Kotirauha

Mitä mieltä olette ns. ovelta ovelle keräyksistä? Asun omakotitalossa haja-asutusalueella ja kerääjä soitti ovikelloani. En avannut ovea kun en odottanut ketään ja tein töitä tietokeella. Tämä kerääjäpä tuli omin luvin sisään. Järjestön vain mainitsi ja rahaa kerjäsi.Rahaa en edes pidä lompakossa enkä olisi sitä hänelle muutenkaan antanut.

Mielestäni on kotirauhan rikkomista tuntemattomalta ihmiseltä tulla noin vain sisään. Se,ettei ovi ole lukossa ei mielestäni tarkoita mitään avoimia ovia....
5878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja kerro, mitä tapahtui. Ainakaan sama kerjuri ei tule enää asialle.

Äänestä

Kyllä oven ollessa auki (siis ei lukossa) periaate on, että saa tulla sisään, kunhan ensin soittaa eikä erikseen kielletä. Luonnollisesti pitää olla rehellisillä asioilla. Pidä ovet jatkossa lukossa.

Äänestä
  • Miten joku saa tulla sisälle noin vain, kun ovi sattuu olemaan auki? En ymmärrä. Järjetöntä.

    Ei silti, olen jo pitkään pitänyt ovia pääsääntöisesti lukossa, mutta kyllä varsinkin kesäisin tulee verannan oveakin pidettyä tuntikausiakin auki.

    Meinaatko että sieltä voisi joku ihan laillisesti tupsahtaa olohuoneeseeni vaikkapa kerjäämään rahaa?

    Äänestä

Ehkä kannattaa taas turvautua siihen lakikirjaan ja katsoa. RL 24 luvun 1:ssä pykälässä sanotaan, että joka oikeudettomasti...
1) tunkeutuu taikka menee salaa...

Tässä tapauksessa oli todennäköisesti kyseessä laillinen keräys, joten ei ollut asialla oikeudettomasti. Koska kerääjä soitti ovikelloa, niin ei mennyt myöskään salaa.
Kun ovikellon soiton myötä ei ovea avattu, niin riipuu tietysti kerääjän selvityksestä, miksi hän siten oven aukaisi. Jos kertoi, että meinasi mennä varkaisiin, niin on rikos, muuten ei ole.

Äänestä

Rikoslaki

24 luku (9.6.2000/531)
Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta

1 § (9.6.2000/531)
Kotirauhan rikkominen
Joka OIKEUDETTOMASTI

1) TUNKEUTUU taikka menee salaa tai toista harhauttaen kotirauhan suojaamaan paikkaan taikka kätkeytyy tai jää sellaiseen paikkaan taikka

2) rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla,

on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

2 § (9.6.2000/531)
Törkeä kotirauhan rikkominen
Jos kotirauhan rikkomisessa

1) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten aseella tai muulla henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä taikka tekijän tai osallisen ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta taikka

2) rikoksen uhrilla on rikokseen liittyvän uhkailun, omaisuuden vahingoittamisen taikka rikoksentekijöiden tai osallisten lukumäärän vuoksi perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa ja kotirauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Eli oliko kerääjällä oikeutta tulla sisään? Jos kerääjä ei saanut lupaa tulla sisään, niin asia on mielestäni selvä. Kotirauha suojaa myös mm. teltan, eli miksi oven tulisi olla lukossa, että teko olisi rangaistava? Jos vielä maalaisjärjellä ajatellaan, niin en minä ainakaan mene aukomaan tuntemattomien talojen ovia jos ovikelloon ei vastata.

Asiasta voi halutessaan tehdä rikosilmoituksen jos tuntee kokeneensa vääryyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rauha kirjoitti:

Mitä mieltä olette ns. ovelta ovelle keräyksistä? Asun omakotitalossa haja-asutusalueella ja kerääjä soitti ovikelloani. En avannut ovea kun en odottanut ketään ja tein töitä tietokeella. Tämä kerääjäpä tuli omin luvin sisään. Järjestön vain mainitsi ja rahaa kerjäsi.Rahaa en edes pidä lompakossa enkä olisi sitä hänelle muutenkaan antanut.

Mielestäni on kotirauhan rikkomista tuntemattomalta ihmiseltä tulla noin vain sisään. Se,ettei ovi ole lukossa ei mielestäni tarkoita mitään avoimia ovia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu