Henkilö asuu näpsäkän mallisessa 20-luvun talossa, jossa alaa alle 100. Alkuperäiset puhalluslasiset ikkunat, mansardikatto. Rumentava, mutta käytännöllinen "elintasosiipi" tehty -74. Edellinen omistaja 18v aikaisemmin vuorannut sisäseinät uretaanilevyillä ja sutinut julkisivut lateksilla, joten nykyinen ilme ei mairittele. Talo painunut, alapohjan laudoitus romahtanut, seinän alaosa paskana kuin myös valesokkeli. Toisinaan sisäilma tuntuu tunkkaiselta, mutta suoranaista homeeksi tunnistettavaa hajua ei ole. Homekoira voisi tietysti tämänkin seikan selvittää.
Henkilö on vatvonut vuosia uuden rakentamisen ja remontoinnin sekä anti-olla-vaan vaihtoehtojen välillä.
Henkilö teettänyt arkkiatrilla uudistalon suunnitelmat pääpiirustusvaiheeseen eli viittä vaille rakennuslupahakemukseen.
Koska tontti sijaitsee vilkasliikenteisen tien varrella, joka on luokiteltu myöskin lentomelualueeksi, on henkilö tapansa mukaan alkanut epäröidä investoinnin mielekkyyttä tälle tontille. Arkkiatrin suunnitelma kun ei ole tavallinen lodju henkilön nimenomaisesta toivomuksesta, vaan tavattomampi.
Henkilön vaihtoehdot ovat:
- etsiä tontti hiljaisemmalta alueelta ja sovittaa suunnitelma sinne, jonka jälkeen voisi myydä nykyisen tonttinsa purkukuntoisella talolla
- remontoida vanha myyntikuntoon
- purkaa vanha ja rakentaa arkkilodju, jonka voisi myöhemmin myydä
- tai rakentaa peruspötkylä, josta myyntitilanteessa saisi ehkä paremman katteen arkkilodjuun verrattuna
Jos te, arvon neropatit ja konsultit olisitte tämä henkilö, mikä voisi olla teidän valintanne?

Vastaukset 3
Vanhimmat
saldoon.
Jos tilillä 300 000 tekisin arkkarin kuvilla kivitalon.
200 000 eurolla kastelli tai ruotsalainen entisen tilalle.
100 000 eurolla pientä pinta remppaa tai myynti ja tontti toisaalta.
10 000 euroa tilillä antaa vain uutta tapettia seinille ja laminaattia lattiaan. Riihimaalia ulkoseiniin.
1000 euroa tilllä, puita tai sähköä lämmitykseen.
100 euroa menee ruokakauppaan.
10 euroa bussilippu kirkolle sosiaalihuollin juttusille.
Eli raha ratkaisee.
Heitänpä henkilölle lisää pohtimisen aiheita, jotta päätä voi pyöritellä hieman vauhdikkaammin.
Arkkitalotapauksessa voi miettiä, myykö osakkeitaan vai ottaako pankista lainaa. Voisi kuvitella, että laina olisi parempi, koska osakkeet pidemmällä juoksulla poikivat enemmän, kuin mitä pankille maksaisi korkoja. Toisaalta, kuten tiedetään, osakkeiden arvo voi nopeasti muuttua negatiiviseen suuntaan.
Kivitalo tuommoisella melualueella olisi selviö, mutta olisiko se hyvin ääntä eristävä valuharkkotalo, jonka negatiivisena puolena on väliin ujutettu muovi? Kenties mukavasti käsiteltävä ja höyrynsuluton kevytbetoni, jonka mekaanisessa kestävyydessä tosin olisi toivomisen varaa? Vaiko ns. täystiilitalo, joka rakenteellisesti olisi varmaankin paras, mutta työmääränsä puolesta vähemmän houkutteleva?
Arkkitalo taitaa siintää mielessä liikenteestä huolimatta, tai paremminkin juuri siksi. Ensimmäinen syy on varmaankin se, ettei se tulisi mihinkään kuolleeseen kulmaan, vaan mahdollisimman monella ohikulkijalla olisi mahdollisuus nähdä tämä taidepläjäys. Toinen arkkia puoltava seikka on melu. Niin kaunis, viehättävä ja rakennushistoriallisia arvoja sisältävä kuin vanha talo onkin, se on alkujaan rakennettu huomattavasti äänimaisemaltaan idyllisempään ympäristöön, joka on nyt täyttynyt raivostuttavalla autojen pörinällä ja ajoittaisella lentomelulla. Arkki pitäisi mölyt ulkopuolella, mutta sama kakofonia vallitsisi pihapiirissä edelleen. Makkarin ikkunaakaan ei voisi pitää kesäaikaan auki nukkumatoimissa. Niin, mutta olisihan koneellinen ilmastointi pelastamassa pulasta. Ja voihan sen linnunlaulunkin ajastaa ilmoille hyvälaatuisista kaiuttimista.
Peruspaketissa hyväksi voisi laskea kokemuksen kartuttamisen rakennuspuuhista, ja tosiaankin alue huomioiden, ehkä paremman katteen saamisen myyntitilanteessa. Ei kuitenkaan olisi kovin intohimoista toimintaa, arvelen.
Talovanhuksen korjaaminen voisi toisaalta olla mielenkiintoista. Kun on tarpeeksi lukenut Talotohtoria ja samaisen kirjan kirjoittajan kolumneja PRKK:N jäsenlehtenä ilmestyvästä hameväelle suunnatusta sisustuslehdestä Talo & Koti, alkaa ajatus vanhan kunnostamisesta kenties taas nousta pintaan. Ja vielä, jos kuva tästä talosta olisi eksynyt jostain syystä kaupungin julkaisemaan kulttuurimaisemaselvitykseen, eihän se aivan toivoton tapaus voisi olla.
Täytyy nyt vaan henkilölle todeta, että maailma on valintatilanteita pullollaan, ja kaikki ratkaisut on jokaisen tykönänsä tehtävä. Hippunen järkeä, paljon sydäntä ja rutkasti tahtoa, niin eiköhän jokin ratkaisu löydy.
jos kysymyksessä hirsitalo niin ei ole ihme jos tuntuu ummettuneelta koska uretaanilevyt on laitettu seinään, lienekö vielä peräti sisäpuolella? ... hirren hengittävyys on estetty. hyviä vinkkejä olet saanut joten ratkaisun avaimet on teillä
esin pitää kuitenkin ratkaista haluaako kyseisellä paikalla jatkaa asumista sen jälkeen kyllä muut epäselvyydet hoituu