mitä 'rotu'murhia?

mitä 'rotu'murhia?



Suomalaiset ovat saaneet tappaa romaneja laillisesti aikanaan vaikka vaan jos on löydetty väärästä paikasta. Leikata naisilta kielen ja lapsilta, vaikka siitä on kauan, se on totta silti. Sitä ei tavalliset valkolaiset tiedä, ei kerrota heidän koulukirjoissaan tätkään. Suomalaiset ovat aina tappaneet enemmän toinen toisiaan, mutta myös romaneja. Jos romanit tappaisivat yhtäpaljon toinen toisiaan he olivat kuoleet sukupuuttoon Suomesta. Näin ei ole käynyt.

Suomalaiset Brittien jälkeen Euroopan varastelevin kansa, eilinen ILtalehti. Ja luulenpa vaan että valtaväestö, koska romaneja on niin vähän. Suomi on rasistinen kansa ja epärehellinen.
1307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

unohtui

kuvaan kuuluu että valkolaiset syyttää toisia, aina toisia, aina jonkun muun syy. Ja väittää, että mustalaiset on varkaita, ja siis.. vaikka itse ovat. Ja vaikka tappavat mustalaisen niin se on jotenkin vähemmän rikollista kuin jos tappaa vaölkolaisen kaverinsa.

Tehäänkö jotain tilastoja edes, ohan suomessa muitakin vähemmistöjä?..mitä järkee, suomalaisia ollaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkolainen kirjoitti:

mitä 'rotu'murhia?



Suomalaiset ovat saaneet tappaa romaneja laillisesti aikanaan vaikka vaan jos on löydetty väärästä paikasta. Leikata naisilta kielen ja lapsilta, vaikka siitä on kauan, se on totta silti. Sitä ei tavalliset valkolaiset tiedä, ei kerrota heidän koulukirjoissaan tätkään. Suomalaiset ovat aina tappaneet enemmän toinen toisiaan, mutta myös romaneja. Jos romanit tappaisivat yhtäpaljon toinen toisiaan he olivat kuoleet sukupuuttoon Suomesta. Näin ei ole käynyt.

Suomalaiset Brittien jälkeen Euroopan varastelevin kansa, eilinen ILtalehti. Ja luulenpa vaan että valtaväestö, koska romaneja on niin vähän. Suomi on rasistinen kansa ja epärehellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu