Sukututkijoilla etua ruotsin osaamisesta

Olen jonkin verran tutkinut netin avulla sukuani, ja olen ollut siitä tosi iloinen, että osaan ruotsia, sillä kaikki vanhat kirkonkirjat ovat ruotsiksi kirjoitettu.

Kun täällä riehuvat ruotsin kieltä vastaan olevat teiniprovoilijat tulevat siihen ikään, että sukututkimus alkaa kiinnostaa, he tulevat katumaan, että eivät aikoinaan oppineet ruotsia. Silloin heillä menee sormi suuhun. Sukututkimus tulee silloin heille kalliimmaksi, kun he joutuvat kääntyvät käännöstoimistojen puoleen.

Näin ollen ruotsin kieli on osa Suomen ja kaikkien Pohjoismaiden historiaa ja aina tulee olemaan. Siitä ei pääse mihinkään.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sukututkimukseen tarvittavan ruotsin voi hyvin helposti opetella, ei sen takia tarvitse lukea ruotsia vuosikausia.

Mutta sinähän lähetitkin viestisi silkassa provoilumielessä.

Myös muinaisgermaani on osa Pohjoismaiden historiaa, mutta sitä on ihan turha opetella.

Äänestä

sukuansa tutkia sillä siinähän on suuri vaara että pari sukupolvea taaksepäin putkahtaa esiin ruotsinkielisiä esi-isiä ja sehän olis noloa, eikös?
Hui, miten häpeällistä se sitten olisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukututkija kirjoitti:

Olen jonkin verran tutkinut netin avulla sukuani, ja olen ollut siitä tosi iloinen, että osaan ruotsia, sillä kaikki vanhat kirkonkirjat ovat ruotsiksi kirjoitettu.

Kun täällä riehuvat ruotsin kieltä vastaan olevat teiniprovoilijat tulevat siihen ikään, että sukututkimus alkaa kiinnostaa, he tulevat katumaan, että eivät aikoinaan oppineet ruotsia. Silloin heillä menee sormi suuhun. Sukututkimus tulee silloin heille kalliimmaksi, kun he joutuvat kääntyvät käännöstoimistojen puoleen.

Näin ollen ruotsin kieli on osa Suomen ja kaikkien Pohjoismaiden historiaa ja aina tulee olemaan. Siitä ei pääse mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu