On turha olla väittämättä ettei lapsen kasvuympäristö vaikuta lapseen ja lapsen seksuaaliseen kehitykseenkin. Jos perheessä mainostetaan homoseksiä niin ilman muuta se tulee vaikuttamaan lapsen kehityksen. sateenkaariperheet puolustautuu että he eivät poikkea kasvattajina ollenkaan ydinperheistä, mutta kuitenkin he tuovat jatkuvasti sen seksuaalisen poikkeavuutensa esille ja mainostavat sitä. Normaaleissa perheissä ei mässäillä perversioilla kuten perheissä joissa esimerkiksi erilaisuudesta yritetään kivalla sateenkaarinimellä tehdä lapselle haluttava. kyselyn mukaan sateenkaariperhe tuo lapsille mielikuvan makeisesta.
kasvuympäristön vaikutus lapseen
17
651
Vastaukset
- väsyny suhun
Ihanko itse tämän nerokkaan kyselyn laadit? Hey, keksi parempaa tekemistä!
Ja muista, että et pärjää oikeassa työelämässä, jos noin kärkkäästi yleistät asioita. - cuccuoccu
"Normaaleissa perheissä ei mässäillä perversioilla kuten perheissä joissa esimerkiksi erilaisuudesta yritetään kivalla sateenkaarinimellä tehdä lapselle haluttava"
Onko perverssiä kasvattaa lastaan kutsumaan homo/lesbo avioliittoa sateenkaariperheeksi? Normaalia varmaan olisi puhua oikeilla nimillä esim: Saastaiset luonnottomat irstailija- perheet, tai ehkäpä: Sairaat friikkiperheet. Noilla nimillä kun kutsuisi erilaisia niin ei tulisi lapselle mieleen heittäytä homosuhteeseen. On sulla kyllä vinha pointti! Opetetaan lapset pelkäämään kaikkea erilaista ja poikkeavaa!! - Inka
"Normaaleissa perheissä ei mässäillä perversioilla"
Mistä sinä tiedät mitä kaikkia perversioita heteroperheissä harjoitetaan?- kopioko
tarkoitetaan sukupuolisen suuntauksen jatkuvaa mainontaa ja hokemista. Jossain oli opettaja sanonut aamunavauksessa olevansa homo. Mikä sen tarkoitus on ollut. Etsiä samankaltaisuuksia koululaisten joukosta vai saada jonkinlainen tunnustus. Tottakai on heteroperheitä jotka mainostaavat myös, mutta kaikki mainostajat ovat tähän mennessä olleet homoja. Mikä sen ilmoituksen tarkoitus on.
- Inka
kopioko kirjoitti:
tarkoitetaan sukupuolisen suuntauksen jatkuvaa mainontaa ja hokemista. Jossain oli opettaja sanonut aamunavauksessa olevansa homo. Mikä sen tarkoitus on ollut. Etsiä samankaltaisuuksia koululaisten joukosta vai saada jonkinlainen tunnustus. Tottakai on heteroperheitä jotka mainostaavat myös, mutta kaikki mainostajat ovat tähän mennessä olleet homoja. Mikä sen ilmoituksen tarkoitus on.
Miksi sitten puhut perversioista, jos tarkoitat homoseksuaalisuutta. Ne on kaksi ihan eri asiaa.
Perversioita harrastetaan varmaan niin homo- kuin heterosuhteissa. - juuri sitä
Inka kirjoitti:
Miksi sitten puhut perversioista, jos tarkoitat homoseksuaalisuutta. Ne on kaksi ihan eri asiaa.
Perversioita harrastetaan varmaan niin homo- kuin heterosuhteissa.että homous ja lesbous on perversssiä. Tietyllä tasollahan se on jos he haluavat olla vielä vanhempia ja siten perustaa ydinperheen.
- joo
juuri sitä kirjoitti:
että homous ja lesbous on perversssiä. Tietyllä tasollahan se on jos he haluavat olla vielä vanhempia ja siten perustaa ydinperheen.
anntetaan kaikkien kuminahkaniittiruoska-fetissien pukeutua nahkakypärään ja ruoskia toisiaan,tehdä samalla lapsia ja nuolla toistensa varpaita,katsella yhdessä pornoleffoja ja antaa lapsille oivaa seksuaalista kasvatusmallia!Kaikki käy,kunhan et ole homo!
- EI tuollaisesta
joo kirjoitti:
anntetaan kaikkien kuminahkaniittiruoska-fetissien pukeutua nahkakypärään ja ruoskia toisiaan,tehdä samalla lapsia ja nuolla toistensa varpaita,katsella yhdessä pornoleffoja ja antaa lapsille oivaa seksuaalista kasvatusmallia!Kaikki käy,kunhan et ole homo!
tainnut olla kyse vaan siitä että ei ole normaalia olla homo tai lesbo sen enempää kuin toisten ruoskiminen, pervoahan se on.
- _:_:
EI tuollaisesta kirjoitti:
tainnut olla kyse vaan siitä että ei ole normaalia olla homo tai lesbo sen enempää kuin toisten ruoskiminen, pervoahan se on.
normaali??oletko sinä normaali?perusheikki?
- ?=??
EI tuollaisesta kirjoitti:
tainnut olla kyse vaan siitä että ei ole normaalia olla homo tai lesbo sen enempää kuin toisten ruoskiminen, pervoahan se on.
mitä seksiä gayt yleensä harrastaa,kun seksiä harjoittavat?Suuseksiä!Oletko sinä kokeillut sitä?Hyi,mikä perverssi!!
- Tullikkira
?=?? kirjoitti:
mitä seksiä gayt yleensä harrastaa,kun seksiä harjoittavat?Suuseksiä!Oletko sinä kokeillut sitä?Hyi,mikä perverssi!!
Olen kokeillut, olen hetero. Mikäs siinä, hienoahan se on. Ihan niin kuin rakkaussuhteessa kaikki, millä voi tuottaa toiselle mielihyvää. Ei sitä luokitella perversioksi.
Minulle heräsi kysymys, mistä tiedät, millä tavoin homot seksuaalisuuttaan toteuttavat. Puhut niin asiantuntijan äänellä - ainakin omasta mielestäsi. Onko kyseessä se kuuluisa kokemuksen ääni? Minä kyllä uskoisin, että tapoja on suunnilleen yhtä paljon kuin heteroillakin.
- avataan
uusi keskustelu,kun kaikki eivät vielä ole samaa mieltä kanssasi!
Homoperheissä kun on tapana MAINOSTAA,että meillä harrastetaan homoseksiä!Kiintymystä tai rakkautta ei näytetä jokapäiväisissä asioissa,niinkuin rakastuneet yleensä tekee,vaan juuri homoilla on se paha tapa, että lapsille MAINOSTETAAN homoseksiä!Teillä ei varmaan isä halaa tai suukota poikaansa,ettei tästä vaan tule homo?Tai äiti tytärtään,ettei vain äityisi lesboksi?Normaaleissa perheissä saa näyttää tunteitaan,rakastaa ja tulla rakastetuksi,oli se sitten homo- tai heteroperhe.Perverssiä minusta on pidättyä näyttämästä tunteitaan ja opettaa näin lapselle kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan.Tällaisesta lapsesta tulee yksinäinen ja syrjäytyvä,koska hän ei osaa rakastaa!!
Ja jos lapsesi luulee sateenkaariperhettä makeiseksi,niin kannattaisi paremmin selittää asioita. - kasvuympäristön
ja kasvatuksen lisäksi vaikuttaa myös ikä ja kaverien mieleipiteet! lapsi joka on kasvatettu miten hyvin tahansa voi mennä kiusaamiseen tai mihin vaan mukaan siinä missä vähemmänkin hyvin kasvatettu! jossain kehitysvaiheessa lapsi saattaa tehdä lähes mitä vain saadakseen kaverien hyväksynnän...jopa hävetä vanhempiaan! silloin ollaan kyllä ristiriitatilanteessa, kun lapsi ei tiedä onko lintu vai kala! kotona yhtä ja muualla toista...ajatelkaas sitä!
- järjenjättiläinen
vittu lol asd mikä kirjoitelma taas vaihteeksi!!!
- Mie vain.,-
Tuskin kukaan nykyaikana väittää, ettei kasvuympäristö vaikuttaisi lapseen ja häne kehitykseensä. Mistä moinen väitteesi?
En tiedä miksi luulet sateenkaariperheissä "mainostettavan" homoseksiä, mainostatko sinä heteroseksiä perheessäsi ja kirjoituksestasi päätellen määrittelet homoseksuaalisuuden perversioksi.
Seksuaalisuus on muutakin kuin sitä kenen kanssa sängyssä ollaan. Seksuaalisuus voi kärsiä esim. jyrkästä suhtautumisesta seksiin tai sen pitämisestä tabuna. Samoin asioiden näkeminen vain oman ahtaan maailmankatsomuksen mukaisesti, voi aiheuttaa jopa traumoja lapsille, etenkin jos muu ympäristö asennoituu asioihin toisella tavalla kuin kotona esim. tiukkapipoinen äiti. - Lakritsikirsu
Aikaisemminhan sateenkaariperheiden olemassaoloa ei tunnustettu, vaikka kyllä niitä on aina ollut. Minullakin oli 70-luvulla luokkakaveri, jolla oli kaksi naista vanhempina. Pidettiinhän sitä erikoisena, mutta eipä kenelläkään tullut mieleen Markkua sen vuoksi kiusata. Hänestä kasvoi heteromies.
Ajattelepas nyt vähän itsekin, millaista soopaa näppikseltäsi päästelet. Luuletko oikeasti, että homoseksuaalisuus katoaa, jos sen olemassaoloa ei myönnetä tai siitä tehdään (taas) laitonta? Se on ollut maailman historiassa niin monessa kohdassa ja niin monessa paikassa kiellettyä, että jos se vainoamalla katoaisi, se olisi jo kadonnut. Tänäkin päivänä todella monissa maailman maissa osa ihmisistä on saanut myötäsyntyisenä ominaisuuden, jonka vuoksi heitä vainotaan. Se on ihan sama kuin jos ruvettaisiin pitämään laittomana persjalkaisuutta tai ruskeasilmäisyyttä.
Sitä paitsi meissä kaikissa on jonkin verran homo- tai biseksuaalisuutta. Sinussakin. Ehkä juuri siksi oletkin asiasta niin kiinnostunut. Hullua kyllä, mutta kaikkein hölmöimmät "homovastustajat" ovat usein ns. kaappihomoja. Heidän elämänsä on epäilemättä melko ankeaa. - Tehtyttönen Qq
Elät väärällä vuosituhannella ja väärässä osassa maapalloa. Hakeudu vaikka itänaapuriimme tai johonkin islamistiseen maahan, niin löydät samanhenkistä seuraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302229- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510