelta, jonka kaavan pystyt sulattamaan. Tontin osto ei ole pakollisa.
"määräävät yläkerrallisen pientalon räystään etelään ja pihalle päin, näin joutuu tekemään lyhtyjä lappeelle jotta saa yhteyden etelänpuolen auringonvalolle"
noh, oleskelutilat monesti sattuu siihen talon pidemmälle sivulle, eli lappeen puolelle. Paljon hankalampi ratkaisu 2-kerrostalolle olisi sijoittaa pääty pihaan päin, mites sitten tiloja availet paraatisuuntaan? Enemmän saat tiloja avattua pihalle päin, kun talo sijoitetaan juuri kuten kaavassa on määrätty.
"pääty taasen on naapurin päätyä kohti."
no näinhän se tuppaa taajama-alueella olemaan. joku osa talosta on naapuriin päin. sen paraatipuolenko haluaisit naapuriin päin kääntää?
Tämä on taas sarjassamme niitä turhia, joka asiasta valittajia.
Ettei vaan olisi kaavoitusinsinööri ollut asialla?
Koko kaupunginosan arvo nousee, kun kivitalot siellä lisääntyvät. Ei tunnu järkevältä tehdä kiviverhottua puutaloa.